Meillä Suomessa(han) ei ole rasismia?

Mt-ongelmaisia, alkoholisteja, tai huumeidenkäyttäjiä kohtaan. Kyllä on. Korkeasti kouluttautuneita ja asianajajia myöten.

Puolustetaan jopa sellaisia henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin väkivallantekoihin naisia kohtaan. Ja jonka jäljiltä on jo kaksi ihmistä kadonnut. Sattumaako kaikki kenties?

Eikö olekin merkillistä, että puolustuksessa oleva henkilö ilmeisesti uskoo vakaasti, että kadonnut henkilö joko "katosi" itsestään tai tappoi mt-ongelmien takia itsensä? Vaikka hänen seurassaan olleen henkilön tiedetään syyllistyneen vakaviin väkivallan tekoihin jo aiemmin, on jo saanut niistä tuomioita, ja jonka itsekontrolli ja omien tekojen hallitseminen on todella heikkoa, etenkin päihteiden vaikutuksen alaisena.

Meillähän ei ole valmiiksi otettua asenteellisuutta?

Unohtuuko joiltakin, että korkean väkivaltataustan omaavalla on lyhyt askel nostaa väkivallan tekojen astetta siihen korkeimpaan ja pahimpaan mahdolliseen? Ihminen voi kuolla hyvin vähäisestäkin väkivallasta, ei siihen tarvita mitään puukkoja!

Ja vastaus otsikkoon, meillä on rasismia, niin naisia, mt-ongelmaisia, kuin päihteiden käyttäjiä kohtaan. Joka muuta väittää, elää irrallaan todellisuudesta, tai ruusunpunaisessa sellaisessa.
1056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vastakkainasettelun aika ei ole todellakaan ohi.

Mm. mediassa on tehty mt-ongelmaisia kohtaan propagandaa. Väittämällä heitä potentiaalisiksi turvallisuusuhkiksi.

Äänestä
  • Pahoinpitelyn taustalla on aina mt ongelmia

    Äänestä

- Ja ei vain ainoastaan propagandaa, vaan ennen kaikkea mt-ongelmaisten leimaamista.

Äänestä
  • Ei se ole mitään leimaamista jos ihan vaan suoraan ja rehellisesti varoittaa mt-ongelmaisista. Se on vaan enempi sellainen hirvivaara liikennemerkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei se ole mitään leimaamista jos ihan vaan suoraan ja rehellisesti varoittaa mt-ongelmaisista. Se on vaan enempi sellainen hirvivaara liikennemerkki.

    Joskus olisi jokaisen hyvä pohtia sitä, että onko jollakin tavalla jo valmiiksi asenteellinen ja mennä itseensä.

    Yhteiskunnassamme on tavattoman paljon mustavalkoista ajattelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei se ole mitään leimaamista jos ihan vaan suoraan ja rehellisesti varoittaa mt-ongelmaisista. Se on vaan enempi sellainen hirvivaara liikennemerkki.

    Mikä on aitoa ja vilpitöntä ja varoittamista, ja mikä perustuu tosiasioihin, eli faktoihin?

    Kuinka paljon sen varoittamisen taustalla, tai takana voi ollakin jo valmiiksi otettua asenteellisuutta, tai jopa rasismia? Ja kuinka paljon se voi, tai on vaikuttimena omien mielipiteiden taustalla? Niiden erottaminen on mahdotonta, mutta teot puhuvat omasta puolestaan. Jotkut näkevät totuuden, ja sen, mitä sanotaan, ja mikä on oikeasti totta. Mikä taas on pelkkää pelottelua, jonkun ryhmittymän tarpeetonta leimaamista, ja tikun nokkaan laittamista.

    Silloin, kun mennään puolustamaan yhteiskunnalle oikeasti vaarallisia ihmisiä, ja syyllistetäänkin uhria, mt-, tai päihdetaustan takia, ollaan todella harmaalla alueella. Vaarallisten ihmisten päästäminen vapaaksi, se vasta on edesvastuutonta ja vaarallista leikkimistä ihmisten hengillä. Tällä tarkoitan tappoon, tai murhiin syyllistyneiden ihmisten vapauteen edesauttamista, väittämällä, ettei ole todisteita. Puolustuksen yksi todiste oli uhrin mt-tausta. Yhtä lailla epäiltynä olevakin on päihdetaustainen, mutta kun hän on mies, niin se lienee yksi syy lähteä puolustamaan vaaralliseksi ja väkivaltaiseksi tiedettyä. Eikö se ole vastakkainasettelua kaikkein näkyvimmillään ja selkeimmillään?

    Tulee mieleen Raamatun kertomus, jossa Barabbas laskettiin Jeesuksen sijaan vapaaksi, silloin, kun Jeesus ristiinnaulittiin.

    Menkää itseenne ja miettikää vähän enemmän!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei se ole mitään leimaamista jos ihan vaan suoraan ja rehellisesti varoittaa mt-ongelmaisista. Se on vaan enempi sellainen hirvivaara liikennemerkki.

    Jokaisesta mt-ongelmaisesta ei tarvitse varoitella yhtään ketään. On väärin yleistää, että kaikki mt-ongelmaiset olisivat jotenkin vaarallisia, ja heitä olisi varottava sen takia.
    Monet mt-ongelmaiset ovat arkoja ja ujoja, ehkä syrjäytyneitäkin, elelee hissukseen omaa elämäänsä, eivätkä ole vaaraksi kenellekään.
    Leimaaminen ja leima tulee juuri siitä, kun erilaisia ihmisryhmiä yleistetään, että kaikki olisivat samanlaisia, vaikka eivät olekaan.
    Kaduilla tai missä vaan kulkiessaan ei voi edes tietää vastaantulijoista, onko jollain mt-ongelmaa vai ei. Eihän kuitenkaan kaikkia tuntemattomia ihmisiä voi alkaa pelkäämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Joskus olisi jokaisen hyvä pohtia sitä, että onko jollakin tavalla jo valmiiksi asenteellinen ja mennä itseensä.

    Yhteiskunnassamme on tavattoman paljon mustavalkoista ajattelua.

    Asenteet ja asenteellisuus johtuu kai enimmäkseen tietämättömyydestä.
    Jos jostain asiasta ei ole tietoa, esim. mt-ongelmista, on helppoa ottaa asenne, että siinä olisi jotain pahaa tai vaarallista "kun olen niin kuullut" ajatuksella.
    Mitä enemmän on tietoa erilaisista asioista, on suhtautuminen ja asennoituminenkin jopa itseään ajatellen helpompaa, ei ole epävarmuutta jotain tiettyä asiaa kohtaan.

    Äänestä

Ei kukaan ole koskasn kiistänyt, etteikö rasismia löytyisi ja paljon, kunhan sen rasismin pääsee määrittelemään vihervasuri.

Äänestä
  • Olen puolueeton. Eli ei kannata mitään puoluetta.

    Tuon vihervasuri väittämän voit pitää hyvänäsi ilman mitään perusteita.

    T: keskustelun aloittaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mt-ongelmaisia, alkoholisteja, tai huumeidenkäyttäjiä kohtaan. Kyllä on. Korkeasti kouluttautuneita ja asianajajia myöten.

Puolustetaan jopa sellaisia henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet vakaviin väkivallantekoihin naisia kohtaan. Ja jonka jäljiltä on jo kaksi ihmistä kadonnut. Sattumaako kaikki kenties?

Eikö olekin merkillistä, että puolustuksessa oleva henkilö ilmeisesti uskoo vakaasti, että kadonnut henkilö joko "katosi" itsestään tai tappoi mt-ongelmien takia itsensä? Vaikka hänen seurassaan olleen henkilön tiedetään syyllistyneen vakaviin väkivallan tekoihin jo aiemmin, on jo saanut niistä tuomioita, ja jonka itsekontrolli ja omien tekojen hallitseminen on todella heikkoa, etenkin päihteiden vaikutuksen alaisena.

Meillähän ei ole valmiiksi otettua asenteellisuutta?

Unohtuuko joiltakin, että korkean väkivaltataustan omaavalla on lyhyt askel nostaa väkivallan tekojen astetta siihen korkeimpaan ja pahimpaan mahdolliseen? Ihminen voi kuolla hyvin vähäisestäkin väkivallasta, ei siihen tarvita mitään puukkoja!

Ja vastaus otsikkoon, meillä on rasismia, niin naisia, mt-ongelmaisia, kuin päihteiden käyttäjiä kohtaan. Joka muuta väittää, elää irrallaan todellisuudesta, tai ruusunpunaisessa sellaisessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu