jossa valtion velkaantuminen on korkeintaan toissijainen huoli. Orpon vaaleja edeltävät puheet ovat nyt osoittautuneet valheiksi.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) valehteli suomalaisille. Ensin hän valehteli oppositiojohtajana, sen jälkeen pääministerinä.
Orpon ensimmäinen valhe koskee huolta Suomen talouden velkaantumisesta.
Orpo johti kokoomuksen vaaleihin lupauksella, että on aika lopettaa velaksi eläminen. Lopputuloksena on se, että velkaantuminen jatkuu vähintään samaa tahtia kuin ennenkin.
Huhtikuussa 2025 Orpo osoitti kaikki huolipuheensa valheiksi. Hallitus antoi isolla kauhalla veronkevennyksiä, joista suurimman hyödyn keräävät kaikkein suurituloisimmat. Heidän lisäkseen hyötyjiä ovat suuryritykset, jotka saavat yhteisöveron alennuksen.
Orpon oikeistohallitus tekee kovaa luokkapolitiikkaa,
25
80
Vastaukset 25
- Anonyymi00001
Hallitus yrittää myös "taikatemppua", kun se käyttää vuonna 2027 eli eduskuntavaalivuonna Valtion eläkerahastosta noin miljardi euroa.
Sillä on tarkoitus saada tilastoissa velkakehitys hetkeksi tasaantumaan.
Sipilän hallitus teki vastaavan tempun vuonna 2017, kun se käytti valtion vientitakuulaitos Finnveran rahoja parantamaan hetkellisesti velkatilastoa. Valtiovarainministerinä oli silloin Petteri Orpo.- Anonyymi00007
Orpon hallitus pyysi eduskunnalta lupaa ottaa 65 miljardia velkaa
Eläkerahastovippi 1 miljardi
Asuntorahasto valtion budjettiin 2,4 miljardia
Valtion omaisuuden myyntiä 4 miljardia.
Orpon hallitus tekee ennätysmäiset yli 70 miljardia alijäämää.
Lisäksi Orpon hallitus pienentää miljardikaupalla valtion tuloja seuraavalta hallitukselta.
Orpon hallituksen jäljiltä työttömyysvakuutusmaksut nousevat ja palkansaajat maksavat aiemman ison osuuden ko.maksusta. - Anonyymi00014
Anonyymi00007 kirjoitti:
Orpon hallitus pyysi eduskunnalta lupaa ottaa 65 miljardia velkaa
Eläkerahastovippi 1 miljardi
Asuntorahasto valtion budjettiin 2,4 miljardia
Valtion omaisuuden myyntiä 4 miljardia.
Orpon hallitus tekee ennätysmäiset yli 70 miljardia alijäämää.
Lisäksi Orpon hallitus pienentää miljardikaupalla valtion tuloja seuraavalta hallitukselta.
Orpon hallituksen jäljiltä työttömyysvakuutusmaksut nousevat ja palkansaajat maksavat aiemman ison osuuden ko.maksusta.Hallitus myös förbi heti kautensa alussa 200 miljoonaa työntekijöitten
maksamia työttömyysvakuutuksia. Mihin rikkaitten tarkoituksiin
ne "sijoitettiin" ?
- Anonyymi00003
Veronmaksajien kukkarosta menee jo suoraan yrityksille tukia
reippaasti yli 10 miljardia joka vuosi. Eikö mikään riitä ???- Anonyymi00017
Vaihtoehto on toimia kuten sinä punikki
Istua kotona työttömänä
ja HAISTA. - Anonyymi00022
Anonyymi00017 kirjoitti:
Vaihtoehto on toimia kuten sinä punikki
Istua kotona työttömänä
ja HAISTA.No saitpa puristettua sen punikin taas esiin, sinua varmasti harmittaa kun sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa keskusteluissa, mutta kun niin kovasti ottaa tyhjään päähän niin pitää käyttää edes sadan vuoden takaisia nimittelyjä.
- Anonyymi00004
Ymmärtääkö hallitus mitään siitä mikä on hallituksen tehtävä ?
Sen tehtävä ei ole olla rikkaitten pankki.- Anonyymi00006
Koijari ymmärtää hyvin. Sen, että yhteiset rahat ovat hänen rahojaan.
- Anonyymi00025
Anonyymi00006 kirjoitti:
Koijari ymmärtää hyvin. Sen, että yhteiset rahat ovat hänen rahojaan.
Tärkein prioriteetti on kahmia veronmaksajien rahat kivoille kokkarekavereille jotka lahjoittaa max suuria summia kok vaalikassaan
- Anonyymi00005
Rötösherroja kaikki.
Verotus on meillä liian kovaa joten sitä pitää järkeistää tavalla, joka antaa kansalaisille enemmän mahdollisuuksia käyttää ansioitaan. Nythän liian suuri määrä kootaan veroprogression avulla ansioista valtiolle. Valtio ei siitä paljoakaan käytä tuotannon lisäämiseen vaan saamattomien elatukseen jotta vasemmiston kannattajien määrä pysyisi suurena. Nykyisin on suuri virhe siinä, ettei kannusteta oma aloitteiseen työllistymiseen, vaan annetaan liikaa valtaa ay toimijoille jopa työn ja palkkojen suhteen, vaikka ay liike ei vastaakaan palkkojen rahoituksesta!
Ennen oli fiksummin, minunkaan työllistymisaikanani -60 luvulla en edes katsellut mihinkään ay torveloiden suuntaan. Itse hoidin asiat, eikä ole tarvinnut katua!- Anonyymi00008
Kokoomus valehtelee aina!
- Anonyymi00009
Mielenkiintoista nähdä että 2027 Kokoomuksella on ehdokkaita,jotka ovat eliittiä ja ovat tehneet selväksi että köyhä ihminen ei ole mitään.Eli vaikka eduskunnasta putoaisi ällö tyyppejä niin tilalle tunkee ällömpiä ja tietyt ällöt nauttii aina vaan ksnnatusta..Samoin on persuista pudotusuhan alla turhia,mutta todella turhilla on kannatusta.Mielenkiintoista saadaanko toimintakykyinen hallitus 2027.Kyllä jos perskokkare showlle tulee loppu.
- Anonyymi00010
Ikinä ei saa päästää Kokoomusta valtaan Suomessa
- Anonyymi00011
Kokoomus varastaa aina!
- Anonyymi00012
Rikkaat siivestää kansaa.
- Anonyymi00013
Joka ikisessä menestyvässä maassa
on
luokkaeroja.
Missään menestyvässä maassa
ei hyvinvointia luoda verottamalla.
Sdp- on ykskantaan kaikessa väärässä.
Älä äänestä Tuppuraisen puoluetta siksi, koska Tytillä
on niin kivan näköinen mekko.- Anonyymi00016
Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen.
Onko sinun tavoitteesi tai toiveesi eriarvoisuuden:
a) lisääminen
b) pienentäminen
c) pitämisen ennallaan - Anonyymi00020
Anonyymi00016 kirjoitti:
Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen.
Onko sinun tavoitteesi tai toiveesi eriarvoisuuden:
a) lisääminen
b) pienentäminen
c) pitämisen ennallaanEi tainnut tulla vastausta.
- Anonyymi00023
Ja missään ei ole HYVINVOINTIVALTIOTA jossa ei olisi korkea verotus !
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Ja missään ei ole HYVINVOINTIVALTIOTA jossa ei olisi korkea verotus !
Me olemme saaneet hyvät palvelut veroillamme. Siksi me niitä maksamme,
että kaikki toimisi yhteiskunnassa.
Tuskin kukaan haluaa USA:n mallia ja ensin meidän on päästävä
pois Kreikan mallista, hallitus vei meidät Kreikan tielle.
- Anonyymi00018
Lisääminen tietysti.
- Anonyymi00019
Köyhät kyykkyyn !
terkuin spede
Duunarit kyykkyyn !
terkuin spedes - Anonyymi00026
Rasistinen riistäjähallitus jää häpeäpilkkuna poliittiseen historiaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371383- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67868PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56693- 64676
- 37579
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi199565Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39517
- 63513