Korjaan hampaitani

Mihinkään kauneusleikkauksiin en menisi. Enkä ole mielestäni ruma. En kyllä niin kauniskaan, mitä olin nuorena. En koskaan tiennyt olevani kaunis, niin alas minut lyötiin. Hampaistani olen kärsinyt. Hampaat olen käynyt pinnoittamassa. Itseni takia. Tosin joudun käyttämään hammaskiskoa öisin, koska syön hampaani hajalle öisin. Menen vielä laittamaan sen puuttuvan poskihampaankin. Itseni takia, en sen vuoksi, että kelpaisin jollekin miehelle. Näytin sen tyhjän kolon eräälle miehelle, josta pidin. Hän kavahti, huomasin sen. Sillä kololla on oma tarinansa, jota hän ei tiedä (ei liity häneen). Eikä tarvitse tietääkään.

Nyt nautin siitä, että uskallan hymyillä niin, että hampaat näkyy. Luonnollista, aitoa hymyä. Olen rikkinäinen ihminen ja olen tottunut siihen, että minua ei rakasteta sellaisena kuin olen. Mutta opettelen koko ajan rakastamaan itseäni. Olen antanut itsestäni liikaa muille, nyt on minun aikani. Surullista, että en löytänyt koskaan romanttista rakkaussuhdetta elämääni. Suhteita kyllä oli. Traumakemia sellaisia. Enää en halua, en havittele. Rakastan eläimiä, lapsiani ja sitä ainoaa lapsenlastani. Rakastan ihmisiä, mutta hyvin pieninä annoksina. Kuormitun herkästi, jos joku jää siihen roikkumaan. Eikä kyse ole seksuaalisuhteista.