Miksi iisalmea muutetaan kehitysmaaksi

2015 alkoi itämaantietäjien villi asuttaminen iisalmeen,nyt kun pöllöskälle menee on kuin olisi matkustanut afrikkaan.kenen luvalla kepu muuttaa iisalmea kehitysmaaksi onko tarkoitus vain saada kepulle uusia äänestäjiä kun eläkeläisäänestäjät kuolevat pois.
39754
5Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Heidän arkirytminsä on täysin Suomalaisista poikkeavaa ja aiheuttaa ongelmia kerrostalolähiössä. He alkavat "elämään" vasta silloin, kun työssä käyvät alkavat mennä yöpuulle. Yritä siinä sitten nukkua, kun näitten lapset leikkivät ulkosalla ja ajavat talojen ympärillä pyörillä ym. Lisäksi näillä on outo tapa parveilla isoina ryhminä pöllöskän kerrostalojen välisillä nurmialueilla, tehden esim. alimpien kerrosten parvekkeilla oleilun mahdottomaksi, kun lauma istuu siinä parvekkeen vieressä nurmikolla. Petterinkulman olisi syytä opastaa näille uusille pöllöskäläisille, millainen käytäntö Suomessa yleensä on ja nurmikkoalueille voisi laittaa ne älä tallaa kyltit takaisin, niin monella eri mongerruksella, että tulee kaikille yhtälailla selväksi.

16Äänestä
  • Slummissa slummin tavat

    6Äänestä

  • Muuta pois sieltä eläintarhasta

    6Äänestä

  • Eikö niitten sijoittamista pitänyt kaupunkien sisälläkin hajauttaa, jotta estetään segregaatio. Nyt ne kaikki on työnnetty yhdelle alueelle pöllöskälle, johon ovat muodostaneet omat yhteisönsä.

    4Äänestä

Demareiden äänestäjiä.

10Äänestä

Jättömaata.

3Äänestä
  • Valtio maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Valtio maksaa.

    veronmaksajat maksaa ja lisäksi otetaan lisää velkaa valtiolle.

    9Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    veronmaksajat maksaa ja lisäksi otetaan lisää velkaa valtiolle.

    Jos ei maksa veroja niin ihan sama

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos ei maksa veroja niin ihan sama

    Ja sitten vielä valtio leikkaa. Ikävää 🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Jos ei maksa veroja niin ihan sama

    Kyllä se veroja maksamattomille sossupummillle on ihan sama kun sulle luetaan sharia lakia ja nuolet pakolaisten kenkiä puhtaaksi.

    10Äänestä

Pöllöskä on kehityskaupunginosa.

8Äänestä
  • Ei ihmekään ettei asunnot käy kaupaksi

    8Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei ihmekään ettei asunnot käy kaupaksi

    Varsinkin pääkaupunkiseudulla, tuo alkaa olla tietyillä paikoilla iso ongelma. Asuntojen hinnat paikoitellen romahtaneet ja kantaväestön muuttoliike pois alueilta runsasta.

    Äänestä

Ei kukaan osta asuntoa lähi-idästä tai afrikasta

9Äänestä
  • Ei taida pankki edes lainaa myöntää moisiin riski ostoksiin. Savimajasta saattaa katto pettää tai pommi räjähtää!

    6Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ei taida pankki edes lainaa myöntää moisiin riski ostoksiin. Savimajasta saattaa katto pettää tai pommi räjähtää!

    Savimajat eivät kuitenkaan ole homemajoja.

    Äänestä

  • Ei niin. Mutta mistä Suomesta löytyy enää paikkakunta jossa meno ei olisi tälläistä?

    1Äänestä

  • Sehän olisi hyvä iisalmellekin, kun ei muuallekaan oteta!!!

    1Äänestä

  • Oppilaitokset haalii osaajia. On se vaan kummallista.

    Äänestä

Näähän ei taida pääasiassa edes olla mitään pakolaisia vaan houkuteltu tänne opiskelujen ja tulevan työllistymisen perässä. Karuja olisi muuten opiskelijamäärät ammatillisessa oppilaitoksessa. Sekä tietysti paikkaamaan väestökatoa joka sekin olisi ihan toisissa lukemissa jos näitä ei olisi tänne sadottain tullut.

1Äänestä
  • Iisalmelaiset nuoret parit ,tehkää lapsia
    niin kanta Iisalmelaiset pysyy voimissaan!

    3Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Iisalmelaiset nuoret parit ,tehkää lapsia
    niin kanta Iisalmelaiset pysyy voimissaan!

    Se on henkilökohtainen yksityisasia

    Äänestä

Lopputulos on ihan sama onko valtuustossa enemmistönä vasemmistolainen kepu vai sosialistit. Vantaa hyvänä esimerkkinä missä sosialistit suurimpana puolueena ajaa maahanmuuttoa vaikka kaupungin alijäämä 80milj ja väkimäärä kasvaa niin siitä huolimatta verotulot pienenevät.

4Äänestä
  • Mitä enemmän kehitysmaalaisia, sitä enemmän kehitysmaa

    11Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mitä enemmän kehitysmaalaisia, sitä enemmän kehitysmaa

    Oljko tuo niitä siun harvinaasen ryhtymisen kilipatietojas

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mitä enemmän kehitysmaalaisia, sitä enemmän kehitysmaa

    Ja jokaisen poron takaa löytyy lappalainen!

    Äänestä

Ananastukat ovat päättäjille sukupuolivähemmistöjen ja sukupuolten välisen vastakkainasettelun veroinen työkalu, jolla kansaa käännetään toisiaan vastaan, että poliitikoiden ja eliitin koplaukset ja julkisen omaisuuden siirtäminen etupiirien taskuun saadaan maaliin ilman turhanpäiväistä huomiota.

1Äänestä

Mitkä puolueet ajavat maata kehitysmaaksi? Ne joilla on vaalimainokset arabiaksi.

3Äänestä

Kun olit sitä mieltä että "eläkeläisäänestäjät kuolee pois". Arvioin pelitilannetta taas parempaan suuntaan uudelleen mutta en tuohon sinun suuntaasi.

Äänestä

Maahanmuuttotyötä koulutusalalla 35 vuotta tehnyt rehtori Jyrki Sipilä lataa suorat sanat Suomen kipukohdista ja ratkaisuista niihin. Nyt hän kertoo, miksi muutti mielensä maahanmuutosta ja mitä tapahtui, kun hän kutsui Suomeen tulleita irakilaisia lottovoitoksi vuonna 2015. Sipilä vaatii Suomeen kunnon keskustelua myös maahanmuuton vaietuista puolista – se ei ole rasismia, hän sanoo. Kokemuksesta hän tietää, että muslimit on vaikeasti kotoutettava maahanmuuttajaryhmä.

Äänestä
  • Tuliko jollekin yllätyksenä, että ovat vaikeasti kotoutettavia vaikka vähänkin asiaan perehtyneenä voi todeta, että Islamiin ei kuulu demokratia. Siitä huolimatta Suomen naiset äänestävät noiden maahanmuuttoa kannattavia puolueita vaikka Koraani ja Muhamedin tulkinta kumoavat kirkkaasti kaikki naisten vuosisataiset tasa-arvovaateet.

    1Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Tuliko jollekin yllätyksenä, että ovat vaikeasti kotoutettavia vaikka vähänkin asiaan perehtyneenä voi todeta, että Islamiin ei kuulu demokratia. Siitä huolimatta Suomen naiset äänestävät noiden maahanmuuttoa kannattavia puolueita vaikka Koraani ja Muhamedin tulkinta kumoavat kirkkaasti kaikki naisten vuosisataiset tasa-arvovaateet.

    Islamin salliva suhtautuminen orjuuteen tuo ilmiön toisinaan uudelleen pinnalle – esimerkkinä islamilaiset äärijärjestöt Boko Haram ja ISIS, jotka ovat 2000-luvulla palauttaneet orjuuden hallitsemilleen alueille. Muslimimaailmassa suosittu saarnaaja, kairolainen šeikki Metwali el-Shaarawi julisti Bosnian sodan aikana, että muslimeille on luvallista orjuuttaa sotavankinsa ja raiskata vangitut naiset ja lapset.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

2015 alkoi itämaantietäjien villi asuttaminen iisalmeen,nyt kun pöllöskälle menee on kuin olisi matkustanut afrikkaan.kenen luvalla kepu muuttaa iisalmea kehitysmaaksi onko tarkoitus vain saada kepulle uusia äänestäjiä kun eläkeläisäänestäjät kuolevat pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu