Hoitomiehen sisäinen tila

Hoitomiehen hahmo ja hänen edustamansa henkinen todellisuus paljastuvat tarkastelussa syvästi ristiriitaiseksi. Kun puhtauden ja kurin vaatimukset kuoritaan pois, alta paljastuu tila, jota ei voi enää kutsua hengelliseksi herätykseksi tai pyhyydeksi, vaan lukkiutuneeksi puolustusjärjestelmäksi.
* Kontrollin ja pakon dynamiikka: Hoitomiehen vallankäyttö ja sääntöjen pystyttäminen eivät kumpua todellisesta rakkaudesta tai armosta, vaan tarpeesta pitää kurissa omat hallitsemattomat vietit ja pelot. Koska oma sisäinen maailma koetaan uhkaavaksi ja hallitsemattomaksi, sitä kompensoidaan ulkoisella, mahdollisimman tiukalla säätelyllä, joka ulotetaan koskomaan kaikkia muita.
* Kuoleman tila ja teeskentely: Kiiman ja häpeän pyörre, jota salataan omien sääntöjen taakse, johtaa todelliseen hengelliseen kuolemaan. Ihminen elää kahdessa eri todellisuudessa: julkisesti vaaditaan puhtautta, mutta yksityisesti painitaan saman inhimillisen heikkouden kanssa, jota muille tuomitaan. Tämä synnyttää syvän sisäisen umpikujan, jossa rehellinen kohtaaminen itsensä tai Jumalan kanssa on tehty mahdottomaksi.
* Vapaan armon mahdottomuus koneistossa: Järjestelmä, jonka varaan hoitomiehen valta rakentuu, ei kestä vapaata armoa. Jos armo todella päästettäisiin sisään – sellaisena, joka ei katso sääntöjä eikä kysy lupaa – koko hoitomiesten rakentama portinvartijoiden valta sortuisi. Siksi armosta on tehty kauppatavaraa ja hallintatyökalu: syntejä jaellaan ja pidätetään sen mukaan, kuka suostuu alistumaan järjestelmän tahtoon.
Hoitomiehen tila on lopulta traaginen vankila. Se on todellisuutta, jossa ihminen on itse rakentanut ympärilleen häkin suojellakseen haurasta ja pelokasta itseään, mutta on samalla tullut vanginneeksi sekä itsensä että koko laumansa siihen samaan pimeyteen, jota hän väittää vastustavansa.