🤔🦌🚂 radanylityspaikkoja/faunapassage. Riista-aidoilla ohjataan elukat niihin. Siinä on kumimatto sepelin päällä, ettei raajoja pistele. Lämpökamera tunnistaa, että eläimiä on paikalla. Jos juna on tulossa niin elukoille soitetaan nauhalta ääni, joka karkoittaa ne.
Äänitestien jälkeen siellä on tultu samaan tulokseen kuin minä mökkihiirien suhteen. Nimittäin ne kookkaammatkin elukat karkoitti parhaiten ihmisen ääni. Tuskin ne ymmärsi, että liikennevirasto kertoi nauhalla tehneensä faunapassagen.
Ihmisiä puolestaan houkuttaa jotkut äänet. Muistan, kun yksi konsultti soitti ekan kerran töihin, niin ensi ajatus oli, että onpa miellyttävä ääni.
Ruotsissa on villieläimille
3
90
Vastaukset 3
- Anonyymi00001
Mitähän kävisi jos laitettaisiin yksin tyhjään, pienehköön, huoneeseen kuulokkeet korvilla nojatuolille istumaan ja kuulokkeisiin soitettaisiin ääntäsi.
Sellainen pieni tieteellinen koe.
mJoskus leikittelin ajatuksella tehdä juutuupiin pätkän ääninäytettäni. En sitten tehnyt niin, kun siinä olisi ollut liikaa julkisuutta. Nyt käytän vain Facebookkia. Instagram tilikin on, mutta en ole vuosikausiin sitä käyttänyt. En tiedä miten sen voisi lopettaa.
- Anonyymi00004
lounas.ajatus kirjoitti:
Joskus leikittelin ajatuksella tehdä juutuupiin pätkän ääninäytettäni. En sitten tehnyt niin, kun siinä olisi ollut liikaa julkisuutta. Nyt käytän vain Facebookkia. Instagram tilikin on, mutta en ole vuosikausiin sitä käyttänyt. En tiedä miten sen voisi lopettaa.
Aika jännä
Leikittelin ajatuksella että millaisia tuntemuksia ja ajatuksia tulisi yksin ollessa ja puheen kuuluessa suoraan korvaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on211391Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701082Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041080- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57772Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee584643Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 7564
- 31551
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14535- 43533
- 44511
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70500
