Hallitus ja 2 %

Anonyymi-ap

Mitäs nykyinen hallitus saanut aikaiseksi, ei tartte ihmetellä että 2% kansasta haluaa saman hallituspohjan jatkavan, tässä muutama katastrofaalinen epäonnistuminen :

"Suurtyöttömyydellä ei ole mitään virallista tai tarkkaa kansainvälistä rajaa. Sanalla tarkoitetaan yleisessä kielenkäytössä ja talouskeskustelussa poikkeuksellisen korkeaa ja pitkäkestoista työttömyyden tasoa, joka haittaa koko maan taloutta. Suomessa työttömyyden ylittäessä 10 prosentin rajan tilannetta pidetään yleisesti vakavana ja se rinnastetaan arkipuheessa vaikeaan työttömyyskriisiin"

Suomessa on nyt 10.7 % työttömyysaste, kutsutaan sitä sitten työttömyyskriisiksi !

"Vuonna 2022 pienituloisiin asuntokuntiin kuuluvia henkilöitä oli 730 800 eli 13,4 % asuntoväestöstä. Määrä on lievästi kasvamassa. Vuonna 2021 pienituloisuusaste oli 13,2 %."

Jos kansasta 13 %, eli lähes 800000 ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella niin kyllä sitä pidetään jo kriitttisenä.

Sairaanhoidossa hoitotakuu on käytännössä romutettu, hoitotakuu on nyt 3 kk, hoitoon ei pääse kuin rikkaat yksityiselle lääkärille jne.
Useita hoidonpuutteesta johtuvia kuolemia vanhusten hoitopaikoissa jne.

Kyllä tätä Suomen tilannetta voidaan pitää katastrofaalisena !!

Ja tämä tilanne johtuu vaan yksinkertaisesti siitä että valittiin päättäjiksi poliitikkoja joita ei kiinnosta kansan vointi paskan vertaa, vaalien aluspuheet lupasivat kyllä paratiisimaisia oloja kaikille !

Ja tätä katastrofaalista tilannetta yrittävät Valtakunnan Johtajat kiistämällä ja inttämällä saada päinvastaiseksi, mutta ikävä kyllä ihmisillä on oikeus tutkia ja lukea ja saada totuus tietoonsa, sekös tämän katastrofin aiheuttajia vi....taa

16

66

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Aloittajan kirjoitus panee miettimään, miten Orpon hallituksen talouspolitiikka on lisännyt pienituloisten määrää, syventänyt pienituloisuutta ja todellisuus on toinen kuin vallan käyttäjien puheet ja päätökset.

      Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2024 pienituloisissa asuntokunnissa oli 45 500 henkilöä enemmän kuin vuonna 2023.

      Pienituloisten kokonaismäärä nousi 736 800 hengestä (13,4 % väestöstä) 782 300 henkilöön
      (14,2 % väestöstä).

      PIENITULOISUUS SYVENI, kun pienituloisten tulot jäivät kauemmaksi pienituloisuuden rajasta ja pienituloisimman kymmenyksen reaalitulot laskivat.

      Pienituloisuuden muutokset

      Pienituloisten asuntokunnat lisääntyivät 45 500 hengellä vuodesta 2023 vuoteen 2024.
      Pienituloisten osuus nousi 13,4 prosentista 14,2 prosenttiin.

      Lapsiperheet: Pienituloisissa asuntokunnissa elävien lasten määrä kasvoi 14 300 lapsella ja oli yhteensä 137 400 lasta.

      Tilastokeskuksen mukaan pienituloisuus syveni, sillä heikoimmassa asemassa olevien tulot putosivat eniten verrattuna mediaanituloon.

      Vaikka muun väestön reaalitulot kasvoivat vuonna 2024, niin pienituloisimman kymmenesosan reaalitulojen keskiarvo laski 0,6 prosenttia.

      Tuloeroja kuvaava Gini-kerroin kasvoi 0,5 prosenttiyksikköä arvoon 28,4, mikä osoittaa tuloerojen repeämisen suuremmaksi.

      LEIPÄJONOT ovat nykyajan HÄTÄAPUA.

      Emme olisi viime hallituskauden lopussa uskoneet, että kun selvisimme Marinin hallituskaudella korona-pandemiasta hyvin, ja työllisyyskin hoidettiin hyvin, saatiin 100 000 työllistä lisää,
      ja hoitoon pääsy nopeutui: hoitotakuu saatiin lyhennettya kahteen viikkoon, niin Orpon hallituksen aikana mentiin takapakkia:
      - työttömiä tuli yli 100 000 lisää,
      - pienituloisuus lisääntyi ja syveni,
      - tuloerot ja varallisuuserot kasvoivat,
      - terveyserot lisääntyivät (sairaaloita suljettiin ja julkisen puolen resursseja siirrettiin yksityiselle)

      ja kaiken kukkuraksi EU:ssa päätettiin jättää Suomi kahdelle eri tarkkailuluokalle.

    • Anonyymi00002

      Riippumatta siitä mikä hallitus Suomea seuraavaksi johtaa niin julkisten menojen leikkauksia tulee jokatapauksessa jatkaa vuosikymmeniä !?

