Ulkomaiset kilpailijat tulevat uuden lain myötä Veikkauksen kanssa samojen sääntöjen ja ehtojen piiriin. Onneksi meillä on osaajia vaativaan tehtävään.
Ennen valintaansa eduskuntaan Puumala työskenteli toimittajana Kokkola-lehdessä ja Perhonjokilaaksossa ja teki opettajan sijaisuuksia vuoteen 2003 asti.
Nykyään hän toimii Veikkauksessa johtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaatimaton tuo ansioluettelo.
Tyypillinen turhake!
Suurin high light on kun sai monet kakkukahvit.
Suojatyöpaikkoja vähennetään entisiltä kansalaisten hylkäämiltä edustajilta järjestö leikkauksilla. Myös näihin muihin suojatyöpaikkoihin tulisi kiinnittää huomiota ja säästöjä tulisi reilusti.
Keskustalaisen entisen kansanedustajan suojatyöpaikka. Valtion varoilla elävä turhake lopun ikänsä tämäkin kepulainen.