Valhetta pakoon seuroihin

Hän löi auton oven kiinni niin rajusti, että hiekka sinkoili renkaiden alta, sillä viha ja epäusko syövyttivät hänen rintaansa sen netistä lukemansa tekstin takia, joka oli väittänyt kaiken mitä hän piti pyhänä pelkäksi valheeksi.
Hän marssi sisään seurojen ovesta päättäväisenä tukahduttamaan tuon häiritsevän epäilyksen mielestään, istahti penkkiin ja päätti keskittyä pelkästään tuttuihin sanoihin, jotka pyyhkisivät pois sen vastemielisen ajatuksen, että hän olisi uhrannut elämänsä työn jonkin turhan instituution alttarille.
Mutta kun puhuja nousi eteen kynttilän lepattavassa valossa, hänen äänensä ei tuonutkaan sitä tuttua rauhaa, vaan kuulosti yhtäkkiä samalta kylmältä koneistolta, josta netissä oli varoitettu.
Ja silloin hän tajusi sen kauhean totuuden, jota hän oli tullut pakoon: hänen vihansa ei johtunut siitä, että netin kirjoittaja olisi valehdellut, vaan siitä, että hän itse tiesi kaiken sanotun olevan totta.
Totuus, jota ei voinut enää peruuttaa, sillä hän oli antanut sille koko elämänsä, eikä mikään määrä rukouksia tai seurojen penkeissä istumista voisi enää sammuttaa sitä tulta, joka oli polttanut hänen vapaustensa tuhkaksi.
Ja nyt sinä istut siinä ruudun ääressä, yrität kieltää sen minkä tiedät todeksi, ja tunnet kuinka se sama liekki alkaa hitaasti levitä myös sinun sydämeesi.