Kuka valehtelee

Polttoaineiden hinnat ovat nousseet mutta eninmäkseen Suomessa esim Ruotsissa miltei 1€ halvenpaa mistähän johtuu ettei vain olisi ahneus tai työnnetäänkö ukrainalle kaikki
43144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Onko kukaan miettinyt mikä vaikutus tilanteeseen on sillä, että valtio on estänyt Teboilin toiminnan? Mielestäni Suomesta puuttuu polttoainemarkkinoilta oikea kilpailu. Sen voi hyvin päätellä siitä, että saman verotason maissa polttoaineet ovat huomattavasti halvempia kuin Suomessa. Tästä kertoo myös Nesteen massiiviset tulosluvut. Valtio on tietysti tyytyväinen tilanteeseen, koska valtion verotulot kasvavat samassa suhteessa kuin polttoaineen hinta nousee.

Äänestä
  • Teboilin toiminnan loppumisesta ja sen vaikutuksista hintoihin KKV oli tehnyt taannoin jonkinlaisen tutkimuksen. Sen mukaan ja muutamassa kuukaudessa suomalaiset autoilijat olivat maksaneet jo monta miljoonaa ylimääräistä. Miksi tästä ollaan hiljaa eikä tehdä mitään aidon kilpailutilanteen palauttamiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Teboilin toiminnan loppumisesta ja sen vaikutuksista hintoihin KKV oli tehnyt taannoin jonkinlaisen tutkimuksen. Sen mukaan ja muutamassa kuukaudessa suomalaiset autoilijat olivat maksaneet jo monta miljoonaa ylimääräistä. Miksi tästä ollaan hiljaa eikä tehdä mitään aidon kilpailutilanteen palauttamiseksi?

    Eikö Kilpailuviraston pitäisi puuttua vääristyneeseen kilpailutilanteeseen eikä pelkästään esitellä laskelmiaan? KKV taitaa olla melko hampaaton ja tarpeeton virasto kaiken kaikkiaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikö Kilpailuviraston pitäisi puuttua vääristyneeseen kilpailutilanteeseen eikä pelkästään esitellä laskelmiaan? KKV taitaa olla melko hampaaton ja tarpeeton virasto kaiken kaikkiaan?

    Kilpailuvirasto on valtion virasto eikä siksi ole kiinnostunut puuttuvasta kilpailusta jos hyötyjä on valtio ja maksaja normaali kuluttaja. Jos tilanne olisi toisin päin, alkaisi siinäkin suojatyöpaikassa äkkiä olla liikettä näkyvissä, mutta tässä tapauksessa sieltä on aivan turha odottaa apua.

    Äänestä

Ruotsi tukee valtion rahalla poltto-aineen hinnan alennuksen. Lisäksi Ruotsi ottaa sakko maksua EU:lta koska se lipsuu päästötavoitteista. Siis Ruotsin kansa velkaantuu halvan bensan vuoksi. Kyseessä on tilapäinen toimi. Jossakin vaiheessa Ruotsin on pakko nostaa hintaa koska valtio velkaantuisi liikaa.

Äänestä
  • Suomi voisi aivan hyvin ottaa mallia Ruotsista, kuten se on tehnyt monessa muussakin tapauksessa. Suomella polttoaineiden hinnoittelun suhteen näyttäisi olevan tahtotilana kurjistaa kansaa entistä enemmän.

    2Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Suomi voisi aivan hyvin ottaa mallia Ruotsista, kuten se on tehnyt monessa muussakin tapauksessa. Suomella polttoaineiden hinnoittelun suhteen näyttäisi olevan tahtotilana kurjistaa kansaa entistä enemmän.

    Niin suomessahan yksityisautoilu on syntiä.

    Äänestä

  • Ruotsin valtiolla on todella vähän velkaa, alle puolet siitä mitä Suomen valtiolla. Ja muutenkin Ruotsilla menee paremmin, joten ei Ruotsin tarvitse huolehtia velkaantumisesta. Ruotsi voi jatkaa alennusta vaikka 2030-luvulle saakka.

    Äänestä

  • Miten polttoaineen hinta voi vaikuttaa päästötavoitteisiin? Selitäppä hiukan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Suomi voisi aivan hyvin ottaa mallia Ruotsista, kuten se on tehnyt monessa muussakin tapauksessa. Suomella polttoaineiden hinnoittelun suhteen näyttäisi olevan tahtotilana kurjistaa kansaa entistä enemmän.

    Ruotsissa poliitikot on tavallisten kansalaisten puolella.

    Äänestä

Suomi on köyhä ja siksi jää.🤭

1Äänestä
  • Ei vaan Suomi on köyhä ja kurjemmaksi tulee koko ajan!

    2Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei vaan Suomi on köyhä ja kurjemmaksi tulee koko ajan!

    Suosittelen jokaista pakkaamaan kotivaran matkalaukkuihin, kaappien sijasta

    Äänestä

Se on hyvä että ei ole kilpailua.
Neste ja Neotti pistää euroa viivan alle.
Pääasia että suomalainen maksaa ajamisesta, nostakaa vaan hintoja.

1Äänestä
  • Ymmärrän sarkasmin, mutta jos tämä on tavoite, suomen talous menee tilaan jossa kauppojen hyllyt tyhjenevät. Se tapahtuu ensimmäisenä suurissa kaupungeissa. Jos olet kaupunkilainen, pidä laukku pakattuna että pääset Ruotsin lautalla lounaalle. Tämä tuntuu ehkä hurjalta nyt, mutta tapahtuu tosi nopeasti. Syy on kauppojen varastojen minimointi tehokkuuden nimissä.
    Jos asia ei valjennut, sopii miettiä tarkemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ymmärrän sarkasmin, mutta jos tämä on tavoite, suomen talous menee tilaan jossa kauppojen hyllyt tyhjenevät. Se tapahtuu ensimmäisenä suurissa kaupungeissa. Jos olet kaupunkilainen, pidä laukku pakattuna että pääset Ruotsin lautalla lounaalle. Tämä tuntuu ehkä hurjalta nyt, mutta tapahtuu tosi nopeasti. Syy on kauppojen varastojen minimointi tehokkuuden nimissä.
    Jos asia ei valjennut, sopii miettiä tarkemmin.

    Ja kuinka rohkeata se on sijoittaa ne kaupan keskusvarastot niin että koko maa hoidetaan yhdestä paikasta.
    Sipoon inexin risteyksen pommittaa kuopakso niin siellä on sit s kaupan eväät sen jälkeen tästä maasta jumissa

    Äänestä

Avaaja ei taida seurata maailman menoa mitenkään aktiivisesti? Tuosta Ruotsin tilapäisestä veroalesta polttoaineisiin on julkaistu jo aikaa sitten ja siitä kerrottiin kaikissa lehdissä ja TV:n uutisissa jne...
Suomessa Persu-Kokoomus hallitus ei halua auttaa kansalaisia ja yrityksiä näinkään poikkeavassa tilanteessa, vaan antaa hintojen nousta ja kansan kärsiä. Seuraavaksi nousee sähkön hinta ja hallitus tukee ja uskoo johonkin Googlen kusetuksiin ja liioiteltuihin lupauksiin työpaikoista ja tuloista mitä muka valtiolle ja kunnille on tulossa.
Samaa kuraa mitä Garden areenan keissi.

Äänestä
  • Sä unohdat yhden oleellisen asian. Ruotsin valtiolla on rahaa tehdä alennus. Suomella ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Sä unohdat yhden oleellisen asian. Ruotsin valtiolla on rahaa tehdä alennus. Suomella ei.

    Tämä on totta. Suomen rahat ovat menneet Ukrainan korruptioon ja turhien sotalelujen ostamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tämä on totta. Suomen rahat ovat menneet Ukrainan korruptioon ja turhien sotalelujen ostamiseen.

    Olet varmaan pasifisti. Hyvä asia sinänsä, mutta faktojen kanssa on pakko elää. Eli lisää sarkasmia, yhdellä vesipullolla ei metsäpalo sammu.
    Niin Ukrainan syytähän kaikki on, jos on uskominen kremlin ääntä.
    On myös tunnettava se fakta että probagandaa tulee sujuvasti kaikilla medioilla ja kielillä. Minusta se että maailmassa on niin paljon aseita, täytyy olla oravien syy. Ehdottomast, näin ole kuullut kerrottavan, netissä.

    Äänestä

suomi pn pasja maa

Äänestä

Mikäpä täällä "veroparatiisissa"ei maksaisi.Ilmastokin on ihan hanurista.
Hinnat ne vaan nousevat,yllätys yllätys,opositiossa ollessaan,persutkin räksyttivät,polttoaineiden ja sähkön hinnoista.Mutta nyt ollaan,kus sukassa ja aivan hiljaa.

Äänestä

Jos ahne ööljybisnes ei alenna bensan ja dieselin hintaa tulisi niille säätää hintakatto yhteen euroon litralta

Äänestä

Antaa hintojen nousta.
Liikenne tulee vähenemään jossain kohtaa ja samalla vähenee päästöt, meteli ja teiden kuluminen.
Ei mitään hintojen alennusta, ihmiset liikkuu vielä ja tavarat.
Köyhillä on vaikeata vaikka aine olisi euron litra.
Ja se on nyt sitä saa mitä tilaa jos joku on itselleen pitkän työmatkan jostain kumman syystä halunnut.
Sama tuota logistiikkaa tutkinut, jossain kohtaa yhteiskuljetuksella tulee se suurin säästö vs monta autoa ajaa samaa reittiä jokaisella oma laatikko kyydissä.
Mutta ehkä se 4€ litra ois hyvä kannustin.

Äänestä
  • Olisihan se hienoa jos tuo päästöjen väheneminen laskisi hiilidioksidin määrää. Kukaan ei vain ole tuonut lukemia esiin. Ja niin kauan kun niitä lukuja ei tule, koko homma on täyttä höppää ja kusetusta. Niin se vain on, kunnes toisin todistetaan.

    Äänestä

Me tarvitaan teboli ja oikea kilpailu takas.

Äänestä
  • miksi ette perustaisi poltto aineen jakelu yhtiötä jos kerta se on niin tuottoisa bisnes

    Äänestä

  • Äsken valtiovarainministeri sanoi mtv-uutisissa, että kilpailun puute on syynä korkeisiin polttoainehintoihin. Voi miten kaksinaamainen valtio onkaan. Ensin lopetettiin edullisen öljyn tuonti Venäjältä ja sitten valtio kielsi Teboilin toiminnan supistaen kilpailun olemattomiin. Elämme sarvikuonojen maassa.

    2Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    miksi ette perustaisi poltto aineen jakelu yhtiötä jos kerta se on niin tuottoisa bisnes

    Koska on Neste, oikeaa kilpailua ei saa olla, Neste hinnoittelee ja kertoo mikä hinta pumpulla on oikea, jos ei suostu, niin polttoaineen toimitus nesteeltä lakkaa ja se on sitten siinä se "bisnes"

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Koska on Neste, oikeaa kilpailua ei saa olla, Neste hinnoittelee ja kertoo mikä hinta pumpulla on oikea, jos ei suostu, niin polttoaineen toimitus nesteeltä lakkaa ja se on sitten siinä se "bisnes"

    Tämä on Suomen valtion käsitys markkinataloudesta. Missä piileskelee kilpailuviranomainen?

    Äänestä

On se kumma, kun polttoaineen hintaan ei saada helpotusta, vaan hallitus vaan toteaa, että täytyy miettiä ja ettei rahaa sellaiseen oikein mistään löydy ja tulee kuulemma kalliiksi alentaa polttoaineen hintaa alle 2€/l.
Heti kyllä löytyy vähääkään miettimättä satoja miljoonia sopimisen rahoittamiseen.
Yli 2€/l polttoaineen hinta aiheuttaa paljon suuremmat kustannukset, kuin alle 2€/l polttoaineen hinta.
Korkea polttoaineen hinta tulee aiheuttamaan lisää työttömyyttä, konkursseja, elinkustannusten nousua ja suomalaisten köyhtymistä.
Sitä tämä hallitus haluaa.

Äänestä
  • Siis sotimisen rahoittamiseen, tämä älypuhelin muuttaa sanoja muuksi mitä kirjoittaa.

    Äänestä

  • Suomen korkean polttoaineen hinnan aiheuttama konkurssiaalto tulee viiveellä (1-3 vuotta)!!!!!
    Omat koneurakoinnit päätin lopetta jo kannattamattomana, traktorin polttoaineen tankkaus 500€/ tankillinen ja parissa päivässä kuluu!!
    Sama kustannusten järjettömyys työautossa 250€/ tankillinen , ei mitään järkeä!!!!!!
    Kansanedustajat matkaa Taxilla jne. veronmaksajien piikkiin, dieselin/bensiinin hinta ei siis rasita päättäjiä!?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Suomen korkean polttoaineen hinnan aiheuttama konkurssiaalto tulee viiveellä (1-3 vuotta)!!!!!
    Omat koneurakoinnit päätin lopetta jo kannattamattomana, traktorin polttoaineen tankkaus 500€/ tankillinen ja parissa päivässä kuluu!!
    Sama kustannusten järjettömyys työautossa 250€/ tankillinen , ei mitään järkeä!!!!!!
    Kansanedustajat matkaa Taxilla jne. veronmaksajien piikkiin, dieselin/bensiinin hinta ei siis rasita päättäjiä!?

    Hyvä noin. Jos ei kannata niin lopeta

    Äänestä

Outoa on juu. Juuri luin suomen päättäjien lausuman että polttoaineen hinnan alentamiseen on vähän keinoja. Tässä väistetään se tosiasia että suurin osa hinnasta on hallinnon asettamaa veroa. Eli keinot ovat täysin hallinnon tehtävissä. Tässä jälleen näkyy hallinnon talous ajattelun kapea-alaisuus. Eli mennään yksinkertaisella mallilla johon ei sisälly minkäänlaista markkinatietoutta. Oletetaan vain että kysyntä pysyy vakiona. Sehän on aivan absurdi oletus. Tuntuu että tämä ilmasto manifesti kummittelee liiaksi taustalla. Silti kukaan ei uskalla vastata yksinkertaiseen kysymykseen siitä, miten paljon hiilidioksidin määrä on vähentynyt ilmasto toimien kautta. Mykkäkoulu jatkuu. Miettikääpä vain missä on menty pieleen. Tieteen tulokset on huomioitava ja esitettävä, oli totuus sitten kuinka karvas tahansa.

Äänestä

Liikenne vähenee, työnteko vähenee ja tavara ei kulje kauppaan.
Pian on tyhjiä hyllyjä ja "kotona tienaajia" asuntoa puilla lämmittämässä.

Sitä kait hallitus haluaa?

Äänestä
  • Jep, tyhjiä/myymättömiä asuntoja tulee entisestään lisää kasvukeskuksien ulkopuolelle ja taas uutisissa kerrotaan maaseudun autioitumisesta ja ihmetellään kauheasti : "..että miksi näin tapahtuu, olisi hyvä pitää koko Suomi asuttuna.."

    Äänestä

  • Juuri noin. Alkaa se omavaraisuus onnistumaan

    Äänestä

Mauri Peltokangas sentään mainosti aluevaaleissa bensan hinnan alentamisesta!

Siellähän siitä päätetään, voi ristus näitä persuja 🤣

Äänestä

Uutisissa,jokin asiantuntija sanoi..ei kannata vielä hötkyillä polttoaineen hinnan kans. Odotellaan kun tilanne rauhoittuu. Taisi olla Nesteen palkkaama asiantuntija 🤔

Äänestä

Kaksi asiaa, miksi suomalaiset tapetaan.
Ukraina ja Stubb. Kumpikin pistää haiseen sen kun kerkee.

Äänestä
  • Olet enemmän kuin oikeassa. Stubido ja Ukrainan mafia ovat pääsyyt Suomen tämän hetkiseen kurjuuteen. Toivotaan, että Stubbelosta tulee yhden kauden presidentti ja muutaman vuoden kuluttua hän on enää huono muisto. Muistojen unholaan saisi myös nykymuotoinen Ukraina vajota.

    1Äänestä

No voi voi, aina sama kitinä sillä erolla että nyt alkaa köyhimmät raha loppumaan.
Kun oli euron litra niin itketti että voi voi kun maksaa ja nyt se on kaksi niin sama itku.
Kaikki kuitenki pärjäs sen välin niin kukaan enää ota vakavasti valitusta.
Kärsikää siis ketkä käytätte hölskyviä nesteitä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Polttoaineiden hinnat ovat nousseet mutta eninmäkseen Suomessa esim Ruotsissa miltei 1€ halvenpaa mistähän johtuu ettei vain olisi ahneus tai työnnetäänkö ukrainalle kaikki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu