Meitä työssä aina olleita ei koske kun rahaa jemmadsa. Mutta työlaistajiim se koskee.
Uusi poliittinen riski iski jo -Asiantuntijoiden kauhuskenaariossa lähes kaikki muuttuu ensi vuonna
Politiikka on eurooppalaisten talouden asiantuntijoiden pahin huolenaihe juuri nyt. Esimerkiksi finanssijätti Allianzin kauhuskenaario ensi vuodelle on se, että Ranskan presidentinvaalien ratkaisevalla toisella kierroksella ovat vastakkain äärioikeiston ja äärivasemmiston ehdokkaat.
Italian parlamenttivaalien tulosta ennakoiva skenaario on samantyyppinen. Samaan aikaan markkinoilla on jo alettu reagoida ja varoitukset uudesta velkakriisistä kovenevat.
Korkohuoli. Asiantuntijat ovat huolissaan etenkin kahden suuren euromaan valtionlainojen
korkojen noususta.
Kansainväliset asiantuntijat ovat viime
viikkoina koventaneet arvioitaan koko
Euroopan poliittisesta jakautuneisuudesta j
ylipäänsä poliittisesta riskistä. Esiin
nousevat erityisesti ne maat, joissa
järjestetään vaalit ensi vuonna, kuten Ranska, Italia, Espanja, Puola ja Suomi..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meillä tulisi kieltää vasemmiston pääy hallitukseen, maa ei kestä sitä. Ayliike muutetaan lihoiksi, raha valtiolle maan haitalta.