Akvaarion teko itse

Nyt tuli sitten tulipalokiire uuden ison akvaarion saannille. Konnia tuli kaksin kappalein mulle, kun omistajat eivät jaksaneet hoitaa. Konnat todella pienessä akvassa. Konnani ovat punakorvia, joten akvassa tulisi olla vettä ja lämmittelypaikka. Olisiko kellään kokemuksia akvan tekemisestä? Yritin etsiä netistä, mutta ei nyt silmään pistänyt vaikka aiemmin kyllä olin asiasta tietoa löytänyt. Kertokaa viisaammat minulle miten sen teko onnistuu? Kuinka paksut lasit, millaista silikonia? Miten vesitiiviiksi ja kestäväksi? Kiire olisi näillä tiedoilla!
52091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Unohtui laittaa edelliseen viestiin... haluaisin myös tietää millaisen jalan tuollaiselle isolle ja painavalle akvalle voisi rakentaa. kauniskin se saisi olla... Akvan tilavuus saisi olla jotain 500 litraa ja pituus 150-200 cm.

Äänestä

Itse ollaan akvaario tehty joskus, mutta ei kylläkään aivan yhtä isoa. Lasit ovat aika kalliita, veikkaisin että valmiin akvaarion ostaminen tulee suunnilleen yhtä kalliiksi. No mutta lasin paksuuden tulisi olla jotain 1 cm paksuista ja rautakaupoista saa silikonia joka soveltuu akvaarioihin.

Akvaarion teko aloitetaan lasien leikkaamisesta oikean kokoisiksi. Alalasi tulisi olla sen verran pienempi että sivulasit tulevat sen ulkopuolelta. laita Tulitikut lasien väliin ja sitten pursotetaan silikonit valiin. Sivusaumoille tehdään sama, eli tulitikut väliin ja pursotetaan lasien väliin pitävä sauma. Sen annetaan kuivua n. vuorokausi. Sitten tilitikut poistetaan ja laitetaan niiden kohtiin silikonia. Sen annetaan kuivua n. 30-60 min ja sitten levitetään kaikkiin saumoihin silikonikerros. Tämä tapahtuu seuraavasti. Aloita alalasin saumoista. Levitä silikovi ohuena viivana aina yhdelle sivulle. Kasta sormi saippuavedessä ja vedä silikoni sormella tiukaksi. Tee sama kaikille alasivuille. Sivulasien pitävät saumat tulee aloittaa laittamalla silikoni ja vetämällä sormella alhaatla ylöspäin. Kun kaikkiin pintoihin silikoni on laitettu annetaan kuivaa n.24 h. Itse laitoimme vielä tämän jälkeen yhden ohuen kerroksen silikonia. Ulkopuolelta "saumakohdat" peitimme kulmalistalla. Keskelle kulmalistaa laitoimme silikonia ja painoimme akvaarion kulmia vasten. Tämä akvaario kyllä kesti meillä :)

Kuivattelualue teimme sillein että mittasimme sopivan korkeuden lämmittelytasolle teimme suorakaiteisin puukehikon. Asetimme sen altaan pohjalle, jonka päälle laitoimme kirkkaasta pleksistä leikatut palaset silokonilla kiinni akvaarion kolmeen sivulasiin, jotta ne pysyisivät vaakatasossa kunnes kuivuvat. Kun silikonipalat kuivavat poistettiin puukehikko. Leikkasimme Pleksistä ylätasanteen kokoisen palan ja laitoimme sen sivulla olevien pleksien päälle.

taivutimme pitkulaisen pleksin palan ja laitoimme sen ruuveilla kiinni lämmittelytasoon joten konnalla on ramppi mitä pitkin mennä ylös.

Kannattaa käydä herppi.netin kuva galleriassa katselemassa kilpikonnien asumuksia, voit saada sieltä hyviä vihjeitä.

Äänestä
  • Juu unohtui tuosta alustasta kertoa. Meillä tehtiin alusta 3 cm paksuisesta puusta (jonka itse lakkasimme) johon laitoimme 6 jalkaa jotka ovat n. 15-20 cm korkuiset. Akvaarion alle tulisi kuitenkin laittaa styroksista laikattu vely, sillä akvaarioon tulevan veden määrä painaa paljon. Styroksilevy pehmentää akvaarion alalasille tulevaa painoa.

    Onnea akvaarion tekoon :)

    Äänestä

  • Annie kirjoitti:

    Juu unohtui tuosta alustasta kertoa. Meillä tehtiin alusta 3 cm paksuisesta puusta (jonka itse lakkasimme) johon laitoimme 6 jalkaa jotka ovat n. 15-20 cm korkuiset. Akvaarion alle tulisi kuitenkin laittaa styroksista laikattu vely, sillä akvaarioon tulevan veden määrä painaa paljon. Styroksilevy pehmentää akvaarion alalasille tulevaa painoa.

    Onnea akvaarion tekoon :)

    riippuen siitä miten sijoitatte akvaarion, voi osan seinistä tehdä vesivanerista, joka on kallista sekin mutta halvempaa kuin lasi.
    Isäni on itse tehnyt aikalailla tuon kokoisen akvaarion, ja se on hänellä huoneen nurkassa -takaseinä ja lyhyt sivuseinä ovat vasten huoneen seiniä ja molemmat sivut on tehty vesivanerista.
    Useimminhan se akvaario tulee seinää vasten jolloin ainakin takaseinän voisi tehdä vanerista lasin sijaan. Isäni muistaakseni vielä pinnoitti tuon vanerin jollakin, mutta en valitettavasti osaa olla tässä asiassa niin paljon avuksi että muistaisin millä.

    Äänestä

  • hirni_mikmiu kirjoitti:

    Kuullostaapa erikoiselle.. olisiko mahdollisuus nähdä tuosta altaasta kuva jossa on vaneriseinä..

    Onko altaan tarkoitus olla vesitiivis? Meillä konnilla tämä takaseinä on lasia ja siihen on laitettu taustakuva, joka näyttää olevan hyvin konnien mieleen... eikö vaneri ole vähän tylsähkö tausta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sade kirjoitti:

Nyt tuli sitten tulipalokiire uuden ison akvaarion saannille. Konnia tuli kaksin kappalein mulle, kun omistajat eivät jaksaneet hoitaa. Konnat todella pienessä akvassa. Konnani ovat punakorvia, joten akvassa tulisi olla vettä ja lämmittelypaikka. Olisiko kellään kokemuksia akvan tekemisestä? Yritin etsiä netistä, mutta ei nyt silmään pistänyt vaikka aiemmin kyllä olin asiasta tietoa löytänyt. Kertokaa viisaammat minulle miten sen teko onnistuu? Kuinka paksut lasit, millaista silikonia? Miten vesitiiviiksi ja kestäväksi? Kiire olisi näillä tiedoilla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu