Suhtautuminen blokkivaaleihin ja SDP:n sivuuttamiseen jakaa kokoomusta.
Blokkivaalit ja ajatus mahdollisen vaalivoittajan SDP:n sivuuttamisesta seuraavaa hallitusta muodostettaessa puhuttavat eduskunnassa.
”Korostan vielä, että kokoomuslaisena minusta olisi tietenkin parasta, että kokoomus jatkaisi päämi Martin Paasinisteripuolueena. Mutta lähtisin mieluusti myös persut-johtoiseen hallitukseen”
Mukaan hallitukseen keskustan ja kristillisdemokraatit sekä RKP:n.
Aiemmin blokkivaaleihin siirtymistä on esittänyt kokoomuksesta kansanedustajat. -että seuraava hallitus olisi porvarihallitus vaalivoittajasta huolimatta. Blokkivaalit ovat käytössä esimerkiksi Ruotsissa, ja toisaalta, että gallupjohtaja SDP on jo sulkenut perussuomalaiset hallitusyhteistyön ulkopuolelle.
”Eikö tämä ole jo itsessään ensimmäinen askel kohti blokkia? Toivottavasti vastaavat ilmoittamalla omasta blokistaan ja saadaan ensimmäiset blokkivaalit Suomeen”
-jäsenillä ja äänestäjillä on oikeus tietää mitä SDP tekee vaalien jälkeen.
Kenen kanssa on blokissa.
Keskustapuolueet valitsee pääministerin. Tuntuisi luonnolliselta -suurimpana.
-keskusta -perussuomalaiset -RKP -kristillisdemokraatit -yhteistyössä keskusta-oikeito kokoomuksen kanssa.
SDP blokki olisi -SDP -Vasemmistoliitto -kommunistit -vihreät.
Sillä tuskin on etenemis mahdollisuuksia. Siirryttäisiin "rajat auki" kokoonpanoon.
Osin vasemmistoliiton kommunisteilla Nato vastaisuuttakin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
SDP blokki olisi -SDP -Vasemmistoliitto -kommunistit -vihreät.
Sillä tuskin on etenemis mahdollisuuksia. Siirryttäisiin "rajat auki" kokoonpanoon.
Keskustapuolueet valitsee pääministerin.
Höpö höpö. Ei ole kuin yksi keskustalainen puolue.
Persutrollia yleensä YTKyttää, nyt blokittaa, eikä keskustassa ole kuin Suomen Keskusta.
Natsit on natseja blokkeineen.