      Tässä mielessä hallituksen kokoonpanolla ei ole väliä !

      Leikkaus-tarve liikkuu 8-12 miljardia Euroa/hallituskausi !

      • Anonyymi00013

        Toki hallituksen kokoonpanolla on väliä. On iso ero siinä päättääkö valtion budjetista oikeistopuolueen ministerit tai vasemmiston ministerit. Pienpuolueilla, joilla yleensä on ollut
        3-4 prosentin kannatus on väliä vain, jos eduskunnassa äänestettäessä hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden kansanedustajien äänet ovat lähes tasan.

        Sama on tilanne, kun uusia lakeja säädetään hallituksen esityksista.

        Orpon hallituksen aikana, oikeistopuolueilla kok, persut, rkp ja kd, on ollut pieni enemmistö eduskunnassa. Joten talouspolitiikassa, veropolitiikassa ja sosiaalipolitiikassa on tehty isotuloisia eniten hyödyttävää politiikkaa, kun taas pienituloisilta ja keskituloisilta on leikattu ja tuloerojen kasvua on perusteltu muun muassa ulkomaan velan kasvulla.

        Pienituloisilta ei voi loputtomiin leikata, eikä se leikkaaminen ole ollut "huumoria". Tällä hallituskaudella Suomi on joutunut EU:n tarkkailuluokalle myös liian heikon sosiaalisen kasvun takia. Sosiaaliturvaa pitää siis lisätä - ei leikata. Heikosta sosiaaliturvasta on EU:n komission sosiaaliasiain komitea huomauttanut Suomea jo aiemmin kolme kertaa.

        Isotuloiset maksavat vähemmän veroja:
        - marginaaliveron vähennys
        - yritysveron vähennys
        - lahja- ja perintöveron vähennys
        (Kokoomuksen tavoitteena on lahja- ja perintöveron poisto kokonaan)
        - pääomatulojen tasavero 30 % tai 34 %
        (Mitta palkoista ja eläkkeistä progressiivinen vero)

        Niin eihän se verokertymä enää mitenkään riitä, kun samaan aikaan puolustusmenot kasvavat vuosittain useilla miljardeilla ja myös valtion velan korko kasvaa. Kyllä puolustusmenojen nopeaan kasvuun tarvitaan veroja myös isotuloisilta ja omistavalta luokalta.

        Sosiaaliturvasta ja työttömyysturvasta ei enää ole varaa leikata. Leipäjonoja ei pidä kasvattaa, ruoka loppuu leipäjonoista kesken jakelun jo nyt.
        Suurtyöttömyys, EU-maiden suurin työttömyys, ei poistu työttömyysturvaa leikkaamalla, suojaosien poistolla tai työttömien sanktioilla.

        Joten hallituksen kokoonpanolla on väliä. Kartutetaanko valtion verokertymää oikeudenmukaisella verotuksella, mikä perustuu VERONMAKSUKYKYYN - tai lisätäänkö pienituloisten ja keskituloisten verotusta, jotka jo nyt maksavat tuloihinsa nähden enemmän veroja, mikä heikentää ostovoimaa ja lisää työttömyyttä.
        Myös sosiaaliturvan ja työttömyysturvan leikkaukset heikentävät ostovoimaa.

        Oikeistopuolueet ajavat selkeästi oman intressiryhmänsä etuja esim. verokohtelussa, terveydenhuollossa, koulutuksessa. Se on merkinnyt tuloerojen, varallisuuserojen ja terveyserojen kasvua. Seurauksena leipäjonot, suurtyöttömyys ja lapsiperheköyhyys. Ja ne TARKKAILULUOKAT.

        Vasemmistopuolueet kannattavat oikeudenmukausta verotusta, joka perustuu veronmaksukykyyn, parannuksia Orpon hallituksen heikentämiin työehtoihin, ja parempaa julkista terveydenhoitoa: sairauksien ennaltaehkäisemistä, kahden viikon hoitotakuuta jne.
        Yhteiskunnan turvaverkkojen tulee olla oikeusvaltiossa riittävät kaikille.


    • Anonyymi00003

      Sdp:tä ei tulisi koskaan päästää sisätiloihin töihin.

      • Anonyymi00008

        Eikä persuja ihmisten joukkoon.


    • Anonyymi00004

      Eipä ihmetytä tuo tulos nykyisestä hallituksesta. Mutta ensi keväästä lähtee muutos, kun me demarit lähdemme rakentamaan demokratiaa.

      • Anonyymi00006

        Eli leikkaamaan julkisia menoja !
        Hyvä SDP !


      • Anonyymi00009

        Jep!


    • Anonyymi00005

      Tuostahan https://www.is.fi/politiikka/art-2000012208884.html se todellinen politiikka selviää. Ei siellä olla tekemässä MITÄÄN toimenkuvaan kuuluvaa vaan viettämässä laatuaikaa toisten loisten kanssa. Silloin, kun satutaan yleensä olemaan paikalla.
      Tuloksissa se kaikki näkyy.
      Ja kustannuksissa!
      Eikä tarkoituksena ole ainakaan ryhdistäytyä vaan kähmiä yhä enemmän.
      Vaikka viimeisessä paidassa ei ole taskuja.

    • Anonyymi00007

      Jos elää ko elämänsä erilaisia tukia nauttien tulee todellakin kalliiksi yhteiskunnalle.
      Normaali ihminen on tukien varassa lapsuuden ja vanhuuden. Aaktiivi aikanaan hän kerryttää verokertymää.
      Mutta että joku ammatinharjoittaja on täysin riippuvainen yhteiskunnan tuista aikuisiällä...


      ÄänestäJos elää ko elämänsä erilaisia tukia nauttien tulee todellakin kalliiksi yhteiskunnalle.
      Normaali ihminen on tukien varassa lapsuuden ja vanhuuden. Aaktiivi aikanaan hän kerryttää verokertymää.
      Mutta että joku ammatinharjoittaja on täysin riippuvainen yhteiskunnan tuista aikuisiällä...


      Äänestä

    • Anonyymi00010

      Haittasuomalaiset 2% hirteen.

    • Anonyymi00012

      Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva pitkällä aikavälillä ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?

      Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !? Lähinnä vasemmiston toimesta !?

      Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?

      Valitettavasti Suomessa ei kyetä tekemään riittävän rohkeita päätöksiä julkisten menojen leikkausten suhteen, joten tulevaisuus Suomessa on vain etenemistä kriisistä toiseen !? Tämä tarkoittaa sitä, että leikataan vain sen verran, että EU-komissio rauhoittuu kunnes taas sama ruljanssi alkaa muutaman vuoden päästä jne...???

      Tämä on nuorten kansalaisten kannalta huolestuttavaa !?

      Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
      Esimerkkejä !

      Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
      Ranska 57%
      Itävalta 55%
      Ruotsi 50%
      Saksa 49%
      Norja 49%
      Tanska 47%
      Islanti 46%
      Espanja 45%
      Israel 45%
      UK 44%
      USA 33%
      Sveitsi 32%
      Irlanti 21%


      Keskim varallisuus aikuista kohti. USD

      .🇨🇭 Switzerland: $910,000
      2.🇺🇸 USA: $696,000
      3.🇱🇺 Luxembourg: $655,000
      4.🇭🇰 Hong Kong SAR: $648,000
      5.🇦🇺 Australia: $616,000
      6.🇸🇬 Singapore: $527,000
      7.🇩🇰 Denmark: $523,000
      8.🇳🇿 New Zealand: $450,000
      9.🇳🇴 Norway: $425,000
      10.🇳🇱 Netherlands: $415,000
      11.🇧🇪 Belgium: $408,000
      12.🇸🇪 Sweden: $406,000
      13.🇨🇦 Canada: $400,000
      14.🇩🇪 Germany: $347,000
      15.🇫🇷 France: $341,000
      16.🇹🇼 Taiwan: $333,000
      17.🇮🇪 Ireland: $314,000
      18.🇮🇱 Israel: $312,000
      19.🇰🇷 South Korea: $311,000
      20.🇪🇸 Spain: $306,000
      21.🇬🇧 UK: $293,000
      22.🇦🇹 Austria: $280,000
      23.🇮🇹 Italy: $279,000
      24.🇯🇵 Japan: $212,000
      25.🇫🇮 Finland: $209,000
      26.🇵🇹 Portugal: $196,000
      27.🇶🇦 Qatar: $189,000
      28.🇲🇹 Malta: $164,000
      29.🇦🇪 UAE: $158,000
      30.🇬🇷 Greece: $143,000

    • Anonyymi00014

      Tällä palstalla on turha vuodatella tuollaista aihetta! Vaatii oikean asiantuntijatason sanomaan mitään!

      • Anonyymi00015

        Ei tarvitse !
        Ylemmästä tilastosta näkyy, että Suomen julkiset menot ovat liian korkeat ja alemmasta näkyy seuraus ! Eli, keskim varallisuus jää liian matalaksi !

        Ei vaadita Ekonomin tutkintoa !


      • Anonyymi00016
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Ei tarvitse !
        Ylemmästä tilastosta näkyy, että Suomen julkiset menot ovat liian korkeat ja alemmasta näkyy seuraus ! Eli, keskim varallisuus jää liian matalaksi !

        Ei vaadita Ekonomin tutkintoa !

        Tämä on nuorten kansalaisten kannalta huolestuttavaa !?


    • Anonyymi00017

      Ruotsi 50% ja Suomi 57-58% ja jos noissa on 15% ero niin kuinkas varallisuus on Ruotsissa kaksinkertainen Suomeen verrattuna ?

      Onko Ruotsissa ihmiset (työläiset) saaneet hoidettua asiansa paremmin, isommat palkat, pienemmät verot jne ja tietysti esim asunnot olleet paljon halvemmat ?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      1004
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      50
      740
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      644
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      46
      622
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      558
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      536
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      119
      526
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      45
      525
    18. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      518
    19. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    20. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    Aihe