Syntymättömän lapsen elämä on tärkeämpi kuin häntä sisällään kantavan naisen elämä.
Missä vaiheessa tämä käsitys on jyrännyt alleen kaiken muun?
Ihminen näkee sielunsa silmin pienen suloisen vauvan. Maidolta tuoksuvan tuttisuun. Ihanan palleron.
Vauva kerää sympatiat. Suurin osa meistä ei söisi sähköiskulla ja veret valuttamalla tapetun kissanpennun lihaa. Jos vastasyntyneiltä koiranpennuilta revittäisiin nielu auki koukulla ja sitten nuijittaisiin kalikalla kuoliaaksi, saisi tämä aikaan vihantunnetta suurimmalla osalla ihmisistä. Muodottomaksi jalostettu möhkivä ja paskainen sika ei ole söpö. Hauki ei ole söpö.
Siskoni 3-vuotias sijaispoika puhuu itsemurhasta. Hän on myös yrittänyt sitä. 3-VUOTIAS! 4 vuotta sitten hänen äitinsä paini samojen kysymysten kanssa kuin tämän palstan käyttäjät. Päätyi ratkaisuun, jota hänen oma psyykensä ei kestänyt. Kuoli oman käden kautta puoli vuotta sitten.
Itse en nuoruuteni vuosina joutunut (onneksi) tekemään valintaa. Nyt jo aikuisena ihmisenä tunnen vastuuni ja pidän huolen, etten ko. tilanteen eteen joutuisikaan. 15-vuotias, raskaaksi tahtomattaan ja tietämättään joutunut nuori tyttö on myös lapsi. 15-vuotias ei ehkä jokaisen mielestä ole söpö. Verrattuna tuttisuuhun 15-vuotias ei taatusti ole söpö.
Sellaista voi kohdella miten tahtoo.
Toistan kysymykseni: Miksi syntymättömän lapsen elämä painaa vaakakupissa enemmän kuin sitä jo eläneen ja kokeneen, tulevaisuus täynnä unelmia ja suunnitelmia elävän naisen?
p.s. Jokaisessa terveessä siittiössä elää potentiaalinen ihmisen alku, mutta vain katoliset huutavat: "Kortsu on murha!" Mutta siittiöthän tunnetusti ovat melkoisen rumia otuksia...
Missä vaiheessa tämä käsitys on jyrännyt alleen kaiken muun?
Ihminen näkee sielunsa silmin pienen suloisen vauvan. Maidolta tuoksuvan tuttisuun. Ihanan palleron.
Vauva kerää sympatiat. Suurin osa meistä ei söisi sähköiskulla ja veret valuttamalla tapetun kissanpennun lihaa. Jos vastasyntyneiltä koiranpennuilta revittäisiin nielu auki koukulla ja sitten nuijittaisiin kalikalla kuoliaaksi, saisi tämä aikaan vihantunnetta suurimmalla osalla ihmisistä. Muodottomaksi jalostettu möhkivä ja paskainen sika ei ole söpö. Hauki ei ole söpö.
Siskoni 3-vuotias sijaispoika puhuu itsemurhasta. Hän on myös yrittänyt sitä. 3-VUOTIAS! 4 vuotta sitten hänen äitinsä paini samojen kysymysten kanssa kuin tämän palstan käyttäjät. Päätyi ratkaisuun, jota hänen oma psyykensä ei kestänyt. Kuoli oman käden kautta puoli vuotta sitten.
Itse en nuoruuteni vuosina joutunut (onneksi) tekemään valintaa. Nyt jo aikuisena ihmisenä tunnen vastuuni ja pidän huolen, etten ko. tilanteen eteen joutuisikaan. 15-vuotias, raskaaksi tahtomattaan ja tietämättään joutunut nuori tyttö on myös lapsi. 15-vuotias ei ehkä jokaisen mielestä ole söpö. Verrattuna tuttisuuhun 15-vuotias ei taatusti ole söpö.
Sellaista voi kohdella miten tahtoo.
Toistan kysymykseni: Miksi syntymättömän lapsen elämä painaa vaakakupissa enemmän kuin sitä jo eläneen ja kokeneen, tulevaisuus täynnä unelmia ja suunnitelmia elävän naisen?
p.s. Jokaisessa terveessä siittiössä elää potentiaalinen ihmisen alku, mutta vain katoliset huutavat: "Kortsu on murha!" Mutta siittiöthän tunnetusti ovat melkoisen rumia otuksia...
Vastaukset 53
Vanhimmat
Siittiöitä on miljoonia ja ne tuhoutuu nopeasti ihan itsestään, jos eivät kohtaa sopivaa munasolua. Vedät vähän turhan pitkälle tätä juttuä.
En minä ainakaan ole väittänyt, ettei äidin elämällä - ven 15-kesäisenkään - olis arvoo. Totta kai on! Mutta YHTÄ PALJON on arvo syntymättömällä lapsella. Myös hänen elämänsä on tärkeä ja arvokas.
Vastustan sellaista ajatusta, että eletään kuin sika pellossa ja touhutaan ilman ehkäisyä. Sitten tullaan raskaaksi ja halutaan tappaa hänet, joka on laitettu ihan huolimattomuuttaan alkuun.
Ymmärrän täysin selvästi että harva 15-vuotias tai nuorempi kykenee äitiyiteen. Heille tulee sukukypsyys paljon ennen kuin henkinen kypsyys.
Mutta on muitakin vaihtoehtoja. Jos tyttö pystyy tulemaan raskaaksi eikä mene luonnostaan kesken, hän pystyy myös todennäköisesti noin 9 kk:n jälkeen synnyttämään. Ei siihen vaikuta ikä. Kehitysmaissa monet 13-vuotiaat ovat jo äitejä.
Ei ole siis mitään estettä - muuta kuin ehkä ajatusmaailman tasolla - että nuori pitäisi koko raskauden ajan lapsen ja synnyttäisi ajallaan.
Mahdoitkohan lukea selostustani alusta loppuun? Jo otsikko kertoi, ettei kirjoitukseni koske kaiken maailman jossittelijoita.
"Vastustan sellaista ajatusta, että eletään kuin sika pellossa ja touhutaan ilman ehkäisyä." Ja minäkö puolustan? Raskaaksi voi tulla myös, tiesitkö, oikein käytetystä ehkäisystä huolimatta.
"Jos tyttö pystyy tulemaan raskaaksi eikä mene luonnostaan kesken, hän pystyy myös todennäköisesti noin 9 kk:n jälkeen synnyttämään. Ei siihen vaikuta ikä." Voi video mitä yksiulotteista eskoilua! Synnytys on yksi pieni välähdys siitä kaikesta mitä tuo lapsi elämältä tulee tarvitsemaan.
Kaikilla ei ole turvaverkkoa jota lapsen kasvattaminen vaatisi. Vanhemmat ovat vastaan, lapsen isä usein jopa teillä tietymättömillä. Siitä huolimatta jotkut täällä (aborttipalstalla!) jaksavat meuhkata murhasta ja vastuun kantamisesta omista tekosista, olipa sitten 15 vee tai 13. Unohdetaan, että nämäkin ovat lapsia, joilta ei pitäisi vaatia vuosien vastuuta omista teoistaan. Vastuutahan on myös klinikalle hakeutuminen ja abortin sekä siitä johtuvan häpeän kohtaaminen!
Kaikki eivät halua lapsia, mutta silti tähän "onnettomaan" tilanteeseen joutuvat. Kun katson siskon lasta en pidä itsestäänselvyytenä, että sama minkä paskan keskelle syntyy kunhan syntyy.
Siis kaunista sanahelinää oli vastauksesi, arvon "minä", mutta ei vastaus minulle.
Juuri näin. Liian paljon tapaan työssäni ei-toivottuja lapsia, jotka kyllä aistivat sen. Samaten tapaan ei-toivotusti vanhemmuuteen joutuneita, eikä heidänkään osansa ole helppo. Myös abortin tekeminen aiheuttaa usein psyykkisiä oireita, mutta kokemukseni mukaan ne ovat vähäisempiä kuin tilanteissa, joissa vanhempi kärsii vanhemmuudesta tai joutuu luovuttamaan lapsensa sijaishoitoon tai adoptioon.
Eli ei-toivotun lapsen synnyttäminen johtaa usein sekä lapsen, että äidin ja ehkä isän sekä lähisuvunkin psyykkiseen oirehtimiseen. Abortti ei ole helppo ja abortin tehneitä tulisi tukea psyykkisesti entistä enemmän. Silti useammin olen nähnyt niitä tapauksia, joissa abortti on hyvin todennäköisesti ollut vähiten huono vaihtoehto.
Ei-toivottu raskaus ja vanhemmuus voi silloin tällöin kääntyä ihan hyväksi kokemukseksi. Kokemukseni mukaan tällöin tarvitaan kuitenkin äidin ja lapsen ympärille auttavia ja hyväksyviä ihmisiä.
Tärkeintä olisi kuitenkin välttää parhaan mukaan ei-toivottuja raskauksia. Abortin jälkeen olisi syytä hankkia itselleen psyykkistä apua. Osa abortin tehneistä ajautuu samaan tilanteeseen toistuvasti ja viimeistään se on merkki psyykkisen hoidon tarpeesta. Älkää siis ujostelko psykologin puheille tulemista!
ennalta ihmisiä, joilla ehkä tulee olemaan psyykkisiä ongelmia. Minä olen ei-toivottu lapsi - no aikuinen kyllä nyt - ja olen käyttänyt hyväkseni kunnallisia mielenterveyspalveluja. Opiskelutkin ovat jääneet kesken mielenterveysongelmien takia. Olen ollut äitini vihaama, ja olen sitä vieläkin (siis rasittava tyyppi). Siis sinulle hyvä psykologi minä olen myös vääränlainen ihminen elämään tässä yhteiskunnassa. Outo asenne sinulla hyvä sadisti on ihmisiin joita hoidat työssäsi, kun kauhistelet sitä, että noi hullut lapsuudestaan traumatisoituneet ihmiset ovat olemassa. Ajatteletko todellakin silloin, kun potilas puhuu sulle puhua pahasta äidistään, että tässä nyt taas on yksi rasittava tyyppi, jonka olis parempi olla kokonaan olematta. Kuulostat hyvin pelottavalta, aivan kuin olisit ajamassa eutanasiaan potilaillesi.
Odotan itse ns."ei toivottua" lasta ja yksin. Olen ollut yksin aivan alusta asti ja abortti ei ollut minulle edes mahdollisuus, olenhan ikäni puolesta lähempänä kolmea kuin kahtakymmentä vuotta. Nyt, kun synnytykseen on enään se kaksi kuukautta, olen alkanut pohtia sitä kuinka paljon helpommalla olisin henkisellä tasolla päässyt, mikäli olisin aborttiin päätynyt. Pieni paikkakunta ja suuret juorut. Menet minne tahansa jokainen vuorollaan kysyy jaahas, kenes kanssa sää olet? Minulla ei koskaan ole ollut mikään vahva itsetunto ja viimeisen viiden vuoden aikana olen saanut kokea niin paljon pahaa, lähinnä miehiltä. Tälläkin hetkellä tuntuu, että olen niin rikki sisältä ja pelkään sitä, että tuleva lapseni aavistaa sen. Eli paineet ovat kovat.Luojan kiitos omat lähisukulaiseni odottavat tätä lasta kovasti eli tiedän ettei häneltä rakkautta elämästä puutu vaikka isä ei siihen kuulukaan.
Nyt varmasti moni ajattelee, että miksi ihmeessä pidin lapsen ja voi vauvaraukkaa. Mutta ei, kyllä minä tätä pientä niin paljon rakastan ja olen päättänyt kaiken hänen eteensä tehdä mutta pelkään juuri tuota kyseistä asiaa; lapsi kokee ongelmana elämässään sen, ettei ollut suunniteltu.
Ehkä tosiaan pitäisi mennä puhumaan jollekulle ammattiauttajalle, sillä välillä tuntuu ettei vain jaksa..
vaikeissa olosuhteissa vuonna 59. Hänen äitinsä oli pohjoisesta pieneltä paikkakunnalta kotoisin ja oli ollut naimisissa olevan miehen rakastajana. Lasteni mummo salasi raskauden siihen asti, kun lapsi syntyi. Hän oli ystävällääm kylässä keski-Suomessa sukulaisiltaa paossa. Lasteni isä muistaa lapsuudestaan aina sen, että kun äidille tuli riitaa jonkun sukulaisen kanssa, niin aina alkoi huoraksi haukkuminen. Laspeni isällä on silti hyvät muistot omasta mummostaan ja muista sukulaisista, Isäänsä hän ei koskaan nähnyt, nyt hän on jo kuollut. Mummolle nyt lapsenlapset ovat ehkä vielä tärkeämpiä kuin monelle muulle mummolle. Hän kun on kuitenkin hyvin vanhanaikainen, vaikka olikin nuorena 'väärän' miehen kanssa. Tämä ettei ole olemassa sitä pappaa, eikä sitä ole koskaan ollutkaan, taas on lapsillemme ihan normaalia. Tämä on sitä meidän arkea. Ehkä lasteni mummo osaisi sanoa sinulle jotain rohkaisevaa. Minä voin vaan sanoa, että hänen elämänsä näytään olleen ja näyttää olevan hyvä.
Ehkä ei kolmansissa maissakaan olisi niitä 13-vuotiaita äitejä, jos saisivat ajoissa riittävästi tietoa sukupuoliasioista.
Raskaaksi voi myös tulla ehkäisystä huolimatta tai vaikkapa raiskauksen seurauksena!!
Muistatteko noin kymmenen vuoden takaista juttua 14-vuotiaasta irlantilaistytöstä, joka sai maasta poistumiskiellon, kun oli raiskauksesta tullut raskaaksi ja yritti ulkomaille aborttiin, kun se katolilaisessa Irlannissa oli kielletty!
no huh huh. olisi tytön pitäny olla vain ihan hiljaa raiskauksesta, päästää tekijä vähällä ja livahtaa vähin äänin rajan yli. eihän ne siellä rajalla pissatestiä jokaiselle naiselle tehnyt, eihän?
olen kyllä sitä mieltä että katolilaisissa maissa on jotain pahasti pielessä. trust me, seurustelen italialaisen miehen kanssa..
Jos joku raiskaisi minun tyttäreni, niin enpä osaa kuvitella miten voisin olla kostamatta - vaikka olenkin kristitty - - Mutta kuinka ihmeessä voisin vaatia lastani tekemään abortin? Oli aika kun itse vihasin koko sydämestäni tyttäreni isää. Siis vihasin jo silloin kun odotin tytärtäni, ja pitkään sen jälkeen. Tiedän, että omaa lastaan ei tarvitse ollenkaan vihata, vaikka oksentaa haistaessaan lapsen isän lähellään ja katuu joka kosketusta, johon on ollut alistettu. No - mutta minun piti kirjoittaa teologiaa.
Mutta vielä tarttee kommentoida tuon irlantilaisen tytön kamalasta kohtalosta. Raiskaus on kamalaa! Ymmärrän hyvin, että tuntuu myös kamalalta, jos ei saa tehdä aborttia, mutta onkohan se raskaana oleminen ja lapsen synnyttäminen nyt jotain niin traagista kuin mitä siitä on tehty? Siitä puhutaan ja kirjoitetaan aivan kuin se olisi jotain elämää suurempia julmuuksia. Ei se sikiö kuitenkaan tee mitään pahaa sille äidille. Varhaismurkkujen tyttöjen äitinä kannatan niiden raiskaajien kovistelua. En nyt kirjoita, mitä ehkä tekisin - täällä palstalla kun ei saa yllyttää...
Mutta - piti siis kirjoittaa jotakin kilttiä -
Huom! Respekt-ryhmä, jonka sivistyneitä nettisivuja mainostin, ei ole samanlainen häirikkö kuin minä.
Minun piti kuuliaisena katolilaisena kirjoittaa siitä, miksi katoliselle kirkolle ja katoliselle uskovaiselle elämän pyhyys jo ihan hedelmöitymisestä asti on niin tärkeä. Ehkä voin kirjoittaa siitä tämän inhimillisen sepostuksen jälkeenkin. Katolilainen uskoo, että Jumala on oikeasti olemassa oleva persoona, siis ei mikään maailmanhenki. Ja katolilainen uskoo, että ihminen on myös persoona, yksilö, ei vain pelkkää lihamassaa ja hermoratoja - joitakin biokemiallisia reaktioita, (jossa on ripaus sitä maailmanhenkeä). Tämä persoonallinen Jumala taas on kerran tullut ihmiseksi ja elänyt ihmisen elämän ihan pienestä alkiosta siihen asti kuin kuoli ristillä. Jotkut viisaat perustelevat tätä ihmisen arvoa myös filosofisesti ja jopa biologisesti. Minä taas olen yksinkertainen uskovainen. Katolilaisena en ollenkaan näe raskaana olemista niin hirveänä asiana. Raskaana sitä on tavallaan sisällään kasvavaa lasta varten. Meitä kristittyjä opetetaan rakastamaan jopa vihollisia. Aika pieni vaatimus tuohon verrattuna on antaa sisällään kehittyvän ihmisen kasvaa siihen asti, kun pystyy elämään jo ilman täydellistä riippuvuutta omasta äidistään. Onhan se ehkä kamalaa, että joutuu ruokkimaan jonkun raiskaajapaskiaisen lasta, mutta ei se kuitenkaan ole se raiskaajapaskiainen. Minun lapsi on kuitenkin aina ollut minun lapsi. Itse olin avioliitossa, jossa aviomies raiskasi. Vihollisen rakastaminen on paljon vaadittu, mutta en ole vielä käynyt kostamassakaan, eikä kukaan ole kostanut puolestani, koska salasin asian vuosikausia. Ja olin abortinvastustaja jo fanaattisena hippiaikanani. Silloin kyllä välitin vain omasta elämästäni, ja omien lasteni elämästä.
Abortti ei missään nimessä ole ehkäisykeino! Mutta, mutta.... Mitä järkeä on synnyttää tähän maailmaan lisää lapsia siinä tilanteessa, jossa naiselta ollaan saatettu ottaa huostaan jo lapsi tai useampikin. Silti niitä "pitää" saada lisää.
Sitten kun se elämä ei aina olekaan niin helppoa, niin tämä "äiti" yrittää itsemurhaa ja hänen "hoivissa" olevat lapset ovat jälleen heitteillä.
Olen siis todellakin sitä mieltä, että abortti ei ole ehkäisykeino. Silti mielestäni parempi, että nainen, joka huumehöyryissään on unohtanut ehkäisyn, unohtanut kenen kanssa on touhuillut tekee abortin, eikä synnytä lasta rikkinäiseen elämään.
Kukaan äitihän ei ole täydellinen, mutta kyllä kaikki kypsät ja vastuuntuntoiset aikuiset tietävät olosuhteet, joissa ei kertakaikkiaan voi antaa lapselle hänen tarvitsemaansa turvallista ja rakastavaa kasvuympäristöä!
Miettikääpä naiivit abortin vastustajat sitä!
Kumpi on Teidän mielestänne pahempi, keskeneräisen sikiön abortointi, kuin alle yksi vuotias yksin huutamassa pinnasängyssään, ulosteet liian kauan allaan ja nälkä mahassaan ja yksinäisyys sydämessään, kun äitillä on parempaakin tekemistä (esim. baarissa juokseminen tai huumeiden hankkiminen?)
Ja kyllä, Suomessahan on tukitoimia kyseisille perheille, mutta silti liian monelle lapselle kirjoittamani teksti on karua totta.
Älkää siis abrotin vastustajat jeesustelko!
Niin ja vielä: Näillä hyljeksityillä lapsilla on surullinen tapa viettää samalaista elämää, kuin vanhempansa tekivät, valitettavasti.
Onneksi on myös muutama poikkeus, jotka saavat elämänsä kuntoon ja elävät onnellista ja vastuuntuntoista elämää.
Jo hourit outoja, kun maalailet, että joku tappaa itsensä sen takia, että on saanut lapsen...
Onhan se ikävää, että lapsen äiti on itsetuhoinen, mutta ei se lapsen syy ole. Vai että vaipanvaihto ja ruoan tekeminen ja pyykinpesu tuhoaa naisen elämän???
Terveisin itsemurhakandidaatin lapsi.
verran kun itse sen haluaa painavan.Kyllä se abortti on ensikädessä äidin oma valinta,jos niin haluaa.Onneksi sentään emme ole katolilaisia ja saamme valita pidämmekö lapsen vai emme.Jokaisella on sitten omat syynsä siihen pitääkö vai nou.Siinä asiassa on turha ainakaan fanaattisemmilta abortin vastustajilta myötätuntoa hakea,mutta nykyaikana on hyvä tietää,että on monta samassa tilanteessa olevia ja aina löytyy joku joka ajattelee samalla tavalla.
siis saamme päättää, pidämmekö lapsemme vai emme pidä lastamme??? Siinä vasta onnellinen alku äitiydelle ja onnellinen alku lapsen elämälle. Mitä sitten kun tunnet vihaa uhmaiköistäsi kohtaan. Oletko katkera siitä, että et saa enää lopettaa sitä tyttöä tai poikaa, vai tuskailetko vain sitä että tein silloin raskaana ollessasi väärän valinnan?
palstalla tulevat hyökkäilemään nuo yksinkertaiset, yksisilmäiset puoliaivot, jotka eivät näe muuta kuin omat, uskonnolla tai kasvatuksella istutetut ennakkoluulonsa. Ei heidän kanssaan kannata yrittää keskustella. Keskustelu vaatii ainakin keskinkertaisen älykkyyden, ja aika paljon joustavuutta.
Mistähän johtuu, että juuri tälle pastalle kerääntyy tuota rupusakkia? Minusta tämä on hyvä paikka jakaa kokemuksiaan ja tunteitaan, nimettömänä, mutta sitten joutuukin hyökkäyksen kohteeksi noiden rakkaudettomien tosikkojen puolesta. Se on aika raakaa peliä, kun itse on herkässä mielentilassa abortin jälkeen.
Abortti on varmaan todella ikävä kokemus, jos sen on päätynyt tekemään, mutta parempi sitä on aborttia katua kuin sitä kirkuvaa vauvaa. Jos on liian nuori, liian köyhä, liian vanha tai ei halua yksinhuoltajaksi, ja ehkäisy pettää, vaihtoehtoja on kaksi: toivoa keskenmenoa tai tehdä abortti. Minä olin valmis tekemään abortin (mutta vain, jos lapsi olisi ollut vammainen, sen myönnän, muuten olisin yrittänyt selviytyä äitinä ja olisin varmaan rakastanut lastani), mutta sainkin keskenmenon. Se oli niin uskomaton helpotus!
Irlannissa vielä muutama vuosi sitten ei saanut lupaa poistua maasta jos oli raskaana. Ja siellähän ei aborttia voinut tehdä. Ja olen kuullut tosi hirveitä tositarinoita irlantilaisiin lastenkotiin joutuneiden ei-toivottujen lasten kohtalosta. Katolilaisuus (ja monet muutkin uskonnot) tuomitsee, syyttää ja pelottelee. Nuo ovat ne kolme keinoa, joilla ihmisiä pidetään kirkon otteissa. Vaatii ihmisenä kasvamista, että alkaa oppia ajattelemaan omilla aivoillaan, ja sydämen kanssa.
Ruotsissa toimii katolilainen ryhmä, joka puolustaa elämän arvoa hedelmöityksestä luonnolliseen kuolemaan, eli kyseessä on abortti- ja eutanasiakysymykset. Heillä on hyvät nettisivut, joissa ei ole kuvia abortoiduista sikiöistä, eikä tarvitse pelätä muutakaan ahdistelua tai painostusta. Sivuille pääsee soitteella: www.respektlivet.nu
ja hyvinvoinnin lisääntymisen mmyötä tullut suvaitsevammaksi maaksi.Ei ole enää niin takapajuinen maa. Katolisen kirkon valta siellä on hiljalleen vähentynyt ja tulee vähentymään jatkossakin. Siksipä katolinen kirkko on siirtynyt terrorisoimaan abortin vastustuksineen ja ehkäisykieltoineen kehitysmaissa.
Juu eihän se mikään ehkäisykeino ole.
Mutta siat pellossa-elon jälkeen kyllä en vastustaisi yhtään aborttia, jos lapsi on saanut alkunsa sinkkuihmisten kännisestä sekoilusta tms.
Kyllä se on parempi abortoida ennen kuin se kehittää ymmärryksen siitä, että häntä ei rakasteta, haluta eikä huomioida.
Sama pätee myös niihin pariskuntiin, joiden suhde on herkällä langalla. Ei tulisi mieleenikään tässä elämäntilanteessa pitää lasta, mutta toisaalta pidän huolen sen tilanteen estämisestäkin.
Abortin vastustajat tosiaan näkevät mielessään vain palleroiset ihanat vauvat, eivätkä ota huomioon muutamaa asiaa, joista mielestäni tärkeimmät ovat mm: Vauva voi kyllä olla suloinen, mutta se on kiinni 24 h vanhemmissaan - avuton kun on. Tähän paskaan maailmaan ei tarvita enää seuraavaa sukupolvea kärsimään ja itsekkyyttään vaatimaan ja vaatimaan (sillä nykynuoret eivät osaa enää muuta kuin vaatia)... ja kyllä niidenkin aborttia vastustaneiden naisten ja miesten hermoille on käynyt, kun koliikkivauva kirkuu syyttä tauotta eikä saa itse nukkua. Ne, jotka väittävät toisin, valehtelevat.
Toimivassa parisuhteessa hyvällä toimeentulolla jne elävien abortit tosiaan tulisi kieltää.
Mutta, jos nuori nainen, jolla on "elämä ja suunnitelmat edessä" ei huolehdi osaltaan siitä, että lapsi ei pääse tulemaan, on kyllä kohtalonsa ansainnut.
mieltä.Veit sanat suustani.
Miksi toimivassa parisuhteessa, hyväntoimeentulon omaavien abortit pitäisi kieltää? Mikä niistä tekee tuomittavampaa?
Takaako siis hyvätoimeentulo, lähemmäksi kolmenkympin ikä, vakaa parisuhde sen, että lapsi olisi haluttu. Tekisikö se, että vahinkoraskaus tapahtuu, sen että kaltaisteni pitäisikin muuttua yhtäkkiä äitityypiksi ja minun pitäisi alkaa sietämään lapsia tai ajatusta, että meillä olisi oma lapsi?
Ei se parisuhde tarkoita sitä, että haluaa perheen.
Ei se, että olisi varaa elättää kekara tarkoita sitä, että haluamme elättää kekaraa.
Tässä vaiheessa elämää jo tietää mitä haluaa ja milloin. Mutta jostain syystä vaikka tietää myös, miten ehkäistään, kaikki ei aina suju kuten järjellä asian ajattelee.
Ajatellaanpa nyt. Sukupuolielämää olemme molemmat harrastaneet jo kymmenisen vuotta mieheni kanssa. Molemmat olemme yhdessä ja erikseen olleet parisuhteissa lähes koko aikuisikämme, jolloin seksiä harrastetaan keskimäärin kaksi kertaa vikkossa. Yhdyntöjä tulee siis aikamoisen monta meille yhteensä. Kukaan ei ole keksinyt sataprosenttista ehkäisyä, joten olemme hoitaneet hommamme tosi hyvin, kun ensimmäinen (ja viimeinen) vahinko sattui vasta kymmenen vuoden jälkeen.
Tämän yhden vahingon takia meidän pitäisi siis heittää hukkaan kaikki tavoitteemme, unelmamme ja päämäärämme, vain siksi, että olemme aikuisia, elämme vakaassa parisuhteessa ja taloutemme on vakaa? Todellako? Tekevätkö nuo ominaisuudet minusta todellakin hyvän äidin? Miksi en sitten tunne olevani hyvä äiti -tyyppinen?
kai teidänlaisillenne, vakiintuneessa parisuhteessa oleville, yli kolmekymppisille, jotka tiedätte, että ette halua lapsia? Se olisi melko varma tapa ehkäistä raskaaksi tulo, ja helpottaisi elämää, kun ei tarvitse huolehtia pillereistä sun muusta.
Ihan vaan käytännöllisesti ajatellen. En ole mikään abortinvastustajakiihkoilija.
vuonna 1977 syntynyt ei ole yli kolmikymppinen vielä. Toisekseen, steriloinnin saanti ei ole ihan niin yksinkertaista. Sitä ei yksikään lääkäri rupea tekemään nuorelle (lue: kolmikymppiselle ja vähän päälle) naiselle.
Taitaapa suosituksena olla lähempänä 40 v:n ikä, ellen nyt ihan läpiä päähäni puhu.
olleet kehuttavat, sori.
Se oli vain ajatus. Itse en tosin pidä siitä ajatuksesta. Entä jos sitten vielä jossain vaiheessa muuttaa mieltään...
Aivan taatusti sopii sellaisille, jotka eivät koskaan halua lapsia. Täytyisi olla helpompaa saada, nyt kun vaativat naisilta sen yli kolmenkymmenen iän tai kolme lasta.
"Abortin vastustajat tosiaan näkevät mielessään vain palleroiset ihanat vauvat"
Totta, ja niin harvoin aborttikeskustelussa muistettua. Vauva on tietenkin avuton olento, joka tarvitsee kaiken huolenpidon, jota aikuinen voi antaa. Nämä puolustuskyvyttömät olennot ovat abortinvastustajien keppihevosia, varsin luonnollisista syistä.
Vauvasta kuitenkin kasvaa aikuinen, joka usein toistaa vanhempiensa mallia. New Yorkin pormestari Rudolph Giuliani, joka on ottanut viime vuosina monia erilaisia nollatoleranssiohjelmia käyttöön kitkeäkseen rikollisuutta NY:ssä, on mm. erään alueella tehdyn yliopistotutkimuksen perusteella todennut rikollisuuden vähentyneen myös ns. luonnollista tietä: nykyään ensimmäistä kertaa rikollisina on se sukupolvi, joiden vanhemmilla on ollut mahdollisuus aborttiin - ja paljon pienempi porukka nykyään ryöstelee kuin heidän vanhempiensa aikoihin. Julman kuuloista, mutta ainakin tilastojen valossa kovin totta. Ainakin osa rikollisten jälkikasvusta on jäänyt syntymättä, ja heti näkyy tilastoissa...
En tietystikään tarkoita väittää, että kaikki aborttiin päätyvät ovat jotain pohjasakkaa. Ihmisillä on monia syitä päätyä aborttiin, eivätkä ne syyt ole aina yksioikoisesti tuomittavissa.
angloamerikkalaista rotuhygieniaa! Amerikoissa on aikoinaan tehty ahkerasti myös pakkosterilointia, ettei vaan se väärä sakki lisääntyisi. Suomessakin on harrastettu pakkosterilointia sosiaalisista syistä silloin kun aborttilaki ei vielä ollut näin tehokas kuin nykyisin. Natsit toteuttivat nämä opit sitten vähän tehokkaammin, mutta vaikka natsien liioiteltua tehokkuutta ollaan kauhisteltu, niin sama oppi jyllää. Saksa ei todellakaan ollut edelläkävijä rotuhygieniatieteessä. Merkkitieteilijät olivat englantilaisia ja amerikkalaisia.
Ja tilastoista - ota vähän selvää siitä, mitkä ovat tilatojen mahdollisuudet aivopesussa - olet todella tietämätön, kun luulet totuudeksi jotain tilastoa, jota vielä kaiken lisäksi on käytetty poliittisessa yhteydessä, kenen luulet sen tutkimuksen rahoittaneen??
Älkää hyvät ihmiset uskoko tuota rotuhygieniapaskaa! Poliitikon pitää ajaa parannuksia syrjäytyneiden asemaan, eikä uskotella törkeitä, että joku kansanryhmä on syntyjään paha ja väkivaltainen!
Samaa julma oppi kyllä jyllää täälläkin. Miksi ihmeessä joka paikassa selitellään pehmeitä, pitää olla vakaa parisuhde ja vakaa talous, että voi 'ottaa lapsen vastaan'. Mistä ihmeestä ihmiset ovat keksineet niin täysin järjettömän ajatuksen, että he tekevät abortin 'lapsen parhaaksi'? Kukaan ei voi omasta aloitteestaan uskoa mihinkään noin absurdiin juttuun. Kun ihmiset aivopestään, niin he ajattelevat täysin epäloogisesti ja uskovat vain auktoriteettia. Meidän yhteiskunnassa on pelkkää varjonyrkkeilyä, kun uhoaa jotain, minkä tahansa, kirkon auktoriteettia vastaan. Terveydenhuolto ja - - ne tieteelliset tutkimukset ovat nykykuluttajan jumalia, niin Suomessa kuin Irlannissa. Meidän terveydenhuollon arkkiatri julistaa avoimesti rotuhygieniaa, ja meidän kansankirkon arkkipiispa nyökyttelee nöyränä sivussa. Rotuhygienistit tuomitsevat ne, jotka 'synnyttävät mitä sattuu ja milloin sattuu'. Arkkiatri julistaa, että jokaisella lapsella on oikeus syntyä terveenä - ja hyviin oloihin. Eli jos synnytät sairaan lapsen tai lapsen rikkinäiseen perheeseen niin... olet tottelematon kansalainen. Kirkoissa vaan nyökytellään, että kyllä tämä on niin kaunista, kun ihmiset saavat vapaasti valita. Huh huh! Suuri on heidän uskonsa!!! Todellisuudessa kaikki katselevat ympärilleen ja tekevät havaintoja toisista: Enemmistön mielipide on se oikea mielipide ja enemmistön tapa toimia on se oikea tapa toimia. No - ja kuuliaisuus niille auktoriteeleille on kanssa tärkeää. Jos terveydenhuollon arkkiatri sanoo minkä tahansa 'totuuden', niin uskaltaisitko vastustaa??? Uskaltaisitko arvostella häntä suoraan?? Meidän itsevarman oloinen kansankirkon arkkipiispa ei uskalla, vaikka kai kirkko kuitenkin vielä arvostaa ihmisen elämää? Kirkko on hiljaa vain siksi, että se on alistettu auktoriteetille.
En ole nähnyt kyseisiä tilastoja, enkä siis tiedä. Mutta kun ajatellaan ihan tavallisella järjellä on NY:in tilastoissa varmasti paljon järkeäkin. Ei tarvitse kuin täällä mennä katsomaan teinivanhempien palstaa, niin näkee kuinka periytyvää elämän tapamme ovat. Siellä jokainen teinivanhempi kertoo kuinka köyhistä vanhemmista itse on tullut ja siksi he eivät pidä pahana elättää omaakaan lastaan yhteiskunnan tuilla. Joten ei ole vaikea kuvitella, että abortti oikeuden salliminen on vähentänyt syrjääntyneiden, kuten muidenkin, lisääntymistä. Monet syrjäytyneet, päihdeongelmaiset ja työttömät tulevat yksinhuoltajat kuitenkin mielellään valitsevat sen abortin ja sitä kautta on taatusti katkennut tuo jatkuva sukupolvelta toiselle siirtyvä epäsosiaalinen ketju monen kohdalta.
Oikein sivistynyttä verrata aborttioikeutta natsisaksaan. Kyllä ne juutalaisetkin tekisivät abortteja ei vain ne natsit, mikäli oikeus olisi kaikilla. Joitakin kiinnostaa jokatapauksessa tämän rotumme puhtaus, ettei halua tuottaa tänne omalta kohdaltaan epätoivottua ainesta. Natseihin oleellisin ero on siinä, että tämän ratkaisun jokainen tekee omalta kohdaltaan, eikä kukaan voi pakottaa ketään, edes päihdeongelmaista, vammaista yksinhuoltajaa aborttiin.
onko kukaan koskaan kuullut sanaa ehkäisy.
olleet rotuhygienian kohteena. Vammaiset oli myös poistettava. Kumma kun siitä ei kukaan välitä.
pahuuden symboli. Siellä vaikutti ihan tavallisia ihmisiä, jokta pitivät rodunjalostustavoitteita hyvinä. On epäsivistynyttä, ettei natsisaksan tekojen motiiveista voi puhua eikä niitä voi verrata mihinkään. Ihan samat motiivit ja päämäärät on esim. sinulla kannattaa aborttia kuin natseilla kannattaa niiden kansanryhmien hävittämistä, jotka he katsoivat vaarallisiksi ja haitallisiksi. Natsisaksan tekoja ei voi selittää vaan, että - olivat hirviöitä - pitää ymmärtää, että nykyihminen on kykenevä ihan samaan, jos vaan sopivasti saa aivopesua osakseen. Sitä tuskin paljoa tarvittaisiin. EN puhu nyt juutalaisista, vaan sairaista ja syrjäytyneistä.
Kyllähän nykyään on selvästi präntillä se, että toisista riippumaton elämä on ihmisarvoisempaa kuin elämä, jossa on toisista ihmisistä täysin riippuvainen. Mitä se riippumaton elämä sitten onkaan???? Se moraalin lippulaiva, arkkiatri Arvo Ylpön nykyinen seuraaja, on määritellyt ihmisen arvon siten, että juuri riippumaton elämä on ihmisarvoista elämää. Eli ne sairaat siellä sairaaloissa eivät ole arvoisia elämään, jos heitä ei kyetä parantamaan. Abortti laskee täysin ihmisten kunnioitusta itse elämää kohtaan. Aborttia päätettäessä kun juuri tehdään valintoja siitä, että onko tämän sikiön tuleva elämä tarpeeksi arvokas vai ei. Sikiö on täydellisen riippuvainen äidistään, se kai tekee sikiöstä täydellisen arvottoman. Entä ihminen, joka ei osaa itse kävellä, ei itse pukea, ei syödä, ei käydä vessassa, ei peseytyä?? Tämä aborttitouhu julmentaa meidät. Jos ihmisen elämän alku alkaa siten, että mitataan kehittyvän ihmisen tuleva hyöty ja haitta - - onko enää millaan mitään väliä sen jälkeen?? Mitä ihmettä varten edes kukaan enää on olemassa? Kasvattamassa sitä kansantaloutta? Ja ketä varten?? Ottamassa vastaan jotain tylsää viihdettä? Treenaamassa jotain? Yrittämässä hidastaan ihonsa veltostumista? Opettelemassa jotain turhaa uutta tekniikkaa? Hengailemassa itse valitsemiensa samanmielisten tyyppien kanssa? Ja pelkäämässä sitä päivää, kun käy huonosti ja on itse sitä pohjasakkia.
Kun puhutaa syrjäytyneistä ja epäsosiaalisista yksilöistä, on ehkäisy todellakin heikommin hallussa kuin kouluttautuneilla elämässä pärjäävillä ihmisillä...
Oleellisin ero natsisaksaan kuitenkin yhä on, vaikka molemmissa tavoitellaan itselle/yhteisölle parhaita etuja, että toisin kuin natsien periaatteen mukaan, nainen tekee valinnan jalostaa sukuaan omasta vapaasta tahdostaan. Jotkut haluavat synnyttää jopa vammaisen lapsen, kaikista ei siihen ole; sivistyneessä hyvinvointivaltiossa tälläinen valinnanvapaus on aivan perustavaa latua oleva. Ihmisarvomme kärsisi, mikäli tälläinen valinnanvapaus poistettaisiin.
Elämän tarkoitusta; miksi olemme täällä on pohdittu aikojen alusta asti. On vaikea sanoa kuka ihminen on tarpeellinen kuka ei, kenen elämä on elämisen arvoista kenen ei. Tällä hetkellä, kun suurta totuutta ei ole löytynyt, ainut mittarimme tehdä elämässä valintoja on oma mielemme. Se miten itse koemme asiat hyviksi tai pahoiksi, emme voi muuten rakentaa elämäämme, siihen suuntaan johon itse päätämme (kukaan ei ole meille valmiiksi kertonut mihin tämä elämä tähtää). Ratkaisemme ongelmamme siis omassa mielessämme ja siihen ei vaikuta jonkun mielipide, että abortti on julma, koska sekään ei ole elämän suuri totuus ja tarkoitus, sillä mistä kukaan tietää onko tätä elämää edes tarkoitettu elettäväksi ja kenen elettäväksi, äidin vai syntymättömän lapsen, vammaisen, alkoholistin, vuodepotilaan...
Mielestäni kyllä tuo riippumattomuus voisi kyllä ola hyvä mittari. Riippumattomuus tekee kyvyn elää itse, riippumattomuus antaa mahdollisuuden tehdä valinnat itse... Mutta aukkoja kyllä on juuri vanhusten, vammaisten ja pienten lasten kohdalla. Omaa elämääni ainakin voisin tästä lähdin arvioida siltä pohjalta olenko riippuvainen. Terveen aikuisen ihmisen kohdalla riippumattomuus on varmasti tavoiteltavaa; olen riippumaton valinnoissani muiden mielipiteistä huolimatta jne. Mutta tekeekö se elämästäni sitten arvokkaampaa? Mielestäni ei ehkä arvokkaampaa, mutta ainakin muiden osalta mukavampaa tekee se, että tiedän ihmisten tekevän läpi elämänsä valintoja, kaikki eivät valitsisi kuten minä, mutta en tuomitse ketään, sillä tiedän muidenkin olevan yhtä ulalla elämäntarkoituksesta kuin itsekin olen... En voi tietää onko elämä vai kuolema julmempaa, jokainen voi valita vain omalla kohdallaan.
Sairaan aineksen poisto ei vain jostain syystä satuta ja hävetä ihmisiä kuten terveiden ihmisten tuhoaminen. Tottahan me nyt jälkikäteen sivistysvaltiossamme kavahdamme; ei niin olisi saanut tehdä, joukkoteurastus oli väärin! Mutta silti monet esimerkiksi tämän aborttiasian yhteydessä, kieltävät oikeuden terveen lapsen abortointiin, jotenkin se on sallittavampaa vammaisen kohdalla. Ehkäpä sitä pidetään inhimillisempänä sekä äidin, että lapsen kohdalta, poistetaan tarpeetonta kärsimystä?
eettisiä, moraalisia kysymyksi, joissa tuomitseminen on hyvä asia. Suomalainen taiteilijapoika tappoi taideteoksessan kissan niin kömpelösti, ettei saanut sitä ihan heti hengiltä. Häntä on tuomittu ja rangaistu siitä julkisesti ja yksityisesti vuosikaudet, vaikka hän on jo kärsinyt siitä ihan virallisenkin oikeusistuimen antaman rangaistuksen. Taiteilija saarnasi teoksellaan juuri relativismin puolesta, sen puolesta, että jokainen saa itse valita oikean ja väärän.
Se ei ollenkaan ole ihmisarvoista, että ihmiselämä alkaa sillä, että oma äiti valitsee oman lapsen. Äitiyden palvonta on mennyt pahasti liiallisuuksiin - sairaaksi. Miksi ihmeessä varsinkin äidit haukkuvat julkisesti lapsiaan? Siitä on tullut naisille kuin jokin pakkomielle. Se miten äitiys alkaa, siten se myös jatkuu. Jokaisessa lapsessa on todella paljon sellaista, mitä äiti ei todellakaan ole valinnut. Lasten kanssa joutuu kriiseihin ja varsinkin äideillä on nykyisin oikeus julistaa: Minä en ole tahtonut tätä! Kukaan ei auta kestämään lasta tai kasvattamaan lasta. Pitää vaan saada lomaa niistä lapsista! Ehkä isät ovat tulevaisuuden pelastus. Isät eivät ole valinneet lapsiaan, vaan isyys on heille alusta asti ollut velvollisuus.
Pitää olla selkeitä periaatteita, mikä on oikein, mikä väärin. Elämän arvon kunnioitus on sellainen arvo, että siitä ei pidä luopua, muuten meistä tulee hirviöitä.
Hyvin paljon asiaa...
Mutta jokainen valitkoon niistä lähtökohdista mitkä itselleen on annettu arvostaako minkälaista elämää ja miten elämän määrittelee... Arvostetaanko vain ihmisen elämää, vai eläintenkin jne. Julmuutta ei kukaan voi määritellä, sillä jokainen kokee sen itse, jokainen kokee valitsemansa asiat julmuudeksi.
Kaikki on siis vain mielipide kysymyksiä. Mielipiteet muokkautuvat monelta pohjalta, vähinpänä vaikuttamassa ei varmasti ole kulttuuriperimä, millaiset lähtökohdat olet elämällesi saanut. Natsikulttuuri piti puhdasta rotua niin tavoitteena, että edes ihmisten joukkoteurastus ei ollut väärää, eivät he pitäneet itseään julmina. Suomalainen yhteiskunta pitää naisten aborttioikeutta oikeana, eivät ihmiset koe olevansa julmia, koska toteuttavat perusoikeuksiaan. Julmuus elää vain siis "tuomitsijoiden" mielissä, ei kukaan tee ehdointahdoin mitään itselleen julmaa tai moraalisesti väärää.
ja ihminen myös pystyy valitsemaan väärän, siis pahan. Tavallinen ihminen pystyy pahaan. Ei tarvitse olla hollywoodhirviö kyetäkseen tekemään väärin. Jokainen on vastuussa omista teoistaan. Kun yhteiskunta (tai vaikka kirkko) antaa selvät ohjeet sille, mikä on oikein, mikä väärin - ja omatuntosi käskee sinua tekemään toisin - niin tee toisin - muuten teet tietoisesti pahaa ja olet yksin vastuussa teostasi. Tämä ei ole ralativismia, että jokainen saakoon päättää oikean ja väärän omassa sydämessään. Ei! Tämä vain tarkoittaa sitä, että jokainen on vastuussa omista teoistaan. Absoluuttinen oikea ja väärä, pahuus ja hyvyys, on olemassa. Kun tekosi välittää rakkautta, silloin teet hyvää.
Terveisin katolilainen
Absoluuttinen, eli lopullinen, hyvyys ja pahuus on olemassa vain jokaisella henkilökohtaisena. Ei ole olemassa siis ainutta totuutta. Tiedän, että jokainen kirkkokunta pitää omaansa juuri absoluuttisena, mutta kun ne taistelevat ristiin, niin mikä niistä onkaan SE totuus?
Palataan kissaan, jonka taiteilija tappoi. Julmaa, kyllä minun mielestäni. Julmaa, varmaan kaikken länsimaisten mielestä. Joku kiinalainen lihanjalostaja ei pidä sitä julmana, hän on elänyt ja kasvanut kulttuurissa, jossa eläimen tuskaisen kuoleman aiheuttaman adrenaliinin uskotaan lisäävän lihan terveysvaikutuksia. Olemme eläneet kulttuurissa jossa, naisen ei ole pakko synnyttää ei toivottuja lapsia, meillä se ei ole julmaa, vaan käytäntö, kuten kiinalaiselle eläinten kiduttaminen. Joku konservatiivisemman maan asukas pitää käytäntöämme erittäin julmana.
Niinkuin joka asiassa on ja täytyykin olla, on eritavoin ajattelijat, kaikki eivät kulje vain kulttuurinsa oppien mukaan, vaan ihmiset kongnitiivisilla taidoillaan kyseenalaistavat asioita, eivät vain tee kuten muut, eivät vain ajattele kuin muut. Kiinassa on kasvissyöjiä ja eläinten suojelijoita, Suomessa abortinvastustajia jne.
Julmuus on sananakin siis adjektiivi, kuvaa sitä millainen joku on. Ei siihen voi vastata kuin oman näkemyksensä mukaan, kuten sanotaan kauneus on katsojan silmässä...
elämässäsi? Siis ihan itse päätät, mitä teet? Vai määräävätkö sinua pelkästään kokemukset ja geenit?
Todellisiin valintoihin kykeneminen on selittämätöntä. Tai ehkä joku osaa selittää, minä en osaa. Minä vaan uskon siihen, että kykenen itse tekemään päätöksiä ja kykenen elämään parempaa elämää kuin jos olisin päättänyt toisin. Siis voin jonkin verran vaikuttaa siihen, kuinka hyvä tai paha olen, ja olen siksi myös omien valintojeni osalta itse vastuussa siitä, mitä teen.
Mutta ajattelen uskonnollisesti. Minulle Jumalan olemassaolo on yhtä selvää kuin oma olemassaoloni. Olen vastuussa Jumalalle, en vain itselleni tai tälle yhteiskunnalle, tai kirkolle, tai omalletunnolle, tai jollekin itsekunnioitukselle tai... Siis tämä on ihmissuhteilua Jumalan kanssa, joka on tuomitsee ja armahtaa.
Filosofointi meni kovin uskonnolliseksi, mutta en oikein pidä siitä, että uskovaisenkin pitää filosofoida kuin olisi ateisti - jotta kuulostaisi järkevältä.
Voisihan sitä selittää, että relativismi on mahdoton, koska se johtaa moraalittomuuteen ja siitä päätellä, että Jumalan täytyy olla olemassa... Mutta itse ajattelen niin, että koska Jumala on olemassa, niin siksi relativismi on mahdoton.
Terveisin katolilainen
Luonnollisestikin teen valintoja elämässäni. Eromme vain taitaa olla, että minä tiedän, että minun valintani eivät ole ainuita mahdollisia valintoja, vaan jokainen tekee itse valintansa omalla kohdallaan. Jokin jota minä pidän pahana, ei ole kaikista sellaista, hyvyyskin on jokaisen oma valinta.
Uskon itsekin, en Jumalaan, en kristillisiin oppeihin. Minun uskoni perustuu omiin näkemyksiini, luontoon voimakkaasti. Minä teen valintani luontoa kunnioittaen, palvon metsän kauneutta. Kieltämättä abortti, ihmiskunnan vähentäminen, on minulle hyvyyttä, ekoteko luontoa kohtaan. Minulla on siis tälläinen näkemys "uskontooni" kuuluva, näkemyksiä maailmasta on miljoonia ja miljoonia, siksi on myös näkemyksiä hyvästä ja pahasta.
Abortti on mielesäni täysin oikeutettu kaikkissa tapauksissa, vaikka mitään raiskausta tai vastaavaa ei olisi tapahtunut.
Se ei ole lapsi mikä siellä vatsassa on, se on vaan kasa soluja, loinen naisen ruumissa. Vaikka tietysti siitä raskaaana olevasta naisesta voi tuntua äärettömän inhottavalta "murhata se lapsi".
VAIN kasa soluja ja loinen naisen ruumiissa ? ! ? täytyy vaan todeta että taidat olla todella yksinkertainen ihminen. Oletko muuten tiennyt sitä että sinäkin olet sitten tämän logiikan mukaan ollut loinen oman äitisi kohdussa. Järkyttävää! Tästä palstasta huomaa ettei ihmisellä ole mitään arvoa, vaan kaikki on nykyään niin että mitä mä haluan ja mikä mulle sopii ja sitten kun mulla on niin ja näin niin sitten voin ajatella lapsia....elämän meno on nykyään pelkkää mä mä mä hokemista aikuisilta ihmisiltä. Niin ja kuten varmaan jo huomasit niin olen abortin vastustaja, vaikka minut on raiskattu ja minä myös pidin lapsen! ja mielestäni tyttärelläni on oikeus elämään siinä missä muillakin lapsilla! niin ja vaikka olenkin yh niin EN elä yhteiskunnan varoilla vaan käyn töissä, vakkarityössä, ja olen henkilöstöpäällikkönä. Olen 26 vuotias. Että tällaista. Oli vaan pakko kirjoittaa ku sen verran järkytti tuo sun vertauskuva....loinen naisen ruumiissa.
mutta en ole abortinvastustaja.Mutta kyllä siitä on tehty sellanen juttu,et jos musta tuntuu ettei nyt oikein sovi,niin sit teen abortin.Kyllä ne abortin saamisen kriteerit pitäis tänä päivänä nostaa pikkuisen korkeammaksi,kun sitä käytetään jo ehkäisymenetelmänä.Sitä en salli.
Nimenomaan..oon samaa mieltä sun kanssa että aborttia käytetään kuin ehkäisyä, vaikka se ei sitä todellakaan ole. Haluan vielä tarkentaa että en ole sellanen vastustaja, että hinnalla millä hyvänsä vastustan sitä, vaan itse en sitä tule koskaan en ikinä tekemään! Aina on vaihtoehtoja muitakin kuin abortti! ja uskokaa olen siitä elävä todiste! Olen niin onnellinen mun tyttärestä, vaikka hän valitettavasti mun ainoaksi jääkin. Syy siihen, että kohtuni repesi synnytyksessä ja se jouduttiin poistamaan, mutta en ole katkera vaan onnellinen siitä että sain edes yhden lapsen! Myös poikaystäväni on ymmärtäväinen tässä asiassa ja tietää siitä että me emme ikinä saa yhteistä biologista lasta. Mutta tässä vaan mun tarinaa, jos siitä ois jollekin vaikka rohkaisua!
kun Äiti valitsee lapsensa. Olisiko se niin ihanaa, kun olisimme kaikki Äitimme valittuja: Lapsi kulta - Minä tahdoin juuri sinut - niin että käyttäydykin sen arvoisesti - ettet vaan petä toivomuksiani - ettei äitikulta tulee katumaan valintaansa -
Pitäisikö masturbointi kieltää miehiltä koska siinähän menee hukkaan varsin potentiaalisia lapsosia, ja ovat kuukautisetkin "väärin"?
Tiedän että olen ollut loinen äiti kohdussa, mitä siitä? Loinen-sana vaan sattuu sopimaan siihen, ei se ole mikään loukkaus.
Kai ne lapset on parempi hankkia sillon kun on niille sopiova aika. Parempihan on syntyä turvalliseen perheeseen (en nyt tarkoita että pitäisi vaikka välttämättä olla molemmat vanhemmat ja muuta) kun täyteen kaaokseen.
En mä ainakaan haluaisi olla mikää vahinkolapsi, ja jos olisin saanut alkuni vahingon kautta, mutta minut olisi abortoitu, niin enhän tietäisi mistä jään paitsi.
sulla on ollut tosi kiva lapsuus,kun kuulostat noin katkeralta.Voi hyvä isä sentään,eihän niitä lapsia tehdä tai saada maailmaan ja ooteta että ne täyttää isin ja äitin odotukset käytöksellään.Kyllä meillä ainakin rakastetaan lapsia silloinkin,kun ne meidän pinnaa kiristää oikein vahvimmin.Ajattele,jos nekin lapset jotka on toivottu tähän maailmaan ja eivät oo mallikelpoisia,niin eihän niidenkään vanhemmat kaikki aattele,et pitikin tuokin synnyttää,kun oliskin tiennyt silloin...Ei se niin mene,sitä kun ei kukaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.Tsemppiä sulle.
Yksi oleellinen syy miksi lapsia kohtaan käytetään väkivaltaa on juuri se, että vanhempien odotukset eivät täyttyneetkään, syystä tai toisesta lapsi tuottaa pettymyksen. Ei ole hiljaa öisin, ei pärjää koulussa, ei ole kiinnostunut urheilusta...
Lapsia pieksetään tosi paljon täällä suomessakin, joten niiden odotusten osuutta ei kannata vähätellä.
Tutkimusten mukaan jopa jo syntyneen (aborttipalstan huom.) lapsensa tappaneet äidit rakastavat lapsiaan, ovat vain ajautuneet umpikujaan, pettymykset ovat tuntuneet sillä hetkellä sietämättömiltä.
Tuli vaan mieleen, ei juuri liittynyt asiaan.
mutta mikähän se pointti sit on.En minä voi niin aatella,et abortoin tämän lapsen,kun en tiedä jaksanko sen kanssa 10v päästä /tai en voi sillä hetkellä tietää,että naksahtaako mulla päässä ja pahoinpitelen tuon lapsen,vaik en siihen olekkaan taipuvainen.En minä voi tietää tulevaisuutta mitä se tullessaan tuo,mutta uskoa täytyy tulevaan.Eihän sitä sit kenenkään kannata lapsia tehdä.Ja mitä jos siitä lapsesta tulee murhamies tms....mistä sen voi tietää.Tekee sit lapsentekostopin vai siinä pelossa..Ehkä ymmärsin väärin. :)Minua saa valaista asiasta,pienet aivoni ovat rajoittuneet kahden lapsen äitinä energiat menee lapsia hoidellessa ja rakastaessa..ym.......
Kyllä vaikuttaa siltä, että lapsen rakastaminen ja oman äitiyden rakastaminen on mennyt sekaisin. Ehkä lapsensa tappanut on rakastanut omaa äitiyttään ja tappaa lapsensa, koska ei kestä sitä, ettei tunnekaan niitä ihania rakkaudentunteita mitä tahtoisi tuntea. Hän ei kestä sitä, että tuntee vihaa lastaan kohtaan. Oikea rakkaus lasta kohtaan on sitä, että kantaa teoillaan vastuuta lapsen hyvinvoinnista, vaikka tuntisi joskus vihaa lastaan kohtaan. Siis lapsen hyvinvointi on tärkeämpi kuin ne omat äidilliset tunnekokemukset. Rakastava äiti voi myös antaa lapsensa pois, jos huomaa, ettei itse kykene hoitamaan lastaan. Omaa äitiyttään rakastava äiti näkee lapsessa vain välineen toteuttaa itseään. Jos unelmat eivät täyty, niin on sama vaikka lapsi kuolee.
Tällä on suora yhteys aborttiin, koska jo siinä että lähdetään valitsemaan lapsen elämää, siinä keskitytään vain siihen omaan äitiyteen, lapsella ei ole väliä. Jos lapsella olisi väliä, niin hänestä ei tehtäisi mitään valintaa, hänestä vain pidettäisiin huolta. Sitä äidin oikea rakkaus on, lapsestaan huolehtimista, ja vastuun kantamista.
Ehkä jotkut niistä, jotka päättävät synnyttää lapsen, tekevät niin, koska rakastavat ajatusta äitiydestä. He haluavat jonkun pienen ihmisen olevan siellä heidän ilokseen. He hoitavat lapsen ruumista mielellään, kun se on pieni, ja nauttivat omasta äitinä olemisestaan.
Mutta he eivät ajattele lasta itsenäisenä yksilönä. Heille lapsi on osa heidän omaisuuttaan, "heidän" lapsensa. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä vähemmän äidillä on rakkautta häntä kohtaan.
Tuollaiset "äidit" rakastavat vain itseään. Heidät pitäisi jotenkin seuloa raskauden aikana, ja heille ei pitäisi antaa lupaa saada lapsia. Jonkinlainen haastattelu tai kysely olisi paikallaan. Välttyisi moni lapsi rakkaudettoman, itsekkään naisen lapseksi syntymiseltä.
Minä en välttynyt. Maksan siitä vieläkin. Inhoan sitä naista yhäkin. Hänellä oli seitsemän lasta, eikä hän koskaan rakastanut muita kuin itseään. Pikkuvauvoina hän meitä paijasi, mutta vain, koska se oli niin madonnamaista - äiti ja lapsi -asetelma.
Tuollaisille naisille pitäisi määrätä pakkoabortti, mielestäni, ja jos parin keskeytyksen jälkeen eivät vieläkään ole oppineet, ja kasvaneet rakastamaan muitakin kuin itseään, heidät pitäisi steriloida.
mutta rakastan elämääni. Elämäni kyllä varsinaisesti alkoi vasta sitten kun pistin välit poikki äitini kanssa. Tai - ensimmäistä kertaa elämässäni - yli kolmekymppisenä - uskalsin vastustaa äitiäni. Hän alkoi olla hengenvaarallinen omille lapsilleni. Itse olin ollut aina nöyrä ja kiltti, mutta vastuu omista lapsista antoi voimia lempata sen mummohirviö pihalle. Näen välillä äiditäni painajaisia, ennen elin jatkuvasti pelossa.
Mutta rakastan silti elämääni! Tämä elämää ilman äitiä! 19 vuotta olin siihen tyyppiin käytännössä sidottu, sitten vielä 11 vuotta pelkäsin. Silloin kun uskalsin ottaa etäisyyden siitä naisesta, ajattelin, että minulla on elämä edessä, ja että elämä varmasti tästä eteenpäin vain paranee. Niin on käynyt. Äitini on tehnyt sellaista, että hänet voisi laittaa linnaan monesta syystä - mutta lapsi ei uskalla vastustaa äitiään.
Mutta en kadu sitä, ettei häntä steriloitu. Minun lapseni ovat mahtavia tyyppejä! Silloin heitä ei olisi olemassa, eikä sisareni lapsia...
jos on tehnyt kyllin pahasti. Lapset eivät ole omaisuutta, jota voi kohdella miten vain. Minun äitini oli paha vain henkisesti. Hän nöyryytti, vähätteli, ivasi, syytteli - syytti lapsiaan oman elämänsä pilaamisesta. Yhdelle hänen lapsistaan kehittyi rajatilapersoona. Toinen on tunnevammainen, empatiaan pystymätön. Kolmesta tuli uskonnollisia hihhuleita, kukin eri lahkoon. Yhden ihmissuhteet eivät kestä. Yhdellä on vainoharha - uskoi jo pienenä, että äiti yritti tappaa hänet, ja sama luulo jatkui aikuisenakin.
Minä olen yksi heistä, mutta suhteellisen terve. Ei lapsuuteni minua nujertanut. Mutta se hidasti kehitystäni. Olisin voinut saavuttaa paljon enemmän, paljon aikaisemmin, jos olisin kasvanut kunnollisessa perheessä.
Olen iloinen, että olet irrottautunut omasta huonosta äidistäsi, ja toivon, että lapsesisikin ovat onnellisia. Ainakin heillä on rakastava äiti, ja se on tärkeää! Harva kai omaa syntymäänsä katuu - se olisi jotenkin ihmisluontoa vastaan. Mutta jos ei ole koskaan syntynyt, sitä ei tiedä, että on jäänyt jostain paitsi.
Voiko olla mahdollista, että joku lisääntyy vain koska pitää lapsista niin paljon, vaikkei halua äidiksi? Kuulostaa kyllä uskomattomalta. Kyllä sen naisen on rakastettava sitä äityittä, että viitsii alkaa äidiksi, eihän noita voi erotella mitenkään toisistaan.
Sitä paitsi mikä on se yleisin syy tehdä lapsia? Kun itselle iski vauva kuume, eikö silloin juuri haluta itse tuntea sitä äitiyttä. Harvemman syy voi olla, että tuntuu, että tuosta lähiön päiväkotipaikasta puuttuu yksi lapsi ja sen lapsen olisi hyvä olla siellä tai vastaavaa, ja sitten uhraudutaan tekemään se lapsi, vaikkei haluta olla äitejä...?
Raivo on silmitön tunne, ei silloin ajatella järkevästi. Siinä vaiheessa kun elämä on niin sekaisin, eikä pelastusta näy, ei silloin ajatella järjellä, ei edes tunteella, että rakastan, en halua satuttaa. Monet ovat olleet niin uupuneita, etteivät edes muista tappaneensa lasta.
Ennenkaikkea sillä hetkellä naiset vihaavat äitiyttään, eivät rakasta sitä, lastaan rakastavat niin kovasti, että haluavat monesti mielessään suojella lasta pahalta äidiltä ja maailmalta, siksi tekevät äärimmäisen väkivallan teon.
Mutta ymmärrän kyllä teoriasi äitiyttä hakevista äideistä. Lapsen tappamiseen se ei kuitenkaan käy, mutta masentuneisuutta selittää varmasti kyllä. (Raskauden jälkeinen masennus on kyllä yksi vaihe, jolloin sylivauva saatetaan tappaa.) Ennenkaikkea odotukset ja se suuren äidinrakkauden hehkuttaminen lisäävät varmasti riskiä. Joku voi todella rakastua ajatukseen niin suuresta rakkaudesta ja todella pahoja psyykkisiä ongelmia kohdata, kun se rakkaus ei olekaan niin suurta, kun on hehkutettu. Kuitenkaan kaikki masentuneetkaan äidit eivät käytä väkivaltaa lastaan kohtaan ja lapsiaan pieksevät eivät kaikki ole masentuneita, vaan ihan normaaleja lastaan rakastavia pullantuoksuisia äitejä.