RUOTSI ON KUIN LATINA

RUOTSI ON KUIN LATINA Kirjoitan kajaanilaisen isän ja lappajärveläisen äidin jyväskyläläisenä poikana. Isäni kertoi kuulleensa sanan pakkoruotsi ensimmäisen kerran Erkki Palménilta, joka vastusti pakkoruotsia kiivaasti. Palmén oli aikansa Suomen johtava latinisti. Isäni yllättyi kuullessaan juuri hänen puhuvan näin. Kysyin häneltä, johtuiko yllätys siitä, että juuri Palmén vastusti pakkoruotsia vai siitä, että aiheesta ei siihen aikaan vielä juuri puhuttu. Isä vastasi: kummastakin. Sisä-Suomessa ruotsi on monessa suhteessa kuin latina. Se on ennen kaikkea vanhojen historiallisten lähteiden kieli. Sitä tarvitaan esimerkiksi menneisyyden tutkimiseen, ja juuri tästä syystä isäni tarvitsee ruotsia omissa tutkimuksissaan. Joku toinen voi tietysti pitää ruotsin kielestä aivan muista syistä. Joku voi ihailla ruotsalaista kulttuuria, haluta oppia ruotsia tai yksinkertaisesti pitää kielestä. Siinä ei ole mitään pahaa. Mutta siitä ei seuraa, että kaikkien pitäisi opiskella ruotsia. Latinaakin voi ihailla. Latinaa voi opiskella. Latinaa voi tarvita. Historiantutkijalle latina voi olla korvaamaton kieli. Silti kukaan ei ole vaatinut, että koko Suomen kansalle pitäisi opettaa pakkolatinaa peruskoulussa. Miksi ruotsin pitäisi olla tässä suhteessa eri asia? Sisä-Suomessa ruotsi ei ole useimmille arkielämän välttämätön toinen kotimainen kieli sen enempää kuin latina on. Se on historiallisesti tärkeä kieli, jota jotkut tarvitsevat paljon ja useimmat paljon vähemmän. Siksi ruotsin arvostaminen ja ruotsin pakollisuus ovat kaksi eri kysymystä. Ensimmäistä voi kannattaa ilman, että kannattaa jälkimmäistä. Palmén ymmärsi tämän. Hän ei siksi vaatinut pakkolatinaa peruskouluun. Eikä hänen olisi tarvinnutkaan.