Gallupit ovat puhuneet ja näyttää siltä, että Saksassa AfD puolue on tekemässä jytkyjen jytkyn. Saksalaiset ovat saaneet tarpeeksi sotahullu Merzistä joka on vienyt talouden perikatoon. Todellinen AfD jytky olisi kova maanjäristys nykyisille valtaapitäville puolueille sillä tällöin AfD voisi toteuttaa vapaasti politiikkaansa yksinvaltaisella hallitusvastuullaan. AfD:n kannatus on joillain Itä-Saksan alueilla lähes 50%.
Galluppien mukaan perussuomalaisilla on vielä matkaa jytkyjen jytkyyn, mutta suunta on oikea eli raketin lailla ylöspäin.
Galluppien mukaan perussuomalaisilla on vielä matkaa jytkyjen jytkyyn, mutta suunta on oikea eli raketin lailla ylöspäin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Afd on Putinin käskyläisiä.
KGB ja Stasin kotikonnuilta.
Sumutusjytkytkin toimii puuttumalla. Onneksi on toinenkin reitti❗Opinnot onnistuvat usein myös etänä, ja alan osaajia odottavat jopa 6 000 euron kuukausipalkat.
''AfD:n kannatus on joillain Itä-Saksan alueilla lähes 50%.''
Ensin olivat venäjän vallan alla, nyt on kiire äärioikeiston vallan alle:)))
Saksojen yhdistyminen on maksanut arviolta noin kaksi biljoonaa euroa (2 000 miljardia euroa)
Mitä länsi sai idästä ???
Ikivanhaa tekniikkaa, työläisiä venäjän työmoraalilla:)
"Purra puhuu AfD:stä ja sen tahdosta kääntää Venäjä-suhdetta. Sillä on vaikutuksia Suomeen saakka, hän sanoo." IL 24.8.
Purra pyrkii selittelemään persujen venäjämielisyyttä.
Ajatelkaa kirkot, ay-väki ja antifa kampanjoi väkivaltaisilla mellakoilla afdta vastaan. Eivät tule tunnustamaan vaalitulosta.
Ei liity aiheeseen.
Eikös AFD kannattajat ole entisiä Itä-Saksalaisia?
Suomessakin persut ovat entisiä taistolaisia.
Enää puuttuu Suuri Johtaja!
Ulrich Siegmund on AfD puolueen johtotähti. Valtamedia nimennyt hänet Saksan vaarallisimmaksi mieheksi. Milloin media tekee saman Lintmanin Antille?
kiitos merkel kiitos kiitos 🤣
Naurettavan yksioikoista tulkintaa, eiköhän ole ihan muut syyt, kuin Merzistä. Ei ole ollut edes kauaa ollut mukana. Vai sotahullu? Venäjämielisyys näkyy tuossa? Rahaa noille varmasti virrannut Usasta ja varmasti myös Venäjältä, koska EU noiden molempien vihollinen, Magan ja Venäjän. Onneksi saksalaiset sen verran fiksumpia, että varmasti puolue vielä kielletään!
Saako perussuomalaisetkin tukea Putinilta kuten saa Saksan AfD-puolue?
TämäAfd on venäjämielinen kuten Suomen Persut!
Entisen Itä-Saksan osavaltiot ovat väestömääriltään pieniä verrattuna länsiosiin.
Afd-sairasta porukkaa. Vainoavat toimittajia.
Natsismi elää ja voi hyvin Saksassa ja meillä.
SIEG HEIL!!