Timo Metsämannilan menestystarina

Timo Metsämannilan tarina on kuin suomalaisen maaseudun oma eepos, sitkeyttä, hullua rohkeutta, metsän tuoksua ja koneiden jylinää. Tässä värikäs henkilöjuttu, joka voisi hyvinkin olla maaseudun paikallislehden viikon luetuin.

Metsämannilan nousu, kuinka 26-vuotias nuorimies osti vanhemmiltaan pienen maatilan omakseen ja kehitti tilastaan yhden Savon suurimmista, ellei suurinta maatilaa.
Keväällä 1994 Lapinlahden ja Kuopion välisen viitostien itäpuolella, Metsämannilan tilalla, 26-vuotias Timo Metsämannila seisoi kevätsohjossa ja katseli vanhempiensa pientä maatilaa.
Peltoa oli 7 hehtaaria, metsää 32 hehtaaria, navetassa 6 lehmää, pihassa Massey Ferguson 365, juontokoura ja sekalainen kokoelma maatyökoneita.
Talon nurkalla seisoi kaksi autoa, vanhan isännän oma ja Timon talvella ostama, edellisen vuoden puukauppatuloilla hankittu kulkupeli, jolla hän lomitti kylän postinjakajaa silloin kun tarvittiin.
Timo ei ollut mikään haaveilija. Hän oli maatalousyrittäjä, joka näki mahdollisuuksia siellä missä muut näkivät vain kivisiä peltoja ja hankalia rinteitä.

Ensimmäiset vuodet raivausta, rohkeutta ja vähän hulluutta.
Timo aloitti raivauksella.
Ei pienellä raivauksella, vaan sellaisella, joka sai kyläläiset kohottelemaan kulmiaan ja kysymään, oliko nuori isäntä menettänyt järkensä.
Hän osti ensimmäiset lisähehtaarit velaksi, raivasi
lisää, teki puukauppaa, osti lisää, raivasi taas.

Kyläkaupalla puhuttiin, että se Metsämannilan poika taitaa yrittää raivata pillareineen ja jyrsimineen koko itäisen Savon viljelysmaaksi.
Timo vain virnisti ja jatkoi.
Koneet lisääntyi kuin sienet sateella.
Kun ensimmäinen motoketju saapui tilalle, naapurit totesivat, että nyt se on menoa.
Kun toinen tuli, he sanoivat, että nyt se on jo hulluutta.
Kolmannen motoketjun ilmestyessä he eivät enää sanoneet mitään, tiesivät jo, että Timo oli tosissaan.
Traktoreita tuli lisää, isompia ja vahvempia vihreitä.
Metsämannilan pihapiiri alkoi muistuttaa maatalousnäyttelyiden konekenttää.

Navetta, joka muutti kaiken. Vuonna 2008, jolloin muut puhuivat maatalouden kannattavuuskriisistä, Timo rakensi neljän robotin navetan.
Kyläläiset sanoivat, että se oli rohkea veto.
Pankinjohtaja sanoi, että se oli suurin investointi koko pienen korpikunnan historiassa.
Sanoi myös melkein pyörtyneesä kun ujo Timo ensimmäisen kerran suurine suunnitelmineen ilmestyi konttorin ovelle.
Timo sanoi, että se oli vasta alkua.
Timo myös sanoi pankkiherroille, että tubettakaa te, vippaskonsteilla minä en ala tulevaisuutta rakentamaan.

Navettaan tuli 240 lypsylehmää, ja Metsämannila alkoi tuottaa maitoa määrän, joka sai meijerin edustajat ja kunnan isät hykertelemään kuin jouluaattona.
Metsäala kasvoi jo järven taakse ja niin kasvoi Metsämannila.
Metsähehtaareita kertyi vuosi vuodelta.
32 hehtaarista tuli 200.
200:sta 800.
800:sta 1957 hehtaaria.
Kun Metsämannilan motoketjut jylisivät lavettiautojen laveteilla metsiin niin, kylän mummot päivittelivät että “metsä liikkuu”.
Ja tavallaan se liikkuikin, metsistä tienvarsille ja pyörien päällä tehtaille, ja rahavirta takaisin tilalle tavarana.

Viljelysmaa, Savon oma preeria.
Timo ei tyytynyt metsään,
hän halusi peltoa ja peltoa hän hankki.
Osti, raivasi, vuokrasi yhteensä yli 370 hehtaaria.
Kun Metsämannilan laajoilla peltoaukeilla tuuli, se näytti Savon omalta preerialta, jossa vilja lainehti ja sadonkorjuukoneet kulkivat kuin laivat merellä.
Timon ei tarvinnut lennätellä rupuista kuvauskopteria korpikuusikon yllä nähdäkseen omia maitaan, nyt ne näkyivät pikitielle autojen ikkunoista ja kunnanrakentamista näköalapaikoista joista matkailijat sankoin joukoin kähvivät laajoilla peltoaukeilla komeiden koneiden työskentelyä sadon kylvö ja korjuuviikkoina ihailemassa.

Timo Metsämannila on nyt 60-vuotias.
Hänellä on 373 ha viljelysmaata, 1957 ha metsää, 240 lehmän robottinavetta, 2–3 motoketjua, useita suuria traktoreita ja koneita joita ei kukaan enää jaksa laskea ja kasvu jatkuu.

Mutta yksi puuttuu.“emäntä”, Timo sanoo muljauttaen silmiään ja nauraa hyrskähtelee.
Kaiken muun olen ehtinyt hankkia, mutta sen suhteen olen vielä maltillinen.
Kylällä nauretaan, että Metsämannilan isäntä ei etsi emäntää, hän odottaa, että sellainen raivautuu esiin kuin uusi pelto

Metsämannilan tulevaisuus?
Tulevaisuutta Timo ei ole hidastamassa.
Hän puhuu uusista investoinneista, uusista metsäsuunnitelmista, uusista pelloista.
Hän puhuu maaseudun tulevaisuudesta kuin mies, joka aikoo rakentaa tulevaisuuden itse
Ja ehkä hän on jo tehnyt sen.

Metsämannilan koneiden jylinästä, siirrytään siihen tarinan herkullisimpaan vaiheeseen, emännän etsintään.
Se ei olekaan mikään tavallinen kyläromanssi, vaan täysiverinen savolainen saaga, joka lopulta vie parin aina Suomen presidenttipariksi asti ja eikä tässä vielä kaikki, vaan koko Euroopan ja.......
...................