Samoin kaikkien vientityritysten on kilpailtava osaamisessa ja voitettava laadussa, hinnassa, palveluissa ulkomaiset yritykset. Muuten mitään Suomesta ei viedä mitään. Yhtään jäänmurtajaa ei mene USAn, mikäli he itse pystyisivät ne rakentamaan.
Joten miksi Suomen maataloutta pitää tukea miljardeilla vuosittain, kun samat elintarvikkeet voidaan tuoda ulkomailta edullisemmin ja varmuusvarastoida vuosien tarvetta varten. Kriisitilanteessa ainoastaan harva maito- tai viljatila pystyy toimimaan ilman valtakunnan sähköverkkoa jne. muita yhteyksiä.
Onko näille maatalousyrityksille edes tehty ISO standardin mukaista riskikartoitusta kriisitilannetta varten, joissa tulee kertoa toiminta ohjeet, jos sähköt-, vesi-, tietoliikenneyhteydet ja muut katkeavat 2-4 viikoksi jne. Tällaisethan selvitykset vaaditaan teollisuusyrityksiltä. Vaikka kyse on pienyrityksistä, varsinkin maito- ja lihakarja yritysten osalta koko kylä tai alue voi olla pimeänä viikkoja kriisi tilanteessa. Miten toimitaan vai piereskelläänkö vaan, kysyy huolestunut

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.