Olisko täällä miehiä joiden avioliitoon kuuluu lapsettomuus ongelma? Olen aviomies ja meillä lasta on yritetty kolmisen vuotta. Ensin luomusti ja nyt jo yli vuosi lääkärin luona ravaten. Suoraan sanottuna ottaa pattiin tämä tilanne. Ymmärrän, että vaimolle tämä on tosi kova paikka. Onhan tämä minullekin, vaikken siitä niin puhu enkä itkeskele. Olen hämmentynyt että tämmöstäkin tuli eteen. Lääkärin mukaan lapsettomuus ongelma on vaimossa ja minussa on kaikki kunnossa. Äskettäin lääkäri alkoi vihjailemaan, ettei pitkään enää kannata näitä hoitoja jatkaa. Mitään tuloksia ei tähän mennessä olla saatu. Seuraava yritys syksyllä. Vaimo on tietysti surkea. Surettaa asia tietenkin minuakin mutta voisin ilman lapsia elämää jatkaa. Nyt vaimo on hurahtanut tähän adoptioon. Ja tätä koskee asiani.
Tiedän pari perhettä, johon on adoptoitu ulkomailta ihan mukavia muksuja. Uskon että voisin rakastaa heitä siinä missä omiakin. Silti tuntuu että mieluummin eläisin ilman lapsia tai tietenkin omista tarpeista syntyneiden lasten kanssa. Asia on moninainen, mutta kuulisin mielellään muiden ajatuksia. Mielessä on käynyt ero jonka jälkeen olisi mahdollista kenties löytää vaimo joka suostuu elämään lapsettomasti tai voi saada lapsia. Kun tämmöisiä on päässä niin aika vaikealta tuntuu sossujen syyniin lähteminen tai adoptoidun lapsen elatukseen sitoutuminen.
Tiedän pari perhettä, johon on adoptoitu ulkomailta ihan mukavia muksuja. Uskon että voisin rakastaa heitä siinä missä omiakin. Silti tuntuu että mieluummin eläisin ilman lapsia tai tietenkin omista tarpeista syntyneiden lasten kanssa. Asia on moninainen, mutta kuulisin mielellään muiden ajatuksia. Mielessä on käynyt ero jonka jälkeen olisi mahdollista kenties löytää vaimo joka suostuu elämään lapsettomasti tai voi saada lapsia. Kun tämmöisiä on päässä niin aika vaikealta tuntuu sossujen syyniin lähteminen tai adoptoidun lapsen elatukseen sitoutuminen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Meillä ei ole ongelma noin "paha", vaan se, että emme saa enää useampaa lasta. Osaan kuitenkin kuvitella teidän tunteenne, kun kaivattua omaa lasta ei tule, eikä asialle voi tehdä mitään. Vaimollesi asia on varmasti vaikeampi kestettävä kuin sinulle, sillä me miehet olemme tunne-elämältämme vähän "alikehittyneitä" vaimoihin verrattuna.
Sanoisin asiaan, että odottakaa vielä, jos kuitenkin saisitte oman lapsen. Voittehan te adoptoidakin lapsen tai kaksi ja silti toivoa omaa lasta. Älä jätä vaimoasi missään nimessä, sillä siitä hänen elämänsä voisi romuttua aivan kokonaan, eikä se olisi muutenkaan oikein.
Tasan eivät käy onnen lahjat, mutta toivottavasti saatte vielä jälkikasvua. Ja ellette saa, adoptoikaa sitä itsellenne.
Kiitos kannustuksesta. En vain ymmärtänyt neuvojasi.
"Sanoisin asiaan, että odottakaa vielä, jos kuitenkin saisitte oman lapsen."
->Minulle sopisi odottaminen ja kuten aiemmin jo kirjoitin voisin elää vaimoni kanssa lapsettomana hamaan tulevaisuuteen. Adoptioprosessi kestää kuitenkin vuosia, tällä hetkellä arvio prosessin pituudesta on 3-4 vuotta. Siis yhden adoptiolapsen adoptoimiseen ulkomailta! Adoptiossakin on ikärajoja sun muuta ja vaimo ei enää kauan odottele. Lääkärin mukaan todennäköisyys oman lapsen saamiseen on ilman hoitoja nolla ja hoidoillakin epätodennäköistä.
"Voittehan te adoptoidakin lapsen tai kaksi ja silti toivoa omaa lasta."
->Kirjoitin viestissäni, etten koe olevani valmis adoptoimaan lasta nyt enkä ehkä ikinä. Tämä ajatukseni on päivien aikana ja adoptio ryhmän keskustelujen perusteella vaan vahvistunut. Lasten adoptoiminen ei ole pikkujuttu kuten viestistäsi saa kuvan. Kyse on vuosista ja melkoisesta rahasummasta. Lisäksi koko prosessiin kuuluu älyttömästi epävarmuutta. Eikä se edes mene noin, että adoptoidaan ja samalla toivotaan omaa lasta. En osaa noita adoption pykäliä kirjoittaa.
"Älä jätä vaimoasi missään nimessä, sillä siitä hänen elämänsä voisi romuttua aivan kokonaan, eikä se olisi muutenkaan oikein."
->Entäs minun elämä? Olen valmis elämään vaimon kanssa ilman lapsia, mutta ulkomaan adoptioon ei tästä jätkästä taida olla. Olenko kohtuuton, kun olen mikä olen? Entäs jos minun elämä romuttuu? Entäs jos pysymme yhdessä ja katkeroirutaan toisille niin että vuosien päästä ei ole muuta kuin kylmä sota seinien sisällä?
Huomaan että et tajua kuinka kovaa nykyinen vaimosi kärsii tilanteesta.Sinä sitten ajattelet eroa ja ottaa naisen joka saa lapsia. Törkeetä. Mihin jäi rakkaus? Etkö enää rakasta vaimoasi,kun haaveilet muista? Jos minun mieheni sanoisi noi ajatuksesi minulle ääneen niin tekisin varmaan itsemurhan! Niin kovaa se koskisi. Ymmärrän,että halut mieluummin omia kuin adoptoituja. Oma on kuitenki oma. Ei siitä pääse mihinkään. Lapsettomuushoidot ovat tosi rankkoja. Mitä jos keskittyisitte vähän toisiinne ja unohtaisitte koko lapsi jutun. Jos kerran naimisissa olette niin helpoin ratkaisu on aina erota. Eikö ihmiset muuta keksi? Aina luovutetaan jos tulee tylsää tai muuta vastaavaa. Se kuuluu elämään. Ei aina voi olla ihanaa. Koita nyt mies ottaa kunnon miehenmalli ja tue vaimoasi joka on varmaan aivan rikki.. Kyllä tilanne joskus vielä helpottaa. Älä ajattele vaan itseäsi! Keskustelkaa keskenänne!
Kokeneena voin kertoa, että lapsettomuus on miehelle kova pala siinä missä naisellekin. Kun asiaa käsittelee mielessään niin siinä tulee ajatelleeksi kaikenlaista, myös avioeroa.
Mikä hommassa minua v...tutti eniten oli se, että minä en saanut koskaan olla rikki epävarmuuden, aina uudestaan menetettyjen toiveiden ja muun lapsettomuuteen kuuluvien paskamaisten asioiden kanssa. Piti vain olla mies ja tukea vaimoa. Vaimo sai toki rauhassa purkaa tunteitaan, itkeä, rähjätä ja rikkoa astioita...
Miehillä on vaan niin usein tapana pitää kaikki sisällään.. Sitten heti eroamasssa..Jos raivostuttaa niin RAIVOA ja jos itkettää niin ITKE!!! Miks sulla on tollanen käsitys et ei sais muka näyttää tunteita?! Itkekää ja raivotkaa YHDESSÄ ja lohduttakaa toinen toisianne,älkääkö syyttäkö TOISIANNE!! Hyvänen aika sentään!
Et sitten ole koskaan kuullut sukupuolirooleista ja ympäristön paineesta. Jotain puhumisen ja tunteidensa näyttämistähän ketjun aloittajakin yritti, ja mikä olikaan ensimmäinen vastine:
"Huomaan että et tajua kuinka kovaa nykyinen vaimosi kärsii tilanteesta.Sinä sitten ajattelet eroa ja ottaa naisen joka saa lapsia. Törkeetä."
"Jos minun mieheni sanoisi noi ajatuksesi minulle ääneen niin tekisin varmaan itsemurhan!"
"Koita nyt mies ottaa kunnon miehenmalli ja tue vaimoasi joka on varmaan aivan rikki"
"Älä ajattele vaan itseäsi!"
Ja vastaajahan oli nimenomaan nainen...
"Olisko täällä miehiä joiden avioliitoon kuuluu lapsettomuus ongelma?"
Ei ole mutta joka paikkaan tunkevia äitejä on.
Tuossa ensimmäisessä viestissäni toin esille, että minulle sopisi oikein hyvin lapseton elämä rakkaan vaimoni kanssa. Vaimo haluaa kuitenkin ehdottomasti lapsia ja kun niitä ei näytä omilla vehkeillä tulevan, niin hän haluaa adoptoida. Minulle omat lapset olisivat tervetulleita, mutta adoptioon en ainakaan nyt koe olevani sopiva mies. Minäkö tässä nyt sitten olenkin kohtuuton ja helposti luovuttaja, jos haluan mieluummin avioeron kuin ulkomailta adoptoidun lapsen isäksi vaimon tahdosta?
nainen van en äiti. meillä koko lailla sama tilanne, vika minussa, ei miehessä. adoptiosta olemme puhuneet, jolloin mies mainitsi, että jos yrittäisimme vuokrakohdulla (siskoni on esittänyt tarjouksensa). minä otin asian tosi huonosti, suoraan sanoen tunnen kateutta siippaani kohtaan, joka voisi tällä todella hyvällä tavarallaan tehdä koko suomen raskaaksi! ja kuitenkin: aikani asiaa pohdittuani, menin juttelemaan ja sanoin, etten halua häneltä biologista lasta kieltää, koska.. pakko sanoa, jos tilanne olisi toisinpäin, niin ihan sama lopulta kenen ne siittiöt olisivat jos siitä oma, kannettava vauva tulisi.yhteinen vauva olisi kuitenkin.
naisten palstalla erehdyin kysymään olisiko miehille omaa palstaa (kun joutuvat kärsimään meidän mielenmuutoksemme), hyvä että hengissä selvisin siitä ryöpystä!! naiset ovat julmia, minäkin. lääkkeet vaikuttavat mielialoihin ja vähän kaikkeen ihan älyttömästi, tussahdan ihan pienimmästäkin asiasta. sen on pakko olla rankkaa omalle kumppanille! on hienoa, että on paikka jossa voitte jutella ihan (ja naiset huom!) avoimesti myös aroistakin asioista.elämä kun ei kuitenkaan ole sitä kultahaarukka kädessä kävelyä, eikä prinssit odota ovilla. joskus sattuu ja joskus satuttaa itse muita, sellaistahan se on! turha meidän ottaa kruunua päähämme siitä, että käymme läpi hoidot. miehet käyvät läpi meitä, joka päivä hekin. ehkä molemmilla puolilla olisi syytä muistaa, että samassa veneessä ollaan ja yrittää muistaa miettiä asioita toisenkin kannalta. itsekin sen aina joskus unohdan, (itseasiassa usein, mutta palautuu kyllä mieleen hyvin äkkiä paasaamiseni päätteeksi, kunhan rauhoitun..). Jos puhumalla asiat saadaan kuntoon, niin hyvä. Silti aina ei niin käy. Kaikki ovat kuitenkin ensisijaisesti vastuussa omasta itsestään JA kaikilla on OIKEUS jättää, jos se on ainoa keino löytää onni elämään.Jokaisella on OIKEUS olla onnellinen. Suurinta rakkautta on olla valmis myös luopumaan. Lopulta kuitenkin: yksin tänne tullaan ja yksin täältä lähdetään.
J-alkuiselta pikku paikkakunnalta kotoisin...?
...
Pistän tähän linkin adoptio ryhmässä käytyyn keskusteluun. Jos jotakin kiinnostaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&subcat=1013