Kilahtiko kytällä

Anonyymi-ap

Paljon puhutaan ominaisuuksista joita tarvitaan poliisiksi aikoville.
Rauhallisuus, tilannetaju, ymmärrys, jne, jne.
Täytyy sanoa että nyt esillä olevassa aiheessa jossa poliisi selvästi saalistusmielessä kiilasi autolla kovassa nopeudessa nuoren pojan päin metalliaitaa ja teräksistä merikonttia ei ole hiventäkään tilannetajua.
Poliisilla ei ollut punaista pysäytysvalia ja mopoilija on voinut luulla myös että on vaan jokin siviiliauto ja kun sitte poliisi laittoi pillit ja vilkut niin mopoilija on voinut luulla että poliisi lähti jollekkin tehtävälle pois. Mutta tämäpä vihmerä kiilasikin mopoilijan kovassa nopeudessa lähes kuolemaan.
Asiaa on jo kaunisteltu että kiiladi ojaan kyllä sinnekin mutta vaarallisimahan olivat tuo metalli aita ja teräksinen merikontti mitä vasten nuori litistettiin autolla.
Kiiruhdettiimpa kertomaan että poika loukkaantui vain lievästi ja että ensiapu kävi tarkastamssa heti paikalla pojan.
Poliihan tempoi pojan rautoihin vaikka käsi oli selvästi loukkaantunut ja sulloi sitten auton takapenkille.
Kaikki on näkyvissä videoilla vaikka kuonka kaunisteltaisiin.
Ensihoito on voinut käydä myöhemmin paikanpäällä ja kyllä tuollaisen törmäyksen jälkeen jokin vahingoittuneen tarkkailu olisi tarpeen.
Tässähän tyhmyydellä, kilahtamisella ja saalistusmielellä aiheutettiin vetonmaksajille vähintään 30 000€ kustannukset. Onko tuo hengenvaarallinen ja yhteislunnalle kallis tempaus suhteessa rikkeeseen jossa vaikka poika olis ajanutkin kilvettömällä mopolla.
Vielä noista väitteistä vaaranaiheuttamisista mopoilla muilke liikkujille.
En tiedä yhtään tapausta jossa mpoppoika olisi ajanut jonkun päälle.
Sensijaan törttöilevat autokuskit ovat tappaneet vaarallisella ja asennevammaisilla ajolla monet lapset ja aikuiset vuosittain.
Poliiseille olisi enempi tekemistä tarttua nolla välimatkoihin, jatkuviin ylinopeuksiin kaikkialla, ennenkaikkea eteläsuomen moottoriteillä sekä järjettömiin ohituksiin.
Mopopojat saa kiinni vaikka juoksemalla.

29

60

Äänestä

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Hoh hoijaa... eli karkulaiset pitää vaan päästää menemään? Jos joku ei vapaaehtoisesti tule poliisille antautumaan niin ei siinä mitään, jatkakoon vaan touhujaan?

    • Anonyymi00002
      UUSI

      Kutsutaanko kaikkia töissä menneitä virhettä, kiladuksen syyksi.

      Kyllä vaan sinulta vanha venkula vanki.

    • Anonyymi00003
      UUSI

      Nyt kun tuosta paikasta on näytetty kuvaa ilmasta päin, niin siinä kiilauskohdassa on pieni levitys tiessä ja loppuu juuri ennen aitaa, eli on tainnut poliisilla tulle pieni arvioiti ja havainnointi virhe kun levitys loppui kesken ja auto ojanpenkalle.
      Tuskin poliisilla oli tarkoitus suistaa mopopoikaa ojaan, vaan kiilata sen verran, että pojun olisi pakko jarruttaa ennen ojaan ajoa, mutta poliisin arvio tilanteesta ja paikasta meni persiilleen.

      • Anonyymi00014
        UUSI

        Ihan ilmakuvaa, jos tuo Vesa oli päässyt karkuun.
        Nuorison some olisi täynnä, näin poliisia mennään karkuun.


      • Anonyymi00020
        UUSI

        Vahonko tapaus, ilmanmuut.
        Mopopojan, vika syy, miksi lähti karkuun.
        Vastavaa tapahtuu monesti päivittäin, että autoilija lähtee karkuun tai mopopoika.


    • Anonyymi00004
      UUSI

      Karkulaiset poliisi ottaa kiinni, mutta jokin suhteellisuuden taju.
      Tietenkin on rike jos mopossa ei ole kilpeä ja siitä seurattava sanktiot.
      Mutta tuollaisesta rikkeestä jos aletaan saalistaa tappomielellä niin kyllä on menty pahasti överiksi.
      Tuossahan on kysymys ilmeisesti poliisin kilahtamisesta että " perkele et karkaa, vaikka tapan sinut"
      Mielestäni on se liikaa.
      Ei olisi suurta vaaraa aiheutunut vaikka mopopoika olisi karannutkin. Vain poliisille henkisiä vaurioita. Tuskin olis tullut uudelleen kilvettömällä mopotilla miittailemaan.
      Tuossa kilvettömyydessä ja alaikäisyydessä on vain se ongelma , ( huon ei vaaranna liikennettä)
      että jos kuljettaja aiheuttaa vaikkka 100 000€ vahingon tai loukkaa itseään kalliin puoleisesti, niin toivoisi että iskällä on sitten pinkka kunnossa.

      • Anonyymi00006
        UUSI

        Nythän sitä tuolla ajatuksella voi ajaa moottoripyörä siihen edellyttävällä ajokortilla humalassa, jos poliisin pysäyttäminen tuo vahinko, poliisin syy.

        Mene nyt sitä Vesaasi opettamaan, eläkä täällä muita syyttää, sinun heikosta kasvattamisen taidoista.


    • Anonyymi00005
      UUSI

      Niin poliisin tehtävä on vastuullista ja korkea vaatimustaso päästä poliisiksi.
      Kova palkka ja on kansan kaitsijana kansan yläpuolella.
      Rikkeeton ja lainkuuliainen kuten Vornanenkin.
      Mutta entä kun poliisi tekee rikoksen, ai niin siinä tapauksessahan poliisikin on vain ihminen.

      • Anonyymi00007
        UUSI

        Kovapalkka 😂🤣😂. Sossu pummiko sinä olet.

        Taitaa olla omassa perheessä yhtä retuperällä jälkikasvun seuranta.


    • Anonyymi00008
      UUSI

      Aika kaukaa haettu sossupummit ja vangit sekä humalassa ajamisen salliminen. Ei taida noilla kommentoijilla olla hatun alla kuin tyhjää.
      Kyllä rikoksiin on puututtava mutta jokin suhteellisuuden taju on oltava.
      Ei kukaan voi sallia rikollisuutta eikä rikollisudelle tule antaa helppoa mahdollisuutta.
      Ei pidä lähteä tykillä kärpästä tappamaan eikä autolla kilvetöntä mopoilijaa.
      Kysymys on vaan kommentoida poliisin ammattitaitoa tuossa tapauksessa.
      Ei rikollisuuden sallimisesta vähääkään jos ymmärrät yleensä jotain.
      Laita pipo syvälle ja mieti rauhassa ennen kuin tyhmyyksiäsi lauot ihan kansan kuullen.

      • Anonyymi00010
        UUSI

        Taisi sinulla osua arkaan paikkaan.

        Selittelet rikoseen pitää puuttua, mutta rikollinen joka vastustaa sitä. Pitää pummulihaskoilla käsitellä.

        Katsos tuossa kohtaa sinulla on kasvanut juuri siksi epäonnistunut.


      • Anonyymi00013
        UUSI

        Tuon pojan isä on tiennyt millaisella vehkeellä ajelee.

        Täytyyhän meidän poika olla Tuusulan kovin.
        Sitten täälä porukalla uikutetaan, ei noin sa pysäyttää.

        Kertokaa miten te olisitte pysäyttäneet.
        Jos tässä tapauksessa hyväksyisitte liikenpaon, silloin se pitää olla kaikille hyväsyttävää.


      • Anonyymi00018
        UUSI

        Mikä uikutus sinulla olisi, jos tuo Vesa olisi ajanut tuolla vehkeellä, teidän pikku Liisan päälle.

        Mistä sinä olisit korvauksia saanut.
        Minkään laista vakuutusta ei ole.


    • Anonyymi00009
      UUSI

      Turhan kovalta pysäytykseltä näytti mielestäni jos kyse oli pelkän kilven puuttumisesta.
      Lapselta olisi saattanut lähteä henki tuossa rytinässä.

      • Anonyymi00016
        UUSI

        Voi helvetti, sokiakin äänästä tiennyt, ei lailinen mopo, eikä tieliikenne kelpoinen.

        Kertoa miksi tuo rikos on teidän mielestä hyväksyttävää..

        Varmaan poliisien ei kannata puutua mopoihin, koska se on osan mielestä suojelta rikoksen tekoväline.


      • Anonyymi00017
        UUSI

        Pysähtyä täytyy, poliisia ei karkuun kannata lähteä, niillä on kaikki keinot käytettävissä.


      • Anonyymi00023
        UUSI
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Voi helvetti, sokiakin äänästä tiennyt, ei lailinen mopo, eikä tieliikenne kelpoinen.

        Kertoa miksi tuo rikos on teidän mielestä hyväksyttävää..

        Varmaan poliisien ei kannata puutua mopoihin, koska se on osan mielestä suojelta rikoksen tekoväline.

        En sanonut ettäkö mopoilijan teko olisi ollut hyväksyttävä - pysäytyskeino vain oli tilanteeseen nähden väärä.


      • Anonyymi00028
        UUSI
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        En sanonut ettäkö mopoilijan teko olisi ollut hyväksyttävä - pysäytyskeino vain oli tilanteeseen nähden väärä.

        Millaisia oikeita pysäytyskeinoja olisi mielestäsi ollut käytettävissä?


      • Anonyymi00029
        UUSI
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Millaisia oikeita pysäytyskeinoja olisi mielestäsi ollut käytettävissä?

        No hyvin ylsinkertainen temppu. Hieman eteen päin turvallisempaan kohtaan, mikä oli näkyvissä videoissakin, ja hidastaa edessä ajamalla vauhti pois.
        Kiilaaminen pahimmassa paikassa vasten metalli aitaa ja teräskonttia oli törkeä temppu. Siis ihme ettei henki mennyt mopopojalta.
        Korostan kiinniottaminen oli tilanteessa tarpeen mutta edes hieman järkeä.


    • Anonyymi00012
      UUSI

      Poitsulla mopedissa jarrut ei toiminut.

      • Anonyymi00019
        UUSI

        No voi vittu ja kaasukin hirttänyt kiinni.
        Täysillä mennään.


    • Anonyymi00015
      UUSI

      Parasta ja varminta on saada hurjastelija lopeetamaan ja kiinni kiilaamalla tiensivuu.
      Jos ei älyä pysähtyä, se on ilmanmuuta omavikansa miten siinä sitten käy, näin se todella on, että karkuun ei pidä lähteä missään tapauksessa. Ne saa kiinni vaikka ampumalla.

    • Anonyymi00021
      UUSI

      Oli se kerrassaan hienopysäytys.
      Liiansuurta numeroa ei kannata tehdä, koska jokaiseen päivään poliisintyössä sisältyy vastaavaa ja paljon rajumpaakin.

    • Anonyymi00022
      UUSI

      Huomaa miten moni ei ymmärrä lukemaansa ollenkaan. Jos ei ymmärrä niin toivoisi sen verran viisautta että pitäisi päänsä kiinni.Ilmeisesti kova täpinä kaljussa ja jos ei ole kauhalla annettu, ei voi kun lusikallise vastia.
      Eihän kirjoittaja maininnut missään vaiheessa että rikollisuus pitäisi sallia. Sellaisesta mielsetäni ei ole yhtään kysymys. Vaan siitä menkö poliisilla överiksi rikkeeseen nähden.
      Hikosiko hattu liikaa tilanteessa.
      Noihin järjettömiin vertauksiin sanoisin toisin päin vertauksena, että kun sinä ajat ylinopeutta, niin kuin varmasti ajat niin poliisilla olis oikeus ampua sinut saman tien. Rikollinen kiinni vaikka rajulla otteella. Jos osuu huonosti niin sitten sakko ja linnaa mutta jos osuu hyvin suvulle hautajaiset. Mieti vähän ennen kuin osoitat tyhmyytesi.

      • Anonyymi00026
        UUSI

        Jos sen ylinopeuden ajamisen jatkoksi lähtisin raivokkaasti poliisia karkuun niin eiköhän ne minutkin koittaisi pysäyttää vaikka kiilaamalla.

        Mutta jos en lähtisikään karkuun niin kirjoittelisivat sakkolapun ja toivottelisivat hyvää matkan jatkoa, vähän vaan rauhallisempaan tahtiin.

        Siinä voi ihan itsekin vaikuttaa tapahtumien kulkuun.


    • Anonyymi00024
      UUSI

      En tiedä onko mopopojat tappaneet yhtään pikku Liisaa.
      Ylinopeutta jatkuvasti ajavat, vaarallisia ohituksa tekevät ja lähes nolla väleillä ajavat sekä jotka eivät tajua suojatiesääntöjä, asennevammaiset autonkuljettajat ovat tappaneet monia pikku Liisoja sekä muita ihmisiä.
      Eteläsuomen moottoriteillä saa ajaa 120 km/h mutta se ei riitä ollenkaan. Kaikkialla noilla nopeilla teillä ajetaan aina ylinopeutta.
      Suuri osa ei ymmärrä vesiliirron vaarallisuutta ja liukaskeli tulee yllätyksenä.
      Siis ei ajatustakaan ennakoivasta ajotavasta. Noissa ne Liisat ja Lasset kuolevat kun autoissa on yleensä aina monta ihmistä.
      Nuo kaikki ovat rikoksia joista syistä siis tulee ottaa kiinni vaikka kiilamalla ojaan.

    • Anonyymi00025
      UUSI

      Olisiko mopoilija pitänyt pysähtyä kun poliisi niin vaati kaikelta tuolta olisi silloin vältytty.

    • Anonyymi00027
      UUSI

      Täällä moni suuressa viisaudessaan on kommentoinut että hienosti tehty poliisilta ja olisi saanut mopopika vaikka kuolla kun karkuun lähti.
      Viranomainenkin kommentoi että kyllä temppu oli poliisilta ylimitoitettu.
      Kyllä viisaus on kansanriveissä. Niin kuin kiistely suvivirrestäkin.
      Tämä pitänee edelleenkin paikkansa" tyhmä ei tajua ja viisas ei virka tyhmyyksiä"

    • Anonyymi00030
      UUSI

      Ei lasta kiilailla noin eikä ketään muutakaan.

      Oma luotto poliisiin on täysi nolla ja lopettaisin koko rikollisjärjestön heti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3099
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      993
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      859
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      795
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      583
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      53
      565
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      490
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      43
      483
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      83
      480
    Aihe