-eikä saata vaan tulee
Suhtautuminen blokkivaaleihin ja SDP:n sivuuttamiseen jakaa kokoomusta.
Blokkivaalit ja ajatus mahdollisen vaalivoittajan SDP:n sivuuttamisesta seuraavaa hallitusta muodostettaessa puhuttavat eduskunnassa.
”Korostan vielä, että kokoomuslaisena minusta olisi tietenkin parasta, että kokoomus jatkaisi pääministerinä. Mutta lähtisin mieluusti myös persut-johtoiseen hallitukseen.
Mukaan hallitukseen keskustan ja kristillisdemokraatit sekä RKP:n.
Aiemmin blokkivaaleihin siirtymistä on esittänyt kokoomuksesta kansanedustajat. -että seuraava hallitus olisi porvarihallitus vaalivoittajasta huolimatta. Blokkivaalit ovat käytössä esimerkiksi Ruotsissa, ja toisaalta, että gallupjohtaja SDP on jo sulkenut perussuomalaiset hallitusyhteistyön ulkopuolelle.
”Eikö tämä ole jo itsessään ensimmäinen askel kohti blokkia? Toivottavasti vastaavat ilmoittamalla omasta blokistaan ja saadaan ensimmäiset blokkivaalit Suomeen”
-jäsenillä ja äänestäjillä on oikeus tietää mitä SDP tekee vaalien jälkeen.
Kenen kanssa on blokissa.
Keskustapuolueet valitsee pääministerin. Tuntuisi luonnolliselta -suurimpana. -keskusta -perussuomalaiset -RKP -kristillisdemokraatit -yhteistyössä keskusta-oikeito kokoomuksen kanssa.
SDP blokki olisi -SDP -Vasemmistoliitto -kommunistit -vihreät.
Sillä tuskin on etenemis mahdollisuuksia. Siirryttäisiin "rajat auki" kokoonpanoon.
Osin vasemmistoliiton kommunisteilla Nato vastaisuuttakin.
Saattaa tulla blokki-vaalit
20
<50
Vastaukset 20
- Anonyymi00001
Dunja::
Saatta tulla useamman blockin vaalit? - Anonyymi00002
Oikeistolle politiikka on kuin kasa Lego blockkeja, ei muuta kuin leikkimään.
- Anonyymi00003
Jos muistellaan menneitä niin sehän oli SDP itse joka yhteiskuntaa hajottavan ja polarisoivan blokki-poliitikan Suomeen toi. Iki-ihanan Sanna Marinin johdolla vielä.
No nyt SDP sitten niittää sitä satoa mitä on itse kylvänyt.- Anonyymi00004
Persu uhriutuu taas kerran. Vingu vielä miten persuille pitää antaa täysin vapaat kädet persuilla vailla mitää seurauksia, ja miten persuilusta puhuminen on yhteiskuntaa hajottavaa polarisointia.
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Persu uhriutuu taas kerran. Vingu vielä miten persuille pitää antaa täysin vapaat kädet persuilla vailla mitää seurauksia, ja miten persuilusta puhuminen on yhteiskuntaa hajottavaa polarisointia.
Mistä sää persun nyt tähän sotkit? Demareiden palstallahan tässä ollaan. Mutta kerrohan: miten faktan esille tuominen on tätä "uhriutumista"?
Sillähän faktahan se on että se oli SDP joka ihan itse tämän suomalaista yhteiskuntaa hajottavan ja polarisoivan blokki-poliitikan Suomeen toi Sanna Marinin toimesta. - Anonyymi00010
Anonyymi00004 kirjoitti:
Persu uhriutuu taas kerran. Vingu vielä miten persuille pitää antaa täysin vapaat kädet persuilla vailla mitää seurauksia, ja miten persuilusta puhuminen on yhteiskuntaa hajottavaa polarisointia.
"Vingu vielä miten persuille pitää antaa täysin vapaat kädet persuilla vailla mitää seurauksia"
Kerro nyt sitten ihmeessä, miksi esim. SSDP sai sekoilla 2019-2023 vailla mitään seurauksia, siis puolueelle itselleen...Suomalaiset kyllä saavat maksaa tuosta 2019-2023 erheestä ja reilusti!!! - Anonyymi00011
Anonyymi00004 kirjoitti:
Persu uhriutuu taas kerran. Vingu vielä miten persuille pitää antaa täysin vapaat kädet persuilla vailla mitää seurauksia, ja miten persuilusta puhuminen on yhteiskuntaa hajottavaa polarisointia.
"miten persuilusta puhuminen on yhteiskuntaa hajottavaa polarisointia."
Eikö se Sinusta ole yhteiskuntaa hajottavaa polarisointia, JOS SSDP RASISTISESTI kertoo kieltäytyvänsä hallitusyhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa!? - Anonyymi00015UUSI
Anonyymi00010 kirjoitti:
"Vingu vielä miten persuille pitää antaa täysin vapaat kädet persuilla vailla mitää seurauksia"
Kerro nyt sitten ihmeessä, miksi esim. SSDP sai sekoilla 2019-2023 vailla mitään seurauksia, siis puolueelle itselleen...Suomalaiset kyllä saavat maksaa tuosta 2019-2023 erheestä ja reilusti!!!Suomalaiset voivat 2019-2023 paljon paremmin mitä nyt.
Saas nähdä pistääkö orpon hallitus asiat vielä pahemmaksi mitä ne jo ovat.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000012251475.html - Anonyymi00016UUSI
Anonyymi00011 kirjoitti:
"miten persuilusta puhuminen on yhteiskuntaa hajottavaa polarisointia."
Eikö se Sinusta ole yhteiskuntaa hajottavaa polarisointia, JOS SSDP RASISTISESTI kertoo kieltäytyvänsä hallitusyhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa!?Kerrotko miten he kertoivat sen rasistisesti? Ai niin, persu ei tajua rasismia, siksi kokee sitä itse joka välissä.
- Anonyymi00006
Blokki SDP -Vasemmistoliitto -kommunistit -vihreät, olisi vähemmistöhallitus ja se ei Suomessa kestä ilman opposition tukea. Lähes kaikessa, mitä vähemmistöhallituksia Suomessa on ollut, on hallituksen pitänyt kysyä oppositiolta lupa saadakseen asiat eteenpäin.
- Anonyymi00007
Siksi muiden puolueiden entisten äänestäjien kannattaa äänestää joko vasureita tai vihreitä, demareilla on jo tarpeeksi kannattajia.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Siksi muiden puolueiden entisten äänestäjien kannattaa äänestää joko vasureita tai vihreitä, demareilla on jo tarpeeksi kannattajia.
Suomessa ei kaikeksi onneksi ole niin paljon vihreitä eikä vasemmistoliittolaisia, että vihervasemmisto blokki olisi mahdollinen. Marinin hallitus on oiva esimerkki siitä, mihin vihervasemmistolainen politiikka johtaa. Uskoteltiin kansalle, että "rahaa on, pankit jakaa ja valtio takaa". Todellisuudessa rahaa ei ollut, se lainattiin ulkomailta ja nyt maksetaan kalliisti takaisin vielä ainakin kymmenen vuotta.
- Anonyymi00012
Anonyymi00007 kirjoitti:
Siksi muiden puolueiden entisten äänestäjien kannattaa äänestää joko vasureita tai vihreitä, demareilla on jo tarpeeksi kannattajia.
"demareilla on jo tarpeeksi kannattajia"
EI 15-20% kannatuksella SSDP pääse hallitusta muodostamaan!!!! - Anonyymi00017UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
Suomessa ei kaikeksi onneksi ole niin paljon vihreitä eikä vasemmistoliittolaisia, että vihervasemmisto blokki olisi mahdollinen. Marinin hallitus on oiva esimerkki siitä, mihin vihervasemmistolainen politiikka johtaa. Uskoteltiin kansalle, että "rahaa on, pankit jakaa ja valtio takaa". Todellisuudessa rahaa ei ollut, se lainattiin ulkomailta ja nyt maksetaan kalliisti takaisin vielä ainakin kymmenen vuotta.
Suomessa on paljon nukkuvia äänestäjiä, nyt olisi aika herätä ja äänestää orpon hallituksen koijarisakki opposition perälle saakka.
- Anonyymi00020UUSI
Anonyymi00017 kirjoitti:
Suomessa on paljon nukkuvia äänestäjiä, nyt olisi aika herätä ja äänestää orpon hallituksen koijarisakki opposition perälle saakka.
Nukkuvista yleensä suurin osa äänestää perussuomalaisia.
- Anonyymi00009
"Saattaa tulla blokki-vaalit"
Jaa taas!!!! Justhan meillä oli 2019 tuollaiset vaalit ja oli tulossa 2027, JOS SSDP olisi voittanut vaalit!!!!- Anonyymi00018UUSI
Mitä, eikö demarit halunneetkaan rasisteja hallitukseen? Kumma juttu.
- Anonyymi00013
Demarien kuplakannatus tällähetkellä tulee romahtamaan ja porvarihallitus jatkaa.
- Anonyymi00019UUSI
Mikä takaa Suomen täydellisen tuhon, eli muuttamisen ns. amerikan malliin.
- Anonyymi00014
Hauskintahan on meidän virallisten liberaalien eli SFP:n mukaan lähtö.
Kaikesta nykyisestä sekoilusta huolimatta ei ne ulos jäisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.361306Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke601075Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63973- 58938
- 69806
- 51791
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81716Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38698- 82692
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30635