Tullut vaikutelma että lieksalaiset ja pohjoiskarjalaiset eivät näe omassa käytöksessään juuri koskaan vikaa tai korjattavaa. muiden virheisiin kyllä puuttuvat herkästi
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Aloittaja kokee olevansa niin loistava ihminen, että voi tuosta vaan ilmoittaa kaikkien yli 160000 pohjois-karjalalaisen ihmisen olevan huonompia milloin missäkin asiassa. Kyse on narsistisesta persoonallisuus häiriöstä. Tuollaisten tyyppien kanssa parisuhteeseen ajautuneet ihmiset eivät toivu koko loppuelämänsä aikana. Joten varokaa, ja hypätkää kyydistä ajoissa!
- Anonyymi00002
Mene vastailemaan itsellesi vaikka ikävä- palstalle.
Kaikki maakunnan ihmiset ei ole kuvatun kaltaisia. Valitettavasti isoin osa kuitenn on. Tämän tietää alueella asuvat ihmiset itsekkin.
- Anonyymi00003
syyttävät milloin olosuhteita, milloin geenejään, mutta eivät koskaan myönnä että he itse valitsevat pahuuden täysin tietoisesti. vastuuta paetaan viimeiseen saakka ja valehdellaan myös itselle asiota.
- Anonyymi00004
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Aloittaja narsisti haukkuu meitä Jumalan kuvia vaikka millä sanoilla. Kauhea on tämän narsistin kohtalo, kun viikatemies käy kylässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361316Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke631098Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63983- 58958
- 69816
- 51801
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81726Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38708- 82692
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30645