Riikka Purra on räjäyttänyt Suomen korkomenot ennätykseen

Anonyymi-ap

"Pääjohtaja OP:sta arvioi valtionvelan hoitokulujen nousseen Suomen taloudenhoidon suurimpien ongelmien joukkoon. Vuosittaiset kustannukset ovat nousemassa ensi vuonna noin 4,3 miljardiin euroon, kun vielä vuonna 2021 kulut olivat vain 780 miljoonaa euroa."

En ihmettele, tällä Orpon ja Purran hallituskaudella velalla elämisestä tulikin uusi normaali. Liki 60 miljardia velkaa ja hyvätuloisten veronkevennykset rahoitettiin velkaa ottamalla.

40

107

    Vastaukset 40

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      "Syysistuntokauden ensimmäisellä kyselytunnilla hallitusta riepoteltiin valtiontalouden heikentymisestä ja järjestöleikkausten järkevyydestä. Pääministeri lupasi talouskasvun kuittaavan lähes kaiken tuskan, ja ihmetteli miksi hänen kasvupuheensa aiheuttivat salissa naurua.

      Opposition edustajat yrittivät penätä hallitukselta vastauksia siihen, miksi alkuviikon budjettiriihi päätyi esitykseen joka heikentää julkista taloutta.

      – Ei ollutkaan siis oikea aika lopettaa tätä velaksi elämistä, vaan hallituksen mielestä oli oikea aika omin toimin pahentaa tilannetta entisestään, Joona Räsänen (sdp) summasi.

      Hän halusi tietää valtiovarainministeri Riikka Purralta (ps), jakaako tämä oman ministeriönsä näkemykset julkistalouden heikentymisestä.

      Purra ei heikentymisarviota kommentoinut. Hän korosti vastauksessaan, miten budjettiesityksen suurimpia menolisäyksiä tulee esimerkiksi kasvua parantavista investointiohjelmista ja Ukrainan tuesta."

      – Mitä näistä menolisäyksistä, investointiohjelmasta tai Ukrainan tuesta te vastustatte, Purra kysyi oppositiolta.

    • Anonyymi00002

      Seuraavan hallituksen täytyy raa´alla kädellä tasapainottaa budjetti.
      Maatalouskaan ei ole ollut vielä leikkauslistalla.

      • Anonyymi00003

        "Hallitus ei budjettiriihessä päättänyt uusista sopeutustoimista tai työllistämistoimista, huomautetaan Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:sta, jossa pääekonomisti Patrizio Lainà on käynyt läpi budjettiesityksen.

        SAK:sta muistutetaan, että Suomessa on jo enemmän pitkäaikaistyöttömiä kuin 1990-luvun lamassa. Hallituksen esittämä budjetti on 12,4 miljardia euroa alijäämäinen vastuuttomien veronkevennysten vuoksi.

        – Hallitus vesittää velkajarrusopimusta jo ennen kuin sen tiukemmat kriteerit ovat edes voimassa. Budjettiriihessä julkista taloutta olisi ollut syytä vahvistaa EU:n taloussääntöjen vuoksi, mutta hallitus viittasi kintaalla tälle, Patrizio Lainà sanoo tiedotteessa.


        Lainàn mukaan menosopeutus on osoittautunut epäonnistuneeksi keinoksi vakauttaa julkinen talous. Hallituskauden jälkeen julkinen talous heikkenee vielä yli kahdella miljardilla eurolla, eikä hallitus ole päättänyt tälle mitään rahoitusta. Petteri Orpon (kok.) hallituksen nettosopeutus onkin jäämässä käytännössä nollaan, ja perinnöksi jää vain Suomen historian toiseksi pahin työttömyyskriisi.

        – Nyt verotus on kaivettava työkalupakista heti seuraavan hallituskauden alussa. Yhteisöveron osalta ennakoitavuutta on parannettava ja palattava takaisin 20 prosenttiin. Listaamattomien yhtiöiden osinkoverotus on myös syytä tuoda listattujen yhtiöiden tasolle, Lainà sanoo.

        SAK:n läpikäynnin perusteella hallitus ei tehnyt budjettiriihessä työllisyyttä vahvistavia päätöksiä.

        – Hallituksen kovapäisyys kostautuu, kun se ei ole valmis palauttamaan sosiaaliturvan suojaosia asiantuntijoiden suosituksista huolimatta, Lainà huomauttaa.

        Myös palkkatuen vahvistaminen ja työvoimakoulutuksen edistäminen jäivät tekemättä.

        – Suomen työttömyystilanne on Euroopan huonoin ja maamme historian toiseksi huonoin."


      • Anonyymi00015

        ...siinä voi käydä heikosti meille leivällä ja perunalla elävälle "vanhalle populaatiolle" jos maatalous pois leikataan , paperilla ja A4-tulosteilla pärjäävät mutantit taas selviävät varmasti , sen verran sukkelasti byrokratian myllyt uutta dokumenttia jauhavat ...


    • Anonyymi00004

      Isommat leikkaukset vaan. Veronkorotukset eivät tuo enää lanttiakaan lisää kassaan rahaa. Päinvastoin, raha alkaa paeta ulkomaille.

      Omalta pieneltä osaltani olen jo aloittanut tämän rahan viemisen muualle. Osan jopa ihan henkilökohtaisesti.

      • Anonyymi00023

        Porvarihourailua huutelusi.


    • Anonyymi00005

      Oudosti sulla jäi todistamatta miten Purra on tuosta vastuussa.

      • Anonyymi00006

        Helppo puskista huudella.


      • Anonyymi00007

        Hallitus, jossa Purra valtionvarainministerinä, on ottanut ennätysmäärän velkaa! Suomen valtionvelka on tällä hetkellä historiallisen korkealla tasolla ja sen kokonaismäärä rikkoo jatkuvasti uusia ennätyksiä. Hallitus on jatkanut voimakasta velkaantumista säästö- ja sopeutustoimista huolimatta. Kyllä Purra on vastuussa siitä mitä päätöksiä hän on ollut tekemässä ja hyväksymässä! Persut elää kuin siat pellossa ja kuppaavat omilta äänestäjiltä mieluummin kuin hyvätuloisilta ja rikkailta!


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Hallitus, jossa Purra valtionvarainministerinä, on ottanut ennätysmäärän velkaa! Suomen valtionvelka on tällä hetkellä historiallisen korkealla tasolla ja sen kokonaismäärä rikkoo jatkuvasti uusia ennätyksiä. Hallitus on jatkanut voimakasta velkaantumista säästö- ja sopeutustoimista huolimatta. Kyllä Purra on vastuussa siitä mitä päätöksiä hän on ollut tekemässä ja hyväksymässä! Persut elää kuin siat pellossa ja kuppaavat omilta äänestäjiltä mieluummin kuin hyvätuloisilta ja rikkailta!

        Unohditko nyt tarkoituksella (vai oletko vain niin tietämätön) edellisen hallituksen lisäämät kiinteät kulut valtiolle? Ja sen sote-uudistuksen, josta puuttui vain rahoitus. 🙄

        Ja sinullakin on äänioikeus… ikävä kyllä. 🙄


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Unohditko nyt tarkoituksella (vai oletko vain niin tietämätön) edellisen hallituksen lisäämät kiinteät kulut valtiolle? Ja sen sote-uudistuksen, josta puuttui vain rahoitus. 🙄

        Ja sinullakin on äänioikeus… ikävä kyllä. 🙄

        https://www.suomenuutiset.fi/valtion-talous-on-karmeassa-kunnossa-marinin-velkahuikkahallituksen-jaljilta-vuosina-2019-2023-lisaa-velkaa-kertyi-jopa-liki-40-miljardia/
        Hups vaan, tämä nykyinen Orpon ja Purran velkahuikkahallitus on kerryttänyt velkaa liki 60 miljardia ja budjetin alijäämäkin liki 13 miljardia ja hallitus jättää maan karmeaan kuntoon.Auts! 422400 työtöntä ja sataa tuhatta luvattua uutta työpaikkaa ei sitten tullutkaan, tulikin miinus 200 000 kadonnutta työpaikkaa . Tämän hallituksen panostukset kohdistuivat hyvätuloisten veronkevennyksiin ja leikkauksiin pieni- ja keskituloisilta!


      • Anonyymi00010
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        https://www.suomenuutiset.fi/valtion-talous-on-karmeassa-kunnossa-marinin-velkahuikkahallituksen-jaljilta-vuosina-2019-2023-lisaa-velkaa-kertyi-jopa-liki-40-miljardia/
        Hups vaan, tämä nykyinen Orpon ja Purran velkahuikkahallitus on kerryttänyt velkaa liki 60 miljardia ja budjetin alijäämäkin liki 13 miljardia ja hallitus jättää maan karmeaan kuntoon.Auts! 422400 työtöntä ja sataa tuhatta luvattua uutta työpaikkaa ei sitten tullutkaan, tulikin miinus 200 000 kadonnutta työpaikkaa . Tämän hallituksen panostukset kohdistuivat hyvätuloisten veronkevennyksiin ja leikkauksiin pieni- ja keskituloisilta!

        "Talous ei kasva toiveajattelulla

        Julkisen talouden yhteenlaskettu alijäämä on lähes jopa 14-15 miljardia vuodessa. Koska talouskasvu on hidasta, julkisen talouden ongelmia ei ole mitenkään mahdollista hoitaa pelkästään luottamalla talouskasvuun, eikä siitä ole selkeitä merkkejä. Talous ei lähde kasvuun toiveajattelulla, vaan tarvittaisiin myös työllisyystoimia sekä rakenteellisia uudistuksia, joita Marinin hallitus on ollut haluton tekemään."

        Mitäs ne olivatkaan Orpon ja Purran työllisyystoimet? Niin, eikä talous ole tämän hallituksen toiveajattelullakaan lähtenyt mihinkään jasvuun!😅🤣😂


      • Anonyymi00016
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Unohditko nyt tarkoituksella (vai oletko vain niin tietämätön) edellisen hallituksen lisäämät kiinteät kulut valtiolle? Ja sen sote-uudistuksen, josta puuttui vain rahoitus. 🙄

        Ja sinullakin on äänioikeus… ikävä kyllä. 🙄

        Marinin hallitus (2019–2023) toteutti useita suuria yhteiskunnallisia uudistuksia ja vastasi poikkeuksellisiin kriiseihin, kuten koronapandemiaan ja Venäjän hyökkäyssotaan.

        Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestäminen siirrettiin kunnilta 21 hyvinvointialueelle.( tätä oli liki 20 vuoden ajan yritetty, tuloksetta)

        Koulutus ja työmarkkinat: Oppivelvollisuuden laajennus: Peruskoulun jälkeinen oppivelvollisuus pidentiin 18 ikävuoteen asti ja toisen asteen opinnoista tehtiin opiskelijoille maksuttomia.
        Nyt meillä olisikin hirveämpi nuorisotyöttömyys ja koulupudokkaita ilman mitään tavotteita paremmalta.

        Perhevapaauudistus: Vanhempainvapaat muutettiin sukupuolineutraaleiksi ja kiintiöitä tasattiin vanhempien kesken. Ja naisten on nahdollista säilyttää työpaikkansa, kun yksin eivät ole vastuussa lapsesta

        Työllisyystoimet: Työllisyysaste nousi kauden aikana yli 74 prosentin, ja TE-palveluiden siirtoa kunnille valmisteltiin. 2022.Puolustushankinnat: Ilmavoimien hävittäjiksi valittiin yhdysvaltalaiset F-35-hävittäjä ja tilattiin päivitettynä aseistusta.
        Liityttiin Natoon.

        Että höpöhöpö sinullekin dorkapersu :Ja sinullakin on äänioikeus… ikävä kyllä.🐒-persu.


    • www.vassarinepätoivo.com

      ☝️😆

      • Anonyymi00011

      • Anonyymi00012

      • Anonyymi00013
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        https://www.instagram.com/p/DW6ezwrCD8z/

        Että mitä...Purran aikana velanotto lisääntyi huomattavasti.

        Onko tuo nainen tuossa kuvassa juopotellut,kun silmäpussitkin on kuin tomaatit?


      • Anonyymi00011 kirjoitti:

        https://www.facebook.com/evatawasoli/photos/orpon-hallituksen-suurin-ongelma-ei-ole-sen-katastrofaalinen-epäonnistuminen-läh/1615723367231247/

        Hmmm...ylimielinen Purra!

        Tawasoli ei tykkää musta, kun paljastin taannoin sen valheellisia avauksia. Sain erääseen paljastuskommenttiini yli tuhat tykkäystä ja lähes 200 jakoa. Sitten hän esti mut. Olen myöhemminkin käynyt toisella Fb-tilillä ärsyttämässä häntä faktoilla ja senkin tilin hän esti. Kertoo paljon ihmisestä, vai mitä? Tuokin sun linkkaama postaus on silkkaa vääristelevää populismia. Eli vassarin epätoivoa. Minusta on kyllä aivan käsittämätöntä, että vasen laita yrittää vihaa lietsomalla ja valehtelemalla saavuuttaa kansan luottamuksen. Yhtä käsittämätöntä on teidän kannattajien järjenjuoksu, kun jokainen fraasi, kuten "ylimielinen Purra" tarttuu teihin kulkutaudin lailla. Jopa monet politiikan tutkijatkin on eri kanavissa todenneet, että väitteet Purran ylimielisyydestä on henkilöön menevää yritystä heikentää perussuomalaisten kannatusta.


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00012 kirjoitti:

        https://www.instagram.com/p/DW6ezwrCD8z/

        Että mitä...Purran aikana velanotto lisääntyi huomattavasti.

        Velanoton sijaan olisi pitänyt leikata, silloin sinäkin olisit tyytyväinen.


      • Anonyymi00026
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Velanoton sijaan olisi pitänyt leikata, silloin sinäkin olisit tyytyväinen.

        Elvyttää niin kuin muut Euroopan maat. Unohtuiko tuo sinult?


    • Anonyymi00014

      ... lyhyt on kansan muisti .. uskoo oppositio .. kuka osti ilmaa Saksan yltä , kuka lahjoitti miljardeja Välimeren maiden lämmitysremontteihin , kuka kutsui kaikkia Päiväntasaajan maankiertäjiä lokoisille päiville , mikä kopla kauppasi kaiken kannattavan ulkomaalaisille vielä löytymättömistä malmivaroista alkaen .. ja nyt räksyttää , räkyttää ja huutelee oppositiosta "kuinka tämä on mahdollista , kuinka asioita on voitu näin päättömästi hoitaa ?"

      • Anonyymi00017

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        https://www.facebook.com/watch/?v=1133120031917095&vanity=vasemmisto

        Hehhehhehheh...Orpo ja Purra on luvannut vaikka ja mitä, uskotellakseen kansalaisille olevansa oikealla asialla. Päähänlyötynä valheilla, kansalaisilta on mennyt taju!

        Kauppoihin tuotiin 8-prosenttiset alkoholipitoiset juomat. Tämähän oli tosi tärkeä päätös hallitukselta Suomen kasvua ajatellen.

        Liikunta- ja kulttuurisetelit: Verovapaan edun enimmäismäärää on korotettu ja sen soveltamisalaa laajennettu. No tämäkin...

        Velkaantumisen hillitseminen: Hallituksen linjan mukaan miljardiluokan säästöt ja julkisen talouden sopeuttamistoimet ovat välttämättömiä, jotta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja sen tärkeimmät palvelut pystytään rahoittamaan myös tulevaisuudessa ilman kestämätöntä velkaantumista
        ( nyt tämä hallitus päätyy noin 60 miljardin velanottajaksi.)

        Ensi vuoden alusta yhteisöveto kevenee 20 prosentista 18 prosenttiin. Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa uskovansa kevennyksen ja sen mukaan investointeihin Suomeen. Liki miljardin lahjoitus ylikansallille ulkolaisille jättiyrityksille. Veronmaksajat kustantasi, mutta tuo rahoitetaankin velanotolla. Nooh...velathan maksaa taas kansalaiset!


    • On se niin säälittävää, että identiteettipolitiikka on tehnyt vihervasemmiston kannattajista vaIehteIijoita. Mitä se oikein auttaa, kun netissä valehtelu paljastuu sellaiseksi jopa sekunneissa.? Voi teitä reppanoita....

      😵‍💫👈

      • Anonyymi00020

        Kymysys:

        Voiko Suomeata tulla enää Totuuden Valtakunta; siis ilman et atomi halkeaa, Someron yllä

        En tiedä. Viisaammat tiennee


      • Anonyymi00020 kirjoitti:

        Kymysys:

        Voiko Suomeata tulla enää Totuuden Valtakunta; siis ilman et atomi halkeaa, Someron yllä

        En tiedä. Viisaammat tiennee

        Meillä on liian vahva totuudesta vihollisensa tehnyt zombilauma. Ehkä kuitenkaan atomia ei tarvitse halkaista, sillä lopulta zombit kuoIee sukupuuttoon ihan oma-aloitteisesti. Onko Somero joku merkkihenkilö vai strateginen sijainti?

        ☝️🙄


      • Anonyymi00027
        Mr.Perfect kirjoitti:

        Meillä on liian vahva totuudesta vihollisensa tehnyt zombilauma. Ehkä kuitenkaan atomia ei tarvitse halkaista, sillä lopulta zombit kuoIee sukupuuttoon ihan oma-aloitteisesti. Onko Somero joku merkkihenkilö vai strateginen sijainti?

        ☝️🙄

        Sinähän olet juuri niistä yksi

        "Meillä on liian vahva totuudesta vihollisensa tehnyt zombilauma".


      • Anonyymi00027 kirjoitti:

        Sinähän olet juuri niistä yksi

        "Meillä on liian vahva totuudesta vihollisensa tehnyt zombilauma".

        Todistit juuri valehtelemalla kommenttini todeksi.

        😆👌


    • Anonyymi00019

      BIS-pakkolunastus..

    • Anonyymi00022

      https://www.suomenvaltionvelka.fi/yleiskuva

      Tämä on Orpon ja Purran taloudenhoidon tulos. Suomi on vahvasti ajattu alas...luvattu vekaksi elämisen loppuminen (vaalilupaus) on vain kiihtynyt! Ja työttömyys 10,5 %, vaikka piti tulla 100 000 työpaikkaa (422400 työtöntä)

      • Minusta on kummallista, että vasen laita puhuu itsestään rehellisenä ja jopa ainoana oikeana vaihtoehtona, sekä syyttää "niitä muita" epärehellisyydestä, mutta silti valehtelu on yhtä tavallista kuin ihmisellä hengittäminen. Mitä kuvittelette saavuttavanne jatkuvalla eripuran lietsomisella ja valheiden levittämisellä?

        😵‍💫👈


      • Anonyymi00024
        Mr.Perfect kirjoitti:

        Minusta on kummallista, että vasen laita puhuu itsestään rehellisenä ja jopa ainoana oikeana vaihtoehtona, sekä syyttää "niitä muita" epärehellisyydestä, mutta silti valehtelu on yhtä tavallista kuin ihmisellä hengittäminen. Mitä kuvittelette saavuttavanne jatkuvalla eripuran lietsomisella ja valheiden levittämisellä?

        😵‍💫👈

        Suomi on vahvasti ajattu alas...luvattu Marinin halllituksen töppäys saldo


      • Anonyymi00028
        Mr.Perfect kirjoitti:

        Minusta on kummallista, että vasen laita puhuu itsestään rehellisenä ja jopa ainoana oikeana vaihtoehtona, sekä syyttää "niitä muita" epärehellisyydestä, mutta silti valehtelu on yhtä tavallista kuin ihmisellä hengittäminen. Mitä kuvittelette saavuttavanne jatkuvalla eripuran lietsomisella ja valheiden levittämisellä?

        😵‍💫👈

        Valehteket täällä itse kuin villisika. Sitten luulet että muut valehtelee.

        Minusta on kummallista, että persut äärioikeistolaisina puhuu itsestään rehellisenä ja jopa ainoana oikeana vaihtoehtona, valhetta kuitenkin pukkaa ovista ja ikkunoista


      • Anonyymi00028 kirjoitti:

        Valehteket täällä itse kuin villisika. Sitten luulet että muut valehtelee.

        Minusta on kummallista, että persut äärioikeistolaisina puhuu itsestään rehellisenä ja jopa ainoana oikeana vaihtoehtona, valhetta kuitenkin pukkaa ovista ja ikkunoista

        Näytätkö esimerkkejä, missä olen valehdellut.

        Sinun valheistasi voin heti näyttää kolme: "Minusta on kummallista, että persut äärioikeistolaisina puhuu itsestään rehellisenä ja jopa ainoana oikeana vaihtoehtona, valhetta kuitenkin pukkaa ovista ja ikkunoista."

        ☝️😉


      • Anonyymi00031
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Valehteket täällä itse kuin villisika. Sitten luulet että muut valehtelee.

        Minusta on kummallista, että persut äärioikeistolaisina puhuu itsestään rehellisenä ja jopa ainoana oikeana vaihtoehtona, valhetta kuitenkin pukkaa ovista ja ikkunoista

        Persuthan ovat ainoa vaihtoehto, jos halutaa pelastaa OY SUOMI AB!


    • Anonyymi00025

      Palstalla ei ymmärretä, että ylikansalliset pörssipankit luovat rahan myöntämällä lainoja. Velanotolle ei näin ollen ole vaihoehtoa.

      Kaikki puolueet kannattavat vallitsevaa talousjärjestelmää, sillä päättäjät omistavat osakkeita päästen tienaamaan kiskomalla korkoa. Vuosi vuodelta isompi osa verovarovaroista kuluu valtaeliitin elättämiseen ja vallan vahvistamisen. Velat hoidetaan ottamalla uutta velkaa.

      • Anonyymi00029

        Eiköhän sen ”elliitin” pitäis muuttaa pois SUOMESTA maksamasta veroja!
        Koska viherpunikkien muslimiveljeskuntalaiset vaativat sitä…


      • Anonyymi00030
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Eiköhän sen ”elliitin” pitäis muuttaa pois SUOMESTA maksamasta veroja!
        Koska viherpunikkien muslimiveljeskuntalaiset vaativat sitä…

        Elliitin lähtö on helppo toteuttaa, nostetaan veroja tarpeeksi, niin kyllä elliitti lähtee yrityksineen pois Suomesta…


      • Anonyymi00032
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Elliitin lähtö on helppo toteuttaa, nostetaan veroja tarpeeksi, niin kyllä elliitti lähtee yrityksineen pois Suomesta…

        Niin ja vievät sen ”pahan” pääoman mukanaan.


    • Vasemmistolainen narratiivi syöttää jatkuvasti valheellisia mielikuvia, jotka uskotelee, että 23.6.2023 asti kaikki oli hyvin, kaikki tehtiin hyvin, onnistuttiin jne. ja kaikki negtiiviset asiat ja ilmiöt syntyi vasta sen jälkeen..... esim. työttömyys, köyhyys, konkurssit, velkaantuminen jne. Kun lukee missä tahansa mitä tahansa kommentointia, tämän narratiivin suggeroivat vaikutukset näkyy, ja haisee. Moni vasemmalla raahustava todella uskoo narratiiviin ja saa akuutin raivarin nähdessään narratiivia kiistäviä mielipiteitä ja tietoja.

      Näin toimii vasemmistolaisuus. Se tekee ihmisestä palvelijansa kusemalla sitä jatkuvasti silmään.

      ☝️🙄

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      8
      1645
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1078
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      261
      936
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      809
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      778
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      741
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      676
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      651
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      647
    10. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      583
    13. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      111
      556
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      524
    16. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      48
      509
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      509
    18. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      488
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      483
    Aihe