Näkyy Suomessakin olevan autobahn, Mechelininkatu.
Siellä olevaa 40:n rajoitusta ei noudata kukaan, itse ajelen viittäkymppiä ja sillä nopeudella jää jalkoihin.
Isot linja-autotkin ajavat 60-80km/h ja ohittelevat oikealta törkeästi.
Mielestäni oli huono idea laskea noinkin isolla tiellä nopeusrajoitus neljäänkymppiin, tuntuu vaan lisänneen ylinopeuksia.
Siellä olevaa 40:n rajoitusta ei noudata kukaan, itse ajelen viittäkymppiä ja sillä nopeudella jää jalkoihin.
Isot linja-autotkin ajavat 60-80km/h ja ohittelevat oikealta törkeästi.
Mielestäni oli huono idea laskea noinkin isolla tiellä nopeusrajoitus neljäänkymppiin, tuntuu vaan lisänneen ylinopeuksia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä Lahden motarilla porukka jakautuu kolmeen osaan. 1 osa on rekata jotka pääse kuin mitä rajoitin sallii. 2. Ne ketkä ajaa mittarin mukaan jotakin suurin sallittua tai jonon mukana. 3 ryhmä menee 130-160km/h ohituskaistalla. Joo jotkin tiet Helsingissä on sellaisia että niillä ajetaan aikamoisi ylinopeuksia ihan koko ajan, tiedä sitten mikä sen riski on. Kokeneemmat on yleensä ylinopeutta ajavia ja siten komemattomat. Tässä välimaastossa olevat miettii enemmän :)
Mutta motareilla ylinopeuden riski muille on hyvin vähäinen. Ei ole risteyksiä, ei liikennevaloja, kaiteet erottaa pahimmat mokat. Väsyneenä ajo on ehkä se mikä on vaaraksi, rattijuopot ja isommat villieläimet. Ps. ei kannata ajaa päin rusakkoakaan moottoripyörällä, siinä voi olla tasapaino ja pyörän suunta aika hakusessa osuman jälkeen, mikäli on vielä kyydissä edes.! Kukapa tahallaan, kannattaa väistää aika kaikki pelissä tyyliin.
Vielä törkeämpi esimerkki noudatettavaksi kelvottomasta nopeusrajoituksesta on Huopalahdentie Munkkiniemessä (40 km/h sekin).
Tuo rajoitus tuli sinne yhden suurta huomiota saaneen, sinänsä erittäin ikävän onnettomuuden seurauksena.
Kusipääkaahareille on yksi ja sama, onko rajoitus 50 vai 40 km/h - he ajavat omia nopeuksiaan rajoituksista piittaamatta. Tavallisille kulkijoille käsittämättöman alhaisiksi asetetuista rajoituksista on pelkkää riesaa.
Lainsäätäjä on idioottimaisuuksissaan säätänyt tuollaiset alirajoitukset, kuten suurimmassa osassa 80 kmt valtateitä ja etenkin kaikki talvirajoitusalueet. Tällöin henkilö, joka rakastaisi jouhevaa etenemistä vaan ei halua sakkoja tai ajokortin menetystä (3 nopeussakkoa vuodessa vievät ajokortin)ja ajaa suht rajoituksen sakkoylärajalla, jää muiden jalkoihin. Painostustoimet (takapuskurissa roikkuminen, kaistan reunasta toiseen koukkiva vaeltelu tai valovilkutukset) aiheuttavat pahaa mieltä ja ahdistusta, kiitos idioottimaisten lainsäätäjien. Tuolla Hesan katuosuudella (pitkäs suorat ja leveä väylä hyvin näkyvyyksin) pitäsi rajoitus olla 60 kmt.
Päättäjät: järkeä!
Poliisit: reilua toleranssia!
Huomasin tuossa että Merikannontien korokkeet on jyrsitty pois. Kun liikenne jakaantuu tasaisemmin näille kahdelle tielle, ei välttämätä kaahaamisen tarvetta enää ole kun liikenne sujuu jouheammin.
Entäpä jos tuolla tiellä olisi sille sopiva 50km/h? Ihmiset ajaisivat edelleen sen +19km/h jos olisi 60 niin vauhi rupeaisi olemaan jo 80:ssä. Sitten ihmetellään miksi niitä kokoajan lasketaan.
En yhtään ihmettelisi jos joku päivä helsingin keskustassa kaikki tiet olisivat 30 aluetta.
Mm saksassa ja hollannissa jos vapaarajoitteiselle moottoritielle on joku asentanut 100metrin pätkän 50 aluetta niin 98% autoilijoista ajaa 50km/h.
Ymmärrän itse täysin 30:n nopeusrajoitukset.