Reissuvihko 3/?

Pihka

Päästyämme Helsingin rautatieasemalle olimme Pauliinan kanssa jääneet jollakin tavalla kahdenkeskiseen katiskaan. Loppumatkan avointen keskustelujen perusteella olin tullut siihen tulokseen, etten minä yksin kaivannut mahdollisimman pikaista uudelleentapaamista. Puolestani se saisi tapahtua niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Puhelinnumerot oli vaihdettu ajoissa ja sovittu että tänään kuitenkin mennään omille teillemme.

Asemalla kokeiltiin saako halauksesta sähköiskua. Ei saanut, mutta magnetismia oli kovasti. En meinannut millään päästä irti eikä kiirettä tuntunut olevan Pauliinallakaan. Sormet niskassani tuntuivat hassuilta. Kukaan ei ennen ollut rapsutellut minua sillä tavalla. Ukkonen jyrähteli ja alkava sade uhkasi kastella meidät, mikä ajoi meidät siitä liikkeelle. Nyt minun tulisi vain kysyä Marjatalta lupaa, ja sitten luvassa saattaisi olla mitä ihanin syrjähyppy. Arvelin luvan tulevan.

Pauliinalle ei sopinut että kysyisin sitä suurta kysymystä Marjatalta siinä ja nyt. Tai vaikka kyasyisinkin, niin hän halusi ehdottomasti viettää illan yhden kauan kaipaamansa kaverin kanssa. Tämän pitäisi olla hakemassa häntä asemalta puolen tunnin sisällä. Halusi että liukenen paikalta sitä ennen. Epäilin kaverin olevan joku harmaa kaapissa säilytetty poikakaveri, mutta naurua kihertäen Pauliina vakuutti tapauksen täysin päinvastaiseksi ja pyysi minua painumaan hotellille.

Sateessa taksiin ängetessäni koin ensimmäistä kertaa Marjatan tapaamisen jälkeen, siis viiteentoista vuoteen, todellista halua seksiin jonkun muun kanssa.

Sinne jäi hyvä- ja salaperäinen tyttö rinkkansa ja kahden ison matkalaukkunsa kanssa asemalle, kun taksi kurvasi liikkeelle. Sade yltyi sellaiseksi, ettei Mersun tuulilasinpyyhin jaksanut kunnolla hoitaa hommaansa.
Päivän tapahtumat pyörivät humalaisessa päässäni kuin nyrkinkokoiset kivet betonimyllyssä. Vieläkö Marjatta on Raipen ja Veken käsittelyssä? Nauttiiko se? Nussiiko ne? Halaako ne? Pussaako ne? Tapanko minä ne? Löytäisinkö mielenrauhan Pauliinan kanssa? Onkohan sen pillu yhtä kaunis kuin suu? Tykkääköhän se hitaasta nuolemisesta? Miksi se minulle, keski-ikäiselle perheenisälle antautuisi? Kohta kuski herätti minut märistä päiväunistani köhimällä ties monennenko kerran himoitsemiensa eurojen määrän.

Kastelin hotellin lattian raahatessani urheilukassini ja läppärilaukun respan eteen. Mukava ennestään tuttu heppu tiskin takana pahoitteli, ettei saanut järjestettyä parempia ilmoja ja mikä kamalampaa, että heillä on kaikki firmamme maksupolitiikan mukaiset huoneet täynnä ja hän joutuu työntämään minut saunalliseen bisness-sviittiin. Laskutettava hinta on tietenkin sama mutta tällä kertaa ei tarvitse kirjoittaa erillistä laskua maksutelkkarista kun se on näissä huoneissa ilmainen. Kaverihan kuittailee, ajattelin. Yleensä aina katselin hotellissa elokuvat tai ainakin pornoa ja maksoin sen itse. Enempää pohtimatta kysyin, että onko siellä huoneessa tarpeeksi tilaa ja pyyhkeitä kaikille naisille, jotka saa houkuteltua saunomaan. Pitäisi kuulemma olla ihan hyvä setti ja tilaamalla saa lisää pyyhkeitä ja virvokkeita. Myönteinen turhista nipottamaton asenne. Hieno homma!

Huone olikin tosi mahtava 2x2-metrisine sänkyineen, saunoineen ja baaritiskeineen. Isohkossa jääkaapissa oli hyvä satsi kylmää olutta ja siideriä normaalin minibaarivalikoiman lisäksi. Ilmastoidussa huoneessa meinasi heti tulla vilu märissä vaatteissa. Väänsin kiukaan kuumenemaan, riisuin märät vaatteeni kuivumaan, kaivoin mallasviskipullon kassista ja napsautin telkkarin päälle. Jostain syystä minulla oli puolikas erektio. Katselin karvaista itseäni kokovartalopeilistä ja puristelin hieman munaani, joka oitis alkoi uhmata maan vetovoimaa. Minulla on hiukan tiukka esinahka. Kunnon erektion tullessa se hauskasti avautuu päästäen sitten melkein napsahtamalla tattimaisen terskan pullahtamaan ulos kuin nyrkin märkäpuvun hihasta. Takaisin nahan alle terskaa ei saa ennen kuin muna taas rauhoittuu minimiinsä. Ihan tosi, yritetty on monesti.

Ajatukseni pyörivät taas kahden teeman ympärillä: Miltä näyttäisi Pauliina siinä kanssani peilin edessä ja mitä nyt tekee vaimokulta? Uskaltaisinko koittaa soittaa Marjatalle vai laittaisinko tekstarin? Sydämeni hakkasi yhä kiivaammin adrenaliinin erittyessä. Otin hyllyltä ison lasin ja kaadoin siihen mojovan viskiannoksen. Aika tujua. Pikkuisen vettä hanasta. Ja puhelin soi! Hyvä ettei päristellyt itseään värinähälyttimellä lasipöydältä lattialle.

Marjatta. Vapisevin käsin otin puhelun vastaan. Kehui nauttivansa kavereistani, mutta karkasi saunasta, kun halusi ilmoittaa olevansa kaikesta huolimatta hengissä ja myös halusi tietää mikä onkaan se minun kysymykseni, josta vihjasin tekstarilla.
Kerroin suoraan tavanneeni seksikkään nuoren naisen ja paljastaneeni hänelle tilanteen. Nyt tämä nuori nainen haluaisi viettää aikaa kanssani ehkä seksin merkeissä. Saisinko?
Marjatta sanoi että ei mitään estoja saa olla. Puskii vaan! Hän on itse asiassa monesti ajatellut, että olisi hauskaa, jos minä kokeilisin jotakuta mukavaa tyttöä!

Sykkivän erektioni olemassaolosta nauttien kirjoittelin saman tien tekstarin Pauliinalle. "Hei. Vaimoni kehoittaa minua kimppuusi. Siis mulle sopii mainiosti jos haluat tavata. Vaikka vielä tänään...? T:Pihka"

Viski maistui hyvälle. Televisiossa meni kahdella kanavalla non-stop pornoa. Toisella kanavalla kaksi nuorta naista hyväili toisiaan vähissä pukeissa ja toisella liian isomunainen mies pani hartaasti liian isorintaista naista. Nuorten tyttöjen touhut kiinnostivat enemmän. Lypsin hieman touhutippaa terskan kärkeen ja levittelin sitä hiljakseen peukalolla ympäri jämäkkää tattia. Valtettavasti kädet eivät juuri nyt tärisseet. Ja taas rämisi puhelin!

Pauliina. Vastasin niin kiivaasti, etten edes hoksannut panna telkkaria hiljemmalle. Pauliina kertoi olevansa jo ulkona kävelyllä nauttimassa täysin rinnoin (heh) harvinaisen hienosta sateesta. Kaverinsa, jonka tykönä Pauliinan olisi tarkoitus kämpätä koko kesä, olikin joutunut jäämään paikkaamaan duunikaveriaan ravintolassa. Pääsisi irti aikaisintaan 02:00. Sen veli oli nakannut Pauliinan kämpälle. Kysyi mikä ulvonta taustalta kuuluu. Nauraa kihersi, kun sanoin että telkkarissa ihana nuori brunette nuolee antaumuksella kaverinsa klitorista. Sanoi, ettei siinä menisi kuin puoli tuntia, kun hän olisi katsomassa tätä ihmettä. Minun ei kuulemma tarvitsisi laittaa edes housuja jalkaan ja aina parempi jos en edes vapauttaisi siemeniäni! Hän niin mielellään tekisi sen... Mistä se arvasi ettei mulla ollut housuja? Ilkeä tyttö! Kehoitti vielä varautumaan kivaan yllätykseen, sanoi heit ja sulki luurin. Meinasin räjähtää. Taitaisi jäädä yöunet vähiin tulevana yönä.

Nyt tuntui hurjalta. Marjatta ja pojat, minä ja Pauliina, viski ja pakottava erektioni! Mitähän oli tulossa. Onneksi sauna oli jo kylpykunnossa. Saippuoin itseni kauttaaltaan ja huuhtelin viileällä vedellä. Halusin olla ihan puhdas Pauliinalle. Erityisesti keskityin pallien alustan ja koko kyrpäni varren saippuointiin. Pakko sekin touhu oli lopettaa, etten tuottaisi pettymystä pikku auttajalle. No saunassa istuessa erektio hieman laski. Otin vielä jääkylmän suihkun, kuivailin välttävästi, kietaisin pyyhkeen tiukasti lantiolle ja kävin jääkaapista oluen.

Kiva kopoti-kop -koputus ovella. Ovisilmästä näin huppupäisen mustanpuhuvan hahmon. En olisi uskaltanut avata, jos en olisi tunnistanut iloisia kasvoja.
- Hei pikku Punahilkka, tervetuloa katsomaan karvaista rintaani.
- Ihanat karvat, ja jalatkin. Nami mies. Miksi pyyhkeesi pullottaa nuin?
- Ihan vain että minulla olisi mahdollisimman hankalaa.
- Saanko ihan aluksi minäkin oluen? Tuli marssilla jano.
Menin hakemaan.
- Mikä se sun ylläri on? Pahan tiedon omena repussa, vai?
Pauliina otti repun selästään ja tarkasteli märkää itseään peilistä
- Ei ei. Katso!
Ai juu, katsoin nyt kunnolla päästä varpaisiin kun Pauliina laski hupun niskaansa ja alkoi hitaasti avata kokopitkää vartaloa myötäilevää kiiltävää sadetakkiaan.
- Hieno sadetakki sulla.
- Katso kenkiä, sanoi Pauliina ja nosti takin lievettä.
Auh! Tavallista kumpparia koreammat korot. Kiiltävät. Tiukat. Ohutta kumia tai sen tapaista aina polven alle asti. Erektioni yritti taas painaa pyyhettä ylös. Vielä pari nepparia piti takkia kiinni mutta kaulasta alaspäin vilkkui jotain punaista.
- Vau. Sulla on ihanat paljaat reidet. Mitä muuta sulla on siellä, kysyin malttamattomana.
- Odota! Saako sitä olutta?
Ojensin oluen ja Pauliina kääntyi selin ottaen aimo siemauksia olutta ja avaten loput napit.
- Saanko auttaa takin neidiltä?
Astuin hänen taakseen. Seisoimme siinä peilin edessä ja katselimme ihanaa näkyä peilistä. Korkoineen hän oli melkein mittaiseni, mutta leveähkö kehoni esti minua piilottelemasta kokonaan hänen takana. Hauska kontrasti. Takki tuntui ihanalta ihoani vasten. Laitoin hitaasti käteni takin sisää ja löysin mukavan kokoiset todella täydet rinnat joita peitti jokin nahkea sileä. Avasin takkia hitaasti ja näin peilistä punaisen puolikiiltävän keskivartalon peittävän asun. Ihan kuin uimapuku mutta laittoman seksikäs käytettäväksi rannalla tai hallilla. Otin takin kokonaan pois ja vein sen naulakolle kuivumaan. Katselin seksiä tihkuvaa märkähiuksista tyttöä haluten kaataa hänet vaikka siihen lattialle.
- No mitä pidät ylläristä?
- Ihana ja yllättävä. Mahtavaa kun takista ja saappaista voi jo päätellä jotain, mutta silti tämä punainen uimapuku kruunaa yllätyksen. Mitä se on? Nahkaako?
- Lateksia. Istuisitko lattialle eteeni, ihana jättiuros!
Istuin siihen puolen metrin päähän ja koetin koskettaa paljasta reittä.
- Älä kosketa vielä! Katso!
Pauliina levitti hieman jalkojaan, keinutti hitaasti lantiotaan ja työnsi etumustaan hieman edemmäs.
- Katso alempaa!
Punaisen lateksin peittämä häpykumpu näytti tosi, hmm... muhkealta! Muistui kummasti mieleen eräs kaverilleni sattunut nolo transvestiittijuttu, mutta tajusin, että tässä ei voinut olla kyseessä sellainen koska oikeat muodot näkyivät maukkaasti lateksin alta.
- Tämähän on maukkaan näköinen pimppa. Saako sitä suukottaa?
- Ei vielä. Mutta se on tosi ihana, voin luvata. Rauhoitutaan ja kiihdytään!
Pauliina kääntyi ympäri, notkisti selkäänsä ja pyllisti antaen minun nauttia kiihottavasta näystä, joka syntyy kun punaisen asun haaraosa nousee jumalaisten naisellisten pakaroiden välistä lanteille. Ihoa myötäävä latex peitti koko pitkän selän, olkapäät ja vieläpä kaulan.
- Minä halusin nähdä ne tytöt telkkarissa. Miksi se on kiinni?
- Kävin saunassa.
- Hyvä, laitatko sen takaisin?
Napsuttelin kanavan kohdalleen. Pauliina istui nojatuoliin jalat kauniisti yhdessä.
- Saanko pitää kengät jalassa?
- Pidä vaan. Ne pukee sua.
- Niin munustakin. Ota pyyhe pois!
Nauttien hänen dominoivasta asenteestaan nakkasin pyyhkeen sohvalle.
- Minusta on kiva kun komentelet.
- Aina paranee. Onko sulla viiniä? Meinaa tulla laskuhumala sen junamatkan päälle. Mulla alkaa työt vasta keskiviikkona.
Kaadoin baarikaapin pikkupullon lasiin ja ojensiin sen tuolle kiinteästi telkkaria tuijottavalle Seksin Jumalattarelle. Siellä uudet tytöt suutelivat ja hyväilivät toisiaan vähissä hepeneissä jonkun miehen katsellessa vaivautuneena sivummalla. Pauliina kiitti ja hymyili.
Katsoin huonepalvelun menusta hyvän valkoviinin ja tilasin sen puhelimella.
- Miten sinä uskallat liikkua kylillä nuissa vaatteissa?
- Se vain kiihottaa kun vähän pelottaa. Kyllä minä helsingissä uskallan. Ainakin sateella. Kotona ei tulisi mieleenkään. Siellä joskus pyöräilen sateella vain sadelahkeet jalassa ja punainen sadetakki päällä. Penkki kastuu ihanasti ja hankaa häpyä.
- Ei saa kiusata.
- En kiusaakaan paitsi kohta.
Ovelta kuului koputus. Liian nopeaa palvelua, perhana! Hain kylpytakin ja menin raottamaan ovea.
- Kiitos. Jätä vain siihen oven taakse se viini.
- Mulla on cooleri ja lasejakin. Laitanko vain lattialle?
Piccolo yritti kurkkia sisälle ja ihmetteli varmaan asentoani ja käytöstäni. Televisiokin uikutti taustalla.
- Juu, kiitos paljon.
Hissin mentyä erektio-ongelmakin oli vähän hellittänyt ja kurkattuani käytävälle noukin tuomiset sisään.
- Hyvä poika. Tulisitko tänne?
Pauliina siirtyi sohvanreunalle mistä näki television mainiosti ja levitti jalkansa ihan levälleen.
- Minusta on hurjaa katsoa naisten rakastelua. Katso miten minä oon märkä!
Sivuun siirretty latex-kiila paljasti uhkean kokonaan karvattoman häpykummun, joka todella oli liukkaan ja maukkaan näköinen. Pauliina hankasi litisevää herkkupalaansa koko kämmenellä. Nam! Laitoin kylpytakin vaihteeksi pois ja polvistuin ihanan näyn edessä. Oliko tämä lainkaan totta? Pakko olla, unessa olisin jo launnut ja sotkenut lakanat.
- Saanko suudella sitä?
- Ei vielä. Odota.
Nyt hän avasi simpukkansa hitaasti kaksin käsin. Pillu oli kaunis, tasaisen vaaleanpunaiset häpyhuulet olivat ainakin neljän sentin levyiset. Vielä enemmän auki ja tajusin että ainakin kuuden sentin levyiset. Pauliina asetti sormirystysensä liukkaalle simppukalle ja paineli.
- Se on tosi upottava, tulet pitämään siitä, hän sanoi nyt yllättävän pehmeällä äänellä.
- Miten siitä on noin muhkea tullut?
- Sukuvika kai ja ehkä harjoittelu. Tykkään tyydyttää itseni käsin. Ja on mulla sellainen pumppukin jolla usein imen koko rasiaa tunnin tai kaksi ennen varsinaista leikkiä.
- Minä en kestä tätä, sanoin ja Pauliina huomasi kuinka käteni meni omaan jalkoväliini.
- Irti siitä munasta mies! Minähän lupasin päästää sinut paineesta!
Pauliina lopetti hankaamisensa ja peitteli simpukan ihanasti myötäävällä latexilla.
- Nuolisistko nämä sormet, kiltti?!
- Kernaasti, oi valtiatar.
Iloisesti Pauliina kihersi kun otin kädet vuoronperään puhdistettaviksi.
- Ihanan raikkaat mehut sulla.
- Ja sitä riittää. Sulla on kiva kieli. Kokeile sillä tuosta päältä!
Työnsin kielen pitkälle ulos ja asetin sen hitaasti latexille turpean kummun keskelle. Ihana tuntuma, tuoksu ja maku. En ollut tiennyt että kiimani saattaisi tulla näin kovaksi. Kuusysissä saattaisin ehkä lipsutella kielellä klitorista ja upottaa välillä kasvoni pilluun. Nuoleskelin varovasti eri kohtia ja tunsin klitoriksenkin ohuen latexin läpi.
- Kiva kun sulla on parta. Se varmaan tuntuu ihanalta paljasta häpyäni vasten sitten...
Jumalauta, lukiko se ajatukseni?
- Voin mä uhrautua ja raakata sen poiskin. Tää on vain tällainen kesäparta.
- Anna olla ainakin pari päivää, pliis! Nyt irti sieltä! Istuisitko tuoliin?!
Joko nyt? Okei, mieluusti! Menin nojatuoliin ja Pauliina seurasi kissamisesti punaisessa asussaan, jota kauniinpaa seksiasua en ikinä ollut nähnyt edes niissä muutamissa laadukkaissa videoissa, joita olin tuolta alalta keräillyt.

Siinä minä nyt istuin pakahtumaisillani ja Pauliina otti kaluni hoitoonsa. Puristi hellästi molemmilla käsillään varresta. Kädet olivat niin sopivan kokoiset, että tatti jäi vielä mukavasti nuoltavaksi. Nuolaisi pari kertaa ja jatkoi vain kiduttavan hiljaista runkkausta. Televisiossa kaksi naista nuoli yhdessä tuolissa istuvan miehen kalua ja suutelivat välillä kiimaisena toisiaan. Pauliina katsoi sitä hetkisen ja nuolaisi terskaani.
- Kuule, mun täytyy kertoa.
- Niingh.
- Se mun kesäkämppis...
- Juuungh.
- Se on mulle tärkeä. Se on opettanut mulle miten tytöt voi tehdä toisilleen seksitaivaan. Meillä on sellainen sopimus, että voidaan kumpikin olla erikseen miesten kanssa mutta ei muiden naisten. Me ollaan silleesti uskollisia. Tajuatko?
- Tajuan minä. Selvä juttuuh!
Nyt olisin tullut siihen paikkaan ja ruikkinut pallini tyhjiksi, jos kädet kyrpäni varrella olisivat tehneet kolme nopeaa tai vaikka pysähtyneet konsanaan. Pauliina kuitenkin oli taitava pidättelijä ja vain hidasti ja hidasti tahtia. Otti terskan suuhun, muttei tehnyt sille mitään. Ei pyörinyt kieli villinä. Ei tuntunut imua. Ei yrittänyt kielenkärki sisään terskaan. Mutta silmissä pimeni. Kaiketi joku ulkoinen pakko vain sulki luomet.
- Sen nimi on Anu ja minä rakastan sitä.
- Kiva nimi. Kunhan ei aleta keksiä genetiivejä englanniksi.
- Heh. Niistä se on kyllä kuullu. Tykkäätkö sinä persepanosta?
- Onko sillä merkitystä?
- Voi olla. Kerro rehellisesti.
- Se kiinnostaa.
- Haluatko että sua naidaan perseeseen?
- Mieskö?
- Ehkä mieluummin nainen. Sormilla tai jollain sopivalla. Tai liian isolla?
- Menee aika hurjaksi. Mutta se vois olla kiva. Jos ei ole liian iso.
- Kielellä?
- Täh?
Jotenkin en ollutkaan laukeamassa juuri siihen paikkaan.
- Siirry sänkyyn!
Halusin jatkaa totteluleikkiä, vaikka jotenkin jutut äkkiä hermostuttivat. Nousin ja siirryin makuusoppeen. Saunasta kuului kiukaan kellon naksutus.
Pauliina-valtiatar seurasi perässä viinipullon kanssa ottaen pitkän huikan pullosta. Ojensi mulle pullon.
- Minä lähden tunnin päästä hakemaan Anun töistä. Sitten me mennään kämpille ja naidaan. Ota viiniä!
- Minä olen enmpi mallasjuomie..
- Ota viiniä!
- Okei okei.
Otin viiniä. Eikä se pahaa ollut. Otin toisenkin huikan ja pullo oli puolillaan.
Pauliina tuli lähelle ja katseli silmiin.
- Marjatta on sinusta onnellinen.
- Ja Anu varmaan sinusta.
Huulet! Ihanat huulet tulivat suulleni. Taivaallista juuri tässä. Pitkän tutkiskevan suudelman aikana tunnustelin kielellä Pauliinan muhkeita huulia ja hänen kilensä seurasi leikitellen kieltäni. Oikestaan se ohjasi minun kieltäni. Tämä nainen ei ollutkaan pelkästään osallistuja, vaan paremminkin ohjaaja.
- Mene tuohon ihan reunalle! .. Ei kun tänne!
Otti minua nilkoista kiinni ja veti perseeni sängyn reunalle.
- Jalat ylös!
Suudelman tai viinin jäliltä aivoni olivat pehmeät mutta muna sykki taas rautakankena.
Pauliina tuli eteeni lattialle ja nosti helposti jalkani ylös. Siinä oli mies avuttomimmillaan sikiöasennossa. Ja mitä teki nainen? Antoi kangen toijotta miestä silmiin ja hamusi kummankin kiveksen suuhunsa. Siellä ne oli! Isot kivekset! Kieli tuntui niiden alla paineena. Vasen. Oikea. Vasen. Oikea. Mutta sitten se painoi sitä mitä lie jännettä siinä kivesten ja pers'reiän välissä. Jukopliuta! Miksei Marjatta koskaan... Vielä oli pallit Pauliinan suussa kun tunsin kielen kärjen luikertelevan kohti peräaukkoani. Ehkä olisin ollut asiasta huolestunut tavallisena päivänä, vaikkapa vain hygienialähtökohdista. Mutta nythän ei ollut tavllinen päivä ja olin vastikään pessyt alapääni tosi hyvin. Tehköön mitä lystää, hullu, ihana Pauliina!
