Hei!
Olen juuri 30 vuotta täyttänyt nainen. Olen koko ikäni 12-vuotiaasta asti kärsinyt aknesta, välillä lievempänä, välillä pahempana.
15-vuotiaana aloitin syömään Diane Nova e-pillereitä. Ne auttoivatkin pitämään aknen kurissa, mutta finnejä oli silti ajoittain eivätkä mustapäät lähteneet pois.
Syötyäni Diane Novaa 14 vuotta (kyllä!) ne alkoivat ärsyttää minua ja vaihdoin ehkäisyksi keväällä 2005 Nuva Ring -ehkäisyrenkaan.
Nyt kasvoni kukkivat kuin teini-ikäisellä. Erityisesti leukaperät, kaula ja rintakehä pukkaavat ulos kaikennäköistä näppylää. Muuallakin kasvoissa niitä on ja selässäkin jo muutama. =(
Kävin ihotautilääkärillä vajaa viikko sitten ja hän kirjoitti minulle saman tien Roaccutan-kuurin annoksella 20mg kahdesti päivässä. Viisi kuukautta olisi tarkoitus lääkettä syödä.
Olen menossa vuoden päästä kesällä naimisiin ja haluaisin tietenkin ihoni olevan vihdoinkin yli puoli elämääni jatkuneen kärsimyksen jälkeen kunnossa ja sileänä. Lapsia olisi tarkoitus yrittää saada häiden jälkeen eli syksyllä 2006. Roaccutan-kuurin päättymisestä on tuolloin kulunut aikaa n. 7 kk, eli ohjeiden mukaan siinä ei pitäisi olla ongelmaa.
Minulta otettiin maksa-arvot (35), veren rasva-arvot (1,09) ja raskaustesti (negat.). Tänään pitäisi lääke käydä hakemassa apteekista, jos sen aion hakea.
Nuo haittavaikutukset kuitenkin hiukan hirvittävät, eli niistä haluaisin PIKAISESTI kommenntteja.
- Kuinka pahasti iho, huulet ja limakalvot yleensä kuivuvat? Riittääkö niiden hoitoon apteekin perusvoide ja huulille esim. bepanthen?
- Kun sanotaan limakalvojen kuivuvan, kuivuvatko limakalvot myös alapäässä siten, että se haittaisi yhdyntää?
- Kuinka moni aikuisiän hormoniperäisestä aknesta kärsivä on saanut Roaccutanista avun?
- Kuinka yleistä ja suurta hiustenlähtö on? Itselläni on perussuomalainen vaalea, ohuehko hiuslaatu, jonka ei toivoisi enää enempää ohenevan..
- Oletteko nauttineet alkoholia hoidon aikana ja jos, onko se vaikuttanut mitenkään? Itse nautin tällä hetkellä noin viinipullon verran punaviiniä viikoittain (ihanaa!), enkä haluaisi luopua siitä.
- Onko jollain mennyt maksa ns. pilalle Roaccutanin vaikutuksesta?
- Käytättekö Roaccutania vai halvempia rinnakkaisvalmisteita?
Kiitokset kaikista vastauksista!

Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen syönyt aikoinani roaccutania ja nyt viime talvena halvempaa rinnakkaisvalmistetta. Teho oli hyvä, mutta lääke nosti minulla rasva-arvoja aivan hirveästi ja jouduin sen vuoksi pitämään välillä taukoa lääkkeen syömisestä. Maksan kanssa ei ollut mitään ongelmia, vaikka välillä jotakin alkoholipitoista nautinkin.
Iho kuivui, mutta siihen tietysti vaikutti myös talviaika muutenkin. Huulien iho oli todella kuiva. Ei mitään toiveita huulipunan käytöstä! Ei mikään apteekinkaan rasva huuliin paljon auttanut, vaikka sitä koko ajan saikin käyttää.
Nenän limakalvoihin lääke myös vaikutti. Eli oli pakko käyttää nenäöljyä, koska muuten verenvuoto olisi varmasti yllättänyt. Yhdyntään ei varsinaisesti vaikuttanut. Onnistui siis kyllä, vaikka ehkä vähän kuivatti alapäätäkin.
Hiuksia ei lähtenyt sen enenpää kuin ennenkään.
Toivottavasti tästä oli jotain apua.
Kiitoksia.
Kuinka paljon rasva-arvosi nousivat? Ovatko arvot pysyneet kuurin jälkeen normaalina?
Kuinka paljon alkoholia käytit?
Entä mikä tuo nenäöljy on, mistä sitä saa ja paljon maksaa?
Vastaan joihinkin kysymyksiisi omia kokemuksiani...
Lopetin juuri muutama viikko sitten 7 kk kestäneen Roaccutan-kuurin. Aloittaessani olin myös hyvin huolestunut ihon ja limakalvojen kuivumisesta. Itselläni on luonnostaan hyvin rasvainen iho, joten suuria ongelmia kuivumisesta ei minulle koitunut.
Kasvojen kanssa riitti, kun käytin kuivalle iholle tarkoitettuja voiteita, ei siis mitään varsinaisia kosteusvoiteita. Joskus laitoin myös kosteuttavan naamion.
Vartalon ihoa kosteutin aina välillä, talvella se varsinkin oli tarpeen, kun kävin usein suihkussa. Kädet kuivuivat ehkä eniten.
Nenäverenvuotoa oli jonkun verran, mutta pärjäsin sen kanssa, enkä tarvinnut siihen suihkeita.
Huulia sai kyllä rasvata vähintään aamuin illoin. Sain tilanteen pidettyä hallinnassa, kun löysin tavallisesta kaupasta Blistexin Lip Relief Creamin, hoitavan huulivoiteen, joka on sellainen pieni tuubi. Sitä laitoin aina yöksi, oli tehokas. Päivällä käytin usein apteekin Bepantholia, se ei ole niin voimakas vaikka onkin tehokas, vaan miellyttävämpi päivällä.
Maksa-arvoni nousivat hoidon alkupuolella hetkeksi, mutta sekin meni itsestään ohi. Ja tuo arvojen nouseminenkin on ilmeisesti melko harvinaista.
En huomannut erityisempää hiustenlähtöä, mutta minulla on kyllä tosi vahvat ja paksut hiukset.
Minulla ilmeisesti on aikuisiän hormooniperäinen akne, en ole kyllä ihan varma, mutta paha se ainakin oli ja paheni aina ennen kuukautisia. Muutamassa kuukaudessa finnien tulo lakkasi. Nyt olen olut vasta niin lyhyen aikaa ilman Roaccutania, etten vielä tiedä, kuinka pysyvä apu on, mutta toivottavasti ei tarvitsisi enää uusia hoitoa.
Käytin siis Roaccutania, halvemmista versioista ei minulle vissiin edes mainittu...
Joistain haittavaikutuksista huolimatta kannattaa mielestäni ehdottomasti kokeilla Roaccutania.
Minä söin murkkuikäisenä useamman Roaccutan-kuurin, iho oli todella paha. Lääkkeestä oli apua joksikin aikaa, mutta todellisuudessa e-pillerit pitivät aknen poissa.
Söin itsekin kymmenen vuotta pillereitä, kunnes pari vuotta sitten lopetin. Alkoi kertakaikkiaan tympäseen kymmenen vuoden tauoton pillereiden syönti ja perheenlisäyskin oli mielessä. Siitäpäs ihoni innostui! Akne lehahti jälleen, eikä perheenlisäystäkään ole kuulunut kahteen vuoteen :(
Nyt kävin ihotautilääkärillä. En halunnut Roa-kuuria, juuri raskaaksi tulon vuoksi. Sain Tetralysal kuurin (100 päivää). Tosin eihän nytkään raskaaksi saa tulla, mutta onpahan kuitenkin lievempi lääke.
Vastaan nyt muutamien vuosien takaisten kokemusten perusteella:
- Kuinka pahasti iho, huulet ja limakalvot yleensä kuivuvat? Riittääkö niiden hoitoon apteekin perusvoide ja huulille esim. bepanthen?
--> Iho, etenkin kasvojen, kuivui todella paljon. Apteekin perusvoiteet riittivät reilusti käytettyinä. Tavallinen huulirasva oli ok.
- Kun sanotaan limakalvojen kuivuvan, kuivuvatko limakalvot myös alapäässä siten, että se haittaisi yhdyntää?
--> Ei.
- Kuinka yleistä ja suurta hiustenlähtö on? Itselläni on perussuomalainen vaalea, ohuehko hiuslaatu, jonka ei toivoisi enää enempää ohenevan..
--> Hiustenlähtöä ei ollut missään mittakaavassa.
- Onko jollain mennyt maksa ns. pilalle Roaccutanin vaikutuksesta?
--> Kontrolliverikokeet olivat ok.
Itse ostaisin rinnakkaisvalmisteen, koska vaikuttava aina on aivan sama! Hinta on vaan halvempi!
Siis, 4 vkoa olen syönyt Roaa samalla annoksella (2x20mg), painoni on 56kg eli vuorokausiannos pitäisi olla tehokas. Huulet kuivuvat, mutta Bepanthen auttaa hyvin-> lisään sitä heti kun tunnen pientäkin "kiristystä" (tuubi kulkee mukana). Silmätippoja olen käyttänyt joinakin päivinä, sain reseptillä samanaikaisesti Roan kanssa. Meikin alla käytän Humektania ja yöksi samaa tarvittaessa, hyvin olen pärjännyt.
Ihoni on lähtenyt paranemaan hyvin, paljon on vielä työmaata jäljellä, mutta edistystä tapahtuu. Maksa-arvoja ei katsottu ensimmäisellä käynnillä, ainoastaan raskaustesti. Ensiviikolla on seuraava käynti, jolloin myös maksa-arvot testataan. Olen muutamalla käynyt pari kertaa, ongelmia ei ole ilmennyt. Hiuksia ei irtoa, eikä alakerran ongelmiakaan ole. Auringossa paloin melko pahasti 45min. aikana -> nahkaa lähti ja ikävät "likaiset" jäljet vatsassa, sekä jaloissa jäivät muistoksi (toivottavasti aika vie ne mennessään).
Niin, olen ikäisesi nainen ja samoin minulla on hormooniperäistä tämä "kärvistely" ollut jo iätajat...
Olen 22-vuotias nainen ja kärsinyt 12-vuotiaasta asti pahasta aknesta.Olen elämäni aikana syönyt lukuisia Roa-kuureja 16-vuotiaasta lähtien.Ihoni on tullut niillä todella nopeasti,jo viikossa tai parissa,hyväksi,mutta ikävä kyllä joka kerta kuurin loputtua menee kuukausi ja sen jäkeen finnit alkavat tulla takaisin samaan tahtiin kun oma erittäin rasvainen iholaatuni palaa normaalitilaansa.
Roaccutanin vaikutuksia itselläni:
-ihon yleinen kuivuus
-päänahan kuivuus ja hilseily,sitä on pakko raapia välillä,koska kutittaa.Hiuksia myös lähtee,mutta onneksi hiuslaatuni on erittäin paksu,niin sillä ei ole väliä.Hiuksia joudun hoitamaan erilaisilla shampoilla ja hoitoaineilla kuin normaalisti(normaalisti käytän rasvaisten hiusten tuotteita),sillä hiukseni kuivuvat niin paljon ja tarvitsevat siis tehohoitoja
-alapää kuivuu myös,mutta ei häiritse yhdyntöjä.Lisääntynyttä valkovuotoa olen kyllä havainnut ja pahaa hajua,joka loppuu kuurin loputtua myös.
-silmät kuivuvat ja verestävät,niihin saa apteekista silmätippoja
-nenän limakalvot kuivuvat ja nenäverenvuotoa esiintyy
Mutta mielestäni on kaikista sivuvaikutuksistaan huolimatta ihana lääke.Niin kauniiksi iho tulee eikä tarvitse stressata,että seuraavan päivän tapaamiseen ilmestyykin muhkea finni leukaan.Ja finnien peittämiseen meikillä ei tuhlaannu aikaa =)
Itselläni ei maksa-arvot nousseet,mutta niitä kannattaa kyllä seurata verinäyttein kuurin aikana.Alkoholia myös join ajoittain paljonkin,vaikka ei saisi =(Ja kasvojen iholla käytin kosteusvoiteena Basan-geeliä,myös apteekista.Että näin =)
vuosi sitten roaccutania puoli vuotta. Ei muista muuta isoa haittaa kun, että huulirasvaa kului, ja paljon!! Huulet kuivu ihan älyttömästi! Mutta kyllä kannatti! =)
Kiitoksia kokemuksista. Kertokaa vain lisää kaikkea, mikä mieleen tulee!
Paraniko teillä akne kokonaan? Entä huomasitteko mitään masennukseen tms. liittyvää?
Kävin ostamassa lääkkeen, mutta en vielä aloittanut sitä. Kauhean pitkä lista haittavaikutuksia, pelottaa hiukan aloittaa..
Heippa!
Olen 29 v nainen. Lopetin 3 vuotta sitten diane novan käytön ja siitä sain palkinnoksi järkyttävästi finnejä.
Odottelin pari vuotta parantumista, mutta turhaan.
Viime vuoden juhannuksena hain Roat ja söin puolen vuoden kuurin. Sivuvaikutuksia ei ollut nimeksikään, ainoastaan huulien kuivuminen johon voitelu auttoi.
Finnit kaikkosivat mustapäitä myöten, mutta nyt puoli vuotta kuurin lopettamisen jälkeen kasvot ovat pahemmat kuin koskaan ennen! Mustapäiden määrää ei voi kuin ihmetellä, niitä on leuassa, poskissa, nenässä ja nyt näyttää että otsaankin levittäytyvät. Ajattelin käydä ihotautilääkärin puheilla ja suunnitella uutta kuuria.
Ärsyttävää kun Roa vaikutti niin lupaavalta ja nyt tällainen takapakki.
sivuvaikutuksia. Vakavat sivuvaikutukset ovat erittäin harvinaisia. Minä olen ainakin valmis kärsimään vähän, että saan naamani kuntoon:)
Olen syönyt tota roan rinnakkaislääkettä viisi kuukautta, naama on osaksi parantunut, tosin toinen poski ei ole kunnossa ja arpia on muuallakin. Eli ilman meikkiä en pärjäisi. Mutta tilanne on kuitenkin parempi kuin silloin kun aloitin. Suosittelen ehdottomasti, sillä moni ja vielä useampi on saanut avun tästä lääkkeestä!!
Huulten ja ihon kuivuminen, lihassäryt ym. on pientä aknen rinnalla, todellakin! Itse en epäröinnyt hetkeäkään, vaan juoksin apteekkin heti kun reseptin sain:)
Kauheaa, jos noin käy! Minulla on vuoden päästä kesällä häät ja ne olisivat juuri noin puoli vuotta roakuurin lopettamisen jälkeen.
Toivottavasti ihosi paranee pian!
Helou! Itselleni syntyi vuonna 2003 lapsi, jolla on erittäin harvinainen aivojen kehityshäiriö (Suomessa 1/100 000 eli n. joka toinen vuosi syntyy tällainen lapsi). Miettiessäni kaikki mahdolliset ja mahdottomat syyt, miksi näin on voinut käydä (söinkö silliä, fetaa, pesemättömiä vihanneksia ym.ym. joista voi saada jonkin viruksen...) muistin, että söin Roaccutania vuosina 90-91. Mitähän myrkkyä se on silloin lienee ollut (Lääkkeethän kehittyvät vuosien myötä). Ei minua silloin seurattu minkäänlaisin kokein,luin sitten myöhemmin, että maksa-arvoja olisi pitänyt seurata. Okei, vuosia on kulunut n. 12 kuurista raskauteen, mutta kyllähän tällaiset vaaralliset jäämät ja myrkyt voi varastoitua elimistöön vuosikymmeniksi. Koskaan en saa lapseni sairauden aiheuttajasta selvyyttä, mutta yön pimeinä tunteina olen miettinyt tätäkin vaihtoehtoa....Ei kukaan pysty myöskään varmasti osoittamaan, ettei kehityshäiriö olisi Roan aiheuttama. Ulkoisesti lapseni on aivan normaali, pään sisällä on vaan vähän tyhjää...
Tätä en kirjoittanut peloitellakseni, vaan ihan helpottaakseni omaa syyllistä oloani...Roaccutanista oli silloin aikanaan itselleni tosi paljon hyötyä.