Hejsan. En viitsisi turhaan lähteä veneilemään Vaakkuun asti joten haluaisin tietää onko se auki vai kiinni?
Kotisivut eivät toimi enään ja Facebook päivitetty tasan 4 kertaa Kesäkuun 1 päivän jälkeen. Anniskeluoikeuksia ei ole täksi kesäksi tullut eikä enään tule.
Kotkan hienoinmmat puitteet kesäiselle lounaalle tai iltapalalle olutbtuopposen äärellä mutta nykyinen omistaja Nina Utter onnistunut sössimään paikan täysin kuten tosin on käynyt kaikkien hänen entisten kahviloiden ja ravintoloiden kanssa.
Kaiken kruununa vielä humalaiset sekoilut taksikuskin kanssa juhannusaattona Kotkan keskustassa. Toivottavasti ensi kesänä 2027 olisi uusi ja osaava yrittäjä puikoissa. Utter voisi palata sinne Lappiin yrittämään mistä hän on kotoisinkin.
En tarkoita millään pahalla tai loukata ketään.
Harmittaa vain kun tämä yrittäjä nyt pilasi ja tuhosi perinteisen Kotkalaisen kesäpaikan. Monet Juhannusaatot olen siellä jo 80 luvun puolivälistä viettänyt ystävien seurassa. Nyt Juhannuskin oli sössitty kun ei ollut lupia ja tarjoilut pettivät ja sähläsivät jopa ruokien kanssa.
Onnea Nina Utterille uusiin ja tuleviin busineksiin. Varsissaari ei enään sinulta tule onnistumaan.
Kotisivut eivät toimi enään ja Facebook päivitetty tasan 4 kertaa Kesäkuun 1 päivän jälkeen. Anniskeluoikeuksia ei ole täksi kesäksi tullut eikä enään tule.
Kotkan hienoinmmat puitteet kesäiselle lounaalle tai iltapalalle olutbtuopposen äärellä mutta nykyinen omistaja Nina Utter onnistunut sössimään paikan täysin kuten tosin on käynyt kaikkien hänen entisten kahviloiden ja ravintoloiden kanssa.
Kaiken kruununa vielä humalaiset sekoilut taksikuskin kanssa juhannusaattona Kotkan keskustassa. Toivottavasti ensi kesänä 2027 olisi uusi ja osaava yrittäjä puikoissa. Utter voisi palata sinne Lappiin yrittämään mistä hän on kotoisinkin.
En tarkoita millään pahalla tai loukata ketään.
Harmittaa vain kun tämä yrittäjä nyt pilasi ja tuhosi perinteisen Kotkalaisen kesäpaikan. Monet Juhannusaatot olen siellä jo 80 luvun puolivälistä viettänyt ystävien seurassa. Nyt Juhannuskin oli sössitty kun ei ollut lupia ja tarjoilut pettivät ja sähläsivät jopa ruokien kanssa.
Onnea Nina Utterille uusiin ja tuleviin busineksiin. Varsissaari ei enään sinulta tule onnistumaan.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Yrittäjä voisi rehdisti tulla julkisuuteen ja päivittää kanavansa.
Nyt epätietoisuus ruokkii vain huhuja.
Faktahan on että täksi kesäksi ei anniskelupia saanut.
Olisi mukava tietää että miksi?
Lupia ei ole koska , Lupa ja valvontavirasto ei sitä Vaakulle myöntänyt.
Päivittää suomi24????
Ei, vaan nimenomaan Lupa- ja valvontavirasto.
Samaa mieltä, ansaitsisi arvosensa yrittäjän joka ei vedä konkkaa joka yritystä johon kätensä lyö. Täysin harakoille menee koko paikka.
Vai olisiko parempi, että loppuisi jo tämänkin asian ympärillä pyöriminen ja turhien
selitysten kuunteleminen. Parempia sopimuksia pöytään vaan.
Varissaari on Kotkan ehdottomasti hienoin kesäpaikka nauttia hyvästä ruoadta ja julmasta. Oikea helmi saaristossa.
Harmi kun Utter pilasi paikan tyystin. Anniskelulupien evääminen häneltä oli kyllä kirsikka kakun päälle. Viimeistään silloin olisi hänen pitänyt luovuttaa.
Maine on niin huono että ei hänestä ole enään Kotkaan yrittäjäksi.
Näinhän kävi myös pariskunnalle jotka tuhosivat vuodessa Kotkan keilahallin ja vielä sen jälkeen avasivat vastapäiseen rakennukseen Räyhäpubin josta puuttuivat rakennusluvat sekä anniskeluluvat. Nyt he pitävät kahvilaa Loviisan keilahallissa.
Varissaarta nyt ei mikään epäystävällinen yrittäjä saa pilattua. Asiakkaillekin sen verran
nihkeä naikkonen, että uskallapas edes palautetta antaa, ellei ole vähintään loistavaa.
Hiton huono tapa toimia tällä, kun ei vaan osaa. Äkkiä tuon saaren saa turhasta roskasta
tyhjennettyä ja homma näyttää heti paremmalta🙂
N.Utter on itse Lapista kotoisin ja lähtöisin.
Ehkä tuollainen tyly ja tympeä tyyli toimii Lapin jänkhöillä muttei täällä Etelässä
Pulttiboisien Naema Aslak Lappalaishahmosta sai jo 80 luvulla semmoisen kuvan että Lappalaiset eivät lasiin sylje. Ehkäpä se Juhannusvideokin oli vain jotain Lappalaishuumoria tyyliin Petelius/Kalliala.
Isoo agree veti pultti nakelissa ku joku paikallispsyko
Karuu oli katella
Mitää siinä Juhannusvideossa tapahtuu?
Olette naurettavuuden huippu. Hyvä ruokapaikka, uniikki ympäristö. Miten ihmeessä jollain alkoholiluvilla olisi muuhun vaikutusta kuin ettei kännejä pääse vetelemään. Vuosikaudet on siellä käyty syömässä. Kaljaveijarit voivat pysyä poissa.
Kännissäkö sitä ollaan, kun muutama lasillinen otetaan? Kunkahan monella lasi....pullollisella Butter valmistautui juhannusaattoyöhön? Katso videot ja arvioi itse.
Naurettavuuden huippu olet sinä🤣Työnnä se perintötaskukello vähän syvemmälle sinne liivin taskuun ja rauhoita tuota pään tutinaa. On jo näkynyt ja kuulunut ympäri
Kotkaa.
Ps. Saitteko jo potkut järjestettyä taksikuskille?
Kannattaa huomioida että yrittäjän tulee järjestää myös kuljetus saarelle. Eikä tässä tule nykyisen lisäksi mieleen kuin Räty jolla sellaiseen on paukkuja
Tai Räyhä pubin/Aittiksen keilahallin ex yrittäjäpariskubta.
Sivullisen silmin näyttää siltä että kuljetus toimii ihan aikataulun mukaisesti.
Niin onkin, mutta tietysti juoppojen ja sokeiden on vaikea löytää siihen.
Ai tohon kymmenen minsan merimatkaan? Maailman ainoat ne varmaan on!
eiks ees itses tullu mieleen
Kuinhan se yrittäjä sinne sitten🤔
Mitä siinä juhannusvideossa tapahtuu?
Aukihan tuo on. Mitä täällä kysellään?
Taitaa olla kiinni
Taitaa olla kiinni
Enään noin viikko tätä saippuaoopperaa jäljellä tältä jesältä.
Saat sinäkin sitten nukuttua
unlike some
Minä nukun aina hyvin. No probleemos.
Todella sekavaa ja epäselvää ollut tiedottaminen koko kesän.
Ei ole ollut carmaa tietoa että milloin auki ja milloin kiinni.
Omistaja ei myöskään ole alkukesän jälkeen maininnut anniskeluluvista mitään.
Monet varsinkin turistit menneet oluelle ja vasta myyntitiskillä selvinnyt että olutta tai viiniä ei myydä.
No näin ei kyllä ole käynyt. Kirjoitat sekaviasi
varmaa tietoo näköjään😂terkut saareen!
Yrittäjä voisi vähän päivitellä tilannetta? Saadaanko kesäkauden päättäjäisiin mennessä anniskeluluvat?
Siinä sitä riittääkin sinulle päiviteltävää. Yrittäjä voisi sitä ja tätä ja vielä ostaa sinulle laatikon kuparikaljaa!
En juo Suomalaisia bulkkioluita.
Brittiläistä Fulleria ja Skottilaista Tennents olutta tulee silloin tällöin nautiskeltua.
"Yrittäjä" itse siinä jälleen vastailee itseään koskeviin keskusteluihin.
No mitäs yrittäjä on tänä kesänä hommaillu tän saariravintolan eteen? Ei ainakaan asiakkaille kerro mitään, eikä saanut edes anniskelulupia. Vähissä oli tapahtumat
Varissaaressa, käytännössä nolla.
Kuparikaljat, mitä lieneekään?, voi puolestani juoda itse.
no jos sillä joutoaikaa ni mikäjottei
Olisi jo mukava tietää että onko anniskeluluvat tulleet ajoissa kesäkauden päättäjäisiin?
On kyllä harmi että nykyinen yrittäjä pilasi Rabintola Vaakun yhdessä kesässä.
Ravintola Vaakku on ollut vuodikymmeniä Kotkan kesäravintoloiden lippulaiva ja ykköspaikka. Nyt siellä ei käynyt juuri ketään. Asiakaspalvelu oli heikkoa ja ruoanlaatu myös. Kaiken lisäksi anniskeluoikeuksia ei tullut koko kesänä.
Ensi kesänä ilmeisesti onneksi uudet tuulet alkavat puhaltaa kun Ravintola Vaakkuun saadaan uusi yrittäjä.
Onko kesäkauden päättäjäiset nyt lauantaina vai vasta viimeisenä päibänä Ma 31.8?
Lauantaina tulisi varmasti enemmän pillinehun ja vedenjuojia kun on viikonloppu.
Siinä sinulle mietittävää samalla kun imet päivät pitkät kuparikaljaa
Tämä olisi kiva tieto että voi suunnitella viikonlopun vieton
Oli kyllä harmi että Kotkan kesäterassien kruununjalokivi oli pilattu täksi kesäksi.
Toivottavasti 2027 kesällä on uudi yrittäjä puikoissa.
Tottakai on! Kysymys ei ole pelkästään anniskelulupien puuttumisesta.
Tää Lasisti siirtyy pois. Liian huono maine.
Voi voi juniorit. Ei sopimuksia noin vain lopeteta ja yksi huono vuosi ei 5 vuoden sopimuksessa tarkoita mitään. Teillä on vielä paljon opittavaa bisneksen teosta.
Voi voi, sano muuta. Mistähän bisnesfilmlandista tämän yrittäjän graduointi
"arvostetuksi" homman hoitajaksi on saatu? Ihan silmiä hipovan täydellisellä
suorituksellahan hän tässä meillä tyhmillä lattiaa pyyhkii.
Saako päättäjäisissä olutta? Onko anniskeluluvat vihdoin tulleet?
Apina! Soita ja kysy!
Faces oli et puheluihin ei vastata.
Tänäänkö ne päättäjäiset on?
Saadaanko lauantaina olutta?
Tuliko anniskeluoikeudet päättäjäisiin?
Päättäjäisissä olisi mukava nautiskella pintahiivaoluita.
Mutsis tarjoilee sulle hiivat!
***** Arvostelu tältä kesältä
Henkilökunta loistava! Tunnelma mahtava! Omistaja aivan omaa luokkaansa!
Fake news. Ei ole yhtään positiivista arvostelua tältä kesältä.
Kato jannu tarkemmin googlen arvostelut
Fake news just like you.
Varissaaren nettisivut, ei ole homma ihan putkessa näidenkään osalta:
Feel Lost?
Error: 404
We are sorry, but the page varissaari.com doesn't exist. But this address is available for your new website!
Register and create a website varissaari.com
owner lost?
Facebookin alkukesän tietovuoto vielä vaikuttaa
Saako huomenna olutta kun on kesäkauden päättäjäiset?
Onko päättäjöiset huomenna?
Ottakaa kuparikaljanne mukaan ja menkään viettämään päättäjäisiänne. Ette mitään ole menossa ostamaan kuitenkaan, sen tietävät kaikki.
Saako jo viinaa huomenna?
Päättäjäiset oli jo huhtikuussa
Eilen Lsuantaina loppui Ravintola Vaakun kesäsesonki klo 21 kun paikka meni kiinni ja valot sammutettiin kun viimeinen työntekijä poistui Ravintola tiloista.
Nyt ravintola on enään auki vain tilausasiakkaille.
Kiitokset Vaakun väelle kesästä 2026. Maito, vesi ja erilaiset pillimehut maistuivat kesähelteillä.
Väärin, maantaista eteenpäin tilauksesta auki. Opettele idiootti lukemaan.
Tänään sunnuntaina on kiinni
Opettele itse. Eilen lauantaina oli viimeistä päivää auki ja nyt on enään avoinna tilausasikkaille. Näinhän se juuri on. Tänään sunnuntaina on kiinni. Eilen loppui kesäkausi.
Ensi kesänä sitten uusi yrittäjä ja uudet kuviot sekä anniskeluoikeudet.
Dream on you little gei. Jos pystyt niin osta bisnes itsellesi tai lopeta säälittävä ininäsi.
Ihanks saaresta sylkäsit?
Pilkun puute vaivaa tätä, ehkä vahvaksikin aikomaasi aloitusta.
Loppu on taas samaa, jo aiemmin kuultua toistoa. Tuoreempaa
tuotantoa tulossa, anytime soon ?
Ei, tullut, anniskelulupia, koko, kesänä, ja , sen , takia, meni, bisnekset, päin, mäntyä.
Outoa, kyllähän Vaakussa kuitenkin asiakkaita riitti.
Kesä meni....anniskelulupia ei tullut.
Onko joillekin tuo viinan juonti oikein pakkomielle.
Tämänkesäisen saariyrittäjän tiedottamisessa
on ollut ilmeisen suuria vaikeuksia, siitä varmaankin
kysymykset.
Jos tarkoitat yrittäjää joka on ollut varissaaren sopimusyrittäjä yli 10 vuotta niin kuka niitä lupia kaipaa? Sinä?