Hän löi auton oven kiinni niin rajusti, että hiekka sinkoili renkaiden alta, sillä viha ja epäusko syövyttivät hänen rintaansa sen netistä lukemansa tekstin takia, joka oli väittänyt kaiken mitä hän piti pyhänä pelkäksi valheeksi.
Hän marssi sisään seurojen ovesta päättäväisenä tukahduttamaan tuon häiritsevän epäilyksen mielestään, istahti penkkiin ja päätti keskittyä pelkästään tuttuihin sanoihin, jotka pyyhkisivät pois sen vastemielisen ajatuksen, että hän olisi uhrannut elämänsä työn jonkin turhan instituution alttarille.
Mutta kun puhuja nousi eteen kynttilän lepattavassa valossa, hänen äänensä ei tuonutkaan sitä tuttua rauhaa, vaan kuulosti yhtäkkiä samalta kylmältä koneistolta, josta netissä oli varoitettu.
Ja silloin hän tajusi sen kauhean totuuden, jota hän oli tullut pakoon: hänen vihansa ei johtunut siitä, että netin kirjoittaja olisi valehdellut, vaan siitä, että hän itse tiesi kaiken sanotun olevan totta.
Totuus, jota ei voinut enää peruuttaa, sillä hän oli antanut sille koko elämänsä, eikä mikään määrä rukouksia tai seurojen penkeissä istumista voisi enää sammuttaa sitä tulta, joka oli polttanut hänen vapaustensa tuhkaksi.
Ja nyt sinä istut siinä ruudun ääressä, yrität kieltää sen minkä tiedät todeksi, ja tunnet kuinka se sama liekki alkaa hitaasti levitä myös sinun sydämeesi.
Hän marssi sisään seurojen ovesta päättäväisenä tukahduttamaan tuon häiritsevän epäilyksen mielestään, istahti penkkiin ja päätti keskittyä pelkästään tuttuihin sanoihin, jotka pyyhkisivät pois sen vastemielisen ajatuksen, että hän olisi uhrannut elämänsä työn jonkin turhan instituution alttarille.
Mutta kun puhuja nousi eteen kynttilän lepattavassa valossa, hänen äänensä ei tuonutkaan sitä tuttua rauhaa, vaan kuulosti yhtäkkiä samalta kylmältä koneistolta, josta netissä oli varoitettu.
Ja silloin hän tajusi sen kauhean totuuden, jota hän oli tullut pakoon: hänen vihansa ei johtunut siitä, että netin kirjoittaja olisi valehdellut, vaan siitä, että hän itse tiesi kaiken sanotun olevan totta.
Totuus, jota ei voinut enää peruuttaa, sillä hän oli antanut sille koko elämänsä, eikä mikään määrä rukouksia tai seurojen penkeissä istumista voisi enää sammuttaa sitä tulta, joka oli polttanut hänen vapaustensa tuhkaksi.
Ja nyt sinä istut siinä ruudun ääressä, yrität kieltää sen minkä tiedät todeksi, ja tunnet kuinka se sama liekki alkaa hitaasti levitä myös sinun sydämeesi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä paremmin oppii itsensä mielestä perustelemaan uskon itselleen, sitä vähemmän vastakeskustelijan kiukku aiheuttaa itsessä muuta kuin myötätuntoa hänen sisäistä ahdistusta kohtaan. Sinällään tunteillahan on taipumusta tarttua, jos toinen kirjoittaa halventaen tai äkäisenä, oma ensitunne olisi antaa samalla mitalla takaisin. Vaan kun itsellä on tunne, että homma on hanskassa eivätkä hanskatkaan ole hukassa, niin voi antaa toisen kiukutella rauhassa, olla myötätuntoinen hänen kokemiaan vääryyksiä kohtaan ja sitten yrittää selittää, miten itse asian ymmärtää. Ei tarvitse ajaa kiukuspäissään seuroihin eikä muuallekaan, vaan saa tuntea sitä aitoa Jumalan rauhaa rinnassaan, jota vain Herran lapset saavat kokea kulkiessaan vieraan maan poikki päivän matkan kerrallaan kohti taivasta. Lauma on piskuinen ja itselle on arpa langennut. Vaikka tietää, että turpaan tuli aikoinaan juuri panetteluidrn vuoksi, silti pystyy näkemään, että niiden takana voi olla särkynyt ruoko, jota iäisyysasiat ahdistaa ja jonka eksistentiaalinen ahdistus purkautuu vl-joukon panetteluna joko heikoista tunnesäätelytaidoista johtuen tai siitä vahvasta sydämessä olevasta tiedosta johtuen, että tuo ärsyttävä lauma todella on se oikea joukko, vaikka ajatuskin sapettaa.
Kiitos myötätunnosta, mutta jätetäänpä nuo 'särkyneen ruonon' ja eksistentiaalisen ahdistuksen psykoanalyysit sikseen. Tarinan tarkoitus ei ollut kiukutella tai panetella, vaan kuvata sitä aitoa, sisäistä ristiriitaa ja heräämistä, jota moni liikkeen sisältä käsin painiskeleva käy läpi.
Kun todellinen reaktio siihen heräämiseen on se, että autettava olo pitää tulla torjuttua pystyttämällä massiivinen henkinen muuri ja vakuuttelemalla itselleen, että 'kyllä minulla on hanskat hanskassa', se kertoo vain siitä, kuinka pelottava ajatus sen totuuden kohtaamisesta on. Todellinen rauha ei vaadi sitä, että jokainen ulkopuolinen kriitikko leimataan särkyneeksi tai kiukkuiseksi – se kestää kyllä sen, että omaa instituutiota ja sen historiaa tarkastellaan ilman suojavärejä.
Monet tosiaan julistaa että heidän herjansa ovat totuus.
Että se heidän totuutensa vain karvastelee muiden kurkussa.
Mutta ei pidä ikinä ajatella että uskolla olisi mitään merkitystä käytännön elämässä. Se on vain lahjoja mielipiteitä netissä ja sillä selvä. Ei kukaan niitä ota mukaansa oikeaan elämään jos sellaista edes on.