Koska maksavat poliitikoille että Alko tulee sinne eikä K ryhmä.
Koska valitsivat Iranin Supreme Leader eikä Israel ja USA.
Miksi en käy Prisma
8
247
Vastaukset 8
- Anonyymi00001
Alko tulee Prismaan, mutta K-ryhmä ei tule? 😒Suosittelen suomen kielen opintoja.
- Anonyymi00002
On tainnut opiskella suomea aika paljonkin vieraana kielenä. Et anna itsestäsi kovinkaan fiksua kuvaa.
- Anonyymi00003
Samoista syistä itsekin enää harvemmin käyn Prismassa. Heidän poliittinen hallintomallinsa ja suopeus Iranin hirmuhallintoa kohtaan, vaikka se tappaa ja kiduttaa omia viattomia kansalaisiaan ja maa on tuomittu EU:ssa tiukkoihin sanktioihin ihmisoikeusrikkomuksiensa vuoksi.
Tuollainen kauppa ei ansaitse eurojani eikä kunnioitustani.- Anonyymi00005
Eikä tuo koske vain Prismaa, vaan kaikkia S-ryhmän kauppoja, ravintoloita, hotelleja jne. Itselläkin meni "maku" S-ryhmän touhuihin, kun alkuvuonna odotin, että he jotenkin reagoisivat tammikuun alun aikana tehtyihin 40 000 iranilaisen joukkomurhaan ja satojen tuhansien ihmisten loukkaantumisiin, mutta mitään reagointia ei ollut. Tuo hetki alleviivasi heidän juuri aiemmin tekemänsä Israel-boikotin poliittista luonnetta, koska he eivät tuollaisiin julmiin ihmisoikeusloukkauksiin reagoineet mitenkään (edelleen myyvät iranilaisia tuotteita kaupoissaan).
Eivät reagoineet edes silloin, kun EU määräsi noiden tapahtumien perusteella taas uusia sanktioita Iranille, vaikka S-ryhmä oli Israel-boikottia perustellut juuri EU:n keskustelulla siitä, pitäisikö Israelin muita maita paremmista tullietuuksista luopua Gazan sodan vuoksi. Se ei johtanut edes näiden etuuksien vähenemiseen, saati, että Israelia kohtaan olisi mitään sanktioita asetettu. Sellaisistahan ei edes keskusteltu silloin, kun S-ryhmä oman maakohtaisen boikottinsa määräsi israelilaisille tuotteille.
Tämä kaikki kertoi siitä, että tehty päätös oli pelkästään poliittinen, eikä sille ole löytynyt mitään loogisia ja johdonmukaisia perusteluja, joiden mukaan samoin toimittaisiin muidenkin maiden osalta.
Kun olen S-ryhmän hallintomalliin tutustunut, niin siellä poliitikot tuovat näitä omia asioitaan kaupparyhmän agendoille ja haluavat niillä nostaa omaa profiiliaan. Tällainen vie kaupparyhmää pois heidän ydintehtävästään ja se on ollut jo hetken aikaa näkyvissä ryhmän toiminnassa. Ihmiset ovat äänestämässä jaloillaan ja lompakoillaan ja osoittamassa, ettäS-ryhmän epäjohdonmukainen ja poliittinen toiminta ei ole hyväksyttävää eikä oikein.
- Anonyymi00004
Vastuullinen ja viisas valitsee toisen kaupparyhmän kaupan 👍🏻
- Anonyymi00007
Iranilaiset naiset kärsivät eniten maan hirmuhallinnon käsissä :(
- Anonyymi00008
Tällainen ei S-ryhmän vastuullisuusosastoa kiinnosta, kun ei sovi yrityksen tämän hetkiseen poliittiseen agendaan 😢
- Anonyymi00009
Aika moni muukin on tehnyt saman ratkaisun. Asiakkaat ovat äänestäneet jaloillaan ja lompakollaan. S-ryhmä on hävinnyt markkinaa K-ryhmälle joka kuukausi viime vuoden marraskuusta alkaen ja tahti vain kiihtyy. Oheisesta linkistä näker hyvin, miten suunta on kääntynyt kaupparyhmirn välillä.
https://www.kaupantila.fi/kesko-q2-2026-molemmat-paatoimialat-kasvavat-vahvasti/
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 91667
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262943- 70814
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69651Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647- 42609
- 62606
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?118568- 55538
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48519
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488- 30483