Kanna vastuusi

Anonyymi-ap

Nyt kun on liikenteessä huomattavasti paljon uusia koululaisia ja myös yläasteikäisiä niin kuitenkin heillä on omat vanhemmat joille kuuluu lasten turvallinen liikkuminen koulutiellä sillä eihän kukaan vanhemmista halua kuulla lastaan kohdanneesta onnettomuudesta. Ja tottakai joka ainut autolla liikkuva on suurelta osin vastuussa koululaisten turvallisuudesta, tuskin kukaan haluaisi lopun ikäänsä kantaa vastuuta jos on ajanut jonkun päälle, siinä auttaa se noin 20 sentin mittainen matka mikä on tärkein tekijä turvallisuutta liikenteeseen tuomaan eli kuskin korvien väli.
Mutta taas mopoilijoiden vanhemmat ovat vastuuta kantamassa nuortensa ajokkien lainmukaisesta kunnosta niin vauhdin kuin äänien suhteen, muistakaa se mieluummin ennen vahinkoja.
Turvallisen liikenteen saavat aikaan vastuunsa tuntevat vanhemmat ja hyvin opetetut lapset, muistakaa se.
Hannu Maukonen
Iisalmi

6

116

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Samaa mieltä! Mutta tuota sanaa "vastuu" olen aina
      miettinyt. Tämä lause aloituksessa "tuskin kukaan haluaisi lopun ikäänsä kantaa vastuuta jos on ajanut jonkun päälle" niin mitä tuo sana 'vastuu' tässä tapauksessa ihan konkreettisesti tarkoittaa?
      Samaa voi joskus lukea puhuttaessa somekommentoinnista, että "sanomisistaan pitää ottaa vastuu". Mikä se vastuu siinä on? Kertokaa joku minulle tyhmälle! Ei tarvitse sitten joka kerta miettiä, että "mitähän tuo meinaa?".
      Mutta aloittajalta hyvä teksti 👍🏻

    • Anonyymi00002

      Kun rusinat on tarkasti kohdallaan niin silloin sähköä ja bensiiniä kuluu tavallista enemmän, eikä tule sitten myöhemmälläkään iällä mitään tietämättömyyden ja sekaannuksen aikaansaamia sellaisia terveyshuolia, mitä aikaisemminkin on jo osattu pelätä muodotuvaksi syntyvänkin.

      • Anonyymi00003

        (S) unohtui välistä kirjoituksessa Anonyymi00002
        2026-08-14 17:44:40.


    • Anonyymi00004

      Opettajainhuoneille uuskorreloiva peruskysymys. Kansalaistaidon tunnilla onko jo opetusta taloyhtiöissä lojaalisti asumiseksi

      • Anonyymi00005

        Siinäpä vasta kysymys. Tänään olin aikeissa siivota terassia päivällä, ei onnistunut. Hieman siirsin tavaroita, niin naapurin mummonmussukka potkaisi puiseen väliseinään rivitalossa. Siirryin kukkapenkkiä siistimään, niin koiran annettiin haukkua ja urista kokoajan. Sonkajärvellä


    • Anonyymi00006

      Kuinkahan moni edes noudattaa nopeusrajoituksia Saati ottaa huomioon koululaiset?
      Ylinopeutta ajaa tutkimusten mukaan lähes 90%.
      Lisäksi eräs kansanedustaja vaatii että ylinopeutta ajavia täytyy alkaa sakottamaan.
      Tulee vaan mieleen esim hirvivaroitusalueet, ovatko merkit täysin turhia jos hirvivaroitusalueilla ei voisi enää pudottaa nopeuttaa kun voi saada sakot.
      Eikös kuljettajan vastuu ole ajaa sitä nopeutta minkä kokee turvalliseksi. Keli otettava huomioon, auringon häikäisy, pimeys, kaikki eivät ole huippukuljettajia fyysisiltä ominaisuuksiltaan ja kokemukseltaa...lisäksi auto voi olla vanha ja ajo-ominaisiudet heikot. Kylä kai näillä kansanedustajille on hienot ja tehokkaat autot alla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2097
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      29
      1165
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1048
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      148
      901
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      856
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      736
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      696
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe