Talous Nousee -Kiitos PERUS-Suomalaiset -!

Anonyymi-ap

Talous Nousee Vahvasti -kertoo Talous-Asiantuntijat - !
- Ja - PerusSuomalaisten Kannatus Kasvaa Kohisten - !
- KYLLÄ - PERUS - ON - PARAS -

9

<50

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Kerro miten Persut pystyvät vaikuttamaan.
      Euroopan muiden maiden kysynnän kasvuun, katsos vienti kasvanut.

      Missä näyttelle suurta osaa, luovutettu risteiliä, minkä työ alkoivat ennen tätä hallitusta.

      • Anonyymi00005

        Kiva olis tietää miten ihmeessä purra onnistuisi lisäämään kulutuskysyntää ulkomailta näillä rikkaiden verokevennyksillätai työelämässä olevien etujen heikentämisellä , sen kun joku populisti kertoo että tyhmemmätkin saa kiinni siitä.

        Muuten se on kuin aikoinaan sipilän hallituksen aikaan saama kiky jonka väitetttiin ainakin satosen toimesta jotenkin nostaneen kilpailukyvyn uudelle tasolla( oltiin 6 minuuttia pidempää ennen kellokorttijonossa)
        ja kestokulutus investoinnit ulkomailta saivat vientivetoisensektorin tilauskirjat täyttymään ,
        mutta tosin ne täyttivät jo silloin kuin sipilä vasta vatuloi ja keräsi hallituksensa kokoon.


    • Anonyymi00002

      Itkukirjamilla 🐒:na kirjoittelee.

      Ethän sinä muuten oli kansaneläkkeellä.
      Helvetti elätti.

      • Anonyymi00006

        Minä olen 46 vuotta duunarina joten ansaittu eläke , lomautettuna vain 3 kk ja mitään etuisuutta mistään koskaan joten oikeutettu saamaan se vain 2200€ kk


    • Anonyymi00003

      Todellinen kansanvihollinen ei ole rajojen ulkopuolella, vaan rajojen sisällä – Suomen laiton EU-eduskunta!
      Suomi ei voi edes erota EU:sta, koska se ei ole edes sinne koskaan laillisesti mennytkään? Suomi on nyt täysin laittomassa tilassa.

      • Anonyymi00004

        "Suomi on nyt täysin laittomassa tilassa."

        Oletko sukusi ainoa sekopää, vai onko teitä useita?


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        "Suomi on nyt täysin laittomassa tilassa."

        Oletko sukusi ainoa sekopää, vai onko teitä useita?

        Suomessa ei ole enää demokratiaa jolla voisi kansalaiset vaikuttaa asioihin. Päätökset tehdään Brysselissä ja kabineteissa kuulematta ketään.
        Pääsitkös äänestämään Suomen Nato jäsenyydestä?, no et päässyt!


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Suomessa ei ole enää demokratiaa jolla voisi kansalaiset vaikuttaa asioihin. Päätökset tehdään Brysselissä ja kabineteissa kuulematta ketään.
        Pääsitkös äänestämään Suomen Nato jäsenyydestä?, no et päässyt!

        Hei, vieläkö Pietarissa riittää lämmintä?
        Vai joko syksyä näkyy ilmassa?


    • Anonyymi00009

      Täällä on vielä Kesä😎

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe