Muistatteko kuinka Paunu lopetti Tampereella pysäkin Sorin Aukio käyttämisen koska siitä oli vaihdettava kaistaa kaksi kertaa linja-autoasemalle ajettaessa? Kuljettajat eivät uskaltaneet rykiä raatoja kaistojen yli.
Helmikkala kuitenkin jatkoi ko. pysäkin käyttöä eräänkin kuskinsa kovaäänisesti ilmoittaen poistumismahdollisuutta kyselleelle matkustajalle jonka mukaan "Paunu ei päästä sipulikirkolla pois" että "me ollaan maalta, meiltä onnistuu, me ei pelätä kaistanvaihtoja!" Tämä nöyryytys kävi Paunu Oy:n sielun päälle. Sittemminhän Paunu Oy tikaroi molemmat Helmikkalat, ensin Ky:n ja sitten Oy:n, LAL:n siunauksella.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Helmikkalan kalusto oli ylellistä
Niin olikin. Mutta sitten "jotain" tapahtui ja loppuaika ajettiin karmeilla ruoskilla kunnes Paunu sammutti valot kokonaan.
Myös järjenvalo sammui.
Olihan se hyvää kalustoa niin kauan kuin lottorahoja riitti.
Ei se kuitenkaan ylellistä ollut, perustasoa.
Loppuaika menikin sitten Paunun avustamana, sekään ei kuitenkaan riittänyt, vaan konkurssi tuli.
No mitä sitten ?