Keskustan Siika-aho: "Kokoomus maksaa siitä hintaa"

"Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja kertoo Ylelle, että perussuomalaiset on saanut uusia kannattajia ennen kaikkea keskustasta ja kokoomuksesta.

Keskustan puoluesihteeri muistuttaa, että keskusta ei ole ollut osapuolena kesän aikana käydyissä hallituksen sisäisissä kiistoissa. Keskustelua on siis käyty hallituspuolueiden ympärillä, ja se saattaa vetää puoleensa liikkuvia äänestäjiä.

– Liikkuvassa äänestäjäkunnassa jonkinlaiset muutokset ovat asiankuuluvia. Ajankohtaiset käänteet saattavat vaikuttaa siihen, minkä puolueen ihmiset mainitsevat suosikikseen.

– Pitkän trendin mukaan vielä on kuitenkin hyvin epäselvää, mille puolueelle he äänensä lopulta antavat, Siika-aho sano

Keskustan kannatuslukemaan ei voi tietenkään olla tyytyväinen, Siika-aho myöntää.

Tuoreessa mittauksessa oppositiopuolue keskusta laski 0,9 prosenttiyksilöllä 12,7 prosenttiin.

– Kannatuksen laskua ei pidä ryhtyä parhain päin selittelemään, Siika-aho sanoo.

Hän korostaa, että nyt pitää keskittyä siihen, missä keskusta on hyvä.

– Politiikan syksyn käynnistyessä aiomme tuoda erittäin vahvasti tuoda esiin omat vaihtoehtomme, tarjota parempaa talous- ja työllisyyspolitiikan suuntaa ja koko Suomen politiikan suunnanmuutosta.

Siika-aho katsoo, että kokoomus ja perussuomalaiset eivät pääse toisistaan irti näissä teemoissa.

– Näillä yksittäisillä gallup-muutoksilla ei pysty juksauttamaan kovin pitkään.

– Vahva arvioni on se, että tulevan syksyn ja talven aikana asetelma tulee muuttumaan hyvin merkittävästi kaikkien puolueiden osalta, puoluesihteeri sanoo."

Siika-aho on oikeassa. Purra saa kiittää Kokoomusta puolueensa noususta. Kokoomus teki itselleen "checkmaten" jatkaessaan ravivertauksella "häviävällä hevosella" (Orpo) eikä vaihtanut puolueen puheenjohtajaa, josta on selvästikin tullut suuri rasite Kokoomukselle itselleen. Onko Kokoomus laukalla vaiko peräti tuuliajolla, koska todellisena kipparina hallituksessa seisookin Orpon sijaan Purra?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • -

    - VasemmistoKEPU on kohta "SATIAIS-puolue" -kuten LaitaVasemmistokin

    -

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu