Stora Enso aloittaa muutosneuvottelut Uimaharjun tehtailla – 35 työpaikkaa uhattuna !
Espoon kaupunginhallitukselle esitetään yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä 2. syyskuuta alkaen. Mahdolliset neuvottelut tulisivat koskemaan kaupungin koko henkilöstöä eli noin 11 000 henkilöä ja enintään 300 henkilötyövuotta. !!
Työttömiä oli kesäkuussa Pohjois-Karjalassa edelleen enemmän kuin vuosi sitten.
Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa 11 075 työtöntä työnhakijaa.
Koko Vantaan kaupungin henkilöstöä koskevien yt-neuvottelujen säästötarve on noin 15 miljoonaa euroa.
Työttömyys jatkoi kasvuaan Etelä-Karjalassa – korkeinta työttömyys on yhä Imatralla
Joku hallitus"puolueen" edustaja kirjoittaa että "valoa kohti", voi perse, ei mitään käsitystä todellisuudesta, työllisyys menee pimeyttä kohti !!
Valoa kohti ???
8
51
Vastaukset 8
- Anonyymi00001
Kunnat joutuvat maksamaan isot sakkorahat pitkäaikaistyöttömyydestä, kun hallitus siirsi kunnille pitkäaikaistyöttömien työllistämisvelvoitteen.
Kun kunnat eivät pysty työllistämään, mutta joutuvat maksamaan "sakot", siitä seuraa se, että kunnat joutuvat erottamaan työntekijöitä rahapulassaan.
Joten työttömyys sen kun pahenee.
https://yle.fi/a/74-20216113?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
Työllisyyden hoito on hallituksen tärkein tehtävä suurtyöttömyyden aikana. Vastuun siiftäminen kunnille ei auta asiaa. - Anonyymi00002
Joka vuosi miljoona ihmistä saa työpaikan
- Anonyymi00003
Mikä se semmoinen maa on?
- Anonyymi00004
Anonyymi00003 kirjoitti:
Mikä se semmoinen maa on?
Aioin kysyä samaa. Ei ainakaan Suomessa. Jospa se on tuon kommentoijan päässä oleva Mikä-Mikä-Maa?
- Anonyymi00005
Tämä hallitus kulkee kohti pimeyttä. Valoa ei ole , ei talous kasvua vaan karmeaa epäonnistuminen asioiden hoidossa, rikkaat ovat ainoat hyötyjät kuinka ollakkaan.
- Anonyymi00006
TÄMÄ HALLITUS LUPAA 100 000 SATATUHATTA UUTTA TYÖPAIKKAA!! Velkaantuminen loppuu!!
NO NYT OLISI JO VIHDOIN AIKA RYHTYÄ SANOISTA TEKOIHIN. Mitään oikeasti järkevää asioille ei ole tehty. Pelkkää leuan louskutusta ja irvistelyä. Voi hillotolppa!! Mitä tenavatähtiä..
- Anonyymi00007
Ei kai tällä hallituskokoonpanolla ollut muuta tavoitetta kuin saaada kupattua mahdollisimman paljon mammonaa itselle neljässä vuodessa.
Jokainen hallituspuolueen ministeri tiesi että katteettomia lupauksia annetaan sormet ristissä selän takana, toisen käden sormet raamatulla.
Sulle,mulle,sulle,mulle jne.... - Anonyymi00008
Irtisanomiset ei ylitä enää uutiskynnystä Suomessa, ne on olleet arkea jo 20 vuotta, eikä ketään enää kiinnosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427