Stereotyypit

Joudun käyttämään työn vuoksi kohtuullisen paljon Suomen tiestöä. Tänään taas istuin kuutisen tuntia ratin takana ja rupesin pohdiskelemaan kanssa-autoilijoiden käytöstä. Samalla toki omaanikin. Ratissa kun ei paljoa pysty tekemään, niin aloin jaottelemaan ajotyylin mukaan muita autoilijoita. Alla lyhyt lista mieleen tulleista. Lisäykset omien kokemuksienne perusteella ovat tervetulleita.

PEKKA PERUSAUTOILIJA. Pekat ajavat yleensä sääntöjen mukaan. Heistä ei ole harmia kenellekään, eikä heitä yleensä erota liikenteestä - myönteisesti tai kielteisesti.

ANTTI AILAHTELIJA. Antti ei oikein tiedä mikä olisi sopiva vauhti. Hän saattaa ajaa puskurissasi kiinni monta kilometria, kunnes yhtäkkiä jättäytyykin turvavälin päähän. Samaa jatkuu koko matkan ja siksi onkin turvallisinta pysyä kaukana Anteista.

VILLE VAKAA. Villen nopeusmittarissa on vain kolme pykälää, eivätkä ne täsmää yhdenkään nopeusrajoituksen kanssa. Oli rajoitus sitten 80km/t tai 100km/t, niin Ville ajaa kokoajan täsmälleen 90km/t.

KALLE KIIHDYTTELIJÄ. Kalle omistaa aina hienon auton, ainakin omasta mielestään. Hän ei halua koskaan ajaa sellaisen auton perässä, jossa on vähemmän hevosvoimia kuin omassaan. Siksipä Kalle ohittaakin hirveällä kaasutuksella edessä ajavan, mutta sen sijaan että jatkaisi nopeaa ajamista, hän jää köröttelemään aivan puskuriisi kiinni. Jos erehdyt ohittamaan Kallen, niin saat vihamiehen koko loppumatkallesi.

PASI PAPPA. Pasien autot eivät koskaan kulje yli kuuttakymppiä, eivät edes moottoritiellä. Pasi tihrustaa tietä paksujen lasiensa läpi, eikä paina kaasua vaikka takaa kuuluisi minkälaista meteliä ja autoja suhahtelisi ohi mitä vaarallisimmissa ohituspaikoissa.

SAMI SOKEA. Samin kaukonäkö yltää noin kolmen metrin päähän, minkä vuoksi se onkin paras etäisyys edessä ajavaan autoon. Sami ajaa aina edessä menevän puskurissa kiinni, ilman minkäänlaista aikomusta ohittaa. Jos takaasi tulee Sami, ei kannata yrittää näyttää vilkkua tai muita ohitusmerkkejä, hän ei niitä huomaa - tai jos huomaa, niin ei ymmärrä.

MASA MAKSIMINOPEUS. Masa tietää tasan tarkkaan missä rikesakkoraja menee, ja hän on laskenut missä kohtaa se milläkin rajoituksella hänen mittarissaan on. Hän ajaa aina n. 2km/t alle kyseisen sakkorajan.

YRJÖ YLINOPEUS. Yrjö ei tykkää hidastelijoista, eikä välitä sakkorajoista. Hän ajaa ylinopeutta silloin kun siltä tuntuu ja reilua sellaista. Pääasia, että perille pääsee nopeasti.

OLLI OMISTAJA. Olli on mielestään tien kunkku. Jos joku ajaa toisin kuin Olli, hän kyllä näyttää miten ajetaan. Mikäli erehdyt ohittamaan Ollin, hän kiihdyttää tasaisesti rinnallasi varmistaen ettet pääse ohi. Ollit ovatkin vaarallisin tienkäyttäjien ryhmä.
8615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Löysin itsenikin Masa Maksiminopeuden kohdasta.

Äänestä

Olet keksinyt niille nimetkin... Olen samaa mieltä esimerkerkeistäsi. Kun ajaa paljon ja eripuolilla maata ja maita,kerkii tekee tuota ajatustyötä itsensä kanssa.
Ja harvemmin menee kolmea samanlaista kuskia peräsin.Kaksi voi vielä osua samaan aikaan kaikista kategorioista mut,ei kolmatta. Mutta kolmen eri kategorian kuskia osuu useasti peräsin. Ja se kokoonpano hajoo yleensä yhtä nopeesti kun on ilmestynytkin. Ja aivan sama mitä näistä sekoittaa kolmeksi peräsin.
"Liikenne on peli jota kaikki ei voi pelata samoilla säännöillä".

Äänestä

Onpa osuva ryhmittely...tunnustan olevani lähinnä Masa Maksiminopeus näin hyvillä keleillä :)

Äänestä
  • kun kaikilla ryhmissäsi on miehen nimi. Millainen olisi esim. Elli Epävarma, Viivi Viimetinka, jne :D

    Äänestä

  • sattumaa kirjoitti:

    kun kaikilla ryhmissäsi on miehen nimi. Millainen olisi esim. Elli Epävarma, Viivi Viimetinka, jne :D

    ..ja Hilkka Hinaaja sekä Paula Parkkihalliässä!

    Äänestä

  • Elmeri kirjoitti:

    ..ja Hilkka Hinaaja sekä Paula Parkkihalliässä!

    tunnistan itseni: Paula Parkkihallissa, pyrkimys on kuitnkin siihen Perusajajaan, johon kukaan ei kiinnitä erityistä huomiota. ;D

    Äänestä

itsenikin löydän Masa Maksimi- ja Yrjö Ylinopeus osastoista,

Lisäys:

Topi Tasakaasu - Topin nopeus riippuu tien mäkisyydestä: tasaisella mennään 105km/h alamäet mennään 120km/h ja ylämäet 60km/h, mutta kaasupolkimen asentoa ei muuteta muuten kuin nopeusrajoituksen kohdalla. Topi usein ihmettelee miksi hänet ohitetaan, vaikka hänhän ajaa jopa yli sallitun....

Äänestä

Hyvin kiteytetty, olen aivan samaa mieltä kanssasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Autoilija kirjoitti:

Joudun käyttämään työn vuoksi kohtuullisen paljon Suomen tiestöä. Tänään taas istuin kuutisen tuntia ratin takana ja rupesin pohdiskelemaan kanssa-autoilijoiden käytöstä. Samalla toki omaanikin. Ratissa kun ei paljoa pysty tekemään, niin aloin jaottelemaan ajotyylin mukaan muita autoilijoita. Alla lyhyt lista mieleen tulleista. Lisäykset omien kokemuksienne perusteella ovat tervetulleita.

PEKKA PERUSAUTOILIJA. Pekat ajavat yleensä sääntöjen mukaan. Heistä ei ole harmia kenellekään, eikä heitä yleensä erota liikenteestä - myönteisesti tai kielteisesti.

ANTTI AILAHTELIJA. Antti ei oikein tiedä mikä olisi sopiva vauhti. Hän saattaa ajaa puskurissasi kiinni monta kilometria, kunnes yhtäkkiä jättäytyykin turvavälin päähän. Samaa jatkuu koko matkan ja siksi onkin turvallisinta pysyä kaukana Anteista.

VILLE VAKAA. Villen nopeusmittarissa on vain kolme pykälää, eivätkä ne täsmää yhdenkään nopeusrajoituksen kanssa. Oli rajoitus sitten 80km/t tai 100km/t, niin Ville ajaa kokoajan täsmälleen 90km/t.

KALLE KIIHDYTTELIJÄ. Kalle omistaa aina hienon auton, ainakin omasta mielestään. Hän ei halua koskaan ajaa sellaisen auton perässä, jossa on vähemmän hevosvoimia kuin omassaan. Siksipä Kalle ohittaakin hirveällä kaasutuksella edessä ajavan, mutta sen sijaan että jatkaisi nopeaa ajamista, hän jää köröttelemään aivan puskuriisi kiinni. Jos erehdyt ohittamaan Kallen, niin saat vihamiehen koko loppumatkallesi.

PASI PAPPA. Pasien autot eivät koskaan kulje yli kuuttakymppiä, eivät edes moottoritiellä. Pasi tihrustaa tietä paksujen lasiensa läpi, eikä paina kaasua vaikka takaa kuuluisi minkälaista meteliä ja autoja suhahtelisi ohi mitä vaarallisimmissa ohituspaikoissa.

SAMI SOKEA. Samin kaukonäkö yltää noin kolmen metrin päähän, minkä vuoksi se onkin paras etäisyys edessä ajavaan autoon. Sami ajaa aina edessä menevän puskurissa kiinni, ilman minkäänlaista aikomusta ohittaa. Jos takaasi tulee Sami, ei kannata yrittää näyttää vilkkua tai muita ohitusmerkkejä, hän ei niitä huomaa - tai jos huomaa, niin ei ymmärrä.

MASA MAKSIMINOPEUS. Masa tietää tasan tarkkaan missä rikesakkoraja menee, ja hän on laskenut missä kohtaa se milläkin rajoituksella hänen mittarissaan on. Hän ajaa aina n. 2km/t alle kyseisen sakkorajan.

YRJÖ YLINOPEUS. Yrjö ei tykkää hidastelijoista, eikä välitä sakkorajoista. Hän ajaa ylinopeutta silloin kun siltä tuntuu ja reilua sellaista. Pääasia, että perille pääsee nopeasti.

OLLI OMISTAJA. Olli on mielestään tien kunkku. Jos joku ajaa toisin kuin Olli, hän kyllä näyttää miten ajetaan. Mikäli erehdyt ohittamaan Ollin, hän kiihdyttää tasaisesti rinnallasi varmistaen ettet pääse ohi. Ollit ovatkin vaarallisin tienkäyttäjien ryhmä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu