Talous elpyy
Työpaikkoja syntyy
Julkishallintoa järkeistetään
Työn verotus kevenee
Indeksesitä luovutaan ja siirrytään järjen käyttöön
Kannustinloukut vähenee
Kaikki on menossa oikeaan suntaan
Valoa kohti
79
213
Vastaukset 79
- Anonyymi00001
Palkansaajalle kompensoidaan työttömyysvakuutusmaksun alenemaa ensi vuonna. Orpo kun nosti sitä 100 - 150 € normiduunarilta heti hallituskauden alussa laittaen palkansaajan työttömyyden maksumieheksi.
Suomi velkaantuu ennätystahtia ja Orpon hallitus tekee ennätysmäiset yli 70 miljardia alijäämää ja pienetää tuloja seuraavalta hallitukselta.
Leikkaukset on jaettu omille etupiireille, velkaantuminen jatkuu ja siksi seuraavalle hallitukselle jää leikattavaa 10 miljardia. Veronkorotuksia lienee pakko tehdä ja siitä voi sitten oppositiosta räksyttää työttömyyden lisäksi.- Anonyymi00003
Työttömyysvakuutusmaksu ei ole hallituksen päätettävissä.
Orpo ei laita mitään eikä ketään.
Kannattaisi perehtyä asioihin - Anonyymi00011
Anonyymi00003 kirjoitti:
Työttömyysvakuutusmaksu ei ole hallituksen päätettävissä.
Orpo ei laita mitään eikä ketään.
Kannattaisi perehtyä asioihinMarinin hallituksen jäljiltä työttömyyvakuutusmaksu laski.
Orpon hallitus leikkasi tuota laskua palkansaajilta 20 %, koska piti hyvää työllisyyttä (Marinin) hallituksen työllistämistoimien ansiona.
Näin Orpon hallitus lisäsi palkansaajan osuutta työttömyysvakuutusmaksuissa, jotka nousevat Orpon hallituksen aikaisen työttömyyden lisääntymisen vuoksi. - Anonyymi00013
Anonyymi00003 kirjoitti:
Työttömyysvakuutusmaksu ei ole hallituksen päätettävissä.
Orpo ei laita mitään eikä ketään.
Kannattaisi perehtyä asioihin"Iltalehden tietojen mukaan hallitus harkitsee peruvansa työttömyysvakuutusmaksun korotuksen, jota Työllisyysrahasto on ehdottanut"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/47f0876b-4275-4b07-be88-d82cd9e0ae0f
Marinin hallituksen jälkeistä työttömyysvakuutusmaksun alenemaa Orpo leikkasi 20 % ja kutsui sitä veroalennukseksi.
Orpon leikkausten lisätessä työttömyyttä Orpo tavoitteli työttömyysvakuutusmaksun korotuksen siirtämistä seuraavalle hallitukselle, muttei tainnut onnistua. - Anonyymi00055
Vaalit on tulossa muistakaa äänestäjät hallitus istuu persiilleen kaikki kiistävät lupauksensa.
- Anonyymi00002
ERIARVOISUUS ON KASVANUT MERKITTÄVÄSTI ORPON HALLITUKSEN AIKANA
Orpon hallitus on kasvattanut tuloeroja erityisesti verotuksella. Köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet, kun suurituloisten ja suurten pääomien verotusta on kevennetty, kun taas arvonlisäveron korotus 25,5 prosenttiin ja sosiaaliturvan leikkaukset kurittavat pienituloisia.
Hallitus on keventänyt ansiotulojen verotusta kaikkein eniten tienaavilta vähentämällä marginaaliveroja.
Yritysveron vähennys EU-maiden toiseksi pienimmäksi, 18 prosenttiin, vähentää valtion verokertymää lähes miljoonalla eurolla.
Perintö- ja lahjaveron poisto, mikä on hallitusohjelmassa, vähentäisi verokertymää noin miljardi euroa.
Mistä miljardit otetaan, kun valtion talous tulee olemaan edelleen pahasti alijäämäinen ja Suomi on EU:n tarkkailuluokalla? Leikataanko lisää sosiaalitukea?
Sosiaaliturvan ja asumistuen leikkaukset ovat jo heikentäneet tuntuvasti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ostovoimaa. Leipäjonot ovat kasvaneet ja asunnottomuus lisääntynyt, kun asumistukea leikattiin.
Työttömyys on nyt EU-maihin pahin. Eikä nykyinen talouskasvu, 0,9 % ole työllisyyttä parantanut.
Sote-alueiden tekemät hoitohenkilöstön irtisanomiset lisäävät työttömyyttä ja heikentävät saatavilla olevaa hoitoa. Hoitotakuu on pidennetty puoleen vuoteen.
Eriarvoisuus on lisääntynyt myös terveyspalveluissa.
Indekseistä luopuminen vaikeuttaisi erityisesti pienituloisten palkansaajien ja eläkeläisten elämää. Kun pienituloiset käyttävät kaikki tulonsa kulutukseen, ostovoima heikkenisi merkittävästi ja työttömyys lisääntyy.
Tuleva hallitus saa "perintönä" Orpon hallitukselta kaksi eri tarkkailuluokkaa:
- liian suuren ulkomaan velan takia ja
- liian heikon sosiaalisen kehityksen takia
Näillä mennään seuraaviin vaaleihin.- Anonyymi00004
Eriarvoisuus ei ole kasvanut lainkaan eikä se ole myöskään vähentynyt.
Kaikki ihmiset ovat edelleen saman arvoisia, toiset vain valittavat enemmän. - Anonyymi00005
Suomessa ei ole yhtään köyhää.
On ihmisiä, jotka eivät itse omalla työllään ansaitse mitään, mutta heille annetaan kaikki tarpeellinen ja hiukan päälle. Sen pitää riittää ja jos ei riitä, niin muissa maissa ilmeisesti on paljon runsaammin rahaa jaossa. Sinne voi mennä asumaan.
Terveydenhoidon ongelmat ovat vähentyneet, mutta se ei poista ydinkysymystä joka on se, että ihmiset vaativat aina enemmän kuin mistä ovat valmiita maksamaan.
Ymmärrän hyvin, että ihminen tarrautuu vaikka miljoonia maksavaan syöpälääkkeeseen, joka saattaa pidentää elinaikaa parilla viikolla, mutta todennäköisesti ei tee sitä. Silloin ei mietitä tarkoittaako se sitä, että moni muu varmuudella paraneva jää ilman hoitoa.
Mitä pienituloiseen palkansaajaan tulee, niin vasemmiston kaikissa laskelmissa pienituloista palkansaajaa ei ole. Puheissa sellainen on olemassa, mutta kun mennään katsomaan, miten 8 miljardin veronkorotukset kohdistuvat, niin jokainen palkansaaja on siinä suurituloinen. - Anonyymi00080
Todellakin eriarvoisuus lisääntyy, ratkaisua voisi etsiä vaikka täältä, https://proutscandinavia.blogspot.com/p/blog-page_5.html
- Anonyymi00006
Suomessa on täystyöllisyys, kaikilla on hyväpalkkaista työtä, työehdot ovat erittäin hyvällä tasolla, vuosilomat ovat 2-3 kk, täysin ilmainen ja nopea terveydenhuolto,
Vanhuksille on tarpeeksi hoivakotipaikkoja kotipaikkakunnallaan, hyvä terveydenhoito, laadukas ravinto, ihmisarvoinen kohtelelu, aktiviteetteja ja ulkoilua tarpeeksi.
Koululaisilla ja opiskelijoilla on korkeatasoista opetusta lähellä asuinpaikkaa sijaitsevissa kouluissa, ilmaiset koulumatkat, riittävät ja maukkaat välipalat ja ateriat.
Kansalaisten ilmaiset terveyspalvelut ovat korkealla tasolla, lääkärille pääsee kahdessa vuorokaudessa, leikkausjonot ovat 1-2 viikkoa, sairaalapaikkoja riittävästi varalla koko ajan, lääkehoito ilmaista koko kansalle.
Poliitikot; kansanedustajat ja ministerit ovat rehellisiä kansan mielipiteitä kuuntelevia ja huomioonottavia, ahkeria ja työteliäitä kansan palvelijoita.
SITTEN MINISTERI HERÄSI HIESTÄ MÄRKÄNÄ, KURKKU KUIVANA, ONNEKSI TÄMÄ OLI VAAN UNTA !!!- Anonyymi00008
Sellaista unta Lindman näkee.
- Anonyymi00007
Hyvä hyvä!
Saadaan vielä Orpo-Purra hallitus kakkonen putkeen!- Anonyymi00035
In your dreams!
- Anonyymi00009
Asiat ovat menossa hyvään suuntaan.
On vaikea kuvitella, miksi jotkut ovat siitä niin katkeria.
Taitavat olla venäläisiä trolleja. Ainakin lehdissä lukee, että juuri silä tavalla ne yrittävät vaikuttaa suomalaisten mieliin.- Anonyymi00012
Orpon hallitus tekee yli 70 miljardia alijäämää ja pienentää valtion tuloja.
Mennään hyvään suuntaan.
- Anonyymi00010
Onneksi ei tule Orpon oikeistohallitus kakkosta (kok, persut, rkp, kd) eduskuntavaalin jälkeen.
Äänestäjät muistavat Sipilän hallituksen ajan, jolloin kepu, kokoomus ja persut heikensivät työehtoja, pienensivät palkkoja (vuosilomapäivien vähennys, palkkojen jäädytys) kiky-sopimuksilla.
Nyt Orpon/Purran oikeistohallitus (kok, persut, rkp ja kd) kirjasivat jo hallitusohjelmaansa, heti vaalien jälkeen, Elinkeinoelämön keskusliiton EK:n toivomat työehtojen heikennykset. Sosiaaliturvan leikkaukset ovat olleet hirvittävän isot ja siitä huolimatta julkinen velka on kasvanut valtavasti.
Suurin osa valtion velasta on ulkomaisten ja kotimaisten sijoittajien hallussa olevia valtionlainoja. Valtionvelka on kasvanut Orpon hallituskauden aikana vuodesta 2023 noin 145–150 miljardista eurosta lähes 200 miljardiin. Orpon hallitus on ottanut velkaa enemmän kuin mikään muu hallitus aiemmin. Sen vuoksi Suomi on EU:n tarkkailussa.
Asiantuntijoiden mukaan verokertymää tulisi lisätä, ei vähentää, joten esimerkiksi ensi vuoden yritysveron vähennys (2 %) tulisi peruuttaa.
Lainaa on otettu hitaan talouskasvun, isojen puolustusmenojen sekä kasvaneiden myös sote-menojen takia, kun julkisen puolen resursseja on siirretty yksityisille. Suomessa väestö ikääntyy ja syntyvyys laskee, joten sote-menot tulevat kasvamaan.
Talouskasvu on nyt pienen kasvun jälkeen vain 0,9. Mikäli hallituksen ensi vuoden budjetti uusine leikkauksineen toteutuu, niin todennäköisesti kasvu jämähtää 0,9:ään. On muistettava, että lähes puolet nykyisistä yritystuista on VANHAA SÄILYTTÄVÄÄ TUKEA, uusien innovaatioiden ja digimahdollisuuksien sijaan. Myös oulutuksesta leikkaaminen ei talouskasvua edistä.
Paljon oikeita uudistuksia tarvitaan, jotta ulkomaan velka korkoineen saadaan hoidettua ja tarkkailuluokalta päästään.
Talouskasvua parantaviin uudistuksiin ei Orpon hallitus ole kyennyt. Työehtojen heikennykset, sosiaaliturvan leikkaukset tai yritysten verotuet sekä marginaaliveron vähennys eivät ole valtion talouskasvua edistäviä uudistuksia. Lähinnä ne kasvattavat tuloeroja kaikkein rikkaimpien eduksi. - Anonyymi00014
Joku väitti, ettei työttömyysvakuutusmaksu ole hallituksen päätettävissä. Valitettavasti näin ei ole ja Orpon hallitus vei palkansaajien ostovoimaa heti hallituskautensa alussa leikkaamalla työttömyysvakuutuksen alenemaa.
Orpo piti hyvää työllisyyttä (Marinin) hallitustoimien ansiona, joten halusi sitten leikata palkansaajilta.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hallitus-imuroi-osan-tyollisyysrahoista-palkansaajilta-mutta-ei-tyonantajilta-paaministeri-orpo-ei-lupaa-etta-puntit-tasattaisiin-myohemmin/8782358
Seuraavan hallituksen pitää tasata puntit. Orpo ei sitä lupaa tehdä.- Anonyymi00015
Ei kukaan pidä hyvää työlisyyttä Marinin ansiona koska työllisyys ei oikeasti ollut korkealla. Kyse oli vain laskutavasta, joka alkoi murentua jo Marinin hallituksen aikana.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ei kukaan pidä hyvää työlisyyttä Marinin ansiona koska työllisyys ei oikeasti ollut korkealla. Kyse oli vain laskutavasta, joka alkoi murentua jo Marinin hallituksen aikana.
Petteri Orpo piti hyvää työllisyyttä (Marinin) hallituksen työllistämistoimien ansiona.
Työllisyysrahaston puskurit täyttyivät ja maksuissa oli laskuvaraa 1,4 miljardia.
Orpon mukaan (Marinin) hallituksen toimille voidaan laskea tästä osuudeksi n. 200 miljoonaa euroa, jonka perusteella Orpo leikkasi palkansaajien maksun pienenemisestä 20 %.
Lisätäänkö tämä "Kokoomus valehtelee aina" keskusteluun Kokoomus-palstalle? - Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Petteri Orpo piti hyvää työllisyyttä (Marinin) hallituksen työllistämistoimien ansiona.
Työllisyysrahaston puskurit täyttyivät ja maksuissa oli laskuvaraa 1,4 miljardia.
Orpon mukaan (Marinin) hallituksen toimille voidaan laskea tästä osuudeksi n. 200 miljoonaa euroa, jonka perusteella Orpo leikkasi palkansaajien maksun pienenemisestä 20 %.
Lisätäänkö tämä "Kokoomus valehtelee aina" keskusteluun Kokoomus-palstalle?Marin piti työllisyyttä omana ansionaan ja oli sen kanssa yksin.
Mikään Marinin hallituksen tekemistä työllistämistoimista ei ehtinyt vaikuttaa hallituksen aikana ja työllisyys alkoi sukeltamaan jo hallituksen viimeisenä vuotena. - Anonyymi00018
Sinun viittaamassasi kirjoituksessa sanotaan nimen omaan, että työttömyysvakuutusmaksu EI ole hallituksen päätettävissä 😁😂🤣🤡
- Anonyymi00019
Anonyymi00017 kirjoitti:
Marin piti työllisyyttä omana ansionaan ja oli sen kanssa yksin.
Mikään Marinin hallituksen tekemistä työllistämistoimista ei ehtinyt vaikuttaa hallituksen aikana ja työllisyys alkoi sukeltamaan jo hallituksen viimeisenä vuotena.Orpon mukaan (Marinin) hallituksen toimille voidaan laskea 1,4 miljardin työllisyysvakuutusmaksun alenemasta n. 200 miljoonaa euroa, jonka perusteella Orpo leikkasi palkansaajien maksun pienenemisestä 20 %.
20 % leikkaus on 100 - 150 € vuodessa normipalkansaajan nettotulosta pois.
Valehteliko Orpo tässä vai johti harhaan?
Lisätäänkö tämä keskusteluun:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19446480/kokoomus-valehtelee-aina - Anonyymi00020
Anonyymi00018 kirjoitti:
Sinun viittaamassasi kirjoituksessa sanotaan nimen omaan, että työttömyysvakuutusmaksu EI ole hallituksen päätettävissä 😁😂🤣🤡
Lueppa kunnolla ja kommentoi, mitä Orpo yritti:
Iltalehden tietojen mukaan hallitus harkitsee peruvansa työttömyysvakuutusmaksun korotuksen, jota Työllisyysrahasto on ehdottanut"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/47f0876b-4275-4b07-be88-d82cd9e0ae0f
Orpon tavoite lienee sinnitellä työttömyysvakuutusmaksun korotuksen kanssa hallituskauden loppuun ja siirtää korotus seuraavan hallituksen ajalle, jotta voi huudella oppositiosta, eytä hallitus korottaa veroja. - Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Lueppa kunnolla ja kommentoi, mitä Orpo yritti:
Iltalehden tietojen mukaan hallitus harkitsee peruvansa työttömyysvakuutusmaksun korotuksen, jota Työllisyysrahasto on ehdottanut"
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/47f0876b-4275-4b07-be88-d82cd9e0ae0f
Orpon tavoite lienee sinnitellä työttömyysvakuutusmaksun korotuksen kanssa hallituskauden loppuun ja siirtää korotus seuraavan hallituksen ajalle, jotta voi huudella oppositiosta, eytä hallitus korottaa veroja.Ei se sitä voi tehdä koska laki estää. Sen sijaan verotukseen voi vaikuttaa ja se on normaalia poliittista päätöksentekoa
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Ei se sitä voi tehdä koska laki estää. Sen sijaan verotukseen voi vaikuttaa ja se on normaalia poliittista päätöksentekoa
Seuraavan hallituksen pitää palauttaa Orpon palkansaajien 20 prosentin työttömyysvakuutusmaksun aleneman leikkaus normaaliksi.
Orpon hallituksen jäljiltä työttömyys on huipussaan. Palkansaajien osuus työttömyysvakuutusmaksuissa on kasvanut ja nousu tekee kipeää erityisesti palkansaajille.
Orpon täystuho hallitus yrittää tuhota seuraavankin hallituskauden.
Asian korjaus ei onnistu, jos Kokoomus on hallituksessa.
- Anonyymi00023
Hah, tämä näivettynyt vararikossa oleva maa!
Muiden maksaja Suomalaisten kustannuksella,
häpeällinen valtio. Vastenmielinen!
(Ei ollu ennen) - Anonyymi00024
Työllisyysnäkymät ovat hyvät ja jopa rakennusala on elpymässä.
Kyllä venäläisiä vituttaa- Anonyymi00025
Työllisyysnäkymät eivät ole hyviä, kun hyvinvointialueet irtisanovat henkilöstöä.
Digiagentit yleistyvät ja monien työt loppuvat.
Erityisesti eläikää lähestyvät ja pitkäaikaistyöttömät, joilla ei ole digitaitoja, eivät tule saamaan uutta työtä. - Anonyymi00027
Anonyymi00025 kirjoitti:
Työllisyysnäkymät eivät ole hyviä, kun hyvinvointialueet irtisanovat henkilöstöä.
Digiagentit yleistyvät ja monien työt loppuvat.
Erityisesti eläikää lähestyvät ja pitkäaikaistyöttömät, joilla ei ole digitaitoja, eivät tule saamaan uutta työtä.Työttömyys on kasvanut.
Siksi seuraavan hallituksen pitää palauttaa Orpon palkansaajien 20 prosentin työttömyysvakuutusmaksun aleneman leikkaus normaaliksi.
Muuten palkansaajan ostovoima laskee liikaa.
Tästä palautuksen tarpeesta kaikki on varmaan samaa mieltä, vai mitä?
- Anonyymi00026
Maahan on kuin unionin kyrpälä!
- Anonyymi00028
Menemme kohti pimeyttä pois päin valosya kovalla kiireellä. Työpaikkoja ei s
ynny vaan konkkia irtisanomisia lisäntyy. Julkishallintoa leikataan eli työttömiä kävelijöitä tulee lisää. Velkarahalla rahoitetti mirjardin verran verokevenyksiä RIKKAILLE, muut ei saa mitään tai jopa miinus merkkisen kevennyksen. Ei ole koko kansan verokevennös. Huonosti on hoidettu asiat. Leikkauksia sai vain pienituloiset, työttömät, yksin huoltajat ja rikkaat verohelpotuksia. Huono hallitus pelaa vain rikkaille lisää rahaa ja köyhiltä viedään asunto ja leipäkin. ON arvo valinta tehty.- Anonyymi00029
Ja sitten sä heräsit 🤡🤡🤡
Kaikki on juri päin vastoin, kuin kirjoitit.
Maksetaanko sinulle valehtelusta vai oletko sellainen ihminen, joka valehtelee ihan aina eli sellainen patologinen valehtelija? - Anonyymi00030
Anonyymi00029 kirjoitti:
Ja sitten sä heräsit 🤡🤡🤡
Kaikki on juri päin vastoin, kuin kirjoitit.
Maksetaanko sinulle valehtelusta vai oletko sellainen ihminen, joka valehtelee ihan aina eli sellainen patologinen valehtelija?Onhan se hyvin kirjoitettu totuudesta!
Lisäisin sen vielä että ilmapiiri joka ennen oli hyvä ja omalaatuinen,
on nykyään olematon!
Kuin olisi ilmapiiri imetty pois. - Anonyymi00031
Anonyymi00030 kirjoitti:
Onhan se hyvin kirjoitettu totuudesta!
Lisäisin sen vielä että ilmapiiri joka ennen oli hyvä ja omalaatuinen,
on nykyään olematon!
Kuin olisi ilmapiiri imetty pois.Oikeassa olet. Yksinkertaisuuksia on helppo höynäyttää talouskehityksellä, jos jossain menee vanha huoneisto kaupaksi tai toisaalla autokauppa elpyy, kun pari rikasta vaihtavat autonsa Teslaan valtion avustuksella tai kauppa elpyy, kun ihmisten on ihan pakko uusia joku kodinkone tai jollain alalla on palkattu uusi työntekijä. Että sellaista valoa tunnelin päässä. Eduskunnassa tappelevat ja solvaavat toisiaan ja periaatteesta ei kannateta toisen ehdottamaa hyvääkin asiaa, kun "mä en leiki ton kaa."
- Anonyymi00032
Anonyymi00031 kirjoitti:
Oikeassa olet. Yksinkertaisuuksia on helppo höynäyttää talouskehityksellä, jos jossain menee vanha huoneisto kaupaksi tai toisaalla autokauppa elpyy, kun pari rikasta vaihtavat autonsa Teslaan valtion avustuksella tai kauppa elpyy, kun ihmisten on ihan pakko uusia joku kodinkone tai jollain alalla on palkattu uusi työntekijä. Että sellaista valoa tunnelin päässä. Eduskunnassa tappelevat ja solvaavat toisiaan ja periaatteesta ei kannateta toisen ehdottamaa hyvääkin asiaa, kun "mä en leiki ton kaa."
Noin käy, kun ei käy. Kouluja
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Noin käy, kun ei käy. Kouluja
Kouluja tai ei, kaikkihan sen näkee kuinka pahaan suuntaan tämä maa on vajonnut
viime vuosien aikana,
tulee vajoomaan vielä paljon. - Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
Kouluja tai ei, kaikkihan sen näkee kuinka pahaan suuntaan tämä maa on vajonnut
viime vuosien aikana,
tulee vajoomaan vielä paljon.Ehei, kouluja käynyt osaa laskea
- Anonyymi00036
Kaikki mittarit kääntyvät oikeaan suntaan.
On kuitenkin pitkä matka tilanteeseen ennen Marinin hallitusta. - Anonyymi00038
Kokoomuksen johdolla maksimoimaan Suomalaisten kurjistaminen
- Anonyymi00039
Iskulausebotti 🤖
- Anonyymi00040
Mikä talous aloittajan mielestä elpyy? Tarkoittaneeko aloittaja valtion taloutta ja mahdollista talouskasvua?
Valtion talous on Petteri Orpon oikeistohallituksen jälkeen pahasti alijäämäinen. Ulkomaan velka on kasvanut niin isosti, että EU:n TARKKAILUKUOKKA periytyy liiallisen alijäämän takia tuleville hallituksille - kuten myös sosiaalisen heikon vuoksi periytyvä toinen EU:n tarkkailuluokka.
Vuoden 2026 budjetti on noin 12,9 miljardia euroa alijäämäinen, vaikka hallitus on tehnyt isot leikkaukset sosiaaliturvaan, ne niin sanotut sopeutukset.
Valtion velan korkomenot ovat kasvaneet jo yli neljään miljardiin euroon vuodessa. Nollakoron aika on ohi, joten lisävelkaa ennätysmäärin ei olisi pitänyt ottaa, nyt velkataakka on suurimmillaan ja jää seuraaville hallituksille maksettavaksi korkojen kanssa.
Vaikka hallitus on leikannut miljardeja euroja julkisen talouden menoista, velkaantuminen on vain lisääntynyt.
SUURTYÖTTÖMYYS
Suomessa on nyt EU:n pahin työttömyys, lähes
400 000 työtöntä. Hallituksen toimet työllisyyden hoidossa ovat epäonnistuneet ja konkurssit sekä suurtyöttömyys näyttäisivät myös periytyvän tulevalle hallitukselle. Nykyinen 0,9 % talouskasvu ei riitä ison ulkomaan velan lyhentämiseen tai suurtyöttömyyden parantamiseen. - Anonyymi00041
Ei ole kuvitelmaa, on faktaa.
- Anonyymi00042
Kyllä nyt sitä kakka kakka -kirjoittajaa ottaa päähän, kun talous on elpynyt jo kaksi vuotta.
- Anonyymi00043
Ai onko? Kerrohan, kuinka se näkyy tavan ihmisen arjessa.
- Anonyymi00044
Kakkavaihe kuuluu normaaliin kehitykseen. Sigmund Freudin kehityspsykologisessa teoriassa tätä kutsutaan anaalivaiheeksi, ja se ajoittuu noin 1–3 vuoden ikään.
- Anonyymi00045
Aloitus on eliitin propagandaa vaaleja kohti.
Keskustelua voi jatkaa paremmalla otsikolla, esim.
Orpon hallitus tekee ennätykselliset yli 70 miljardia alijäämää.
Orpon hallituksen leikkausrahoista 6,5 miljardia hukassa.
Orpom hallitu on heikentänyt pieni- ja keskituloisten ostovoimaa.- Anonyymi00046
Kappas, sinähän sitä propagandaa levität 😂😁🤣
Mikä sinua harmittaa siinä, että talous alkoi elpymään jo vuonna 2024?
Eikös sinun kalataiset ihmiset ole juuri niitä, jotka moittivat hallitusta siitä, ettei talous ole kääntynyt?
Nyt, kun olet saanutsen, minkä olet halunnut, oletkin pettynyt ja haluat palata menneeseen, jossa kaiki oli huonommin.
Onkio väärin sammutettu 🤡🤡🤡 - Anonyymi00047
Anonyymi00046 kirjoitti:
Kappas, sinähän sitä propagandaa levität 😂😁🤣
Mikä sinua harmittaa siinä, että talous alkoi elpymään jo vuonna 2024?
Eikös sinun kalataiset ihmiset ole juuri niitä, jotka moittivat hallitusta siitä, ettei talous ole kääntynyt?
Nyt, kun olet saanutsen, minkä olet halunnut, oletkin pettynyt ja haluat palata menneeseen, jossa kaiki oli huonommin.
Onkio väärin sammutettu 🤡🤡🤡Voi sinua, sinä Herkko-Hyväusko. Jassoo, että talous nousee ekonomistien mukaan. Paljonkohan niillekin maksetaan noista lausumista, kun vaaleja vasten pitää pohjustella. Kaikki käyrät tilasoissa näyttävät kuitenkin alaspäin.
- Anonyymi00048
Anonyymi00047 kirjoitti:
Voi sinua, sinä Herkko-Hyväusko. Jassoo, että talous nousee ekonomistien mukaan. Paljonkohan niillekin maksetaan noista lausumista, kun vaaleja vasten pitää pohjustella. Kaikki käyrät tilasoissa näyttävät kuitenkin alaspäin.
No onhan ekonomistit paljon parempia ennustamaan kuin joku hörhö tällä palstalla.
Miksi jauhat paskaa, saatko tyydytystä ikävistä asioista vai maksetaanko sinulle siitä? - Anonyymi00049
Anonyymi00048 kirjoitti:
No onhan ekonomistit paljon parempia ennustamaan kuin joku hörhö tällä palstalla.
Miksi jauhat paskaa, saatko tyydytystä ikävistä asioista vai maksetaanko sinulle siitä?Voi persu, persu.... :D
- Anonyymi00050
Anonyymi00049 kirjoitti:
Voi persu, persu.... :D
Taitaa olla ennemminkin Kokoomuksen ansiota koska talouden ajatukset ovat heiltä lähtöisin.
Persut toki toteuttavat hyvin Kokoomuksen toiveita. - Anonyymi00051
Anonyymi00050 kirjoitti:
Taitaa olla ennemminkin Kokoomuksen ansiota koska talouden ajatukset ovat heiltä lähtöisin.
Persut toki toteuttavat hyvin Kokoomuksen toiveita.Niinpä. Ekonomisteilta voi ostaa lausunnon. Huvitti kerran, kun elonomistit olivat jauhaneet tämän hallituksen aikaansaannoksia ja nousua jo parin vuoden ajan, niin toimittaja pyysi heiltä totuudenmukaisen arvion Suomen taloustilanteesta. Ne tyypit vilkuilivat toisiaan köhien ja pienellä äänellä tunnustivat, että on vain pisteittäisiä onnistumisia ja muuten menee ala päin kuin lehmän häntä. Ei kokoomus voi tunnustaa epäonnistumistaan, kun talousosaajina lähtivät hallitukseen.
- Anonyymi00052
Anonyymi00051 kirjoitti:
Niinpä. Ekonomisteilta voi ostaa lausunnon. Huvitti kerran, kun elonomistit olivat jauhaneet tämän hallituksen aikaansaannoksia ja nousua jo parin vuoden ajan, niin toimittaja pyysi heiltä totuudenmukaisen arvion Suomen taloustilanteesta. Ne tyypit vilkuilivat toisiaan köhien ja pienellä äänellä tunnustivat, että on vain pisteittäisiä onnistumisia ja muuten menee ala päin kuin lehmän häntä. Ei kokoomus voi tunnustaa epäonnistumistaan, kun talousosaajina lähtivät hallitukseen.
Ei ole sellaista yhtenäistä ryhmää kuin ekonomistit.
Se toki pitää paikkansa, että minkä tahansa mielipiteen saa ostettua eikä tarvitse edes ostaa koska niitä on jo valmiina poimittavaksi ihan joka lähtöön.
Myös tutkijoita, dosentteja ja professoreita on ihan riittävästi kattamaan kaikki mielipiteet maan päällä. Osa on vilpittömiä, mutta osalla on oma lehmä ojassa ja monet laulavat niitä lauluja, jonka leipää syövät.
Siksi voikin jättää omaan arvoonsa SAK:n, EK:n, Sorsasäätiön, Finnwatchin, Kauppakamarin jne väitteet ellei samaa tietoa löydy esimerkiksi tilastoista.
Tilastojakin pitää osata tulkita.
Työttömyystilastot ovat minun suosikkejani koska niihin sisältyy valtavasti epävarmuutta. Ensimmäinen on se, että työttömyyttä mitataan kyselytutkimuksella. Se ei anna kovin tarkkaa tulosta koska vastaus voi olla tulkinnanvarainen ja ihmiset valehtelevat eri syistä. Joillekin on tärkeä väittää, että on töissä ja toisille taas päin vastoin. Osa voi myös pelata ajatuksella, että jompikumpi vastaus toisi heille enemmän rahaa jos se näyttäisi suuremmalta.
Sinäkin valehtelet koska uskot saavasi siitä etua. - Anonyymi00060
Anonyymi00046 kirjoitti:
Kappas, sinähän sitä propagandaa levität 😂😁🤣
Mikä sinua harmittaa siinä, että talous alkoi elpymään jo vuonna 2024?
Eikös sinun kalataiset ihmiset ole juuri niitä, jotka moittivat hallitusta siitä, ettei talous ole kääntynyt?
Nyt, kun olet saanutsen, minkä olet halunnut, oletkin pettynyt ja haluat palata menneeseen, jossa kaiki oli huonommin.
Onkio väärin sammutettu 🤡🤡🤡Jos pidät Orpon hallituksen yli 70 miljardin alijäämää "oikein sammutettuna", niin onhan sinulle oikeus mielipiteeseesi.
- Anonyymi00053
Selviä vaikka pieniä uusia MERKKEJÄ!
Ilmaisjakelulehdistä Helsingin eri alueiden,
niitä joita on otettavissa kauppojen eteisissä
on nyt usein vain YKSI niitti tai ILMA niittejä, niitä on aina ennen ollut 2!
Siis, sivuja kiinni pitämässä.
Kun on vaikka 100.000 lehteä on 100.000 tai ei yhtään niittiä nyt
kun ennen olisi ollut 200.000!
Toinen hyvin pieni muutos on Juhla Mokka, se teippi siina paketissa ylhäällä jolla
voi tiiviimmin sulkea avatun paketin on nyt PUOLET LYHYEMPI TEIPINPÄTKÄ, HEH!!
Hahaha........uh, huh!
Siinäkin kun 100.000 kahvipakettia niin nyt samalla teippimäärällä
voi myydä 200.000 kahvipakettia!
Kyllä Suomessa alkaa tapahtumaan vielä kauheita, niin paljon on raha
alkanut loppumaan joka paikasta, korkea työttömyys,
suuri....valtava julkinen talous suhteellisesti pieneen kansaan,
miljardien EU maksut sekä monien miljardien EU maahanmuuttajien
taloudellinen tukeminen, Ukrainan tilanne ym raaka-aineiden toimitukset,
ulkomaankauppa vienti ym.
Tämän kokoinen kansa jossa myös paljon eläkeläisiä ja koululaisia
EI PYSTY keräämään ollenkaan tarpeeksi verokantaa kaiken maksettavaksi,
vain laina korkoineen saattaa riittää kun vielä päälle leikataan kaikkialta.
Tässä on ne ainekset maalle kuin yhtiöllekkin konkurssiin.- Anonyymi00059
Myönä pois, sinä et pysty arvioimaan taloutta lainkaan.
Yhtä hyvin voi lukea teelehdistä kuin printtimediasta, joka on kouristellut kuolemaa odottaen jo vuosia.
Yhtä hyvin voisi todistaa väitteesi sillä, ettei höyryvetureita kulje yhtä usein kuin ennen.
Sä olet hiukan säälittävä - Anonyymi00063
Anonyymi00059 kirjoitti:
Myönä pois, sinä et pysty arvioimaan taloutta lainkaan.
Yhtä hyvin voi lukea teelehdistä kuin printtimediasta, joka on kouristellut kuolemaa odottaen jo vuosia.
Yhtä hyvin voisi todistaa väitteesi sillä, ettei höyryvetureita kulje yhtä usein kuin ennen.
Sä olet hiukan säälittäväSe on monen teidän kansakoululaisten, varusmiesten
jotka olette vain Suomessa asuneet vaikea ymmärtää suurta maailmaa
suhteessa maailmalla lähes tuntemattomaan Suomeen.
- Anonyymi00054
Taksikortit pois kansanedustajilta liian kallis etu näille molopäille. Vittuko se on, kun " kansanedustajilta" kansankiusaajilta ei voi leikata mitään palkkiot nousee olkoon taloustilanne mikä tahansa. Näitäkö rosvoja pitäis äänestää?????
- Anonyymi00056
Puolet pois eduskunnan suojatyöllistetyistä niin saadaan säästöä!
- Anonyymi00057
Kyllä vaan. Aikoinaan, kun olin valtion virkahenkilönä, meille toimistolla kerrottiin, että eduskunnan toimistotyöntekijöillä on monta palkkaluokkaa parempi liksa ja työaika oli vain 6 tuntia. En tiedä, mitä nyt on. Mutta tarvitsevatko kansanedustajat todellakin avustajia laumoittain, kun siinäkin harrastetaan nepotismia aivan röyhkeästi.
- Anonyymi00073
Säästöä ei kummasti synny, jos joutuvat työttömiksi. Silloin heille pitää maksaa työttömyyskorvauksia ja se on kulu sekin.
- Anonyymi00058
Hesarissa lueteltiin peräti 8 signaalia, joiden mukaan talous on menossa hyvään suuntaan
- Anonyymi00061
Peräti kahdeksanko signaalia! Ou nou, kun tilanne on mustaakin mustempi. Tarvitaan vähintään miljardeja signaaleja, ennen kuin puhutaan mitään. Huoh tuota keinotekoista luottamuksen kasvattamisen yritystä. Tyhmempiin varmasti uppoaakin.
- Anonyymi00062
Kokoomus valehtelee aina
- Anonyymi00072
Anonyymi00062 kirjoitti:
Kokoomus valehtelee aina
Kokoomus ajaa yksityisen sektorin yritysten ja sijoittajien etuja.
- Anonyymi00064
Stora Enso aloittaa muutosneuvottelut Uimaharjun tehtailla – 35 työpaikkaa uhattuna !
Espoon kaupunginhallitukselle esitetään yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä 2. syyskuuta alkaen. Mahdolliset neuvottelut tulisivat koskemaan kaupungin koko henkilöstöä eli noin 11 000 henkilöä ja enintään 300 henkilötyövuotta. !!
Työttömiä oli kesäkuussa Pohjois-Karjalassa edelleen enemmän kuin vuosi sitten.
Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa 11 075 työtöntä työnhakijaa.
Koko Vantaan kaupungin henkilöstöä koskevien yt-neuvottelujen säästötarve on noin 15 miljoonaa euroa.
Työttömyys jatkoi kasvuaan Etelä-Karjalassa – korkeinta työttömyys on yhä Imatralla
Joku hallitus"puolueen" edustaja kirjoittaa että "valoa kohti", voi perse, ei mitään käsitystä todellisuudesta, työllisyys menee pimeyttä kohti !! - Anonyymi00065
Uusia työpaikkoja tulee enemmän kuin vanhoja menee.
Höyryvetureista luopuminen on hyvä merkki eikä huono. - Anonyymi00066
Kaikki viisarit osoittavat ylöspäin.
- Anonyymi00067
Talouden elpymisestä ei ole todellista näyttöä ellei myös työttömyys vähene.
- Anonyymi00068
On siitä todellista näyttöä.
Työvoiman kysynnän vilkastumisestakin on todellista näyttöä.
Talous kohentuu myös ilman, että työttömyys muuttuu, mutta hitaammin.
On myös selvää, ettei kaikki työttömät tule ikinä saamaan töitä asioiden takia, joita ei enää voi muuttaa.
- Anonyymi00069
Mitä suurempi todennäköisyys saada työtä on, sitä epätoivoisemmaksi kirjoittelu muuttuu
Miksi?- Anonyymi00071
Yritykset tavoittelevat halvampaa työvoimaa ulkomailta. Ehkä sillä on vaikutusta kirjoitteluun ja sanomisiin.
- Anonyymi00070
Siis pimeyttä kohti mennään yhä syvemmälle. Suomen talous on nyt riippuvainen löysästä velkapolitiikasta, joka tuottaa vain ruumiita.
- Anonyymi00074
On ja ei ole.
Aina, kun pyritään eroon velanotosta, vasemmisto pistää vastaan.
Se johtuu tietenkin siitä, että velanotosta ei pääse eroon muuten kuin pienentämällä sosiaalitukia ja supistamalla julkishallintoa.
Vasemmisto on profiloitunut köyhän ja työntä tekevän kaveriksi, vaikka niissä onkin suuri ristiriita. Ei voi samaan aikaan kannattaa suuria sosiaatukia ja pitää työtä tekevien puolta koska vain työtä tekevät ne tuet maksavat.
Homma on mennyt läpi keksimällä työväenluokan ja pienituloiset uudelleen. Todellisuudessa juuri kukaan työssä käyvä ei ole käytännössä vasemmiston pienituloinen eikä työväenluokkaa vaan kuuluu niihin "suurituloisiin", jotka pitää laittaa kärsimään 😁
Toinen tärkeä seikka on se, että vasemmistoa äänestää enimmäkseen naiset ja naisista suuri osa on kunnalla, alueella tai valtiolla töissä. Vasemmisto ei voi lähteä supistamaan julkishallintoa ja toisaalta sen ideologiaan kuuluu yksityisomistuksen hävittäminen.
- Anonyymi00075
Ei se enää ole ja ei ole. Suomessa on enää löysää velkapolitiikkaa harjoittavia hallituksia. Sen laatu vain vähän vaihtelee oikeiston ja vasemmiston välillä.
- Anonyymi00076
Orpon hallitus on ottanut sen verran paljon velkaa, että se on kaikilla mittareilla harjoittanut velkaelvytystä.
Puheet on toisia, mutta luvut eivät valehtele.
- Anonyymi00077
Ei perkele, tämä maahan on vararikon partaalla!
Nämä julkiset menot, maahanmuuttaja matut,
turvallisuus tilanne Euroopassa ja raakaöljyn ym taloudelliset
lisä kustannukset ovat tälle verokannalle ihan liikaa! - Anonyymi00078
Luulivat olevansa jotain Suomessa kun muutama vuosi sitten
ivasivat Kreikkaa ja Italiaa, kahta maailmankuulua wanhaa maata!
Satoja vuosia sitten kun tekivät taiteita ja oopperoita,
matkailivat tutkimusretkeilijöinä,
Suomessa vain 5% osasi lukea! - Anonyymi00079
No ei siltä kyllä näytä, täältäkin voi jo lukea missä vika https://proutscandinavia.blogspot.com/2026/03/osa-dadan-prout-puheista-kaannettyna.html
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34604Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106467Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427