"Yes man" (suomeksi usein jees-mies tai myötäilijä) tarkoittaa henkilöä, joka myötäilee aina esimiehiään tai muita auktoriteetteja. Hän hyväksyy tai tukee kritiikittä kaikki ehdotukset miellyttääkseen muita ja välttääkseen ristiriitoja, vaikka olisi itse eri mieltä.
Näitä jees-miehiä/naisia riittää pikkukaupungissa niin valtuustossa, kaupunginhallituksessa ja muissa toimielimissä. He ovat pikkukaupungin suurin "puolueliitto". Nämä myötäilijät hyväksyvät ja tukevat kritiikittä kaikkia esityksiä mitä vain esittelijät kehtaavat eteen tuoda. Toki he aina ensin kuuntelevat rkp:n edustajien mielipiteen ja toimivat sen mukaan. Asioita ei tosiasiallisesti päätetä toimielimien kokouksissa vaan kulisseissa. Ennen kokouksia epäilemättä puhelimet soivat ja käskyt kaikuvat. Demarit ja kokkarit eivät noudata omia puolueohjelmiaan. Tästä rkp:n edessä matelusta heruu demareille ja kokkareille palkinnoksi paikkoja eri toimielimissä ja myös kaupunginhallituksen puheenjohtajuus. Paikalliset demareilla ja kokkareilla ei ole omaa puoluepolitiikkaa. Jag-sägare on se mitä valtapuolue rkp edellyttää ja kelpuuttaa yhteistyökumppaniksi. Siten tätä rkp:n aina tarjoamaa valtuustosopimusta pitäisikin kutsua myötäilysopimukseksi.
Kuntalain 69 §:n mukaan luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden etua. Ei siis johtavien viranhaltijoiden, valtapuolueen tai omaa etua.
Yes man - pikkukaupungin suurin puolueliitto
59
465
Vastaukset 59
- Anonyymi00001
Jos politiikot vielä tervehtivät niin journalisti on epäonnistunut.
Väite kiteyttää ajatuksen kriittisen ja vallankäyttöön etäisyyttä ottavan journalismin periaatteesta. Se heijastaa klassista vahtikoirateoriaa, jonka mukaan toimittajan tehtävä on toimia vallanpitäjien kriittisenä tarkkailijana, ei heidän ystävänään tai hännystelijänään.
Ajatukseen liittyy kuitenkin kaksi merkittävää näkökulmaa:Vallan vahtikoira: Jos toimittaja tekee työnsä tinkimättömästi – kyseenalaistaa väitteitä, penkoo epäkohtia ja haastaa poliitikot tiukasti – seurauksena on usein jännitteitä. Tällöin poliitikot saattavat kokea toimittajan epämiellyttäväksi tai jopa vihamieliseksi, jolloin ystävällinen tervehtiminen voi jäädä väliin.
Huonon hallinnon toiminnan ja Yes-man puolueliiton jatkuminen sekä aina samojen politiikkojen uudelleen valinta edellyttävät sitä, että äänestäjät pidetään pimennossa siitä mitä pikkukaupungissa oikein tapahtuu. Luottamushenkilöiden toiminnasta, tehtyjen päätösten seurauksista vaietaan ja niiden perusteita ei selvitetä. Pikkukaupungin johdolle kiusalliset asiat eivät ns. ylitä uutiskynnystä ja kaupungin johdon tarinat uskotaan tai ainakin julkaistaan ilman lähdekritiikkiä.
Pikkukaupungista puuttuvat vallan vahtikoirat. Samma på svenska. Siksi meno pikkukaupungissa ainakin aika ajoin muistuttaa toimintaa jossain diktatuurimaassa. - Anonyymi00002
Loviisan tuloveroprosentti (kunnallisvero) on 8,10 %. Sen nostamiseen tuohon lukemaan edesauttoi asuntomessujen järjestäminen, joka maksoi kaupunkikonsernille yli 20 miljoonaa. Ryssityn infrastruktuurin ansiosta jälkityöt jatkuvat hamaan tulevaisuuteen ja tietysti myös kulut kasvavat kasvamistaan. Samoin kuluja kasvattaa hallintokoneisto, joka yhä vain pöhöttyy. Kaupungissa on jo neljä rakennuttajainsinööriä ja silti edes yhden venelaiturin rakentaminen ei onnistunut. Kaavoitustoimessa on ainakin kuusi viranhaltijaa. Lisäksi yksi elinkeino- ja infrastruktuurijohtaja korvattiin kahdella eri johtajalla ja kulut tuplaantuivat. Suuresta viranhaltijoiden määrästä huolimatta esimerkiksi kaavat ja katusuunnitelmat tms. teetetään lähinnä kalleilla konsulteilla. Jotta nämä suuri viranhaltijoiden määrä saataisiin näyttämään tarpeelliselta, niin jatkuvasti laaditaan uusia tarpeettomia kaavoja ja rakennetaan uutta turhaa infrastruktuuria. Siitäkin huolimatta, ettei pystytä pitämään kunnossa edes vanhaa infrastruktuuria.
Pikkukaupungin asukkaista moni juoksee kaupoissa muutaman sentin alennusten perässä, mutta maksaa mukisematta nostettua tuloveroprosenttia ja muita korkeita veroluontoisia maksuja. Seuraavissa kunnallis- ja eduskuntavaaleissa he taas äänestävät näitä samoja politrukkeja, jotka ovat olleet hulluilla päätöksillään olleet osaltaan aiheuttamassa näitä korkeita maksuja ja korkeaa veroprosenttia.
Poliittisilla päättäjillä on jo laadittuna lista uusista "välttämättömistä" investoinneista: Uusi liikuntahalli, kirjasto ja kulttuuritalo. Niistä on tulossa veronmaksajille kymmenien miljoonien laskut. - Anonyymi00003
Korruption ja epäeettisen toiminnan määrittely
Korruptiolla tarkoitetaan vallan ja vaikutusvallan väärinkäytöstä. Laajan määritelmän mukaan korruptio voi olla lainvastaista, moitittavaa ja epäeettistä toimintaa. Korruption erilaisia esiintymismuotoja voivat olla esimerkiksi:
- lakien ja määräysten kiertäminen
- tosiasioiden vääristely
- velvollisuuksien laiminlyönti ja asioiden viivyttely
- huonon hallinnon suojelu ja salailu
- välinpitämätön johtamistyö
- epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen alaisiin
Kuntaliitto
Korruptio ja eettisyys
https://www.kuntaliitto.fi/laki/kunnan-toimielimet-ja-johtaminen/korruptio-ja-eettisyys - Anonyymi00004
Tunnistettavia ilmiöitä eräässä pikkukaupungissa:
- lakien ja määräysten kiertäminen
- tosiasioiden vääristely
- velvollisuuksien laiminlyönti ja asioiden viivyttely
- huonon hallinnon suojelu ja salailu
- välinpitämätön johtamistyö
- epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen alaisiin- Anonyymi00005
Tosiasioiden vääristely
Täsmää. Joitakin vuosia sitten kaupunginhallitukselle annettiin virkavastuulla tieto, että muutaman vuoden aikana on tehty 170 valitusta. Tieto oli täysin perätön, mutta hallitus nieli kakistelematta tämän pötytarinan. Samoin paikallinen media, joka perinteikkäästi jätti tekemättä faktan tarkastuksen. - Anonyymi00006
Huonon hallinnon suojelu ja salailu
Täsmää. Tehdyssä erityistilintarkastuksessa havaittiin hankinnoissa paljon epäselvyyksiä. Valtuusto esti tilintarkastuksen ulottamisen asuntomessujen infrastruktuurin rakentamiseen ja epäselviin ravintolalaskuihin. KKV totesi kaupungin maa-aineshankinnoissa rikotun vuosien ajan hankintalakia.
Asuntomessujen infrastruktuurin rakentamisessa ei noudatettu kaupungin omia suunnitelmia ja Aluehallintoviraston ympäristöluvan määräyksiä.
Ketään ei kuitenkaan ole asetettu mistään väärinkäytöksestä virkavastuuseen. Kaupunginhallitus
suojelee virkavastuullisia. Kaupunginhallitus kieltäytyi luovuttamasta salaisuuteen vedoten tarkastuslautakunnalle sen pyytämiä asiakirjoja, vaikka lautakunnalla on kuntalain mukaan oikeus salassapitomääräyksistä huolimatta oikeus saada nähtäväkseen asiakirjoja, joita se pitää toiminnassaan tarpeellisena. Hallinto-oikeus määräsi lautakunnan pyytämät asiakirjat luovutettavaksi. Ketään ei kuitenkaan asetettu tästäkään lain rikkomuksesta virkavastuuseen, vaikka perustuslain mukaan esittelijä on vastuussa esittelemänsä asian asian- ja lainmukaisuudesta. Kaupunginhallituksen esittelijänä toimii kaupunginjohtaja. - Anonyymi00007
Lakien ja määräysten kiertäminen
Täsmää. Pikkukaupungin hallinto ja johtavat viranhaltijat ovat saaneet oikeusasiamieheltä ja oikeuskanslerilta lukuisia huomautuksia lain rikkomisesta. - Anonyymi00008
Velvollisuuksien laiminlyönti ja asioiden viivyttely
Täsmää. Oikeusasiamieheltä ja oikeuskanslerilta saadut huomautukset ovat koskeneet juuri velvollisuuksien laiminlyöntejä ja virkatoimissa viivyttelyä. - Anonyymi00009
Epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen alaisiin
Välinpitämätön johtamistyö
Täsmäävätkö? Peräti kuusi luottamushenkilöä allekirjoitti kaupunginhallitukselle osoitetun hallintokantelun liittyen kaupunginjohtajan epäasialliseksi koetusta käyttäytymisestä. Tuolloin kaupunginjohtaja oli vieläpä koeajalla.
Kaupunginhallitus hylkäsi kantelun:
"Koska kantelun kohteena olevissa yllä esitetyissä asioissa ei saadun selvityksen perusteella ole syytä epäillä yhteistoimintaa koskevan lainsäädännön tai esimerkiksi hallintolain sääntelyn rikkomista ja työnantajan selvitettyä erikseen
kaupunginjohtajan menettelyn asianmukaisuuden, ei hallintokantelu näiltä osin anna aihetta toimenpiteisiin."
Syntyy käsitys, että kaupunginjohtajan antama "selvitys" oli hallituksen mielestä uskottavampi kuin peräti kuuden luottamushenkilön allekirjoittamassa hallintokantelussa esitetyt asiat tapahtumien kulkuineen, joten lopputuloksena hylky tuli. Näin toimii puoluesidonnainen Yes man-puolueliitto ja "oikean" päätöksen jälkeen epäilemättä juotiin pullakahvit veronmaksajien piikkiin hyvässä yhteistyöhengessä. Näin ne muka duunareiden edustajina esiintyvätkin hakeutuvat mielellään ns. herrojen seuraan kumarrellen ja nöyristellen. Tällaista on pikkukaupungin hallintoa kuntalain mukaan johtavan hallituksen johtamistyö. - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen alaisiin
Välinpitämätön johtamistyö
Täsmäävätkö? Peräti kuusi luottamushenkilöä allekirjoitti kaupunginhallitukselle osoitetun hallintokantelun liittyen kaupunginjohtajan epäasialliseksi koetusta käyttäytymisestä. Tuolloin kaupunginjohtaja oli vieläpä koeajalla.
Kaupunginhallitus hylkäsi kantelun:
"Koska kantelun kohteena olevissa yllä esitetyissä asioissa ei saadun selvityksen perusteella ole syytä epäillä yhteistoimintaa koskevan lainsäädännön tai esimerkiksi hallintolain sääntelyn rikkomista ja työnantajan selvitettyä erikseen
kaupunginjohtajan menettelyn asianmukaisuuden, ei hallintokantelu näiltä osin anna aihetta toimenpiteisiin."
Syntyy käsitys, että kaupunginjohtajan antama "selvitys" oli hallituksen mielestä uskottavampi kuin peräti kuuden luottamushenkilön allekirjoittamassa hallintokantelussa esitetyt asiat tapahtumien kulkuineen, joten lopputuloksena hylky tuli. Näin toimii puoluesidonnainen Yes man-puolueliitto ja "oikean" päätöksen jälkeen epäilemättä juotiin pullakahvit veronmaksajien piikkiin hyvässä yhteistyöhengessä. Näin ne muka duunareiden edustajina esiintyvätkin hakeutuvat mielellään ns. herrojen seuraan kumarrellen ja nöyristellen. Tällaista on pikkukaupungin hallintoa kuntalain mukaan johtavan hallituksen johtamistyö.Jaha, avojaksolle oot taas päässyt.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Jaha, avojaksolle oot taas päässyt.
Kommenttisi tasosta päätellen et ole mikään ruudinkeksijä. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, että tietämättömästä täällä esillä olevat asiat voivat vaikuttaa jopa hullunkurisilta, mutta niillä on valitettavasti vankka totuuspohja.
- Anonyymi00019
Anonyymi00005 kirjoitti:
Tosiasioiden vääristely
Täsmää. Joitakin vuosia sitten kaupunginhallitukselle annettiin virkavastuulla tieto, että muutaman vuoden aikana on tehty 170 valitusta. Tieto oli täysin perätön, mutta hallitus nieli kakistelematta tämän pötytarinan. Samoin paikallinen media, joka perinteikkäästi jätti tekemättä faktan tarkastuksen.Paikallinen media ei korjaa edes valheellisia kirjoituksiaan vaan vähättelee vain tekojaan näin teki edellinen päätoimittaja ja se oli minun tilauskantani loppu.
- Anonyymi00020
Anonyymi00007 kirjoitti:
Lakien ja määräysten kiertäminen
Täsmää. Pikkukaupungin hallinto ja johtavat viranhaltijat ovat saaneet oikeusasiamieheltä ja oikeuskanslerilta lukuisia huomautuksia lain rikkomisesta.On myös AVI:n pyynnöt kuitattu valheilla ja näin ollen totean Nykyisen Lupa- ja valvontaviraston toiminnan täysin hyödyttömäksi papereiden siirtelyksi.
- Anonyymi00021
Anonyymi00010 kirjoitti:
Jaha, avojaksolle oot taas päässyt.
Noin sanoo valehteleva kaupungin viranomainen, kun ei muuhun kykene.
- Anonyymi00012
Luottamushenkilöiden kestitseminen ja ilmaiset lounaat herättävät usein julkista keskustelua ja tiukkoja eettisiä rajoja. Julkishallinnossa ja kunnissa tarjoilujen on oltava kohtuullisia, ja ne sidotaan virallisiin kokouksiin tai edustustehtäviin. Täysin perusteettomia tai säännöllisiä ilmaisia lounaita pidetään kyseenalaisina hyvän hallintotavan ja luottamuksen kannalta.
Luottamushenkilöille maksetaan erillisiä kokous- ja vuosipalkkioita sekä tarvittaessa matka- tai ateriakorvauksia omien elinkustannusten kattamiseksi.
Kokouksen yhteydessä tarjottava kahvi tai pikkupurtava on sallittua, jos se auttaa työn jatkumista.
Lounastarjoilut ovat herkkiä rajatapauksia, joita ohjataan kuntien ja organisaatioiden omilla edustus- ja vieraanvaraisuusohjeilla.
Liiallinen kestitys voi herättää epäilyjä esteellisyydestä tai siitä, että tarjoilulla pyritään vaikuttamaan päätöksentekoon.
Pikkukaupungissa on tapana tarjota erittäin usein luottamushenkilöille ilmaisia lounaita, jonka ilmeinen tarkoitus on hyvitellä heitä ja saada aikaan tunne tärkeydestä ja kaverillinen suhde johtaviin viranhaltijoihin. Ts. tarjoilulla pyritään vaikuttamaan päätöksentekoon. Se näyttääkin toimivan, koska kärähdykset lakien ja kaupungin omien ohjeiden määräysten rikkomisesta eivät koskaan johda kenenkään asettamiseen virkavastuuseen.- Anonyymi00013
Jag hörde en gång en stadsfullmäktigeledamot hylla ordföranden och säga att det var utmärkt av denne att ordna festlig lunch.
Det är lätt att bjuda på saker när man använder skattebetalarnas pengar.
Naturligtvis finns det inga offentliga beslut rörande dessa förtäringar, dessutom har exempelvis ordförande inte ens befogenhet att ordna någon form av lunch, eller ens att ge någon annan i uppdrag att ordna en sådan.
- Anonyymi00014
Joku valviranpomo sai potkut pelkkien plussapisteiden keruusta.
Loviisan johtoporras näyttää olevan moninkerroin suurempi rikollisjengi.
Kyllä seuraavissa vaaleissa pitää valita sellaiset henkilöt jotka ei ikinä ole olleet missään kunnallisissa "vastuutoimissa"- Anonyymi00018
Suomen parhaassa pikkukaupungissa johtaja- ja päällikkötason viranhaltija saa kenkää ei sitten millään, vaikka mitä tekisi. Oikean puolueen jäsenkirja takaa sen ja Yes man syndikaatista kasattu hallitus. Puhumattakaan varoituksesta tai edes huomautuksesta. Pikkukaupungissa on oikein ohje, joka on nimetty huomautus ja varoituskäytännöksi. Mitä siihen mahtaa olla kirjattuna, koska lain rikkominen ei riitä edes huomautuksen antamiseen?
- Anonyymi00022
Aivan kaikki viranhaltijat pihalle, kun kerran toiminta on pihalta kotoisin.
- Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
Aivan kaikki viranhaltijat pihalle, kun kerran toiminta on pihalta kotoisin.
Se ei toteudu, koska kaupunginhallitus suojelee lain ja kaupungin omien ohjeiden rikkojia. Ylin toimielin on valtuusto, mutta sekään ei tee mitään.
Valtuuston puheenjohtaja voi ottaa minkä asian tahansa sen käsiteltäväksi, mutta ei tee sitä. Kohta ovat eduskuntavaalit ja tämä puheenjohtaja haluaa kaupunkilaisten taas ääniä, jotta voisi jatkaa huonon hallintotavan lähettiläänä myös valtakunnan tasolla. - Anonyymi00027
Anonyymi00023 kirjoitti:
Se ei toteudu, koska kaupunginhallitus suojelee lain ja kaupungin omien ohjeiden rikkojia. Ylin toimielin on valtuusto, mutta sekään ei tee mitään.
Valtuuston puheenjohtaja voi ottaa minkä asian tahansa sen käsiteltäväksi, mutta ei tee sitä. Kohta ovat eduskuntavaalit ja tämä puheenjohtaja haluaa kaupunkilaisten taas ääniä, jotta voisi jatkaa huonon hallintotavan lähettiläänä myös valtakunnan tasolla.Näkeehän sen valtion politiikasta että sinne kertyy kaikista kunnista nämä "huonon hallintotavan lähettiläät".
Mutta toivoa on koska taivaassa on Tuomari.
- Anonyymi00015
Kaupungilla on maksatettu lukuisia epäselviä ravintolalaskuja joista ei käynyt ilmi mikä oli ollut tilaisuus ja ketkä olivat osallistuneet. Ts. onko kaupungilla ollut edes maksuvelvollisuutta ja onko kyseessä ollut tosiasiallisesti yksityistilaisuudeksi luokiteltava tilaisuus. Eihän noin epäselviä laskuja olisi pitänyt edes maksaa. Valtuusto kuitenkin torppasi esityksen osto- ja edustuslaskujen sisällyttämisen erityistilintarkastukseen. Mitähän nimiä olisi putkahtanut esiin? Johtavia viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä? Suomen parhaassa pikkukaupungissa veronmaksajien rahat eivät todellakaan ole turvassa ja herää epäilys, että julkisia varoja ilmeisesti voidaan käyttää tiettyjen tahojen huvitteluun, aterioihin ja alkoholilla läträämiseen?
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 26.06.2024/Pykälä 83
Vuoden 2023 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Hankinnoiksi katsotaan myös osto- ja edustuslaskut.
https://loviisa.oncloudos.com/fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2024834-5- Anonyymi00016
Myös esitys "Erityistilintarkastus ulotetaan koskemaan myös asuntomessuorganisaatiota" torpattiin valtuuston toimesta. Sieltä olisikin löytynyt varsinainen komposti. Ympäristöluvan määräysten rikkomuksia ja urakoihin liittyviä lisätilauksia lähes 2 miljoonan euron edestä. Lieneekö nämä lisätilaukset tehty kilpailuttamatta puhelimitse ja sähköpostitse, kuten KKV:n laittomiksi toteamissa maa-ainesten kaupoissa? Ainakaan lautakunnan tekemiä päätöksiä ei ole löytynyt. Sähköpostit ovat varmaan "kadonneet" ja häipyneet ovat myös asioista virkavastuulliset. Eipä olisi ihme, että Yes man-puolueliittolaiset yrittävät keksiä jonkun tarinan, johon vedoten vihdoin saataisiin myönnettyä pitkät ottaneille vastuuvapaus.
- Anonyymi00017
Anonyymi00016 kirjoitti:
Myös esitys "Erityistilintarkastus ulotetaan koskemaan myös asuntomessuorganisaatiota" torpattiin valtuuston toimesta. Sieltä olisikin löytynyt varsinainen komposti. Ympäristöluvan määräysten rikkomuksia ja urakoihin liittyviä lisätilauksia lähes 2 miljoonan euron edestä. Lieneekö nämä lisätilaukset tehty kilpailuttamatta puhelimitse ja sähköpostitse, kuten KKV:n laittomiksi toteamissa maa-ainesten kaupoissa? Ainakaan lautakunnan tekemiä päätöksiä ei ole löytynyt. Sähköpostit ovat varmaan "kadonneet" ja häipyneet ovat myös asioista virkavastuulliset. Eipä olisi ihme, että Yes man-puolueliittolaiset yrittävät keksiä jonkun tarinan, johon vedoten vihdoin saataisiin myönnettyä pitkät ottaneille vastuuvapaus.
Yleensä urakka tarkoittaa rajattua, sopimuksen mukaan tehtävää työsuoritetta tai urakkatyötä, joka tehdään sovittua korvausta (urakkahintaa) ja usein tiettyä aikataulua vastaan. Näin ei kuitenkaan ole asian laita Suomen parhaassa pikkukaupungissa, vaan varsin yleisesti maksetaan lisähintaa.
- Anonyymi00024
Anonyymi00017 kirjoitti:
Yleensä urakka tarkoittaa rajattua, sopimuksen mukaan tehtävää työsuoritetta tai urakkatyötä, joka tehdään sovittua korvausta (urakkahintaa) ja usein tiettyä aikataulua vastaan. Näin ei kuitenkaan ole asian laita Suomen parhaassa pikkukaupungissa, vaan varsin yleisesti maksetaan lisähintaa.
Hosumalla ei tule kuin sutta ja sekundaa.
- Anonyymi00026
Anonyymi00017 kirjoitti:
Yleensä urakka tarkoittaa rajattua, sopimuksen mukaan tehtävää työsuoritetta tai urakkatyötä, joka tehdään sovittua korvausta (urakkahintaa) ja usein tiettyä aikataulua vastaan. Näin ei kuitenkaan ole asian laita Suomen parhaassa pikkukaupungissa, vaan varsin yleisesti maksetaan lisähintaa.
Rakennusurakan lisä- ja muutostyöt on ennakoitava sopimusvaiheessa määrittämällä selkeästi tilaamisoikeudet, hinnoitteluperusteet, hyväksymismenettelyt ja viittaus yleisiin sopimusehtoihin. Toimittiinko näin asuntomessujen infrastruktuurin rakentamiseen liittyvissä urakoissa? Lisätöitä tilattiin noin 1,6 miljoonalla!
Eipä ihme, että valtuuston Yes man enemmistö esti erityistilintarkastuksen ulottamisen messujen infrastruktuurin rakentamiseen. Tarkastuslautakuntakaan ei ilmeisesti uskaltanut tarkastaa asuntomessujen infrastruktuurin rakentamiseen liittyviä hankintoja? Eiko edes tilintarkastaja ei huomannut mitään? Summa summarum. Mitään valvontaa ei käytännössä ole ja veronmaksajien varat eivät vaikuta olevan turvassa väärinkäytöksiltä.
- Anonyymi00025
Paikallista Yes man porukkaa istuu myös aluevaltuustossa, jossa he ovat olleet mukana päättämässä kaupunkilaisten palvelujen heikentämisestä. He eivät ole jättäneet yhtä ainutta eriävää mielipidettä.
Muutama heistä teki urotekojaan jo ennen Sotea, kun kylien terveysasemat lakkautettiin vain muutamien kymppitonnien vuosittaisten säästöjen takia. Nämä samat palveluiden syöjät olivat innokkaasti mukana äänestämässä asuntomessujen järjestämisestä. Se maksoi kaupunkikonsernille yli 20 miljoonaa ja kuluista ei näy loppua tulevan.- Anonyymi00028
Ne luottaa siihen että ww3 pyyhkii pois kaikkien velat. Vaikka samalla toki pyyhkiytyy pois puolet kansasta.
- Anonyymi00029
Pikkukaupungissa ei ole tietoakaan säästämisestä. Suunnitellaan uusia "välttämättömiä" kymmeniä miljoonia maksavia investointeja, kuten uutta liikuntahalla, kulttuuritaloa ja kirjastoa. Jospa nyt nappaisi ja vetovoima lisääntyisi, kun yli 20 miljoonaa maksaneet asuntomessut eivät johtaneet kaupungin kasvuun ja kehitykseen. Ainoa mikä kehittyi ja lisääntyi on kaupungin lainasaldo. Sama trendi jatkuu myös näiden uusien investointien seurauksena. Uutta infrastruktuuria ei pitäisi enää rakentaa kun ei pystytä pitämään kunnossa edes vanhaa. Tyhjäksi jääviä ja jo jääneitä rakennuksia riittää, kuten esimerkiksi paloasema ja kohta myös myös terveyskeskus. Viimeaikaisista uuden tarpeettoman infrastruktuurin rakentamisesta voidaan mainita uusi 300 000 euroa maksanut liittymä ja katu Seppäläntielle. Lisäksi rakennetaan Ulrikankatu ja uusi asuinalue, joka toistaiseksi väliaikaisesti yskähti lähes miljoonan euron hintalappuun. Mihin tarvitaan uutta asuinaluetta, kun jo ennestään kaupungilla on tyhjänä yli 160 tonttia ja lisäksi myynnissä on koko ajan noin parisensataa vanhaa kiinteistöä? Ei mihinkään. Kaupunkisuunnitteluosasto suoltaa uusia tarpeettomia kaavoja, jotka vielä kaiken huipuksi tilataan konsulteilta. Se on hyvä esimerkki siitä että kaupungin hallintoa pitäisi purkaa ja saneerata kovalla kädellä. Ainakin puolet hallintokoneiston viranhaltijalaumoista joutaisi maantielle.
- Anonyymi00030
Pikkukaupungin hallinnossa vallitsee hällä väliä meininki, koska virkavastuuta ei käytännössä ole johtaja ja päällikkötasolla. Lakia ja kaupungin omia ohjeita voi rikkoa seurauksitta. Siitä pitää kyllä huolen surkea kaupunginhallitus ja valtuusto.
- Anonyymi00031
Valtuuston kokouksessa ilmeni kaksi ketuilleen mennyttä asiaa. Asemakaavaa oli ollut kaupunginhallituksessa hyväksymässä jäävi henkilö. Hallintosäännön päivitys tuotiin valtuustoon vain suomenkielisenä, vaikka pikkukaupunki on kaksikielinen. Loistava suoritus kaupunginhallitukselta, jossa ilmeisesti keskitytään lähinnä kokouspalkkioiden keräämiseen kokousta pidentämällä. Pidetään pitkiä taukoja ja mussutetaan puffetin antimia. Tietty veronmaksajien piikkiin.
Hallintosäännöstä löytyy eräälle viranhaltijalle oikein tällaiset velvollisuudet:
- valvoo kaupungin viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamuselinten toimintaa sekä ryhtyy
toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi
- seuraa kaupunginhallituksen ja jaostojen, lautakuntien ja toimikuntien sekä luottamushenkilöiden,
viranhaltijoiden ja työntekijöiden päätösten laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, ja ryhtyy
tarvittaessa laissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin asian ottamiseksi kaupunginhallituksen
käsiteltäväksi
Hällä väliä. Hallitus viis veisaa mistään velvollisuuksista ja käsitellään palautetut asiat joskus vain uudestaan. Juodaan vaan seuraavassakin kokouksessa kahvia ja syödään baakelsia viranhaltijoiden kanssa kaveeraten. Näin aina toimii Yes man hallitus.- Anonyymi00032
Useimmiten hallituksen kokouksessa istuu hallinnon tasoa ja kokouksen kielipoliittista tunnelmaa nostamassa Yes man jengin joukon jatkona ja kokouspalkkioita keräämässä ihkaoikea ärkoopeelainen kansanedustaja.
- Anonyymi00033
Anonyymi00032 kirjoitti:
Useimmiten hallituksen kokouksessa istuu hallinnon tasoa ja kokouksen kielipoliittista tunnelmaa nostamassa Yes man jengin joukon jatkona ja kokouspalkkioita keräämässä ihkaoikea ärkoopeelainen kansanedustaja.
Riksdagsledamot är en riktig kostnadskung och en som skär ner på tjänster. Säger en sak men gör en annan.
- Anonyymi00034
Ainakin 300 000 euroa veronmaksajille maksanut uusi turha Seppäläntielle johtava kadun pätkä odottaa ilmeisesti juhlavia avajaisia. Skumppaa ja purtavaa itseään arvovieraana pitäville Raatihuoneella. lmapalloja lapsille ja kaupungin kehityspuheita lapsenmielisille politiikoille. Kuka katkaisee nauhan kadun avaamiseksi ja tehdäänkö se F:n saksilla? Siihen löytyisi valtakunnallistakin julkisuutta saanut napanuoran F:n saksilla katkaissut ja todellinen huipputekijä ainakin jos kysymyksessä on kulujen aikaansaaminen. Oli nimittäin yksi messujen järjestämisen primus motoreista ja lopputuloksena yli 20 miljoonan euron lasku, joka yhä suurenee suurenemistaan. Se on suurteko jos mikä!
- Anonyymi00035
Juhlallisia avajaisia on tulossa oikein roppakaupalla.
