Tutustukaapa Marokkoon vaikkapa Wikipediasta

Anonyymi-ap

On sellainen persulandia, josta Suomen persut voivat vain uneksia. Eipähän tarvitse enempää ihmetellä, miten Rantanen valitsi puolensa ja hyökkäsi EU- sekä NATO-maa Espanjan kimppuun eikä syyttele Marokkoa sieltä suuntautuneesta ihmistulvasta.

Marokkohan on yksi näistä EU:n ulkopuolisista maista, joihin persut itse ovat halunneet siirtää turvapaikanhakijoiden käsittelyn. Ja siitä maksetaan Marokolle. Kysymys kuuluu, maksoiko joku Marokolle puolestaan ihmistulvan järjestämisestä? Ketkä ovat hyötyjiä ja ketkä häviäjiä?

No pyllylleenhän Rantasen rähinä meni, kun Espanja teki sen, mihin Rantanen itse ei edes kyennyt Venäjän masinoimassa hybridioperaatiossa. Tosin kysyä voi myös siinäkin tapauksessa, ketkä hyötyivät sekä hävisivät? Putinin lapaansyöttö persuille? Saiko Venäjä jalkansa Brysselin oven väliin persujen avustuksella? Onko AfD:n nousu Saksassa merkki Venäjän hybridivaikuttamisen onnistumisesta? Entä Reform UK:n? Tosin jälkimmäisen tapauksessa käyrä kääntyi laskuun, kun Britanniassa selvisi, että Reform UK:ta on rahoitettu hämäristä lähteistä, joihin kytkeytyy myös Venäjän vaikutuspiiriä esim. Montenegrossa.

2

<50

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Dunja::
      Eipä tässä tule muuta mieleeni kuin oppositio pahoinvointi.

      • Anonyymi00002

        No milläs ilveellä sinä sait käännettyä tämän oppositioon? Etenkään kun aloituksessa ei tuotu esiin mitään, mikä olisi edustanut jonkin oppositiopuolueen etua? Eikö perse kestä totuuden kuulemista?

        Venäjällä on vahva uhriutumisen kulttuuri ja se on puhtaasti maan pitkäaikaisen diktatoorisuuden seurausta. Ihmisiä hallitaan pelottelemalla ja vallanpitäjää ylistetään kansallissankarin tavoin. Siellä ajatellaan, että jatkuvasti joku rajojen ulkopuolelta olisi uhkaamassa heidän olemassaoloaan. Mistäs persut ovat omaksuneet samanlaisen suhtautumistavan kuin mikä venäläisillä on? Venäjä aivopesi kansalaisiaan jo silloinkin, kun maa oli vielä Neuvostoliitto. No kaikki tietävät, miten Neuvostoliiton kävi. Sen seurauksena maa keikahti yhdeltä äärilaidalta toiselle ja on nykyään kansalliskonservatiivinen, imperialistinen umpinationalismin kehto.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe