Osoitteessa Yle. Fi oli tänään pisatesti.
Siinä oli osio, jossa kerrottiin planeettojen keskietäisyydet auringosta. Ja sitten kehotettiin valitsemaan oikeat kolme planeettaa, joiden keskietäisyydet toisistaan ovat annetut lukuarvot.
Oikeaa vastausta tehtävään ei ollut. Väärän vastauksen saa, kun olettaa että kaikki planeetat ja aurinko ovat samalla suoralla, ja ääripäissä on Aurinko ja Neptunus. Väärällä vastauksella saa täydet pisteet!
Todellisuudessa esimerkiksi Maan ja Neptunuksen etäisyys toisistaan on suurimmillaan Neptunuksen etäisyys Auringosta plus Maan etäisyys Auringosta. Tämä toteutuu kun kaikki kolme ovat samalla suoralla, ja Aurinko on keskellä.
Maan ja Neptunuksen etäisyys on pienimmillään Neptunuksen etäisyys Auringosta miinus Maan etäisyys Auringosta. Tämä toteutuu kun kaikki 3 ovat samalla suoralla, ja Maa on keskimmäinen.
Jos ääritapauksissa ottaa keskiarvon, on tuloksena Neptunuksen etäisyys Auringosta. Todellisuudessa Maan ja Neptunuksen etäisyys on hieman suurempi, koska kun Maa ja Neptunus ovat Auringosta katsoen kohtisuorassa, eli 90 asteen kulmassa, on Maan ja Neptunuksen etäisyys Pythagoraan lauseen mukaisesti hypitenyysa suorakulmaisessa kolmiossa, ja se on aina suurempi kuin suurempi kateetti. Lisäksi planeetat eivät kierrä Aurinkoa ympyräradoilla, mikä tuo tarkasteluun pienen virheen jos sitä ei huomioi, ja kyseistä virhettä ei Pisakokeessa annetuilla tiedoilla voi laskea!
Tehtävässä sai siis pisteet, kun laski pienimmän mahdollisen planeettojen etäisyyden toisistaan olettamalla kaikkien planeettojen kiertävän Aurinkoa ympyräradalla. Tehtävässä ei kuitenkaan sitä kysytty, vaan planeettojen keskietäisyyksien toisistaan piti tuottaa oikea tulos.
Pisatestin tekijät ovat idiootteja, minkä kyseinen tehtävä selvästi tuo esiin!
Vain idiootti olettaa kaikkien planeettojen olevan aina samalla suoralla ja samassa järjestyksessä, eikä likimäärin kaksiulotteisella tasolla jatkuvasti toistensa suhteen liikkuen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Valitettavasti Pisa -testien kohderyhmä ei ole vielä tähtitieteilijöitä.
Miten liittyy asiaan?
Peruskoululaiset ymmärtävät planeettojen kiertävän likimäärin aurinkoa tasopintaa pitkin, mutta pisatestien laatija olettaa niiden olevan aina samalla suoralla, eikä samalla tasolla. Ei tähtitieteilijä tarvita asiassa mihinkään, kyse on peruskouluissa opetetusta asiasta!
Linkki ylen testiin:
https://yle.fi/a/74-20244547