Kaksi datakeskusta, väylän ja satama-altaan ruoppaus sekä uusi Saaristotien linjaus. Ongelmaksi voi muodostua se, että mikään niistä ei ehdi valmistua ennen ensi vuoden huhtikuussa järjestettäviä eduskuntavaaleja. Siten ehdokkaat ja erityisesti yksi ehdokas ei pääse paistattelemaan avajaisissa julkisuudessa ja kehumaan, että tämä on minun ansiotani. Väylän, satama-altaan ja uuden Saaristotien rakentaminen ovat tosin täysin tarpeettomia hankkeita, jotka maksavat veronmaksajille yhteensä noin 30 miljoonaa euroa. Hankkeista satama-altaan ruoppaus kaatunee kaupungin veronmaksajien maksettavaksi. Se tietäisi noin 5 miljoonan euron laskua. Tässä "sijoituksessa" ei olisi järjen häivää, koska satamayhtiöstä saadut vuosituotot ovat olleet kaupungille vain muutamia kymppitonneja. Kuinka usein satamassa on käynyt alus, joka tarvitsee edes nykyistä 9,5 metrin syväystä? Sen selvittäisi tutkiva journalisti, mutta sellaisia ei paikkakunnan mediassa ole olemassa. Tosiseikat hankkeiden tarpeettomuudesta pitää unohtaa, jotta paikkakunnan hyväntekijänä esiintyvän maine ei latistu. Siispä paikallinen media pitääkin suun supussa. Saaristotien rakentamista yritettiin jopa jouduttaa kaupunginhallituksen ja valtuuston Yes man porukan toimesta myöntämällä tien suunnitteluun
245 000 euroa, vaikka koko tien rakentaminen ei kuulu kaupungin rahoitettavaksi ja hallinnoitavaksi.
- Anonyymi00036
Kaupunginhallitus
Esityslista 24.08.2026/Asianro 4
"Kaupan kohteet hankitaan alueiden suunnitelmallista kehittämistä ja yhdyskuntarakentamista varten."
Mitä ihmeen kehittämistä ja yhdyskuntarakentamista varten? Kaupunki pursuaa jo ennestään myymättömiä tontteja asuin- ja teollisuuskäyttöön.
Täysin järjetön kauppa! Kaupungilla ei ole alueille mitään tosiasiallista käyttöä ja tarvetta. Vasta vuonna 2019 kaupunki myi kolmetoista metsäpalstaa ja kolme peltoaluetta tarjousten perusteella. Kaiken huipuksi suurin tarjous hylättiin. Ilmeisesti haluttiin myydä ns. oikeille tahoille. Myytäviä maa-alueita oli yhteensä noin 430 hehtaaria. Nyt sitten metsämaata ostetaan yhtäkkiä lisää lähes miljoonan euron hintaan!
Olisivat aikanaan edes ostaneet Tavistholman kaupunkilaisten virkistysalueeksi, mutta edes etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä ei tehty hallituksessa päätöstä, kuten olisi pitänyt. Siitäkään suhmuroinnista ei tullut mitään seuraamuksia.
Tavistholman ostamisessa kaupunkilaisten virkistysalueeksi olisi sentään ollut paljonkin järkeä. Yes man porukka oli hallituksessa ja valtuustossa innolla hyväksymässä osayleiskaava joka käytännössä tuhoaa saaren luonto- ja virkistysarvot. Saaresta tulee pelkkä varakkaiden ulkopaikkakuntalaisten kesämökkikylä, josta kaupunki ei hyödy mitään muuta kuin pienen kiinteistöveron. Yes man sakki uskoi satutarinan, että saareen tulee matkailupalveluja. Nyt samalle porukalle esitetään houreinen tarina, että kaupungille pitää hankkia miljoonalla eurolla uusia alueita muka niiden suunnitelmallista kehittämistä ja yhdyskuntarakentamista varten
https://www.loviisa.fi/ajankohtaista/loviisan-kaupunki-myy-metsa-ja-peltoalueita/- Anonyymi00037
Epäpätevyys tulee veronmaksajille kalliiksi.
- Anonyymi00038
Lehtitiedon mukaan kaupunginhallitus päätti maanantaina käyttää etuosto-oikeutta maakaupassa.
Se oli odotettavissa, koska näin toimii hallituksen Yes man kokoonpano, joka on pätevimmillään puffetin antimien ahmimisessa. - Anonyymi00039
Anonyymi00038 kirjoitti:
Lehtitiedon mukaan kaupunginhallitus päätti maanantaina käyttää etuosto-oikeutta maakaupassa.
Se oli odotettavissa, koska näin toimii hallituksen Yes man kokoonpano, joka on pätevimmillään puffetin antimien ahmimisessa.Maakaupalla on myös kytkös Valkon ja sen alueiden osayleiskaavaan. Eivätkö hallituksen pullanpurijat tienneet edes sitä, että kaava ei ole lainvoimainen tai jos tiesivät, niin eivät välittäneet.
Lainarahaa saadaan aina lisää kuntarahoituksesta ja veroäyriä voidaan taas korottaa. - Anonyymi00040
Seuraavaksi ostetuille alueille ilmestyy ärkoopeelainen "metsänhoitaja", joka hakkaa metsät kaljuksi.
- Anonyymi00041
Anonyymi00040 kirjoitti:
Seuraavaksi ostetuille alueille ilmestyy ärkoopeelainen "metsänhoitaja", joka hakkaa metsät kaljuksi.
Sitä kutsutaan pikkukaupungin hallinnossa käytetyllä terminologialla "metsän valmentamiseksi tulevaa rakentamista varten". Esimerkiksi Solvikintien varrella on näyttö tästä nerokkaasta menettelystä, jossa tonteilta lähes kaikki puut hakataan nurin ja paikalle kasvatetaaan atraktiivinen vesakko. Tontit ovat suurimmalta osiltaan jääneet tyhjäksi. Näin tulee käymään nyt ostetulle maa-alueelle osayleiskaavassa osoitetulle TY-teollisuusalueelle.
- Anonyymi00042
Kykypuolueen edustaja on painanut kaasun pohjaan ja lyönyt kuluvaihteen vitoselle ja esittää naamakirjassa peräti kahden liikuntahallin rakentamista. Yksi halli ruotsinkielisten koulujen yhteyteen ja toinen Harmaakalliolle. Se Harmaakalliolle esitetty halli parkkipaikkoineen varmaan sijoitettaisiin kuntoradan päälle, niin hallinnon pitkäaikainen unelma alueen metsän hakkaamisesta sekä samalla luonto- ja virkistysarvojen eliminoimisesta toteutuisi.
- Anonyymi00043
Huippukalliiseen Lovisavikenin kouluun ei tehty lainkaan liikuntasalia. Tämän tarkoituksellisen tempun takia koulun viereen halutaan nyt uusi erillinen rakennus liikuntasalia varten. Tempun ilmeisenä tarkoituksena oli yrittää pakottaa rakentamaan liikuntatilat sisältävä ns. hyvinvointihalli asuntomessujen näyttelykohteeksi.
Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) keskeinen kanta on, että koulujen segregaatiota eli eriytymistä on torjuttava vahvistamalla lähikoulujen laatua ja rahoitusta, jotta vanhempien luottamus kaikkiin kouluihin säilyy. Puolueen puheenjohtaja ja opetusministeri on ilmaissut huolensa segregaation lisääntymisestä ja korostanut, että suomalaisen koulutusjärjestelmän periaatteen – eli että lähikoulu on hyvä koulu – pitää toteutua asuinpaikasta riippumatta.
Paksua tarinaa. Esimerkiksi pikkukaupungissa nimenomaan rkp raivoisasti vaati ja sai muiden puolueiden Yes man-kollaboraattorien avulla läpi vaatimuksen, että suomen- ja ruotsinkielisille lapsille rakennettiin erilliset koulurakennukset, joka tuli erittäin kalliiksi. Se on sitä segrekaatiota, jos mikä!
Rkp myös tarinoi, että lähikoulu on hyvä koulu. Niin on, mutta pikkukaupungissa rkp:n johdolla ja muiden puolueiden Yes man- kollaboraattorien kylien lähikouluja lakkautettu oikein urakalla.
- Anonyymi00044
Julkisen talouden alijäämä on syvä ja velkasuhde kasvaa.
Tämä koskee valtion ja kuntien taloutta. Suomen paras pikkukaupunki ei ole poikkeus tästä. Siitä piittaamatta hillitön tuhlaus jatkuu ja rahaa käytetään miljoonatolkulla täysin edesvastuuttomasti kaikkeen tarpeettomaan. Tästä on yhtenä esimerkkinä kaupungille tarpeettomien maa-alueiden ostaminen.
Miljoonan euron maakaupan perustelu: "Kaupan kohteet hankitaan alueiden suunnitelmallista kehittämistä ja yhdyskuntarakentamista varten."
Tuon tasoisella ylimalkaisella perustelulla olisi pitänyt antaa valmistelijalle ja esittelijälle ns. pennit jonoon. Tällaisella kompetenssilla menestyy vain kunnan leivissä ja veronmaksajien harmina. Yksityisellä sektorilla tulee nopeasti kenkää. Näinhän on usein käynyt torvet toitottaen kunnista liike-elämään palvelukseen lähteneille.
Kelvottomien esitysten hyväksyjät kuuluvat samaan kompetenssivajeen tai välinpitämättömyyden kategoriaan - Anonyymi00045
Ett stor problem vid rekrytering av högre chefer och andra ledare är att man misslyckas med att ta reda på varför kandidaterna lämnade sina tidigare jobb. Det är till och med möjligt att de tvingades sluta. Hur det än ligger till verkar den allmänna nivån vara låg.
- Anonyymi00046
Koko valtakunnan Yes man?
Mahtava äänisaalis huimat 9 ääntä! Edustajia on 200, joten eipä näyttänyt moinen äänestys kiinnostavan. Joka suuntaan kumartamalla pitää yrittää miellyttää kaikkia, jotta pääsisi vielä ministeriksi....
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/keta-kollegaa-kansanedustajat-arvostavat-eniten-mtv-jarjesti-aanestyksen-sukupuoli-yhdistaa-voittajia/9108982 - Anonyymi00047
Virkavastuu tarkoittaa julkista valtaa käyttävän virkamiehen tai työntekijän oikeudellista vastuuta omista virkatoimistaan ja päätöksistään. Se on perustuslakiin ankkuroitu periaate, jonka tarkoituksena on varmistaa, että julkista valtaa käytetään lainmukaisesti, puolueettomasti ja yleisen edun mukaisesti.
Suomen parhaan pikkukaupungin vaakunassa on ankkuri, mutta se ei tarkoita sitä, että perustuslakiin ankkuroitua periaatetta kuitenkaan noudatettaisiin. Käytännössä pikkukaupungissa ei ole oikeudellista virkavastuuta julkista valtaa käyttävän viranhaltijan omista virkatoimista ja päätöksistä. Siitä pitää pikkukaupungin hallinnosta ja laillisuuden valvonnasta "vastaava" kaupunginhallitus kyllä huolen. Johtaja- ja päällikkötasolla ei ole minkäänlaista pelkoa siitä, että lain ja kaupungin omien ohjeiden rikkomisesta joutuisi minkäänlaiseen virkavastuuseen.
Työnantaja voi kyllä puuttua viranhaltijan toimintaan hallinnollisilla seuraamuksilla, jos tämä toimii velvollisuuksien vastaisesti. Näitä keinoja ovat:
- Huomautus tai kirjallinen varoitus
- Virkasuhteen irtisanominen tai purkaminen
Ainakaan viime vuosikymmenten aikana johtaja- ja päällikkötasolla oleville ei tiettävästi ole julkisuudessa tietoon tulleiden lain ja kaupungin omien ohjeiden rikkomusten takia koskaan annettu edes huomautusta. Siksi toimitaan on aika ajoin hällä väliä periaatteella. Hallinnossa on opittu, että ei siitä koskaan seuraa minkäänlaista sanktiota eikä edes lain rikkomukset ja huono työtehtävien hoito ole este myöskään palkankorotuksille.- Anonyymi00048
Pitäisikö vaakunassa oleva ankkuri korvata leppäkerttu-logolla? Se symboloisi leppäkerttu-puolueen ehdotonta ylivaltaa kaupungissa ja sitä kautta myös vallitsevaa hallintokulttuuria.
Sitten johdon käyttöön pinssi, jossa on kuvattuna pikkukaupungin uusi leppäkertulla varustettu vaakuna. Kyllä kelpaisi patsastella Arkadianmäellä ja kyläpäällikön ulkomaille suuntautuvilla huipputärkeillä virkamatkoilla moinen pinssi puvuntakin etumuksessa.
- Anonyymi00049
Myös epäpätevyys tai puutteellinen suoriutuminen viran hoidossa voi olla irtisanomisen peruste. Asiaa säädellään valtion virkamieslaissa ja laissa kunnallisesta viranhaltijasta. Irtisanominen työnantajan puolelta vaatii kuitenkin aina asiallisen ja painavan syyn, ja tilannetta arvioidaan kokonaisuutena. Jos viranhaltija tai virkamies ei suoriudu tehtävistään asianmukaisesti, kyseessä voi olla henkilökohtainen irtisanomisperuste.
- Anonyymi00050
Småstadissa epäpätevyys ja puutteellinen suoriutuminen eivät ole irtisanomisen peruste, vaan avuksi saa ottaa konsultin, jotka tekevät etenkin johtaville viranhaltijoille kuuluvia töitä. Täysin tarpettomia töitä ja hankkeita myös keksitään, jotta viranhaltijalaumoilla miehitetyt organisaatiot vaikuttaisivat tarpeellisilta. Tarpeettoman työn ja hankkeen tunnistaa helposti, koska niiden toteuttamisen useimmiten käytetty perustelu on "kaupungin kehittäminen". Pääosin Yes man porukasta koostuvat toimielimet eivät puutu mihinkään. Taitaa olla tämä kompetenssivaje tai täydellinen välinpitämättömyys olla niissäkin vallitseva ominaisuus....
Och skattebetalare betalar.
- Anonyymi00051
Medialla on myös omat Yes maninsa. Yksikin kiittää naamakirjassa kaupungin hallintoa uudesta kadun pätkästä. Mistä se oikein kiittää, koska kadun pätkä on täysin tarpeeton ja pelkkää rahan tuhlausta? Rakennetaan uutta infrastruktuuria, kuten uusia katuja, vaikka ei pystytä pitämään kunnossa edes vanhaa.
- Anonyymi00052
Ko. Yes man yritti ylläpitää valikoiduilla ja positiivisiksi luokittelemillaan uutisilla pikkukaupungin johtoa hivelevää hypeä yllä jo toimiessaan paikallisen lappusen pääkynäilijänä. Sen lisäksi kävi "puolueettomassa" lehdykässä vaalikampanjaa tuomalla usein esille paikallista ärkoopeelaista politrukkia. Sama meno jatkuu yhä.
- Anonyymi00053
Mielistelyllä saa epäilemättä kutsuja kaupungin häppeninkeihin, skumppaa ja muuta tarjoilua. Sitten vielä se kaikkein tärkein, joka lienee egoa hivelevä kehuminen: Olet niin merkittävä henkilö tässä kaupungissa...
- Anonyymi00056
Yksi tällainen Yes man ylisti vajoavan ja linnun sonnan peitossa olevan aallonmurtajan nokassa olevaa käyttökelvotonta grillauspaikkaa hulppeaksi.
- Anonyymi00054
Median kolme keskeistä yhteiskunnallista tehtävää ovat tiedonvälitys, vallan vahtikoirana toimiminen sekä julkisen keskustelun ylläpitäminen. Nämä tehtävät on kuvattu tarkemmin Opetushallituksen ja vastaavien sivustojen yhteiskuntaopin materiaaleissa.
Tiedonvälitys: Media kertoo kansalaisille ajankohtaisista asioista, tapahtumista ja ilmiöistä. Se tarjoaa luotettavaa ja tosiasioihin perustuvaa tietoa siitä, mitä maailmassa ja omassa lähiympäristössä tapahtuu.
Vallankäytön valvonta (vahtikoira):
Media tarkkailee poliitikkojen, viranomaisten ja muiden vallanpitäjien toimintaa. Se tuo esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, virheitä ja väärinkäytöksiä, mikä estää vallan väärinkäyttöä.
Julkinen keskustelufoorumi: Media toimii alustana mielipiteiden vaihtolle. Se pitää yllä yhteiskunnallista keskustelua ja yhdistää kansalaiset sekä päätöksentekijät toisiinsa tuomalla eri näkökulmat esille.- Anonyymi00055
Huono hallinto ei voi toimia ja jatkua ilman paikallisen median myötävaikutusta ja epäkohdista vaikenemista.
- Anonyymi00057
Pääosin Yes man porukasta koostuvaa valtuustoa taas hyvitellään järjestämällä yhteinen tapahtuna, jossa on taas pöytä koreana. Mukana mässäilyssä on myöskin johtavia viranhaltijoita. Menuun kuuluu raikkaiden juomien lisäksi myös erityisen kallista kokolihaa. Tietty veronmaksajien piikkiin. Rasvan valuessa suupielistä lujittuu yhteishenki ja ymmärrys siitä, että tärkeintä on unohtaa kaikki viranhaltijoiden kuprut katsoa vain rakentavasti eteenpäin ja totella paikallista valtapuoluetta. Erityisen suotavaa olisi äänestää ja kampanjoinnissa tukea sitä edustavaa ehdokasta seuraavissakin eduskuntavaaleissa ja ei voi välttyä epäilykseltä, että juhla-ateria onkin eräänlainen vaalikampanjan käynnistystilaisuus. Tämänkään häppenigin järjestämisestä ei tule löytymään ainakaan julkisuudessa julkaistavaa toimivaltaisen tahon tekemää päätöstä, vaikka tuhatlappuset taas lentävät. Mainittakoon, että esimerkiksi minkään toimielimen puheenjohtajalla ei ole olemassa toimivaltaa päättää tai käskeä minkäänlaisen tarjoilun järjestämisestä.
Ruoka- ja muusta tarjoilusta on tullut jonkinlainen normi ja tarjoilua järjestetään hallitukselle ja valtuustolle vähän väliä. Ilmeisenä tarkoituksena on saada näiden toimielimien jäsenten tuntemaan itsensä tärkeäksi ja arvostetuksi päättäjäksi, vaikka todellisuudessa enemmistö heistä on alentanut itsensä pelkän kumileimasimen osaan.- Anonyymi00058
Kunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden väliset tai ulkopuolisten (kuten yritysten) heille järjestämät toistuvat ruoka- ja alkoholitarjoilut voidaan tietyissä tilanteissa katsoa korruptioksi tai vähintään hyvän hallintotavan vastaiseksi toiminnaksi.
- Anonyymi00059UUSI
Suurin oikeudellinen riski liittyy rikoslain säännöksiin lahjuksen ottamisesta ja lahjuksen antamisesta.
Viranhaltijat eivät saa pyrkiä vaikuttamaan luottamushenkilön päätöksentekoon tarjoiluilla, eikä luottamushenkilö saa ottaa vastaan etuja, jotka voivat vaarantaa hänen puolueettomuutensa.
Jos tarjoilun tarkoituksena on "pehmitellä" luottamushenkilöitä äänestämään tiettyjen viranhaltijoiden esityksen puolesta tai luoda kiitollisuusvelkaa, toiminta voi täyttää lahjusrikoksen tunnusmerkistön, vaikka kyse olisi organisaation sisäisistä toimijoista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591160
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust561081Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1141032Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7930- 95904
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5755Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27711Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it191662- 71649
- 73617