Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Fritsut vaimossa

Juhlittiin eilen vaimon kanssa ja lopuksi ajauduttiin sänkyyn ja oli pitkästä aikaa hyvinkin kiihkeää
Aamulla sitten herättiin ja huomattiin että olin pureskellut vaimon kaulan ihan huolella melkein poskeen asti,aika murhe tuli eihän hän tuon näköisenä voi töihin mennä
6283
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä se töihin voi mennä. Sanoo että hyttyset puri tai että joku yritti kuristaa.

Äänestä

niin käy välillä, kun on oikein kiimaista nussimista.

Äänestä

Toisin sanoen runkkasit koko viikonlopun koneella.

Äänestä

Huomasitko omaa kaulaasi, ennen koin töissä aamulla kaverit kysyi, onko ampiainen pistänyt, vai huora puraissut?

1Äänestä

Amsterdamin reissulla leikkipuheesta lähtenyt seikkailu mieheni kanssa, jossa hän kävi lyhtyjen alueella ensin rakastelemassa todella kauniin täysin tummahipiäisen naisen kanssa ja hän sai naiselta ohjeen kysyä minulle tummaihoita miestä.

Mieheni vei minut läheiseen kanavabaariin ja mitään minulle kertomatta saamansa neuvon mukaan kysyi baarimieheltä tummaihoista miestä minulle.

Tilanne johti siihen, että paikalle tuli pian kaksi todella tummaihoista miestä, lähes pikimustia ja mieheni sopi minun naitattamisesta heidän kanssaan.
Minut ohjattiin pari kadun päähän pieneen asuntoon jossa sain todella riittävästi, mutta pointti tähän.

Ihan tarkoituksella pääasiassa rakastelujen jälkeen miehet merkkasivat minut todella kunnolla.
Miehet imivät ja purivat kaulaani olkapäihini ja jopa käsivarsiini jälkiä.

Suurin osa fritsuista ja puremajäljistä oli kuitenkin rinnoillani, kymmeniä molemmassa rinnassa, alavatsalla, erityisesti nivustaipeissa, häpykummulla, pakaroilla ja sisäreisissä. Toisen tehdessä jälkiä toinen kuvasi tapahtumia minun- ja omalla kännykällä. Välillä miehet vaihtoivat paikkaa. En tiedä, siinä ekstaasissa sattuikin, mutta kiihotti myös tavattomasti.

Mieheni kiisti sopineensa merkkaamisestani, vaikka vieläkin epäilen asiaa.

Jälkien paraneminen kesti kaikkiaan useamman kuukauden. Hankalia tilanteitakin tuli.

1Äänestä
  • Hyvä tarina,vaimo on kovin murheellinen miten pärjää fritsujensa kanssa osaan kyllä kuvitella hänen tuskan
    Pakko tunnustaa että on jotenkin himoittavan näköinen syödyn kaulansa kanssa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Juhlittiin eilen vaimon kanssa ja lopuksi ajauduttiin sänkyyn ja oli pitkästä aikaa hyvinkin kiihkeää
Aamulla sitten herättiin ja huomattiin että olin pureskellut vaimon kaulan ihan huolella melkein poskeen asti,aika murhe tuli eihän hän tuon näköisenä voi töihin mennä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu