Kun Suomessa erittäin uhanalaisia susia tapetaan laumoittain, yksi yleinen peruste on se, että lasten koulutiet täytyy turvata.
Tämä(kin) perustelu kelpuutetaan, vaikka susi ei ole hyökännyt Suomessa lapsen kimppuun yli sataan vuoteen.
Tästä ajattelusta johdan kysymyksen: jos kerran lasten koulutien turvaamiseen susilta voidaan käyttää kovia ja kyseenalaisiakin keinoja, miksi lasten koulutien suojaamiseen autoilijoilta ei suhtauduta yhtä jyrkästi?
Että jos vaikka ajaa lapsen päälle suojatiellä, niin kortti pois kolmeksi vuodeksi. Kyse on sen luokan kardinaalivirheestä, että edes perusasiat liikenteestä eivät tuollaisessa onnettomuudessa hallussa ja parempi on, ettei aja ollenkaan.
Myös kevyemmästä perseilystä, kuten kännykän selaamisesta ratissa tai vähänkään kovemmasta ylinopeudesta taajama-alueella, voi hyllyttää kortin huoletta vuodeksi pariksi.
Miksi ei?
Tuolla on koulutiet täynnä pieniä ihmisenalkuja, jotka luottavat siihen, että aikuiset toimivat viisaasti ja pitävät heidät turvassa. Voisimme olla paljon paremmin heidän luottamuksensa arvoisia. Ja jos se ei joiltakin ihmisiltä onnistu, niin menkööt bussilla tai pyörällä.
Kuka suojelisi koululaisia susilta
13
<50
Vastaukset 13
- Anonyymi00001
Odotetaan siis tekemättä mitään, kunnes susikanta on levinnyt niin laajalle että ovat syöneet . . . . niin, montako lasta on sinusta riittävä määrä että voidaan asialle jotain tehdä. Ennakoivat toimet kun sinulle ei käy.
Lapsia on jäänyt auton "syömäksi" huomattavan paljon enemmän kuin suden syömäksi. Tämän perusteella auto ja sen ratissa istuva ajaja on lapsille paljon vaarallisempi uhka kuin susi.
Yksikin kuollut lapsi on liikaa, olipa hän sitten joutunut suden suuhun tai auton yliajamaksi. Elämä on aina jonkun verran vaarallista. Hyvä tapa olla joutumatta suden syömäksi on muuttaa maalta kapunkiin. Kaupunkien kaduilla törmää hyvin harvoin mihinkään petoeläimeen. Ketun voi toki onnistua näkemään. Autoilta suojaamiseksi voisi tietysti ajatella rajoituksia erityisesti lasten koulutielle. Jos auton ajo kiellettäisiin katu- ja tieosuuksilla sellaisina aikoina, jolloin niin liikkuu paljon lapsia, riskiä auton päälleajamaksi voisi vähentää.
Nämä minun kertomani ideat ovat nimenomaan ennakoivia tomia. Kerro sinä nyt sitten omasi.
- Anonyymi00002
Ei ole persuista lasten suojelijoiksi koulutiellä. Kuinka monta yliajoa pitää tapahtua että persut saisi herätyksen?
- Anonyymi00003
Keskittyvät susien lahtaamiseen vaikka sudet eivöt ole tappaneet ihmisiä sataan vuoteen.
- Anonyymi00005
Anonyymi00003 kirjoitti:
Keskittyvät susien lahtaamiseen vaikka sudet eivöt ole tappaneet ihmisiä sataan vuoteen.
''Susi on tappanut ihmisen Suomessa viimeksi vuosina 1881–1882.
Tuolloin Turun seudulla ja Varsinais-Suomessa liikkunut suuri naarassusi surmasi lyhyen ajan sisällä yhteensä yli 20 lapsikohdetta, ennen kuin eläin saatiin surmattua.
Tämän jälkeen ei ole tilastoitu yhtään varmaa suden aiheuttamaa ihmisen kuolemaa Suomessa.''
Karhun geeneihin on koodattu ihmisestä ''...älä koske, maistuu paskalle'' - Anonyymi00012
Anonyymi00005 kirjoitti:
''Susi on tappanut ihmisen Suomessa viimeksi vuosina 1881–1882.
Tuolloin Turun seudulla ja Varsinais-Suomessa liikkunut suuri naarassusi surmasi lyhyen ajan sisällä yhteensä yli 20 lapsikohdetta, ennen kuin eläin saatiin surmattua.
Tämän jälkeen ei ole tilastoitu yhtään varmaa suden aiheuttamaa ihmisen kuolemaa Suomessa.''
Karhun geeneihin on koodattu ihmisestä ''...älä koske, maistuu paskalle''Tuosta 20 hengestä ei ole mitään virallista ainakaan fakta tietoa. Enemmän liioiteltua puhetta. Tai lapset on annettu susille ravinnoksi. Oman lapsen tappo tai tapot olivat tuohon aikaan melko yleisiä, kun eläminen monille oli esim nälänhädän takia lähinnä kärsimystä
- Anonyymi00004
ensimmäisenä pitää ampua n ejotka pysähtyvät suojatien eteen ja tekevät ansan mene yli vaan 😠
Ei vaan se autoilija, joka on niin tollo, joka ei tiedä, ettei suojatien eteen pysähtynyttä autoa saa ohittaa pysähtymättä.
- Anonyymi00010
Anarkiaa jättää noudattamatta yhteisiä sääntöjä.
- Anonyymi00009
Mielipidekomukki: vaalit tulevat, menevät, ja olivatkin, muttA SINÄ pysyt ikuisesti opposition räkäkuorossa!
- Anonyymi00011
Susi on hyökännyt ihmisen kimppuun viimeksi 1800 luvun nälänhädän aikoihin, Muutoin ei susi ihmistä uhkaa. Pidetään sudet ruuan suhteen villieläinten ravinnon varassa, niin ei ihmisellä ole syytä sutta pelätä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi vanhusraiskaajaa ei ole palautettu?
Ukkola kysyy Rantaselta, vaikka perussuomalaiset ovat olleet hallituksessa kolme ja puolivuotta. Rantasen vastaus on "3161335Suomi meni ihan itse sössimään peruskoulunsa
Nyt syytellään maahanmuuttoa, vaikka ihan itse lopetettiin vaatimaan oppilailta koulunkäynnin tarkoitus eli opiskelu ja3101287- 991051
Tuli paha mieli miten kaikki meni meillä
Harmittaa myönnän sen, kun molemmilla oli selvästi toiveita ennen kuin sukset meni ristiin. Olen jäässä. 😔50988- 103945
- 106930
- 111782
Katri Helena rikkoi hiljaisuuden dramaattisella uutisella: "Elossa ja ilossa ollaan"
Katri Helena on sinivalkoinen ääni. Hänen klassikkohittinsä ovat tärkeä osa suomalaista kansanperintöä. Katri veti jääh21739- 69621
Anni Ihamäki ja Ilkka-rakas vetivät tiukan rajan TTK:ssa: "Kyllä spekuloitiin"
Anni Ihamäki on naimissa Ilkka Ihamäen kanssa. Aviopuoliso tunnetaan myös nimellä Hovimuusikko Ilkka. Heillä on kaksi yh5607