Ei vain Tonava kuivu, muuallakin veden pinta on lähes pohjaa koskettamassa. Toisaalta ympäri maailman alueelliset rankkasateet ja tulvat vievät kokonaisua kyliä mukanaan, Britanniassa viljapellot kuivuvat ruskeiksi, sato menetetty. Kesän kuumuus tappaa varsinkin keski-, etelä-Euroopassa tuhansittain ihmisiä, metsäpalot uhkaavat satojen tuhansien ihmisten koteja jne.
Sään ääri-ilmiöt tuovat jokaisen silmille yhä useammin. Silti riittää, jopa vastuullisia päättäjiä, puolueitakin, jotka kiistävät sitkeästi itsekkäistä syistä, usein rahanhimosta ilmaston kuumenemisen, ilmastokatastrofin olevan edessä.
He sekoittavat tarkoituksella sään ja ilmaston keskenään ja ovat mielestään nokkelia huomauttaessaan asiasta, kun joinakin aikoina osuukin "vanhanajan normisää".
Nämä edesvastuutomat tahot eivät välitä edes omien lastensa tulevaisuudesta, vaan jarruttavat kynsin hampain kaikkia tekoja, joilla voisimme vielä yrittää pelastaa tämän yhteisen maapallomme säilymisen elinkelpoisena rottien lisäksi myös ihmisille.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Lapset eivät ole pakollisia.
Ainakin sinun kohdalla, koska voisivat jatkaa huono geeni perimää.
Missä sinäkin olet säätä opiskellut, Pridemarsilla kuin muutkin vihreät.
Pridemarssilla Antti Kaikkosen kanssa ja sitten miehissä suviseuroilla.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/308ec720-5c92-4e75-850c-cefb5669650c
Petsut väittää että ei ole ilmastomuutosta meneillään.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9416fde1-e4d0-4224-a472-6e54eeabd37d
Totuus on tässäkin, mutta persut ei usko vaikka merkit on selvääkin selvempiä.
Venäläinen öljy ja hiili on maailman puhtainta. HO HOO, HO HOO!