PorvariSuomea viedään kuin metrinmittaa

Ovatko suomalaiset ja suomalaiset porvarit näin tyhmiä. Emmekö saa aikaan mitään kestävää??

"Googlen uusi datakeskus on historian suurin investointi Suomeen. Riippumatta sen vaikutuksesta Suomen sähkömarkkinaan se tuo selvän piristysruiskeen taloudelle.

Investointi paljastaa kuitenkin samalla, millainen sokea piste Suomella on tekoälyajan kasvun etsinnässä. Etsimme kasvua lähes yksinomaan seinistä.

Googlen investointiin liittyy yhä monia avoimia kysymyksiä, ja poliittinen keskustelu datakeskusten vaikutuksesta sähköverkkoon on vasta aluillaan. Tämän keskustelun rinnalla on syytä jo kysyä vielä suurempi kysymys: millaista roolia Suomi ylipäätään tavoittelee globaalissa AI-taloudessa, jossa arvonluonnin mahdollisuudet tekoälyllä ovat paljon muutakin kuin datahalleja?

Riski on ilmeinen: Suomi voi jäädä alkutuottajan rooliin, muista riippuvaiseksi datamateriaalin toimittajaksi. Suuri, älyajan tuotteisiin ja palveluihin perustuva kasvu voi mennä aivan muualle."
2692
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

muistatkos meegon 🤣 ei suomalaiset osaa eikä pysty kun tarvitsee oikeasti päätä käyttää

Äänestä
  • Meego taisi kosahtaa ameriikkalaisen Intelin kyvyttömyyteen valmistaa mobiiliprosessori.

    Äänestä

halpa sähkö ja kylmä ilma , mutta ennen kaikkea valmis verkko eli kuituyhteydet , sehän tuo nuo hyödyntämään valmista katettua pöytää

Äänestä

Se, että missä roolissa Suomalaiset ovat tieteissä ja teknologioissa riippuu meistä Suomalaisista !

Vihje !

Nobel palkinnot !

Iran 2kpl
Suomi 5kpl
Kiina 8kpl
Venäjä 30kpl
Ranska 78kpl
Saksa 115kpl
UK 145kpl

USA 428kpl

Onko vaikeata päätellä miksi Yhdysvallat johtaa joka puolella !?

2Äänestä
  • Kuinka monta USAn Nobelisteista on maahanmuuttaja?

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuinka monta USAn Nobelisteista on maahanmuuttaja?

    Kaikista Yhdysvaltoihin tiede-Nobelin voittaneista noin 65% syntyjään Yhdysvaltalaisia !

    Note: Mitä tulee Yhdysvaltojen historiaan, niin kaikki ovat olleet ja ovat maahanmuuttajia intiaaneja lukuunottamatta !

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Maahanmuuttaja taustaistem osuus USA:n Nobel-voitoista on yli 50%.

    Äänestä

  • USA:n väkiluku on 340 miljoonaa ja kantisten Nobel-palkintoja on noin 210.

    Suomen väkiluku on 5,6 miljoonaa ja Nobel-palkittuja 5kpl.

    Suomi vs. USA 0,89 - 0,62

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kaikista Yhdysvaltoihin tiede-Nobelin voittaneista noin 65% syntyjään Yhdysvaltalaisia !

    Note: Mitä tulee Yhdysvaltojen historiaan, niin kaikki ovat olleet ja ovat maahanmuuttajia intiaaneja lukuunottamatta !

    Afrikasta lähtöisin intiaanitkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Afrikasta lähtöisin intiaanitkin.

    Todennäköisesti heidän taustansa on ollut Aasiassa !

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    USA:n väkiluku on 340 miljoonaa ja kantisten Nobel-palkintoja on noin 210.

    Suomen väkiluku on 5,6 miljoonaa ja Nobel-palkittuja 5kpl.

    Suomi vs. USA 0,89 - 0,62

    Mielenkiintoista pyörittelyä, mutta ei juuri meitä Suomalaisia auta !?

    Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !

    Pieni vertailu !
    Suomi ja Yhdysvallat

    1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
    Suomi 57%, Yhdysvallat 33%

    2. Keskim varallisuus aikuista kohti
    Suomi 209000 USD, Yhdysvallat 696000 USD

    3. Julkisen velan tausta
    Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

    4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
    Suomi 85%, Yhdysvallat 45%

    5. Keskuspankin kultavaranto
    Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia

    6. Nobel palkinnot
    Suomi 5kpl, Yhdysvallat 428kpl

    Kts erityisesti kohdat 1-3. Niistä näkyvät, että Suomen talous on lamaantunut !?

    On valitettavaa, että tässäkin otoksessa näkyvät Suomen talouden luvut ohjaavat meitä erittäin vakavaan julkisen talouden kriisiin jonka selvittämisen vastuun olemme tykänneet tuleville sukupolville !?

    1Äänestä

  • Nobelisteista on ollut juutalaisia
    220-226 ja muslimitaustaisia 15.
    Muslimeja on maailmassa suunnilleen kaksi miljardia ja juutalaisia vain 16 miljoonaa.
    Nobeleita ovat USA:n juutalaiset kahmineet oikein urakalla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mielenkiintoista pyörittelyä, mutta ei juuri meitä Suomalaisia auta !?

    Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !

    Pieni vertailu !
    Suomi ja Yhdysvallat

    1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
    Suomi 57%, Yhdysvallat 33%

    2. Keskim varallisuus aikuista kohti
    Suomi 209000 USD, Yhdysvallat 696000 USD

    3. Julkisen velan tausta
    Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

    4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
    Suomi 85%, Yhdysvallat 45%

    5. Keskuspankin kultavaranto
    Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia

    6. Nobel palkinnot
    Suomi 5kpl, Yhdysvallat 428kpl

    Kts erityisesti kohdat 1-3. Niistä näkyvät, että Suomen talous on lamaantunut !?

    On valitettavaa, että tässäkin otoksessa näkyvät Suomen talouden luvut ohjaavat meitä erittäin vakavaan julkisen talouden kriisiin jonka selvittämisen vastuun olemme tykänneet tuleville sukupolville !?

    Ja taas näitä tilastolukuja, joiden lähdetiedostoja et kykene julkaisemaan. Itse keksittyä roskaa siis.

    Yhdysvallat Liittovaltion velka asukasta kohden ~99 000 – 104 000 €
    Suomi Koko julkinen velka asukasta kohden ~42 000 – 44 000 €

    Yhdysvallat käyttää terveydenhuoltoon henkilöä kohden yli kaksi kertaa enemmän rahaa kuin Suomi.

    USA ~13 500 / 17,2% BKT:sta
    Suomi ~4 800-5 200 € 10,6% BKT:sta

    Suomalaisten eliniänodote on keskimäärin noin 3,5–4 vuotta korkeampi kuin yhdysvaltalaisten. Ero on kasvanut erityisesti 2010- ja 2020-luvuilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ja taas näitä tilastolukuja, joiden lähdetiedostoja et kykene julkaisemaan. Itse keksittyä roskaa siis.

    Yhdysvaltalaista Nobel-palkinnon saajista noin 35–40 prosenttia on juutalaistaustaisia. Määrällisesti tämä tarkoittaa arviolta noin 140–150 henkilöä.

    Lähteet:
    Baruch A. Shalev: 100 Years of Nobel Prizes – Kvantitatiivinen kirja ja tutkimus, jossa analysoitiin Nobel-voittajien taustoja, uskontokuntia ja demografiaa vuosilta 1901–2000.

    Jewish Virtual Library (AICE) – Ylläpitää kattavaa ja säännöllisesti päivittyvää tietokantaa juutalaistaustaisista Nobel-laureaateista maittain ja tieteenaloittain.

    Encyclopaedia Judaica – Dokumentoi laajasti juutalaistaustaisten tutkijoiden, kirjailijoiden ja yhteiskuntavaikuttajien elämäkertoja sekä heidän saavutuksiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Yhdysvallat käyttää terveydenhuoltoon henkilöä kohden yli kaksi kertaa enemmän rahaa kuin Suomi.

    USA ~13 500 / 17,2% BKT:sta
    Suomi ~4 800-5 200 € 10,6% BKT:sta

    Kaikki on suhteellista !

    3. Julkisen velan tausta
    Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

    4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
    Suomi 85%, Yhdysvallat 45%

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Yhdysvallat Liittovaltion velka asukasta kohden ~99 000 – 104 000 €
    Suomi Koko julkinen velka asukasta kohden ~42 000 – 44 000 €

    3. Julkisen velan tausta
    Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tässä on tieto jota media ei koskaan Suomessa kerro !?

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    3. Julkisen velan tausta
    Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta

    Suomi saa halvemmalla ulkomailta kuin kotimaasta?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Suomi saa halvemmalla ulkomailta kuin kotimaasta?

    Kotimaassa ei tarvittavia pääomia ole !?!?

    Äänestä

Punikki on maanparannusaineenakin toksista.

Äänestä
  • Yritä uudestaan. Pystyt parempaan.

    Äänestä

Milloin Suomessa pidetään nuo näytösvaalit, Oliko jo tulevana keväänä.

Äänestä
  • Persujen näytöstä Putinin tuella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ovatko suomalaiset ja suomalaiset porvarit näin tyhmiä. Emmekö saa aikaan mitään kestävää??

"Googlen uusi datakeskus on historian suurin investointi Suomeen. Riippumatta sen vaikutuksesta Suomen sähkömarkkinaan se tuo selvän piristysruiskeen taloudelle.

Investointi paljastaa kuitenkin samalla, millainen sokea piste Suomella on tekoälyajan kasvun etsinnässä. Etsimme kasvua lähes yksinomaan seinistä.

Googlen investointiin liittyy yhä monia avoimia kysymyksiä, ja poliittinen keskustelu datakeskusten vaikutuksesta sähköverkkoon on vasta aluillaan. Tämän keskustelun rinnalla on syytä jo kysyä vielä suurempi kysymys: millaista roolia Suomi ylipäätään tavoittelee globaalissa AI-taloudessa, jossa arvonluonnin mahdollisuudet tekoälyllä ovat paljon muutakin kuin datahalleja?

Riski on ilmeinen: Suomi voi jäädä alkutuottajan rooliin, muista riippuvaiseksi datamateriaalin toimittajaksi. Suuri, älyajan tuotteisiin ja palveluihin perustuva kasvu voi mennä aivan muualle."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu