1988 oli kova vuosi

Mäntymäen tanssilavan hiekkaparkkipaikka sai toimia Oskarin väliaikaisena korjaamonosturina. Auto oli hinattu sinne yön hämärässä kaverin perässä köysi tiukkana, ja nyt oli aika hoitaa Ford takaisin iskuun. Orimattilan lauantaiaamu valkeni aurinkoisena, ja tehtävä oli selvä: jostain oli saatava korvaava kardaani.

Suunta otettiin välittömästi kohti Parkkilan romista. Parkkilan romupiha oli alueen autoharrastajien mekka, jossa romuautot seisoivat riveissä kuin unohtetut soturit. Oskari asteli sisään romuttamon omistajan juttusille, ja pienen tinkimisen sekä parin kympin jälkeen lupa irrotuspuuhiin heltisi.

Pihan perältä, nokkosten keskeltä, löytyi sopivasti purettavaksi päätynyt, kyljestään rullalle ajettu neliovinen '79 Taunus. Oskari kömpi selälleen märkään maahan, taisteli hetken ruosteisia pultteja vastaan ja vetäisi "uuden", rasvaisen ja hitusen pintaruosteisen kardaaniakselin irti. Ristikkonivelet tuntuivat sormituntumalla olevan vielä edes jotenkin elossa.
Sitten takaisin Mäntymäelle.

Mäntymäen tanssilavan parkkipaikalla alkoi todellinen tee-se-itse-operaatio. Koska kunnollista tunkkia ei ollut, Taunuksen takapää peruutettiin varovasti pienen maavallin päälle, jotta auton alle mahtuisi edes jotenkin ryömimään. Työkalupakkina toimi ruosteinen hylsysarja, josta puuttui puolet hylsyistä, ja käsien pesuun oli varattu vain purkki CRC.tä ja vanha froteepyyhe.
Kaveriporukka kerääntyi ympärille jakamaan asiantuntevia neuvoja, polttamaan tupakkaa ja pitämään huolta, ettei työnjohto päässyt herpaantumaan.”Muista sitten laittaa ne pultit kireälle, ettei käy niin kuin eilen”, kuului yleisöstä vakiokuittaus.

Oskari makasi selällään hiekan ja öljyn sekoituksessa. Katkenneen kardaanin jämät irrotettiin laatikon hännästä ja perästä. Seuraavaksi vuorossa oli Parkkilan romun aarre. Akselin sovittaminen paikoilleen vaati hieman nitkuttelua, muutaman valitun voimasaran ja kevyttä suostuttelua vasaralla. Lopulta pultit vetäytyivät kierteilleen ja ne kiristettiin niin tiukkaan kuin teinin hauiksesta vain lähti voimaa.
Iltapäivän kääntyessä iltaan Mäntymäen lavan valot syttyivät ja ensimmäiset tanssivieraat alkoivat kurvata paikalle. Samalla hetkellä Oskari ryömi ulos auton alta, kasvot mustassa vaseliinissa, mutta hymy korvissa.

Avaimesta käyntiin. Vaihde silmään ja kytkimen varovainen nosto. Taunus liikahti pehmeästi eteenpäin ilman ylimääräisiä sivuääniä. Voimansiirto pelasi taas, ja viikonlopun kruunasi se, että auto oli valmiina tanssi-illan rientoihin suoraan pelipaikalla

Mäntymäen lavan remontti oli tuskin valmis ja kädet pyyhitty froteepyyhkeeseen, kun Taunuksen keula käännettiin jo kohti seuraavaa legendaarista Orimattilan mestaa – Jymylinnan parkkipaikkaa. Jymylinna tunnettiin kunnon sorakentästään, ja sinne ajettiin lyhyt matka maltillisesti, jotta Parkkilan romikselta haettu kardaani sai asettua rauhassa aloilleen.
Kun Taunus kurvasi Jymylinnan laajalle hiekkakentälle, ilta oli jo hämärtymässä. Sora oli kuivaa ja pölisevää, juuri täydellistä sitä varten, mitä varten Erkontien nöyryytyksen jälkeen oli tehty töitä. Tällä kertaa ei haettu kumin käryä, vaan kunnon rallitunnelmaa ja hiekkamyrskyä.

Oskari rullasi auton kentän reunaan, käänsi ratin linkkuun vasemmalle ja katsoi kaveriaan.
”Katsotaanpa, kestääkö Parkkilan rauta”, Oskari sanoi ja virnisti.
Kytkin pohjaan, kierrokset tappiin niin, että 1.6-litrainen OHC huusi taas sydämensä kyllyydestä, ja kytkimen raju potkaisu.
Nyt ei tarttunut asfaltti kiinni. Taunuksen takapää lähti välittömästi leveään, repivään sladiin. Sora lensi kaaressa Jymylinnan koivuihin, ja voimakas, harmaa pölypilvi peitti auton sekunneissa alleen. Oskari piti kaasun pohjassa, korjasi vastaheitolla oikealle ja antoi Taunukselle kunnolla kenkää. Auto pyöri soraovella ympyrää niin, että hiekka roiskui lokasuojien sisäpintoihin kuin konekiväärin tuli.

Kardaani kesti. Se pyöri auton alla täydellisessä tasapainossa, välittäen Parkkilan romuttamon parhaat tehot suoraan takapyörille.
Kun Oskari lopulta nosti jalan kaasulta ja antoi auton rullata pilven keskeltä seisomaan, Jymylinnan parkkipaikka näytti siltä kuin sen yli olisi pyyhkäissyt pienimuotoinen tornado. Ilmassa leijui paksu hiekkapöly, ja Taunuksen valkoiset kyljet olivat muuttuneet ruskeiksi. Mutta mikä tärkeintä: auto oli ehjä, maine oli palautettu ja lauantaiyö oli vasta alussa.

Kello näytti jo puoltayötä, ja pitkän kaavan mukaan mennyt remontti- ja testipäivä alkoi tuntua kropassa. Jymylinnan hiekkapöly narskui hampaissa, ja vatsanpohjassa kurni sellainen nälkä, jonka vain kunnon rasvainen grilliherkku voisi taltuttaa.
Oskari käänsi Taunuksen keulan takaisin kohti keskustaa. Määränpäänä oli itseoikeutetusti Salmisen nakkari Erkontiellä. Salmisen lippakioski oli Orimattilan yöelämän keskus, jonka loisteputkien valoon kylän nuoriso ja kylänmiehet kerääntyivät viikonloppuisin jonottamaan evästä.

Taunus rullasi tyhjäkäynnillä grillin parkkiin, ja tällä kertaa kytkintä kohdeltiin kunnioituksella. Oskari astui ulos autosta, ja viileä kesäyön ilma teki hyvää. Jonossa seisoi tuttuja, ja joku huikkasikin heti perään: ”Joko se kardaani pitää?”
”Pitää, Parkkilan laatua!” Oskari vastasi ja astui luukulle.

”Lihapiirakka kaikilla mausteilla ja puolen litran maito”, Oskari tilasi ja löi markat tiskiin.
Hetken päästä luukusta ojennettiin paperiin kääritty, höyryävän kuuma ja rasvasta kiiltävä lihapiirakka. Kaikilla mausteilla tarkoitti tietenkin sitä, että väliin oli ladattu reilulla kädellä sinappia, ketsuppia, sipulisilppua ja kurkkusalaattia – niin paljon, että ne tursusivat reunoilta yli. Kylkeen kylmä maitotölkki.

Oskari palasi autolle, istui Taunuksen nuhruiselle kuljettajan penkille ja nojasi oveen ikkuna auki. Ensimmäinen puraisu poltti suuta, mutta maistui taivaalliselta. Rasva tippui paperille ja maito huuhdoi päivän pölyt kurkusta alas.
Erkontie alkoi rauhoittua, ja Taunuksen moottori hyrisi tasaisesti tyhjäkäyntiä. Kardaani oli ehjä, vatsa oli täynnä, ja vuosi '88 näytti Orimattilan yössä taas kerran parhaat puolensa.

"kesäyö tuoksui bensiiniltä"

tuli kai haisteltua liikaa?