Haluaisin kuulla muiden "nuortenparien" kokemuksia avioliiton alkuajoista. Meillä perinteiseen tapaan seurusteltiin&oltiin kihloissa n. vuosi ja sen jälkeen naimisiin. Nyt sitten odotellaan vauvelia tulevaksi ja välimme sen kun kiristyvät entisestään. Meillä on jatkuvasti uskomattomia riitoja (milloin mistäkin) ja raskausajan herkistyminen varmaan vielä pahentaa niitä. Mies on toisinaan jo luovuttamassa ja väittää että "emme ole oikeita toisillemme"
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Tuntuu pahalle, vaikka aina saamme kuitenkin sovittua jollain tasolla asiat ja riitely siis todellakin on vain puhetta, ei mitään väkivaltaa.
MItä tehdä, odottaakko vaan, että tällanen vaihe menee joskus ohitse?
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Tuntuu pahalle, vaikka aina saamme kuitenkin sovittua jollain tasolla asiat ja riitely siis todellakin on vain puhetta, ei mitään väkivaltaa.
MItä tehdä, odottaakko vaan, että tällanen vaihe menee joskus ohitse?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei se ollut avioliiton alku helppoa meilläkään.
Hyvin myrskyisää se oli alusta asti.
Kun nyt on tapeltu kohta parikymmentä vuotta, on särmät aika tavalla hioutuneet ja elämä paljon seesteisempää.
Sitä nimenomaan kiisteltiin, kun minua hirvitti se, kuinka paljon lapsia tulee.
No minä yritin kaikenlaisia kujeita, ettei puoliso tulisi raskaaksi.
Käsitykseni on, että huonostakin parista tulee ajanmittaan hyvä pari, kun vaan jaksaa taistella, eikä luovuta.
Kyllähän sitä monta kertaa suutuspäissään toisilleen hoettiin: "Kaikenlaisen kanssa sitä on pitänyt naimisiin erehtyä menemään, että pitäisköhän erota.
Taistelu on kannattanut. Vielä ei olla erottu, vaikka joskus on oikein käsiksikin käyty.
Puoliso on lyönyt muutaman kerran ja rikkonut esineitä. Itse olen taas kiroillut, joka on minun tapani purkautua ja mikä ei ole niin paha kuin lyöminen ja astioiden särkeminen.
En ole varma, onko hyviä pareja ollenkaan. Ainakin päällepäin monen perhe näyttää kiiltokuvalle, mutta lähempi tarkastelu osoittaa, että monenlaista kähinää on.
Seksi on tärkeää avioliitossa. Se auttaa jaksamaan.
Jos seksi ei huvita, asiat menevät entistä huonommin.
Toiset sanoo, että seuroissas käynti auttaa, mitä enemmän siellä käy.
En ole ihan samaa mieltä, sillä seuroissa käyntikin voi tulla raskaaksi, jos pitää aina mennä.
Seuroista ei kuulemma saisi jäädä lomalle.
Itse ainakin tykkään sisäseuroista ja pienistä sellaisista.
Suviseurat ovat oikeastaan rasite.
Maakunnallisiin seuroihin ei menty tänä kesänä.
Pienissä kyläseuroissa on sensijaan käyty ja oli mukavaa.
En ymmärrä, miksi seurat pitää olla mittavat ja suuret.
Pienet seurat ovat minusta kaikkein parasta, en kaipaa mihinkään mammuttiseuroihin, koska siellä on rasittavaa.
Sisäseuroissa on sopivan lämmintä, eikä mitään jonotuksia, eikä haisevia vessoja.
Menin aikoinaan naimisiin hyvin lyhyen seurustelun jälkeen.
Ensimäinen kunnon ottelu tuli jo hääyön jälkeen seuraavana aamuna television katselusta.
Olen samaa mieltä siinä että huonostakin parista voi tulla ajan mittaan hyvä pari jos ei luovuta mutta monta muuta asiaa jälleen kerran kummastelin: Tarviiko nyt aivan kaikkea kertoa mitä mieleen tulee.
Mielestäni ja kokemukseni on että 10-20 vuoden yhdessäolon jälkeen alkaa paras aika yhdessä. Enää ei yritä muuttaa toista, vaan ymmärtää sen että vain itseään muuttamalla voi päästä siihen mitä toivoo. Nalkutus ei auta mitään. Positiivisilla
asioilla pääsee toivottuun lopputulokseen. Tärkeää on myös miettiä olenko minä oikea ja sopiva tuolle toiselle eikä vain sitä onko tuo toinen oikea minulle.
Kyllä monesti olen ajatellut että paljon olisi menettänyt jos ensimmäisen kymmenen vuoden aikana olisi eronnut. Ei olisi tiennyt ollenkaan miten mukavaa voi olla kun kasvaa yhteen. Samat ongelmat olisi varmasti edessä uudenkin kanssa olleet jos ei itse olisi ymmärtänyt muuttua/muuttaa ajattelutapaansa. Mutta ei auta jos vain toinen haluaa että avioliitto toimii. Kyllä siinä pitää molempien yrittää parhaansa.
Oletkohan se Taina, joksi arvelen. Tuttu kumminkin.
Voisit käyttää sitä vakituista nimimerkkiäsi !
No minun tapani on sanoa asiat liiankin suoraan.
Tarinankerronta on hauskaa, mutta tarinat on kirjailijamaiseen tapaan höystettyjä, joten ihan täysin ne ei vastaa todellisuutta.
Moi,
en enää ole niin nuoren parin edustaja, kun oon ollu naimisissa jo 13 vuotta. Mutta äiti olen ja pian naimisiinmenon jälkeen raskaaksi tullut. Siks siis viitin vastata.
Kun avioliiton arki koittaa, jolta teidän tilanne nyt kuulostaa, tulee helposti just mieleen, ettei olla oikeita toisille. Jos ollaan avioliitossa, ollaan oikeita toisille. Jumala on sitoutunut kolmantena säikeenä liittoonne, ja Hän pitää liiton, jossa olette, pyhänä ja voimassa kaikista teidän tunteistanne huolimatta.
Sitten itse riitelystä. Riitely on monesti seurausta avioliitossa siitä, että puolisoiden suhdetarpeet eivät täyty. Nuorilla pareilla paljon on myös kyse siitä, että ei tunneta miehen ja naisen välisiä eroavaisuuksia. Siten ei osata rakastaa toista niin, että se tuntuisi hänestä rakkaudelta. Se turhautuminen näkyy sitten riitelynä milloin mistäkin asiasta. Ratkaisu ongelmaan ei siten ole yrittää lopettaa riitelyä, vaan keskittyä siihen, miten voisi osoittaa toiselle rakkautta.
Riitely on sanallisenakin otettava siinä mielessä vakavasti, että sanoilla on paljon vaikutusta persoonaamme. Katso esim. Sananlaskuista 17.luku 27. jae, 15. luku 1-2 jakeet. Samoin sanotaan, että sävyisä kieli on elämän puu, mutta vilpillinen kieli haavoittaa mielen. (Snl 15:4)
Koska olemme puolisollemme hänen lähin ihmisensä, ei ole hyväksi, että sanoillamme "kiroamme" häntä sen sijaan, että siunaisimme, eli puhuisimme hänelle hyvää.
Tärkeää on myös ajatella suhteessanne vallitsevaa tunnelmaa "uskomattoman riidan" jälkeen. Oletteko luhistuneita, epätoivoisia ja peloissanne? Silloin olisi tärkeää keskustella niistä tunteista, vaikka väärän puhetapanne ja huutamisenne pyytäisittekin ja saarnaisitte toisiltanne anteeksi.
Riitelyvaihe ei mene itsestään ohitse. Se päättyy joko kiintymykseen ja yhteiseen kumppanuuteen tai sitten, jos siitä ei ole mitään opittu, "erilleen kasvamiseen" ja syvään pettymykseen. Riitelyvaihe on avioliitossa siinä mielessä arvokas, että siitä oppii tuntemaan itseään ja omia tuntemuksiaan ja myös puolisoaan.
Jos pystytte, keskustelkaa niistä riitojen takana olevista asioista ja tunteistanne, odotuksistanne, toiveistanne, pettymyksistänne ja peloistanne. Sillä pääsette riitavaiheen jälkeen siihen syvään ystävyyteen ja kumppanuuteen, johon tulevan lapsennekin on hyvä syntyä. Lapsen koti on isän ja äidin välisessä suhteessa.
Olkaa siis siunattuja avioliitossanne ja puhukaa keskenänne rohkeasti ja avoimesti. Taivaan isän siunausta myös vauvallenne sinne kohtuun. Muistakaa, että vauva kuulee ja aistii hyvinkin aikaisin kuulemaansa ja äidin tunnetiloja. Rauhaa siis teille.
sanoja avioliitossa tarvitaan. Mutta riidoilta ei varmasti voi välttyä ketkään...
Tuo Raamatun kohtakin oli todella hyvä.
yhdessä on oltu melkein 13 vuotta, mutta muistan silti alkuajat.
Ensimmäiset 2 vuotta olivat vallan mahdotonta riitelyä. 3:s vuosi meni jo tasaisemmin ja siitä on suhde vain parantunut. Nyt todella sen 3:nnen vuoden jälkeen on mennyt todella kivasti ja rakkaus on kasvanut vuosi vuodelta. Toki monenlaisia vaiheita on mahtunut näihin vuosiin mutta silti jaksamme toisiamme rakastaa.
Alkuaikoina ongelmana oli näin jälkikäteen ajatelleen meidän molempien kypsymättömyys. Molemmat olivat niin äärettömän periaatteellisia että joka asiassa piti vängätä omaan suuntaansa. Ei ymmärretty että avioliitto on KOMPROMISSI.
Kaikesta neuvotellaan ja keskustellaan. Muuten ei tule mistään mitään. Lisäksi pahojen riitojen jälkeen voi toisen loukkaavista sanoista jäädä mieleen haavoja jotka eivät koskaan parane. Tarkoitan että vieläkin saattaa joskus tulla välähdyksenomaisesti mieleen joku kamala asia mitä puoliso minusta silloin alkuvuosina suutuksissaan sanoi. Siksi kannattaa yrittää miettiä ettei mitään ihan hirveyksiä suustaan päästelisi.
Summa summarum: älkää hyvä ihmiset luovuttako. Nuo ensimmäiset vuodet ovat kuluttavimmat. Siitä se lähtee tasaantumaan. Mutta älkää unohtako pitää hyvänä toisianne ettei rakkaus kuole arjen jalkoihin.
http://www.avioliitto.info/avioliitto/rakkaudentuhoojat.phtml
Pääsivu on www.avioliitto.info
Kyllä Johtajat Oulusta auttavat ongelmissa, jopa lapsettomuusongelmissa.
tuolla lailla halventaa. Kai nyt tunnistat, milloin on kyse provosta ja milloin toiset vilpittömästi puhuvat omasta asiastaan.
Tuo lapsettomuusasialla vitsailu on tosi karkeaa huumoria. Aivan mahdollista, että myös vl-piirissä on joku tuollaiseen langennut, mutta tarvinneeko siitä tehdä tuollaista revittelyä. Lapsettomuudesta kärsiville tilanne on kipeä jo muutenkin, ei tarvi enää sysätä tuollaisia vieraan siittäjän spekulaatioita siihen.
Kiitos. Enkä muuten itse ole vl.
Kannattaa lukea srk:n kirja Hyvinä ja pahoina päivinä.