Suhtautuminen blokkivaaleihin ja SDP:n sivuuttamiseen jakaa kokoomusta.
Blokkivaalit ja ajatus mahdollisen vaalivoittajan SDP:n sivuuttamisesta seuraavaa hallitusta muodostettaessa puhuttavat eduskunnassa.
”Korostan vielä, että kokoomuslaisena minusta olisi tietenkin parasta, että kokoomus jatkaisi päämi Martin Paasinisteripuolueena. Mutta lähtisin mieluusti myös persut-johtoiseen hallitukseen”
Mukaan hallitukseen keskustan ja kristillisdemokraatit sekä RKP:n.
Aiemmin blokkivaaleihin siirtymistä on esittänyt kokoomuksesta kansanedustajat. -että seuraava hallitus olisi porvarihallitus vaalivoittajasta huolimatta. Blokkivaalit ovat käytössä esimerkiksi Ruotsissa, ja toisaalta, että gallupjohtaja SDP on jo sulkenut perussuomalaiset hallitusyhteistyön ulkopuolelle.
”Eikö tämä ole jo itsessään ensimmäinen askel kohti blokkia? Toivottavasti vastaavat ilmoittamalla omasta blokistaan ja saadaan ensimmäiset blokkivaalit Suomeen”
-jäsenillä ja äänestäjillä on oikeus tietää mitä SDP tekee vaalien jälkeen.
Kenen kanssa on blokissa.
Keskustapuolueet valitsee pääministerin. Tuntuisi luonnolliselta -suurimpana.
-keskusta -perussuomalaiset -RKP -kristillisdemokraatit -yhteistyössä keskusta-oikeito kokoomuksen kanssa.
SDP blokki olisi -SDP -Vasemmistoliitto -kommunistit -vihreät.
Sillä tuskin on etenemis mahdollisuuksia. Siirryttäisiin "rajat auki" kokoonpanoon.
Osin vasemmistoliiton kommunisteilla Nato vastaisuuttakin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja taas toistokopioo "kijotuvihreineen".
Meinaat ettei saa keskustalaiset tänne kirjoottaa. Että sinä ja toverit vain, muut poistetaan.
Saa persutrolli, kuka tahansa kirjoittaa, mutta ei MITÄ tahansa.
Rinne lanseerasi blokkivaalit 2019.
Älä viitti persutrolli höpöttää.
Ps.
Kommunistit taas unohtui.
Kepu on ilmoittanut että sen valedustajat siirtyvät sosdemblokkiin
jossa voi hel pomminvarmaan valalehdella niitä näitä
https://twitter.com/KepuBlokki/status/2097603344369906173
Ryytmannihan toi tollo on.
Kokoomuksen "lahja" persuille.
Ottakaamme mallia Asterix lehdestä,
missä ikävä trubaduuri sidotaan kertomuksen lopussa aina puuhun kiinni.
Nyt on aika köyttää
demarit.
Heidän aines Eduskunnassa on luokatonta.