Miten itsekäs populisti toimii

Sebastian Tynkkysen toiminta näyttäytyy täysin järkevässä valossa, kun tajuaa, että hän on mainostaja, ei poliitikko.

Hän kasaa ympärilleen markkinointitiimejä, väsää iskulauselippiksiä ja elää rakentamistaan mielikuvista.

Hänen ainoa ratkaiseva eronsa perinteiseen markkinointialan yrittäjään on se, että Sebastian ei myy mitään varsinaista tuotetta, vaan mielikuvaa itsestään - ja sen mukana tulevaa äärioikeistolaista ryönää.

Se selittää esimerkiksi sen, miksi hän vastustaa poliitikkona omaa elämäntapaansa: hän on monikulttuurisessa sateenkaarisuhteessa elävä mies, joka haluaa adoptoida lapsen Afrikasta - ja työkseen hän vastustaa sateenkaarivähemmistöjen oikeuksia, monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa köyhistä valtioista.

Jos Sebastian olisi arvojensa ja periaatteidensa mukaan elävä hyvä johtaja, hän ei voisi toimia näin. Hän ymmärtäisi, että ristiriita hänen kotiminänsä ja poliitikkominänsä välillä on niin suuri, että sitä on mahdotonta ylittää.

Mutta jos lähdetään siitä, että Sebastian on mainostaja, niin sitten ristiriidoilla ei ole merkitystä. Hän voi vain puhua tällaisista asioista ohi tai kääntää ne päälaelleen jollain lapsellisella retorisella tempulla ja jos se menee hänen kannattajilleen läpi, millään muulla ei ole väliä.

Arvojensa ja periaatteidensa pohjalta politiikkaa tekevä Sebastian ymmärtäisi, että hänen transihmisiä kohtaan lietsomansa viha ja epäluulo on täysin samanlaista syrjivää paskaa kuin hänen itsensä kohtaama homoviha, mutta hyötyajatteleva markkinointimies on vapaa tällaisesta moraalisesta jaakobinpainista: hän on myymässä mielikuvia ja keräämässä niiden kautta itselleen leveää elantoa eikä mitään muuta.

(Toki tämä pätee nykyisin muutenkin paljolti imagopeliksi muuttuneeseen politiikkaan, mutta Tynkkynen on kaikessa häikäilemättömyydessään harvinaisen räikeä esimerkki demokratiaa näivettävästä valheellisuudesta ja itsekeskeisyydestä.)
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Natsisti on keksinyt itselleen työn

Äänestä

Tynkkynen.. Tynkkynen.. Tynkkynen..Tynkkynen.. Tynkkynen.. Tynkkynen..Tynkkynen.. Tynkkynen.. Tynkkynen.. Tynkkynen.. Milloin sinä ap haet apua tuohon sinun Tynkkynen pakkomielteeseen?

Äänestä

Ville Rannan uusin pilakuva on hyvä aiheena populismi..

Äänestä

Kuinka paljon Tynkkysen toimintaan vaikuttaa se, että hän on ollut Putinin propagandaleirillä kouluttautumassa?

Äänestä

Älkää tehkö, niin kuin minä teen, vaan kuin minä opetan. Sopii Tynkkyseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sebastian Tynkkysen toiminta näyttäytyy täysin järkevässä valossa, kun tajuaa, että hän on mainostaja, ei poliitikko.

Hän kasaa ympärilleen markkinointitiimejä, väsää iskulauselippiksiä ja elää rakentamistaan mielikuvista.

Hänen ainoa ratkaiseva eronsa perinteiseen markkinointialan yrittäjään on se, että Sebastian ei myy mitään varsinaista tuotetta, vaan mielikuvaa itsestään - ja sen mukana tulevaa äärioikeistolaista ryönää.

Se selittää esimerkiksi sen, miksi hän vastustaa poliitikkona omaa elämäntapaansa: hän on monikulttuurisessa sateenkaarisuhteessa elävä mies, joka haluaa adoptoida lapsen Afrikasta - ja työkseen hän vastustaa sateenkaarivähemmistöjen oikeuksia, monikulttuurisuutta ja maahanmuuttoa köyhistä valtioista.

Jos Sebastian olisi arvojensa ja periaatteidensa mukaan elävä hyvä johtaja, hän ei voisi toimia näin. Hän ymmärtäisi, että ristiriita hänen kotiminänsä ja poliitikkominänsä välillä on niin suuri, että sitä on mahdotonta ylittää.

Mutta jos lähdetään siitä, että Sebastian on mainostaja, niin sitten ristiriidoilla ei ole merkitystä. Hän voi vain puhua tällaisista asioista ohi tai kääntää ne päälaelleen jollain lapsellisella retorisella tempulla ja jos se menee hänen kannattajilleen läpi, millään muulla ei ole väliä.

Arvojensa ja periaatteidensa pohjalta politiikkaa tekevä Sebastian ymmärtäisi, että hänen transihmisiä kohtaan lietsomansa viha ja epäluulo on täysin samanlaista syrjivää paskaa kuin hänen itsensä kohtaama homoviha, mutta hyötyajatteleva markkinointimies on vapaa tällaisesta moraalisesta jaakobinpainista: hän on myymässä mielikuvia ja keräämässä niiden kautta itselleen leveää elantoa eikä mitään muuta.

(Toki tämä pätee nykyisin muutenkin paljolti imagopeliksi muuttuneeseen politiikkaan, mutta Tynkkynen on kaikessa häikäilemättömyydessään harvinaisen räikeä esimerkki demokratiaa näivettävästä valheellisuudesta ja itsekeskeisyydestä.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu