Vigeliuksen mukaan lähtöalueiden olosuhteiden parantaminen on jalo tavoite, mutta politiikkojen hokemana ”epäkäytännöllinen, konkretiaton ja ylätasoinen muka-ratkaisu’”.
– Sitä esittävät eivät koskaan puhu luvuista. Eivät euroista eivätkä tulijamääristä. Afrikan väestö kasvaa yli 30 miljoonalla ihmisellä joka vuosi. 15 vuodessa Afrikkaan syntyy karkeasti 450 miljoonaa uutta ihmistä, siis koko Euroopan unionin väestön verran, Vigelius toteaa.
Tulijavirta ei lopu
Vigelius painottaa, ettei Suomella tai EU:lla ole mitään realistista mahdollisuutta pysäyttää näin räjähdysmäistä väestönkasvua saati vastaanottaa jokaista tänne haluavaa siirtolaista.
ps. kiistääkö vasemmistolaiset asian
PS Vigelius on asiallinen ja oikeassa
11
<50
Vastaukset 11
- Anonyymi00001
Vigelius voi lyödä pöytään vaikka mitä lukuja. Se ei estä afrikkalaisten liikehdintää maasat toiseen.
Vigelius sen sijaan keskittyköön ongelmaan joka kytee näissä maissa koska on noin viisas lukujen esittämiseen.
Ei pelkkä toteaminen "ettei suomella tai EU:lla ole mitään realistista mahdollisuutta pysäyttää näin räjähdysmäistä väestönkasvua saati vastaanottaa jokaista tänne haluavaa siirtolaista".
No Vigelius ala nyt ratkomaan itse ongelmaa ja jaa neuvojasi näihin maihin sen sijaan että puheripulista kärsivänä olet olevinasi viisas. Vigelius on suusnsoittaja muita kohtaan ja ylimielisyydessään paskan tärkeä.- Anonyymi00002
Onneksi persujen kansanedustajien määrä romahtaa totaalisesti kevään eduskuntavaalien jälkeen.
- Anonyymi00006
Anonyymi00002 kirjoitti:
Onneksi persujen kansanedustajien määrä romahtaa totaalisesti kevään eduskuntavaalien jälkeen.
Ei se ole idiootti persuista kiinni, kyllä sieltä tippuu ihan vihervasemmistolaisia edustajia, jos ei tipu niin on mennyt suomi sairaaksi. Ei se toista rupea maksamaan vihervasemmiston ym. demareiden miljardien laskua!!!!!!!!
- Anonyymi00003
Nasima pelaa pisteet persuille. Kyllä suomalaiset vierastavat hänen ulostulojaan. Täysin käsittämättömiä lausuntoja.
- Anonyymi00004
Enpä usko Nasiman vaikuttavan sillä tavalla kansalaisiin vaan menee kirkkaasti läpi vaaleissa.Tiku ja Taku, siis Vigelius ja Bergbom ovat tyypillisiä poliittisia broilereita, jotka ovat vahingossa päässeet kukkoilemaan vaalivalheiden ansiosta. Ei heillä ole tulevaisuutta ensi vaalien jälkeen.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Enpä usko Nasiman vaikuttavan sillä tavalla kansalaisiin vaan menee kirkkaasti läpi vaaleissa.Tiku ja Taku, siis Vigelius ja Bergbom ovat tyypillisiä poliittisia broilereita, jotka ovat vahingossa päässeet kukkoilemaan vaalivalheiden ansiosta. Ei heillä ole tulevaisuutta ensi vaalien jälkeen.
Tiku ja Taku ovat poliittisten broilerien tavoin omaksuneet persujen ideologian, koska se palvelee heidän röyhkeätä opportunismiaan,
- Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Enpä usko Nasiman vaikuttavan sillä tavalla kansalaisiin vaan menee kirkkaasti läpi vaaleissa.Tiku ja Taku, siis Vigelius ja Bergbom ovat tyypillisiä poliittisia broilereita, jotka ovat vahingossa päässeet kukkoilemaan vaalivalheiden ansiosta. Ei heillä ole tulevaisuutta ensi vaalien jälkeen.
Nasima lähtee takas afganistaniin, ei se ole mikään suomalainen sillä on vain oleskelulupa täällä!!!!!!!!!
- Anonyymi00008
ssss
- Anonyymi00009
mistäpä vassarit saisivat jatkossa kannattajia kuin näistä loisivista, luku- ja kirjoirustaidottomista "moniosaajista".
- Anonyymi00010
ja ainoa syy puolustaa islamia suomessa
- Anonyymi00011
444
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 861426
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä371115Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk21891Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154735Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13710- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja196664Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558