Aikuiset ihmiset, usein hyvinkin varttuneet, on alueella kauhean kateellisia toisilleen. Ja kauheita juoruamaan muiden asiota ja vielä keksimään tarinoita.
Pitäisikö kasvaa aikuiseksi vähitellen`? Se on aika noloa kun 70 vuotiaat ihmiset kadehtii toisiaan kuin pienet lapset hiekkalaatikolla ja juoruaa kantelee toisten asiota kuin teinit eteenpäin.
Pitäisikö kasvaa aikuiseksi vähitellen`? Se on aika noloa kun 70 vuotiaat ihmiset kadehtii toisiaan kuin pienet lapset hiekkalaatikolla ja juoruaa kantelee toisten asiota kuin teinit eteenpäin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tyypillistä Outokumpulaisuutta, ei siis uutta auringon alla..
Vaikuttaa kerrottavan samoista asiosta Nurmeksessa, Joensuussa, Lieksassa, Ilomatsossa ja joka puolella maakuntaa. Onko Outokummussa vielä sitten tätä ahdasmielisyyttä hieman enemmän niin sekin on mahdollista. Kovin kateellinen on kuitenkin koko maakunta. Ja kaikki asiat juorutaan eli rikotaan aina luottamus.
Skitso vaan jaksaa harhojaan kirjoitella jokaisen nähtäville.
No en nyt ihan varmaksi tiedä, mutta luulen että olemme kaikki, ainakin aloittajan mielestä, kateellisia aloittajalle koska hän on niin hyvä, viisas, virheetön, täydellinen ja ilmeisesti vielä kaunis ja rikaskin.
Tällaisen kuvan saa ainakin aloittajan kirjoituksista, joten eihän tuo nyt ihme ole jos kaikki ovat hänen hyvyydelleen ja erinomaisuudelleen kateellisia.
Itse asiassa täkäläinen kateus on hänen omaa syytään, eli vastaus aloittajan kysymykseen on aloittaja itse, kaikkine ylivertaisinen piirteineen ja ominaisuuksineen.
Lisäksi hän tuntuu olevan vielä jumalan valittu ja sanansaattaja, mikä vain lisää kateutta meissä mitättömissä ja pahoissa maanmatosissa.
Tämän tarkempaan minä en kateutemme syitä valitettavasti osaa suuressa tyhmyydessäni ja alhaisuudessani esittää.
Toivottavasti tämä riittää tyydyttämään aloittajan tiedonhalua.
Hyvää päivänjatkoa!
Kyse ei ole aloittajasta Aloittaja eli minä en ole Pohjois-karjalasta. Alueella eläneenä pisti kuitenkin silmään paikallisten suunnaton kateus melkein kaikkia ihmisiä kohtaan. ja se arvoton juoruilu ja paskan puhuminen toisista. Puuttuminen muiden asioihin ja kieroilu. Vastenmielistä. Ei voi yhtään luottaa heihin.
Kerroin juuri kateuden syyn, miksi et hyväksy sitä, vaikka sen esittikin ala-arvoinen ihminen?
Näiltä palstoilta on vuosikaudet luettu paremmuudestasi ja ylemmyydestäsi, viisaudestasi ja hyvyydestäsi meihin alhaisiin pohjois-karjalan matosiin verrattuna,
joten täällä on tekstisi nyt omaksuttu ja alettu uskoa että juuri sinä olet jotakin sellaista suurta ja ylivertaista, jota meidän kannattaa kadehtia ja tuntea alemmuutta rinnallasi.
Muuten en osaa kateutta selittää, sillä täkäläinen kateus on sinun luomaasi ja kohdistuu ainoastaan sinun jaloon ja kaikkitietävään henkilöösi.
Poistun kumarrellen taka-alalle.
Kyse ei ole minun hyvyydestä vaan Pohjois-karjalassa noudatettavasta Janten laista joka tuhoaa ihmisen askel askeleelta jos ihminen luopuu yksilöllisyydestään ja tekee itsestään lauman osasen. hänestä tulee katkera ja kateellinen.
Kysehän on juuri sinun hyvyydestäsi koska pidät muita pohjois-karjalaisia pahoina ja huonoina. Me olemme huomanneet tämän ja kumarramme Teidän Hyvyyttänne!
Pohjois-karjalassa ei edes monet itse kiellä alueen pahuutta. Tälläkin palstalla monet kerrat on kerrottu Outokummun kateudesta,jjuoruilusta ja vääryyksistä.
Niin, kyllä sinun hyvyyteesi ja erinomaisuuteesi verrattuna kaikki ovat täällä pahoja, jopa syntymättömät lapset.
Onneksi meillä on täällä kaltaisesi hyvyyden saareke jota voimme ihaillen kadehtia.
Puhukaa vaikka droonista niin muu unohtuu
Voi voi kun ne droonit ovat niin kateellisia, kyttäävät ja juoruavat eivätkä pääse taivaaseen kun eivät kadu. Droonien pitäisi tehdä parannus ja valmistua tempaamiseen.
Eikös drooni ole kameli? Vai oliko se dromedaari? Nää sivistyssanat on niin vaikeita. Oho, nyt alko käydä droonille kateeksi, ja juorutakin tekee mieli.
Juu kyllä nyt meni kyttäämis ja juoruamishommiksi.
Tosin en voi peittää kateellisuuttani aloittajalle, koska hän on niin hyvä ja virheetön ihminen ja osaa neuvoa meitä tyhmiä ja pahoja ihmisiä katumaan olemassaoloamme ja löytämään oikean tien. Ehkä hänen avullaan pääsemme paratiisiin.