Huh, vihdoinkin tulee viesti oikeaan osastoon.. Ongelmani on vainoharhainen mies. Hänellä on aika-ajoin sairaita kuvitelmia.
Viimekertaisesta "kohtauksesta" on jo yli vuosi. Silloin tutki kännykän koko ajan. Seuraili salaa kauppareissuille ym. Teki yllätys tarkastuksia ja laski jopa auton kilometrimääriä. Että kuinka paljon olen ajanut, missä käynyt, pitääkö lukemat paikkansa. Silloin asiasta riideltiin, puhuttiin, kännykän hajotin kiukuspäissäni jne. Käyttäytyminen seestyi ja mustasukkaisuus muuttui normaaliksi.
Ja nyt taas kaikki alkoi uudelleen yhtäkkiä! Miehen mielestä viestittelen liikaa, poistan viestejä salamyhkäisesti ym. On alkanut taas tutkimaan puhelintani. Suutuin asiasta, pyysi anteeksi ja kun sanoin ettei se korvaa pahaa mieltäni siitä ettei luota minuun, loukkaantui. Ja syyttely vaan yltyi.
Tilasin tänään puhelinerittelyn operaattorilta. Kerroin että saa sitten omin silmin todeta kenelle viestittelen ja kuinka paljon. Tunsi varmaan olonsa typeräksi kun alkoi selittämään ettei mielestään ole sairas mieleltään, että on aivan normaalia että on kiinnostunut siitä mitä puoliso puuhaa. Kerroin että mielestäni ei ole normaalia että epäilee ja syyttää. Sen jälkeen en ole kuullut miehestä mitään. Ei tullut kotiin töistä, todennäköisesti tulee vasta kun olen nukkumassa. Varmasti tajuaa itsekin typerän käytöksensä ja yrittää nyt keksiä jotain puolustusta ja lisää syyttelyä minulle. Enkä koskaan ole muuten pettänyt miestäni. Tuntuu vaan ettei minun enää tarvitse selitellä asioita jotka tapahtuvat vain miehen omassa päässä.
Hoitoon ei mene ja päällepäin vaikuttaa hauskalta, rennolta ja itsevarmalta. Miten tästä yli ja eteenpäin??
Viimekertaisesta "kohtauksesta" on jo yli vuosi. Silloin tutki kännykän koko ajan. Seuraili salaa kauppareissuille ym. Teki yllätys tarkastuksia ja laski jopa auton kilometrimääriä. Että kuinka paljon olen ajanut, missä käynyt, pitääkö lukemat paikkansa. Silloin asiasta riideltiin, puhuttiin, kännykän hajotin kiukuspäissäni jne. Käyttäytyminen seestyi ja mustasukkaisuus muuttui normaaliksi.
Ja nyt taas kaikki alkoi uudelleen yhtäkkiä! Miehen mielestä viestittelen liikaa, poistan viestejä salamyhkäisesti ym. On alkanut taas tutkimaan puhelintani. Suutuin asiasta, pyysi anteeksi ja kun sanoin ettei se korvaa pahaa mieltäni siitä ettei luota minuun, loukkaantui. Ja syyttely vaan yltyi.
Tilasin tänään puhelinerittelyn operaattorilta. Kerroin että saa sitten omin silmin todeta kenelle viestittelen ja kuinka paljon. Tunsi varmaan olonsa typeräksi kun alkoi selittämään ettei mielestään ole sairas mieleltään, että on aivan normaalia että on kiinnostunut siitä mitä puoliso puuhaa. Kerroin että mielestäni ei ole normaalia että epäilee ja syyttää. Sen jälkeen en ole kuullut miehestä mitään. Ei tullut kotiin töistä, todennäköisesti tulee vasta kun olen nukkumassa. Varmasti tajuaa itsekin typerän käytöksensä ja yrittää nyt keksiä jotain puolustusta ja lisää syyttelyä minulle. Enkä koskaan ole muuten pettänyt miestäni. Tuntuu vaan ettei minun enää tarvitse selitellä asioita jotka tapahtuvat vain miehen omassa päässä.
Hoitoon ei mene ja päällepäin vaikuttaa hauskalta, rennolta ja itsevarmalta. Miten tästä yli ja eteenpäin??
Vastaukset 11
Vanhimmat
hieman uskoa itseensä. Onko hän joskus pettänyt sinua? Vai onko hän kenties saanut yliannostuksen tätä typerää maailmaa, jossa ei muuta tapahdukaan kuin petetään?
Miehen edellisissä suhteissa on petetty. Ensimmäinen suhde ja 17 vuotiaana kaatui tyttöystävän pettämiseen. On kertonut ettei lähde koskaan samaan leikkiin mukaan. Lähtee pois suhteesta jos tulee tarve pettää. Luotan mieheeni täysin ja olen mielestäni osoittanut käytökselläni olevani myös luottamuksen arvoinen. Olen pitänyt miestä kuin kukkaa kämmenellä. Hellinyt ja kannustanut ja ollut aina tukena, joka asiassa.
on jotenkin kuitenkin heikko luottamus itseensä. Miksi hän ei usko, että hänestä voidaan tykätä?
on hylätty lapsena. Isä ei ole koskaan halunnut olla yhteydessä ja äiti jätti 2 vuotiaana kasvattiperheeseen. Ymmärrän kyllä huonon itsetunnon ja hylätyksi tulemisen pelon. Olemme puhuneet asioista paljon, mutta se ei korjaa tätä tilannetta tässä ja nyt. Syyttely ja kostaminen minulle ei ole mielestäni oikein. En jaksa enää huolehtia ja puolustella asioita joita en ole tehnyt. Tällä hetkellä kaikki on auki. Epäilen että mieheni harkitsee lähtöä. Hylkää ennen kuin tulet hylätyksi. Rakastan miestäni paljon, mutta vaikea päästä tästä tilanteesta nyt eteenpäin.
Lapsuudella on suuret vaikutukset ihmisen koko elämään. Lapsuudessa koetut asiat eivät jätä ns rauhaan jos ei niitä ole käsitelty. Hylätyksi tuleminen on traumaattinen kokemus ja jättää jälkensä. Jos vielä aikuisenakin tulee petetyksi/jätetyksi, ei ole helppo luottaa. Harvoin ihminen pystyy ilman jonkinmoista terapiaa täysin käsittelemään näitä asioita niin, että pystyisi jatkamaan elämää eheämpänä ja puhtaalta pöydältä. Usein on vaan niin, ettei ymmärretä hakea apua koska ei yhdistetä asioita lapsuuden kokemuksiin tai koetaan tällaisten puheiden olevan huuhaata. Suosittelisin teille käyntejä perheasiain neuvottelukeskusessa tmv. Sekä yhdessä, että erikseen. Onnea matkaan!
varmaan pessimisti mut mieleeni tulee heti et "syyllinen syyttää" eli miehellä itsellään o ollut jotain vipinää ja epäilee et sinullakin... Olisiko mahdollista?!
olen kyllä ajatellut tätäkin vaihtoehtoa. Luotan mieheeni. Oma maailmankuvani kun on niin ehdoton pettämisen suhteen, sitä en parisuhteessa suvaitse. Itselle ei ole tullut koskaan mieleenkään pettää ihmistä jota rakastaa. Luottamukseni takia en ole koskaan tutkinut mieheni kännykkää, tasuja jne. Mutta jos mieheni ei osaa rakastaa ketään, niin ajatusmaailma voi olla toki ihan toinen kuin minulla. Terve pessimistisyys auttaisi tietysti paremmin kohtaamaan pettymykset..
Kirjoituksesi synnytti monia ajatuksia mielessäni ja kirjoitan ne nyt tähän. En väitä että ne olisivat mitenkään aukottomia, mutta jos niistä olisi edes hieman apua.
Ensinnäkin mustasukkaisuushan on liiallisena ilman muuta sairaus. Ja kuten useimmat sairaudet, tämäkään ei ole kenenkään vika. Sinä et siis ole syypää miehesi mustasukkaisuuteen, mutta ei ole hänkään. Hän ei itse ole valinnut sitä kohtaloa vaan hänkin on kyseisen sairauden uhri niin kuin sinäkin. Se, että hän syyttää sinua, ei johdu mitenkään sinusta eikä siitä etteikö hän luottaisi juuri sinuun. Hän ei vain pysty luottamaan, ei kehenkään läheiseen ihmiseen. Kerroit jo syitä, jotka tekevät miehesi mustasukkaisuudesta ymmärrettävän (aiemman tyttöystävän teot ja huono lapsuus).
Toisaalta sinäkään et ole vastuussa miehestäsi. Kovinkaan moni tuskin tuomitsee sinua, jos päätät ettet jaksa enää ja lähdet. Nyt siis punnitaan jaksamisesi rajat. Onko sinulla vielä voimia tosissasi tehdä kaikkesi miehesi eteen? En syytä sinua jos päädyt toiseen tulokseen: jokaisen meistä on pelastettava ainakin itsensä, jos toista ei pysty.
Kerroit kuitenkin, ettei miehesi aina ole mustasukkainen. On myös ollut kausia, jolloin hän on ollut aivan normaali. Tämä kuulosti todella rohkaisevalta.
Tiedän yhden konstin, joka on auttanut sekä omaani että muutamien muiden ihmisten mustasukkaisuuteen. Se konsti vaatii kärsivällisyyttä ja omasta ylpeydestä luopumista. Konsti on tällainen: joka kun tulet kotiin jostain tai soitat jollekin tms. kerrot miehellesi juurta jaksain missä olit, mitä teit, kenen kanssa jne. selitä kaikki turhatkin yksityiskohdat tähän tyyliin "aamulla lähdin viisi minuuttia yli kahdeksan kotoa bussilla töihin. Matkalla näin kaksi vanhaa mummoa bussipysäkillä. bussi saapui kahden minuutin odottelun jälkeen, jolloin tervehdin bussikuskia nopeasti...jne..." Uskoisin että miehesi uteliaisuus vähitellen sammuu, kun hän huomaa miten tylsän arkista elämäsi on. Muutenkin saattaisi auttaa, että tekisit elämästäsi mahdollisimman läpinäkyvää. Yksi esimerkki tällaisesta läpinäkyväisyydestä on juuri tuo erittelyn tilaaminen.
Toisaalta ymmärrän, jos et jaksa ruveta jokaista metriäsi raportoimaan. Jos nykyinen suhteesi ei tunnu moisen operaation arvoiselta, on ehkä parempi luovuttaa. Toivoisin kuitenkin ettet syyllistäisi miestäsi siitä, ettei hän kykene luottamaan. Voin vakuuttaa että miehesi paljon mielummin luottaisi, jos vain pystyisi! Muista aina, jos miehesi utelut ja syytökset loukkaavat, etteivät ne ole tarkoitettu sinulle henkilökohtaisiksi epäluottamuslauseiksi vaan ovat osoitus laajemmasta kyvyttömyydestä.
Loppu peleissä voimavarasi ratkaisevat, kuinka paljon olet valmis tukemaan miestäsi ja tinkimään omasta yksityisyydestäsi. Niin kuin jo sanoin, en syytä sinua, jos et siihen pysty. Silloin on ehkä syytä viheltää peli poikki ja ehdottaa joko terapiaa tai eroa.
Sinulle viestistäsi. Se oli rohkaisevaa ja totta. Tietysti jaksaisin vielä yrittää, mutta yksin, ilman vastakaikua se on kovin vaikeaa. Mies on nyt käynyt 3 yönä vain nukkumassa kotona sohvalla. En tiedä onko lähdössä vai jäämässä. Mitään yhteyttä en saa. Terapiaan ei lähde. Ymmärrän kyllä, että asiaan vaikuttaa miehen oma hylkäämisen pelko ym. juuri kuten sanoit. Olen juuri nyt todella väsynyt ja pettynyt tähän kaikkeen. Tuntuu että olen antanut niin paljon voimavarojani toisen tukemiseen ja auttamiseen ja tämä on tulos.. Tulee ajatelleeksi vain että liekö mies koskaan välittänyt minusta. Jos ei pysty koskaan välittämäänkään, niin minkälainen elämäni tulee olemaan hänen rinnallaan? Ei varmasti sellainen kuin haluaisin. Ajattelisin vaan kuitenkin ettei hän pysty koskaan rakastamaan minua kuten minä häntä. Ajatukset on niin surkeita. Rakasta, olen vihainen ja todella pettynyt! Ja ikävöin kuitenkin.
...vielä jokunen vuosi sitten. Mieheni epäili minua pettämisestä aika ajoin. Ei auttanut mikään, eivät mitkään todistelut siitä, missä olin milloinkin ollut, mitä tehnyt, keitä tavannut. Kaiken huipuksi olin tuolloin kotiäitinä monen pienen lapsen kanssa eli mies tiesi kyllä, etten olisi mitenkään edes saanut tilaisuutta pettää, vaikka olisin halunnutkin.
Epäilyt loukkasivat minua pahasti, varsinkin kun aika pian tajusin, että hän oli jo sairas mustasukkaisuutensa kanssa. Hän epäili saavansa minulta seksitauteja ja poti sitä kautta epämääräisiä oireita. Suutelemisenkin hän lopetti väittäen saavansa tulehduksia siitä. Ja niin poispäin, jatkuvasti.
Nousin kapinaan. Liiton (10v.) loppupuolella totesin olevani aivan puhki. Päädyin ajattelemaan, että tuhoudun, ellen irrottaudu miehestäni. Koin hänen lytänneen itsetuntoni epäilyksineen. Kaiken huipuksi hän piinasi minua vuosikaudet kärttämällä lupaa ottaa itselleen rakastajattaria ja syytti minua ahdaasmielisyydestä ja sairaalloisesta mustasukkaisuudesta, kun en innostunut ajatuksestä lainkaan!
Erosta on nyt viitisen vuotta - enkä osaa sanoilla kuvata sitä helpotuksen määrää, mitä tunnen. Näen päivä päivältä selkeämmin, että ex-mieheni tosiaankin oli sairas, on varmaan yhäkin. Sillä mustasukkaisuus vain pahenee ajan myötä. Sairaalloisen mustasukkaisella ihmisellä on pohjimmiltaan tolkuttoman huono itsetunto. Eikä siinä enää ole kyse rakkaudesta, vaan omistamisenhalusta ja menettämisen pelosta, kun ryhdytään kontrolloimaan kumppania.
Voimia sinulle!En mahda mitään ajatukselleni, että teidänkin suhteenne on etenemässä finaaliinsa.Tiedän, miten valtava pettymys se olisi, mutta kun...
Kylläpä on melkein kuin minun kertomani. Muista että se on parantumaton tauti.