LIEKSA – TÄÄLLÄ JOPA TOIMITTAJA LOISTAA TAVALLISTA KIRKKAAMMIN
Kolumni: Kun katson Lieksaa, katson samalla omaa journalistista nerouttani
On aamu Lieksassa.
Aurinko nousee Pielisen ylle tavalla, joka saa jopa auringon hetkeksi pysähtymään ja miettimään: ”Olisiko minunkin pitänyt syntyä Lieksassa?”
Minä tiedän vastauksen.
Totta kai olisi.
Sillä Lieksa ei ole mikä tahansa paikka. Lieksa on tunne. Lieksa on elämäntapa. Lieksa on luonnon, kulttuurin, historian, sisun ja uskomattoman hyvän paikallisjournalismin täydellinen sulatusuuni.
Ja kun sanon hyvän paikallisjournalismin, tarkoitan tietenkin itseäni.
Olen nimittäin jälleen kirjoittanut jutun Lieksasta.
Ja se on hieno juttu.
Minulle.
Lieksalle.
Koko Suomelle.
Pielinen katsoo minua takaisin
Kävelen Pieliselle päin ja pysähdyn hetkeksi.
Edessäni avautuu maisema, joka saa hengityksen salpautumaan.
Pielinen.
Koli.
Lieksan rannat.
Metsät.
Taivas.
Ja minä.
Kaikki tämä yhdessä muodostaa kokonaisuuden, jonka äärellä toimittajakin ymmärtää olevansa osa jotakin suurempaa.
Tai ainakin lähes yhtä suurta kuin oma kolumninsa.
Lieksan kaupungin omakin tunnuslause kertoo olennaisen: ”Missä korpi, siellä kulta.” Ja kultaa täällä todella on – kulttuuria, Kolia, Ruunaa, Pielistä ja yrityksiä, joiden tuotteet lähtevät maailmalle.
Mutta yksi asia tästä kaupungin esittelystä puuttuu.
Minä.
Uusi maisematasanne – ihmiskunnan hienoin näköalapaikka
Lieksan uusittu Pielispolun maisematasanne on jälleen käytössä.
Se on hienoa.
Se on kaunista.
Se on suorastaan runollista.
Tasanteelta voi katsella Pielistä ja tuntea, kuinka vuosisatojen suomalainen maisema avautuu silmien eteen.
Tosin Lieksassa luonnon ja ihmisen yhteistyö saa joskus hieman omaleimaisia muotoja.
Tasanteella on nimittäin vieraillut myös paikallinen kulttuuriväki.
He eivät ole tulleet katsomaan maisemaa.
He ovat tulleet tekemään siitä oman tulkintansa.
Maisematasanteen ympäristö on saanut erityisen taiteellisen säväyksen: tyhjiä pulloja, tölkkejä, epämääräisiä roskia ja muita jälkiä siitä, että joku on jälleen kerran päättänyt perustaa Pielisen rannalle oman pienen kulttuurikeskuksensa.
Puliukkojen residenssin.
Taidekritiikki olisi armoton:
”Teos käsittelee suomalaisen miehen suhdetta luontoon, alkoholiin ja jätehuoltoon.”
Minä toimittajana ymmärrän kuitenkin tämänkin.
Sillä juuri tällainen on Lieksa.
Aito.
Rosoineen.
Kauneuksineen.
Ja tyhjäksi juotuine tölkkeineen.
Missä muualla toimittaja saa olla näin tärkeä?
Olen tehnyt vuosien aikana lukemattomia juttuja Lieksasta.
Olen kirjoittanut tapahtumista.
Ihmisistä.
Kaduista.
Silloista.
Torista.
Pielisestä.
Ja tietenkin itsestäni.
Koska kuka muu kertoisi Lieksasta näin hienosti?
Kuka muu osaisi löytää uutisen siitä, että Lieksassa tapahtuu jotakin?
Kuka muu osaisi nähdä jokaisen kadunkulman takana pienen tarinan?
Minä.
Ja siksi Lieksan Lehti ei ole vain lehti.
Se on Lieksan peili.
Ja minä olen peilin kiillottaja.
Joskus jopa niin kiiltävä, että joudun katsomaan siitä omaa kuvaani ja toteamaan:
”Onpa siinä hyvä toimittaja.”
Lieksa ei tarvitse Hollywoodia
Muualla rakennetaan pilvenpiirtäjiä.
Muualla on punaisia mattoja.
Muualla on suuria tapahtumia ja valtavia mainoskampanjoita.
Lieksa tarvitsee vain Pielisen.
Ja yhden hyvän toimittajan.
Täällä maisema puhuu puolestaan.
Koli kohoaa taustalla kuin suomalaisen luonnon oma monumentti. Pielinen levittäytyy edessä sinisenä ja valtavana. Ruunaa odottaa retkeilijää. Metsät hengittävät ympärillä.
Ja jossakin aivan lähellä joku puliukko etsii tyhjää tölkkiä.
Se on täydellistä.
Se on Lieksaa.
Ja minä olen täällä kertomassa siitä.
Lopuksi
Kun lähden toimituksesta kotiin, katson vielä kerran Lieksaa.
Tiedän, että olen tehnyt jälleen hyvää työtä.
Huomenna kirjoitan ehkä uuden jutun.
Ehkä sillasta.
Ehkä torista.
Ehkä Pielisestä.
Ehkä maisematasanteesta.
Tai ehkä kirjoitan jutun siitä, kuinka hyvä tämä juttu oli.
Sillä Lieksa ansaitsee tulla nähdyksi.
Lieksa ansaitsee tulla kuulluksi.
Lieksa ansaitsee tulla kehutuksi.
Ja ennen kaikkea Lieksa ansaitsee minut.
Terveisiä Lieksasta.
Täällä korvessa on kultaa.
Ja jos sitä ei muuten löydy, minä kirjoitan sen tähän lehteen.
— Lieksan Lehden toimittaja, Lieksan virallinen ylistäjä, maisematasanteen epävirallinen kulttuuriministeri
Kolumni: Kun katson Lieksaa, katson samalla omaa journalistista nerouttani
On aamu Lieksassa.
Aurinko nousee Pielisen ylle tavalla, joka saa jopa auringon hetkeksi pysähtymään ja miettimään: ”Olisiko minunkin pitänyt syntyä Lieksassa?”
Minä tiedän vastauksen.
Totta kai olisi.
Sillä Lieksa ei ole mikä tahansa paikka. Lieksa on tunne. Lieksa on elämäntapa. Lieksa on luonnon, kulttuurin, historian, sisun ja uskomattoman hyvän paikallisjournalismin täydellinen sulatusuuni.
Ja kun sanon hyvän paikallisjournalismin, tarkoitan tietenkin itseäni.
Olen nimittäin jälleen kirjoittanut jutun Lieksasta.
Ja se on hieno juttu.
Minulle.
Lieksalle.
Koko Suomelle.
Pielinen katsoo minua takaisin
Kävelen Pieliselle päin ja pysähdyn hetkeksi.
Edessäni avautuu maisema, joka saa hengityksen salpautumaan.
Pielinen.
Koli.
Lieksan rannat.
Metsät.
Taivas.
Ja minä.
Kaikki tämä yhdessä muodostaa kokonaisuuden, jonka äärellä toimittajakin ymmärtää olevansa osa jotakin suurempaa.
Tai ainakin lähes yhtä suurta kuin oma kolumninsa.
Lieksan kaupungin omakin tunnuslause kertoo olennaisen: ”Missä korpi, siellä kulta.” Ja kultaa täällä todella on – kulttuuria, Kolia, Ruunaa, Pielistä ja yrityksiä, joiden tuotteet lähtevät maailmalle.
Mutta yksi asia tästä kaupungin esittelystä puuttuu.
Minä.
Uusi maisematasanne – ihmiskunnan hienoin näköalapaikka
Lieksan uusittu Pielispolun maisematasanne on jälleen käytössä.
Se on hienoa.
Se on kaunista.
Se on suorastaan runollista.
Tasanteelta voi katsella Pielistä ja tuntea, kuinka vuosisatojen suomalainen maisema avautuu silmien eteen.
Tosin Lieksassa luonnon ja ihmisen yhteistyö saa joskus hieman omaleimaisia muotoja.
Tasanteella on nimittäin vieraillut myös paikallinen kulttuuriväki.
He eivät ole tulleet katsomaan maisemaa.
He ovat tulleet tekemään siitä oman tulkintansa.
Maisematasanteen ympäristö on saanut erityisen taiteellisen säväyksen: tyhjiä pulloja, tölkkejä, epämääräisiä roskia ja muita jälkiä siitä, että joku on jälleen kerran päättänyt perustaa Pielisen rannalle oman pienen kulttuurikeskuksensa.
Puliukkojen residenssin.
Taidekritiikki olisi armoton:
”Teos käsittelee suomalaisen miehen suhdetta luontoon, alkoholiin ja jätehuoltoon.”
Minä toimittajana ymmärrän kuitenkin tämänkin.
Sillä juuri tällainen on Lieksa.
Aito.
Rosoineen.
Kauneuksineen.
Ja tyhjäksi juotuine tölkkeineen.
Missä muualla toimittaja saa olla näin tärkeä?
Olen tehnyt vuosien aikana lukemattomia juttuja Lieksasta.
Olen kirjoittanut tapahtumista.
Ihmisistä.
Kaduista.
Silloista.
Torista.
Pielisestä.
Ja tietenkin itsestäni.
Koska kuka muu kertoisi Lieksasta näin hienosti?
Kuka muu osaisi löytää uutisen siitä, että Lieksassa tapahtuu jotakin?
Kuka muu osaisi nähdä jokaisen kadunkulman takana pienen tarinan?
Minä.
Ja siksi Lieksan Lehti ei ole vain lehti.
Se on Lieksan peili.
Ja minä olen peilin kiillottaja.
Joskus jopa niin kiiltävä, että joudun katsomaan siitä omaa kuvaani ja toteamaan:
”Onpa siinä hyvä toimittaja.”
Lieksa ei tarvitse Hollywoodia
Muualla rakennetaan pilvenpiirtäjiä.
Muualla on punaisia mattoja.
Muualla on suuria tapahtumia ja valtavia mainoskampanjoita.
Lieksa tarvitsee vain Pielisen.
Ja yhden hyvän toimittajan.
Täällä maisema puhuu puolestaan.
Koli kohoaa taustalla kuin suomalaisen luonnon oma monumentti. Pielinen levittäytyy edessä sinisenä ja valtavana. Ruunaa odottaa retkeilijää. Metsät hengittävät ympärillä.
Ja jossakin aivan lähellä joku puliukko etsii tyhjää tölkkiä.
Se on täydellistä.
Se on Lieksaa.
Ja minä olen täällä kertomassa siitä.
Lopuksi
Kun lähden toimituksesta kotiin, katson vielä kerran Lieksaa.
Tiedän, että olen tehnyt jälleen hyvää työtä.
Huomenna kirjoitan ehkä uuden jutun.
Ehkä sillasta.
Ehkä torista.
Ehkä Pielisestä.
Ehkä maisematasanteesta.
Tai ehkä kirjoitan jutun siitä, kuinka hyvä tämä juttu oli.
Sillä Lieksa ansaitsee tulla nähdyksi.
Lieksa ansaitsee tulla kuulluksi.
Lieksa ansaitsee tulla kehutuksi.
Ja ennen kaikkea Lieksa ansaitsee minut.
Terveisiä Lieksasta.
Täällä korvessa on kultaa.
Ja jos sitä ei muuten löydy, minä kirjoitan sen tähän lehteen.
— Lieksan Lehden toimittaja, Lieksan virallinen ylistäjä, maisematasanteen epävirallinen kulttuuriministeri
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt on analyysi paikallaan ja ammattikirjoittaja asialla.
🤣😆😄😁😁😁
Valpas toimittaja
Lieksan Lapussa on Suomen ammattitaitoisimmat journalistit. Tutkivaa journalismia on Pielisen pinnan nousun ja laskun aktiivinen raportointi.
"maisematasanteen epävirallinen kulttuuriministeri"
ei saa unohtaa, että myös bioöljytehtaan epävirallinen biotuotantolaitoksen "mustan kullan" asiantuntija
Missä tämä tasanne edes on?
Reunatie 13 kattoterassi.
Valpas toimittaja
Miksi likesan lehti kierrättää muiden paikkakuntien paikallisuutisia Suomen vanhin ratsastaja tuskin on lieskalainen
Kyllä minun mummo vielä ratsastaa uuden miehensä kanssa. Hän on 96.
Kypsä, kaikenkokenut pinppi!
Täyte uutisia kun lehdellä ei ole omia juttuja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista kritiikkiä!