Yht'äkkiä pallit pääsivät voimakkaasta imusta vapauteen. Pauliina kokosi kankeni käteensä ja pakotti sitä hieman alaspäin. Katsoin sinne ja näin ihanan hymyn häivähdyksen punaisen latex-kauluksen koristamilla kasvoilla. Suu avautui terskalleni mennä. Halusin juuri tätä. Villisti pyöri kieli, ja käsi kalun varrella tuntui tietävän tarkalleen miten homma tulee hoitaa. Nyt ahh, pahus! Suu lähti pois. Ei, se vain meni kalun alapuolen putkille. Jännää. Ai niiden paineleminen kiellä tuntuu tältä! Ei. Nyt se suu meni taas palleille. Aaaps! Niiden ohi. Pauliina nostaa jalkojani niin että polvet painuvat ylös rintakehälle. Ja kieli koskettaa anusta. Ja pikkuisen painuu sisään ja sitten enemmän. Nousee takaisin ja nuolaisee siitä palleihin päin. Ja menee takaisin. Toivoinkin. Nyt siellä on enemmän kuin kieli. Sormi! Ihanan liukkaasti. Tuntuu tiukalta.
- Aah!
- Tykkäätkö.
- Joo tykkään. Laitoitko sinne sormen?
- Kaksi.
Kääntää terskatatin suuhunsa.
- Uui!
- Kolme.
Nyt pauliina valuttaa sylkeä paljon terskalleni, mistä se valuu palleille ja alemmas, mutta varoo imemästä. Pitää sormet pepussani mutta onnistuu kääntymään sänkyyn päälleni.
- Saa suudella pillua.
- Latexin läpi?
- Ei ku nyt tyyny niskan taa, latexit sivuun ja naama sinne pilluun äkkiä! Ja sormia!
Nyt Pauliina haukkaa taas kyrvän suuhunsa ja tuntuu nielevän sen. Toivottavasti ei puraise poikki kun on niin riehakkaana! Tiedän, että tulisin karjuen, jos se hetken riuhtosi päätään. Mutta ei. Sormet pepussani tuntuvat oudolta, sylki valuu pitkin kalua ja sormet saavat lisää liukastetta. Itse koetan keskittyä suutani vasten olevaan aarrekammioon. Hautaan nenäni pilluun. Sukelluskokemus vailla vertaa! Nyt saan kielen klitorikselle. Pauliina nytkähtää ja vetää hitaasti sormia pois pepusta. Terska on kotonaan kielen päällä. Muistan miten Pauliina pyöritti kättään omalla simpukallaan ja kostuttelen sormiani. Kaksi menee huulten väliin kivasti. Pauliina nytkähtelee ja laittaa kai kaksi omaansa minuun. Rentoudun ja laitan hitaasti kolme tuntien ihan samaan aikaan ehkä kolmen sormen menevän itseeni. Alan nuolla klitorista ja kieli pyörii terskan ympäri ja ympäri. Neljä sormea ja klitorikselle huuli-imua. Pepussani tapahtuu jotain ja tunnen terskan painuvan nieluun. Liikuttelen kättäni samaan tahtiin kuin sormet pumppaavat persuksessa. Tuntuu tosi hurjalta ja voisin koettaa ottaa lisää. Pauliina uikuttaa ja huohottaa. Pyöritän nyrkkini etummaisia niveliä liukkattaan valuvalla pillulla tuntien sen haluavan haukata koko nyrkin. Varovasti alan kieritellä kättä sisään. Samalla tunnen kuinka Pauliinan käsi tekee samanlaista työtään alapäässäni. No eihän se voi mahtua, ajattelen ja paina hieman lisää kättä pillua päin. Ja sitten, mieletöntä! Pillu ottaa koko nyrkin. Melkein nielee sen. Pauliina kiihdyttää kätensä liikettä kyrvän varrella ja antaa kielensä lipsutella terskaa nopeammin. Oma kieleni tekee nyt vimmattuna töitä Pauliinan hävyn kivoimmissa paikoissa. Pyörittelen nyrkkiä vitussa. Ja sitten yhtäkkiä tunnen kuinka pelottavasti mutta kivuttomasti painuu siro käsi minun peppuuni, menee kai nyrkkiin, ei pääse ulos. Peukalon nivel taitaa painaa G-pistettäni. Terska painuu taas nieluun. Pauliina alkaa tutista ja pillu puristelee rannettani antaen yhä lisää liukastetta, jota nuolen janoisena klitorikselta. Sitten alan tulla. Jostain syvältä sisältäni lähtevät paineet ennenkokemattomalla tavalla. Itken saadessani. Pauliina tärisee, lysähtää päälleni ja uikuttaa.
- Kiitos, kiitos, Pihka, kiitos.
- Aangh, äängh. Miten niin kiitos? Sullahan ne oli ohjakset.
- Niin, mutta sinä olit eka, joka koskaan uskalsi antaa minun toteuttaa tämän leikin.
Nauroimme vapautuneina.
Pian käsi anuksessa alkoi tuntua sangen epämukavalta.
- Otettaisko kädet tuttavallisesti pois toisistamme, ehdotin.
- Varovasti joo. Minä olen herkkä tyttö.

Pauliina kömysi ylös ja pesemään kädet. Minäkin ajattelin pestä omani mutta Pauliina käveli vastaan, otti pääni käsiensä väliin ja alkoi nuolla huuliani. Nenääni. Silmiä. Innokkaasti.
- Ooough, lopeta kiltti. Tämä on sietämätöntä.
- Okei. Yhdellä ehdolla!
- Ai millä?
- Tää ei jää tähän.
- No ei tasan jää, jos minusta on kiinni.
- Ihana mies.
- Ihana naaras!

Saunottiin vähän. Juteltiin niitä näitä. Pauliinan alaston vartalo oli mahtava katsella. Missiksi ehkä liian pyöreä. Naiseksi ehkä liian lihaksikas. Minun makuuni täydellinen.

Repustaan pauliina taikoi mukavan hupparin, mustat nahkahousut ja pienet saapikkaat.
- Et taida piitata alusvaatteista?
- En niin.

Ja niin Pauliina lähti. Anun luo. Mitä lie ruotsiksi?
- Soitellaan.

Uni tuli helposti.

7

11155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä M

      on ihan mun fantasiaa!

    • Kriitikkosi

      Olet todella loistava kirjoittaja. Aihepiirisi on sellainen, josta en yleensä ollenkaan tykkää, mutta tämä, tämä saa odottamaan lisää! Lisäksi huumorisi on todella toimivaa.
      No, missä viipyy? Nyt on jo 2.8.!
      ;)

      • kriitikkosi

        ... muita kirjoituksiasi. Jäin selvästikin koukkuun. Pakko saada lukea tekstiäsi lisää. :))


    • Siljakko

      Yleensä en näistä teksteistä tykkää, koska laukeamiset ym. sekstailu on kuvattu jotenkin "kylmänä ja kovana". Tämä lämmitti todellakin mieltä.. ja jotakin muutakin paikkaa ;)

      Myönnetään että samalla kun luki, tuli tehtyä jotakin muutakin ;)

    • Joku...

      Käyttää aikaa novellin kirjoitukseen! Todella pitkä ja hyvä novelli! Kirjoitusvirheitäkään ei ollut montaa (jos edes yhtä) ja se on todella harvinaista! Tämä yltää ehdottomasti Suomi24:n parhaimpien novellien joukkoon!

    • ainavalmis

      Luin kaikki noi kolme juttuasi ja jokaisen kanssa lensi mällit eli runkkailin.
      Olet todella hyvä kirjoittamaan niin että lukijalla kiima nouseen.
      Olen itse kokenut samalaista paitsi sitä nyrkiä omassa pepussa dildo kyllä naiset ovat minussa käytäneet.
      Tuo toka juttu oli paras (kaikihan hyviä on) koska mieleeni on tullut muistoja vuosiltani kun tein aivan samoja asioita kuin siinä jutussa. Olen BI/vers ollut koko ikäni.
      Jatka ihmeessä tuota kirjoitteluasi teemana vaikka kun tulet kotiin niin teitä olis kolme vaimosi kanssa ja tekisitte kaikea mhdolista keskenänne.

      Jään odottamaan lisää niin varmaan muutkin.
      Tervisin Masa

    • Kamu

      Kiitos siita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      355
      3163
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      121
      1176
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1157
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      133
      943
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      159
      737
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      727
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      679
    Aihe